IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Siivouspäivä!Keskiviikko 28.11.2007 16:36

Rakkaan ystäväni Johannan vinkistä ajattelin sitten itsekin alkaa pitämään päiväkirjaa. Siitä onkin jo vuosi jos toinenkin vierähtänyt kun olen viimeksi ajatuksiani jonnekin koonnut. Viimeisin muistikuvani on pieni vaaleanpunainen vihkonen, jonka etukannessa komeili iso (tällä kertaa vaaleansininen) elefantti. Siihen sitten tunnollisesti kirjoitin kuulumiset päivästäni, välillä nauraen, toisinaan sitten taas itkien. Taitaapi tuo nuhjuinen, mutta muistorikas vihkonen olla vieläkin jossain tallessa. :)

Tänään ajattelin tehdä niin sanotun joulusiivouksen! Eipähän tosin olla vielä joulukuussa asti, mutta tänään tuntuisi olevan hyvää aikaa aloitella. Jouluihmisenä se on enemmänkin suuri nautinto, kuin pakollinen homma ennen joulua ärräpäiden lennellessä. Ja mukavaahan se on saada vähän valoa ja väriä parvekkeellekin jouluvalojen muodossa. Ajoituksen kanssa osuin ainakin nappiin. Mikäli charmantti herraseni olisi ollut kotosalla, todennäköisesti olisin kuullut yhtäsuntoista poikkipuolista kommenttia koristeluistani. Nyt saapi sitten kotiin tultuaan repiä koristeet alas jos siltä tuntuu, mutta vahvasti epäilen ettei hän työpäivän jälkeen enää moiseen jaksa ruveta, saati sitten uskalla ;)

Toisaalta.. Mitä voimme tästä päätellä? Minulla taitaa olla melkoisen tapahtumaköyhä päivä menossa =D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.