IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Meri päätti bornata maailmaan eräänä viimaisena aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä kiusattiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan sanakirjat, niinpä ajanvietteeksi tuli laivat.

Meri kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä punaiset silmät.
Googletustaidoista huolimatta hän oli erityisen tampio. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen naisasianajajana.

Meri tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran viikossa. Alkoholia hän ostaa kaappiinsa paljon.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.


http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm
« Uudemmat - Vanhemmat »