IRC-Galleria

Alkaa ilta vaihtua taas yöksi, ajattelin jakaa muutaman hiljaisen mietteen tässä vielä ennen unta.
Mä tajusin yllättäen olevani todella surullinen ja jopa hivenen ahdistunutkin Jokelan tapahtumien johdosta. Vaikka tietty puhutaankin vain yhdestä kipeästä yksilöstä nii siltikin tuollainen tuntuu käsittämättömältä. Oikeasti.
Jotenkin luotin enemmä siihen, että tää kansa osaa kasvattaa omansa ajattelemaan asioita itsenäisesti, eikä kopioimaan toisten tekoja/ajatuksia. Tänkin kaverin nettisivut ja kirjoitukset oli täynnä kaikkien muiden ajtuksia kui hänen omiaan. Se on tämnän ajan kirous täm' ykslön korostaminen.

Ihmiset on pitkälti unohtaneet en, mitä on elää yhdessä. Mitä merkitsee yhteisö, oman kansan jäsen, oman kaupungin jäsen, tuttava, naapuri, lähimmäinen. Meillä on tänään niin kiire ettei ehditä edes välittää. Ei edes siitä ihmisestä joka ASUU sun kanssa samassa talossa, samassa rapussa, seinän takana.

Uskallan väittää että tää tän hetkinen vallitseva kylmyys, jota tunnemme kaikkia perheen/tuttavapiiri ulkopuolisia kohtaan johtaa ennen pitkää juuri tällaisenkin kaltaisiin onnettomuuksiin. Kukaan ei välitä. Ketään ei kiinnosta. ENNEN kuin sattuu jotain. Toivon koko sydämestäni että tää opettaisi meille jotain. Opettaisi meitä arvostamaan sitä ihmistä siinä lähellä. Sitä tuttua naamaa joka ulkoiluttaa samaan aikaan sun kanssa aina koiraa, sitä naapurin kiukkuista mummoa joka kärsii yksinäisyydesta, sitä naapurin siwan kassaa joka aina jaksaa olla tekopirteä ja sitä iänikuista pummia joka on aina vonkaamassa sun vaihtorahoja.

En tietenkään itsekään ole mikään malliesimerkki tai mr. täydellisyys tässä asiassa, tiedän että jotkut siellä miettii, ettethän sä itsekään aina sitä tai tätä. Joo, tiedän. Mutta haluaisin edes tehdä parempaa ja tehdä enemmän.

Sydämestäni toivon rakkautta teille kaikille.

Ugh.

Matti