IRC-Galleria

Miffu

Miffu

Torsti Hallikainen, gynekologi

PlagiointiaPerjantai 05.09.2008 16:50

Kyllä, nyt plagioidaan, kopioidaan ja varastetaan HÄIKÄILEMÄTTÖMÄSTI ja käytetään tilannetta hyväksi! NIMITTÄIN Kaitsua.

Nyt tulee meinaan mun vuoro tilittää työjutuista, kuinka ollakkaan?

Noh, ei mulla oikeastaan itse töistä sillee niinkq tiätteks oo mitään valitettavaa, VAAN, lähinnä työajoista. Alkaa meinaan pikkasen riipiä, kun pitäisi olla kolmas viikonloppu putkeen töissä. Tosin, nyt nämä kaksi edellistä viikonloppua meni sairastaessa joten en ollut töissä, mutta enpä ollut sitten missään muuallakaan kuin kotona.
Mutta nyt sitten taas pitäisi olla jossain muualla kuin kavereiden kanssa viettämässä viikonloppua. Eli töissä. Ja yövuorokin vielä. Duunikaverit uhkailivat jälleen että he soittavat aamuyöstä, että tuu hakee baarista heidät. Ei ole vielä totetuttaneet uhkaustaan. Olkoon tämä siis provokaatio.
Mutta kaiken kaikkiaan, tässä alkaa ahdistaa kun katsoo työvuorolistaa. Tämän kertaisen pitkävapaan alkaminen sunnuntaiaamuna ei helpota sitten pätkääkään, kun sen loppuminen ajoittuu lauantaiaamuun. Eli sekin viikonloppu menee töissä.
Hauska yhteensattuma onkin sitten 27.9 jolloin mulla on vapaata ja syntymäpäivät. Silloin voisi järjestää jotkut megalomaaniset bileet. Synttäreiden ja PITKÄÄN ODOTETUN viikonloppuvapaan kunniaksi. + ehkä jokku semi-tuparit.

Mutta joo, kuitti.

duhMaanantai 25.08.2008 22:53

okei:

Ison kämpän omistamisen miinuspuolia part one:

- Toi vitun piha. Mikä vittu siinä on että sinne on pitänyt istuttaa kaikki mahdolliset kasvit ja puut jotka vaan kasvavat suomessa?

- Toi vitun ruohonleikkuri, joka tuli kaupanpäälle. Nyt en enää ihmettele että miksi; NIMITTÄIN, se on ihan vitun liian iso että sillä voisi ketterästi puikkelehtia tuolla saatanan viidakossa. Plus että siinä on vetävät pyörät, joidenka vetoa et voi katkaista, niin revippä sitä takaisin sieltä juurakosta johonka juuri olit tökännyt sen.

- Liian pienet pussit. Eli ton ruohonleikkuirin saatanan keruupussi. Sinne menee ehkä ämpärillinen tota ruohopaskaa ja saat olla tyhjäämässä sitä joka vitun viiden minuutin välein. Ekat 20 kertaa jaksoin viedä sen pussin kompostille, mutta sen jälkeen, aloin keksimään piilopaikkoja tolle ruohojätteelle. Nyt niitä on pitkin poikin pihaa piilotettu ties minkä puskan taakse ja ehkä pari säkillistä tais mennä naapurinkin puolelle.

- Ojat. ONHAN SE HYVÄ, että on salaojat eikä kämppä ole sen takia mätä, mutta koitappa leikata tolla saatanan jonseredilla niitä ojan pohjia. Varmana saan viedä ton vitun leikkurin johonkin korinoikasurobottiin kun nyt huomasin sitä talliin viedessäni että toinen eturengas oli korkeammalla kuin toinen...

- Minä. Olen niin huonokuntoinen.

Ruoho on hyvää vain kun sitä poltetaan!!! prkl!

Uusi Tosi-TV sarja!Sunnuntai 24.08.2008 20:09

Tämä paskatauti on pistänyt miettimään;


Nyt olisi parilla miljoonalla eurolla maikkarille oma tosi-tv sarja formaati - Fennia Doctor!

Kilpailuun otettaisiin 10-20 osallistujaa jotka kilpailevat siitä että kenestä tulee suomen ensimmäinen lääkäri - TYHJÄLTÄ PÖYDÄLTÄ! Kilpailijalla ei saa olla minkäännäköistä terveydenhuollon ammattilaisen taustaa, lääkärin pätevyyttä yms. Mikäs sen mielenkiintoisempaa kun joku 8 vuotta työttyömänä ollut 49 vuotias metsuri Joensuusta ottaa kisaan mukaan tai 34 vuotias kuuden lapsen yh-äiti Keravalta. Siinä voisi olla sappikivien poistoon kaksi hyvin erilaista näkemystä.

Hommaa vetäisi vaikka Prof. Nordström (suomen kuuluisimpia plastiikkakirurgeja...) joka antaisi joka viikko uudet tehtävät jossain meilahden sairaalan kroonisien potilaiden osastolla. Tästä isosta porukasta on tietenkin tehty kaksi erillistä tiimiä jotka sitten kolikkoa heittämällä arpovat, että kumman tapauksen he saavat parannettavaksi. Molemmat caset olisivat tietenkin viittä vaille terminaalivaiheessa olevia potilaita, joidenka sairauksia sitten ratkotaan Tr. Housen tyylisellä rivakkuudella ja fläppitauluilla. Joukkueesta, joka tappaa potilaansa tai jotenkin vaan menestyy huonommin kuin toinen, tipauttaa sisäisellä äänestyksellä tiimistään jäsenen.

Lopussa tietenkin kiitos seisoo, voittaja saa pari lounasseteliä ja lääkärin paperit.

et semmost

rän tän tänSunnuntai 24.08.2008 13:39

Vittu soikoon mikä viikko;

Perjantaina tosiaan gauheet lärvät ja ilontalon tsekkaus ---> lauantaina aivan hyytävä krapula.

