IRC-Galleria

Martza79

Martza79

ei muokkaa tilaansa.

Koirat opettavat paljon ihmisellePerjantai 29.08.2008 02:00

Haluan tähän laittaa mielestäni todella kauniin tekstin, poiminta lappalaiskoirien Lapikas-lehdestä:

"Kuusivuotiaan näkemys koiran tarkoituksesta:

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin tutkimaan erästä Irlannin
susikoiraa nimeltä Belker. Koiran omistajat, Ron, vaimonsa Lisa ja
heidän pieni poikansa Shane, olivat kaikki hyvin kiintyneitä
Belkeriin, ja toivoivat ihmettä.

Tutkin Belkerin, ja totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin
perheelle, ettemme voineet tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle
koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Se voitaisiin tehdä heillä
kotona, ja näin saattaa Belker turvallisesti, omien ihmisten
ympäröimänä, viimeiselle matkalleen.

Tehdessämme valmisteluja Ron ja Lisa sanoivat, että voisi olla hyvä,
että kuusivuotias Shane olisi myös läsnä. Heidän mielestään Shane
saattaisi oppia jotakin tästä kokemuksesta.

Seuraavana päivänä tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani
katsellessani Belkeriä ja perhettä, joka ympäröi sitä. Shane vaikutti
niin rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa, että
aprikoin, tiesikö hän mitä oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa
Belker nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Shane vaikutti hyväksyvän Belkerin poismenon ilman mitään vaikeuksia.
Istuimme kaikki hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta
tosiasiasta, että eläimet elävät ihmistä niin paljon lyhyemmän ajan.
Shane, joka oli kuunnellut hiljaisena keskustelua, virkkoi: "Minä
tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä
hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut
yhtä lohduttavaa selitystä.

Hän sanoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia, miten
eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen,
eikö totta?" Sitten hän jatkoi: "No siis, koirat tietävät jo tämän, ja
siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Elä yksinkertaisesti. Rakasta anteliaasti. Välitä syvästi. Puhu
ystävällisesti.

Muista, jos koira olisi opettajasi, oppisit monia hienoja asioita:

· Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään.

· Älä koskaan kieltäydy hupiajelusta.

· Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota.

· Ota nokosia.

· Venyttele ennen ylösnousua.

· Juokse, telmi ja leiki päivittäin.

· Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua.

· Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää.

· Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella.

· Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa.

· Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi.

· Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta silkasta ilosta.

· Ole uskollinen.

· Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet.

· Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen.

· Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise
hellävaraisesti.

NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ."
http://www.skepsis.fi/haaste/

Varsinkin se humanoidijuttu..

Tahtoisko joku hiustukkajuttuja?Tiistai 26.08.2008 21:43

Tilaan lähiaikoina Hairstockista ja multa saa sinne tunnukset ja sieltä saa siis halvalla kaikkia shampoita, lakkoja ja tarvikkeita..föönejä ja värejä.

Kerro mahd pian niin pääset mukaan tilaukseen.

http://www.hairstock.fi/

REPSREPSTiistai 26.08.2008 01:52


KUINKA OMISTAA HEVONEN ILMAN AVIOEROA ?

Monenlaisia selityksiä esitetään syiksi nykyään niin yleisiin avioeroihin. On hieman aihetta epäillä, että monissa kodeissa aviolliseen epäharmoniaan löytyy aika yllättävä ja tähän asti tuntematon syy… hevonen.

Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä avioliittoon aikovan morsiamen tulisikin varmistua siitä, että sulho tutustuu seuraavaan sopimukseen.

Sulhasen tulee allekirjoittaa se tuomarin (hevos-/poni-) läsnä ollessa ehdottomasti ennen vihkimistä.

SOPIMUS

Minä, täysissä sielun ja ruumiin voimissa, suostun seuraavaan sopimukseen:

1. Hankin asunnon alueelta, jossa hevosenpito käy päinsä, enkä kiinnitä huomiota henkilökohtaiseen epämukavuuteen.

2. Huolehdin siitä, että rahoitus tulee ehtymättömästä lähteestä (luottokortti, laina).

3. En hanki pientä taloudellista autoa. Sen sijaan ostan maasturin tai vähintään farmariauton, joka soveltuu trailerin vetämiseen.

4. Odotan saavani ruokaa vasta kun hevoset on ruokittu, jos keittiövälineitä ei käytetä rehujen mittaamiseen, ohran tai pellavansiementen keittämiseen tms. En kuvittelekkaan saavani Wieninleikettä (yli jäänyt leipä syötetään ainoastaan hevosille).

5. En kiinnitä huomiota vaatteisiin joissa on hevosenkarvoja (satulahuovat ja loimet pesty samassa koneessa ennen vaateita).

6. Leikkaan nurmikon sillä aikaa kun hevonen tuhoaa puutarhaa (syö kukat).

7. Raskaus vain näyttely-/kilpailukauden ulkopuolella !

8. Sallin työpakkia käytettävän harjoille ja vajaa rehuille.

9. Maksan eläinlääkärin laskut ennen lääkärin laskuja.

10. Huolehdin siitä, että kengitysseppä ja rehukauppias saa VIP kohtelun samalla, kun oma pomo on ei-toivottu vieras.

11. Jätän katsomatta uutiset TV:sta, jos toiselta puolelta tulee ratsastusta.
12. Maksan mielettömät puhelinlaskut.

13. Kestän hiljaa kaikki hevosjutu, -ystävät ja –kokoukset sekä kotona että muualla.

14. En valita heinänkorsista sängyssä.

15. Kykenen huolehtimaan hevosista puolison poissa ollessa.

16. Hyväksyn mukisematta sen, että puolisolla on pysyvästi lainassa seuraavat tarvikkeet: auto, kengänkiillotusaine, vaseliini, pyyhkeet, puutarhaletku, kaikki köydet, maalipensselit, puhdistusrätit, aurinkovarjo, kokoontaitettavat tuolit, vaateharja, paras solmio.

17. Hyväksyn sen, että varusteet rahdataan keittiön pöydälle puhdistettavaksi näyttelyä/kilpailua edeltävänä iltana.

18. Näyttely-/kilpailupäivän aamuna toimin halukkaasti käskyjen mukaan ja vältän antamasta neuvoja erityisesti silloin, kun hevosta lastataan autoon.

19. Näyttelyissä/kilpailuissa
A. Kannan vettä B. Pidän seuraa lapsille, jotka eivät vielä ratsasta
C. Rahoitan kaikki päivän aikana ilmenevät yllättävät kulut
D. Pidän seuraa tarpeellisilla ja tarpeettomilla WC-käynneillä
E. Keitän kahvia/teetä
F. Arvostelen tuomaria
G. Pysyn selvänä

20. Ymmärrän, että huolimatta yllämainituista uhrauksista ja nöyristelyistä
HEVONEN voi äkäisenä osoittaa kiintymyksen puutteen ilman rangaistusta.

Kuvia Kiikalasta..Maanantai 25.08.2008 18:11

En jaksa ladata tänne, joten ne löytyy ny täältä..:

http://www.new.facebook.com/album.php?aid=28694&l=d8f36&id=629449660

Ny on hiekkaaPerjantai 22.08.2008 03:00

ja huomenna vähän lissää..