IRC-Galleria

Vuoden 1999 Coton de tuléar lehdessä oli artikkeli kahden koirapolon elämästä. Vaikka artikkeli ei nyt olekan tuore, niin haluan tämän asian nyt kuitenkin ottaa esille sillä tämä asia on hyvin ajankohtainen aina. Artikkelin kirjoittaja itse oli tämän tositarinan kasvattaja joka möi kaksi koiraa arveluttaviin oloihin. Kasvattaja kävi ostajalla kylässäkin, sillä häntä epäilytti myydä koiria perheeseen jossa on kaksitoista lasta. Kaikki tuntui kuitenkin olevan kunnossa, joten koirat myytiin ostajalle.

Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Omistajan kanssa sovittiin monet kerrat, koska he tapaavat minkäkin näyttelyn tiimoilla, mutta omistaja eivätkä koirat koskaan ilmestyneet paikalle. Kasvattaja sai rotujärjestön kautta tietää, että koiria oli käytetty jalostukseen, jopa keskenään! (koirat olivat läheistä sukua). Koiria ei myöskään ole koskaan käytetty näyttelyissä, saatikka silmä- ja polvitarkastuksissa.

Tässä vaiheessa kasvattaja toden teolla huolestui ja päätti lähteä käymään omistajalla erään näyttelyreissun aikana. Heti kun hän pääsi sisälle kasvattajaa syytettiin kotirauhan rikkomisesta sekä pian hänet jo heitettiin ulos ja alas rapuista. Koirat oli kuulemma viety piiloon, joten niitä hän ei nähnyt. Seuraavan puolenvuoden aikana kasvattaja soitteli kennelneuvojille, eläinsuojelijoille sekä muille kasvattajille. Virallisista tahoista hän ei saanut apua, mutta muilta kasvattajilta sai paljonkin apua. Viranomaisille kuitenkin kyseinen ostaja oli "tuttu tapaus".

Tammikuussa 1999 lehtiin tuli juttu Kotkan lähellä olevasta paikasta, jossa oli 129 koiraa 18 kissaa, erittäin huonoissa oloissa (!). Eläinlääkäri oli joutunut lopettamaan useita koiria. Jostain syystä sitten ostaja päätti ottaa yhteyttä Hotin ja Nekun kasvattajaan, saatuaan määräyksen vähentää koiramääräänsä kolmessa viikossa. Hän kertoi että Hotti ja Nekku ovat hänellä ja sanoi ettei halua antaa niitä viralliselle omistajallekaan takaisin sillä tämä hoitaa koiria vieläkin huonommin. Henkilö ei kylläkään halunnut antaa koiria myöskään takaisin kasvattajalle sillä hän ei antanut osoitetietojaan. Muiden kasvattajien avulla henkilön yhteystiedot kuitenkin saatiin selville, jolloinka kasvattaja lähti ystävättärensä kanssa Haminaan koirien luokse.

Perillä heitä ei päästetty sisälle vaan he joutuivat seisomaan pakkasessa. He koittivat keskustella henkilön kanssa rauhallisesti ja esittivät "tyhmiä" selittelyineen ja vakuutuksineen. Koko ajan molemmat kuitenkin olivat valmiina purskahtamaan itkuun tai oksentamaan. Kasvattajan mukaan paikka oli aivan kamala. Sielä oli hyvin hiljaista ottaen huomioon että talossa oli satakolmekymmentä koiraa. Ei yhtäkään haukahdusta. Rakennukset olivat kuurassa, ikkunat kauttaaltaan jäässä. Pihamökin ikkunasta näkyi pienestä sulasta reiästä jos jonkinmoisen koiran naamaa.