Ei meinaan ollut mikään välkyin idea lähteä sängystä suoraan Amarilloon syömään. Ja jotta sain kaivettua itselleni vielä syvemmän kuopan - ei kannata ottaa tyhjään vatsaan mitään varsinkaan habaneropitoista safkaa. Minähän otin. Ja voi vittu ku on maha polttanut siitä asti ja nyt TÄÄ ÄIJÄ JOUTU SAIKULLE, kun töihin lähdöstä aamulla ei tullut mitään... Sankarillista sanoisin. No, onpahan enemmän aikaa perehtyä tuohon uuteen ps3 peliin jonka ostin eilen viimeisillä voimillani euromarketista. Jossa btw kävin vääntämässä kunnon rapularipalit. On muuten mielenkiintoista yrittää hillitä sitä paskan tulvaa maailman huonoiten äänieristetyssä vessassa joka on ravintolan yhteydessä. Tuntui että se pönttö olisi voitu sijoittaa vaikka lehtiosaston viereen, ilman mitään sermejä, niin vähän siinä oli yksityisyyttä. Mutta, jos lähtis vessaan ja sitten lääkäritaloon anomaan saigonia.


pluts

plärghLauantai 23.08.2008 07:55

no niin, ilontalo tsekattu ekaa kertaa. ei häävi, mutta yllättävän paljon näky tuttuja. Terkkuja juhalle, riitalle, piialle ja slutbäckille. Mahtavaa oli =) kiitos KAVERIT.

voihan ruttoTorstai 21.08.2008 14:41

Remonttipäivitystä:


Elikkäs nyt appikandinaatti urittaa pesuhuoneessa lattialämmityskaapelille uria. Eli alkaa tää remppa olee pikkuhiljaa loppusuoralla. Sen jälkeen alkaa kuivaus joka kestänee parisen viikkoa. Remonttibudjetista (~10t€) on kulunut vasta noin 1200 euroa!!! Että aika hyvin säästää kun perhepiiri tekee hommat. + että koneet tulee jostain pimeyden syövereistä ;)

Kannoin äsken peräkärryllisen seinälaattoja sisälle ja voihan vittu ku oli paskamaista hommaa. Yks laattalaatikko paino just sen verran että yhden jaksoi kantaa. Sitten kun niitä oli siinä parikymmentä, niin voi vittu sitä ravaamista.

Nyt nokka kohti yyteriä ja hakemaan VIIMEISTÄ huonekalua, eli sohvaa porukoilta... vielä kun sen jaksais...

ja ainiin, tykki on laitettu paikalleen ja tänä aamuna tuli jo hakattua gta IV:sta ps3:sella ;)

kuolemisiin, mike the man

kädetpaskaan.com part deuxMaanantai 18.08.2008 21:54

Okei, ei tullu sit kauppoja. Motista nokat kuluneet pyöreiksi ja kaiken kukkuraksi ilmamäärämittari kosahti kesken ajon... vittu että oli mielenkiintoista ohittaa rekkaa... "MOOOooooo..."

Mutta ei muuta kuin seuraavaa matoa koukkuun - ei kenelläkään olisi VAG konsernin TDI Quattroa / 4motionia myytävänä - mielellään farkku?

kädetpaskaan.comSunnuntai 17.08.2008 13:38

No niin, nyt on pihassa sitten uuden karhea Audi A6 2.5TDI Automaatti/Tiptronic Sportline Avant. Saas nähä mihin tuosta on.... :P

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.07.2008 04:43

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. kuvat myöhemmin :D


No ei kai, ei se niiiiin shait reissu ollut, stooriakin sit myöhemmin :D

JahasSunnuntai 20.07.2008 14:43

Jazzit on jazzailtu.


Nyt on megalomaaninen krapula, erotuksella että laatta ei oo lentänyt; johtunee siitä kun ei ole syönyt mitään illalla. mutta kyllä kännikin oli sitten sen mukainen + kun joi 80% VERGIÄ - toimii.

ostin akoille pari sellaista paitaa joissa oli jokin väsynyt teksti; kirsin paidassa oli muistaakseni ole hiljaa tai muutan mummollaan ja maijalle ostin jonkun paidan jossa puhuttiin tisseistä - totta kai. Mutta ettepä arvaa että minkälaisen paidan ostin itselleni!

Kaikkiaan on ollut ihan jees viikko, vaikkakin yöunet jäivät semmoseen 4h per yö. Väsymys iski sitten perjantaina, jolloin yritettiin hieman fiilistellä jazzeja, mutta eipä siitä mitään sitten tullut - ainakaan omalta osaltani - kun olis pitänyt saada unta boltsiin viinan sijasta. Tosin, sekin funktio vitutti, kun piti jonottaa joka vitun paikkaan. Tuntui välillä että jonoonkin oli oma jono. Mutta summa summarum, perjantain arvosana, 7-.

Lauantai oli sit jo pop. Känni oli ihanan jämäkkä, puhe ei sopertanut paljoa ja kaikilla muillakin oli hauskaa. Pk tuli vaihteeks tsekattua ja joitain tuttujakin tais näkyä. Perjantain rahallista nousua ei tullut nähtyä lauantaina pk:ssa ja hävisin kympin. Silti viikonlopun BJ saldo jäi hyvin plussalle - yli sata euroa. Mutta eipä siitä kätsystä ollut juurikaan mitään jäljellä lompakossa, kun äsken katsoin. Nyt mä taidan yrittää mennä toipumaan. Toivottavasti menen oikeaan makuuhuoneeseen kun yhdessä nukkuu maija ja toisessa kippura...