Myöhemmin henkilö tuli ulos Hotin ja Nekun kanssa, jotka olivat kauttaaltaan märkiä, virtsasta. Ulkotarhassa näkyi myös yksi koira joka raapi koko ajan itseään. Pihalla ei näkynyt laisinkaan koiranjälkiä, mikä tarkoitti sitä että koirat eivät ole toviin ulos päässeetkään. Kun kasvattaja alkoi puhua, tunnistivat koirat hänet ja juoksivat hänen luokseen. Tuolla hetkellä kasvattaja päätti, että koirat jäävät tuonne paikkaan vain hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Pitkän keskustelun jälkeen hän saikin ottaa koirat mukaansa ja he lähtivät kohti Helsinkiä pakoon. Junamatka Helsingistä Tampereelle oli vähintäänkin hävettävä, sillä mukanahan kulki kaksi haisevaa koiraa. Heti kotiin päästyä koirat käytettiin eläinlääkärissä. Koirat olivat lähes karvattomia, likaisia ja haisevia isoine pömppö vatsoineen ja vähine lihaksineen. Molemmilta löytyi valtavasti korvapunkkeja, voimakas ientulehdus, rikkinäiset päkiät, olemattoman hauraat kynnet ja ilmeisesti jokin ihosieni. Koirat eivät siis todellakaan olleet hyvässä kunnossa ja kaiken lisäksi pelkäsivät yksin olemista. Yhteiselo oli hyvin vaikeaa koirien kanssa, sillä kasvattajalla itsellään oli pentuja talossa, joten tautisia koiria ei voinut niiden luokse viedä. Tämän lisäksi Hotin ja Nekun "hoitaja" (mistä koirat lopulta haettiin) sekä koirien virallinen omistaja soittelivat koirien perään. Haminan poliisi kuitenkin saivat heidät jättämään kasvattajan rauhaan joten hän sai koirien paperit omikseen. Papereista myös selvisi että koiria ei ole koskaan myöskään rokotettu! Ihme toimintaa. Kasvattajan luona koirista saatiin hieman yhteiskuntakelpoisempia; ne eivät pelänneet enää niin paljoa, mutta säikkyvät yhä.

Tarinan pääpointtina on se, että kaikki jotka ovat ostamassa koiraa itselleen hieman katsoisivat mistä koiransa ostavat. Sieltä paikasta, mistä Hotti ja Nekkukin pelastettiin, on myyty ja teetetty paljon pentuja. Kyseinen "kasvattaja" aka pentutehtailija oli hankkinut itselleen kaikki mahdolliset pitovaikeus ym. koirat, joten saa myös omistajat katsoa tarkkaan minne ja kenellä koiransa antavat! Tehtailija teetti sekarotuisia huonoissa oloissa mitä ilmeisemmin jokaisesta juoksusta. Koirien ruokaan, lääkityksiin ja muuhun hoitoonkaan ei juurikaan käytetty rahaa. Hyvinhän siinä sitten tienaa, antaen koirien kärsiä ja tehtailemalla pentuja minkä kerkeää. Koiraa ei tulisi siis ikinä ostaa tällaisesta paikasta välinpitämättömyyttään saatikka säälistä! Viimeistäänkin siis silloin tulisi huolestua, mikäli myyjä haluaa tuoda koiran kotiin, edes puoliväliin saakka. Hän ei siis halua päästää ostajaa kotiinsa; mikä on hyvin hämärää! Aina tulisi nähdä millaisissa oloissa koirat elelevät.

Toisena pointtina näen myös sen, että saavat myös kasvattajat olla hyvin varovaisia siitä, keille koiransa myyvät. Etenkin jos oikeasti koiristaan välittävät, mikä todennäköisimmin on totta. Ostajien tulisi siis olla kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä kasvattajien suhteen mikäli ei nyt pennun saanti heti tärppää, sillä kysyntää varmastikin riittää ja siinä on sitten kasvattajille monia ihmisiä karsittavana ja tutustuttavana.

Artikkelin kirjoittaja myös rohkaisee jokaista ihmistä valistamaan pennun ostajaa näistä asioista sekä tekevän ilmoituksen eläinsuojeluvalvojalle tai eläinlääkärille aina kun tuntuu siltä että eläin voi jossain huonosti. Hän myös muistuttaa että viranomaisilla on tietenkin vaitiolovelvollisuus joten he eivät sinun nimeäsi julki anna sekä heidän täytyy käydä tilanne tarkastamassa aina kun ilmoitus tehdään.

Ehkäpä tämän artikkelin, tämän surullisen mutta melko onnellisen lopun omaavan tarinan, jälkeen jokainen hieman miettii mistä koiransa ostaa. Tämän tehtailijan toimintahan on jatkunut hyvin pitkään. Lienee nimittäin sama henkilö kyseessä joka viime vuoden tehtailu jupakoissa oli jälleen esillä. Nykyään taitaa pitää matalempaa profiilia, mutta tulevaisuudessa kyllä saa taas varoa ettei toiminta taas ala jatkumaan.. Älkää siis tukeko pentutehtailua tai tämä toiminta ei ikinä lopu!



Lähde: Coton de tuléar rotulehti vuodelta 1999.