IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

huomenna lomille taas :)Torstai 26.11.2015 08:17

ihanaa. viikonloppu lähestyy. huomenna näen poikaystävän taas. ei olla nähty kolmeen viikkoon. sovittiin että menen tänä viikonloppuna taas sen luokse. en malta odottaa että nähdään. ikävä on ollut kova.
mutta. eilenä oli mukava päivä. olin aamulla koneella, katsoin emmerdale uusinnat aamulla. join teetä ja täyttelin papereita. sinne kehräämölle pitää täyttää yhdet paperit ennen kun menee sinne. täytin ne parhaan mukaan. tänään käydään ne paperit ohjaajan kanssa läpi. ja kirjoitetaan loput kohdat mihin en osanut oikeen vastata.
pajalla leivottiin suklaa muffinseja. tuli todella hyviä.
ja kävin kaupassa pajan jälkeen. ai niin ennen kun menin kauppaan sisään, niin näin yhden naisen joka myi rannekoruja. menin katsomaan ja mä ostin pari ranne korua itselle. sai pari ranne korua 40 eurolla.
niissä on kivat tekstit. toisessa lukee happy days ja toisessa rannekorussa lukee live,love,laugh. niissä on vähän pieniä pinkkejä helmiä. noita samoja koruja myytiin myös tuolla mielenterveys messuilla. ja mua harmitti todella paljon kun en ottanut rahaa mukaan silloin. olisin ostanut ne ranne korut. mutta ostin ne nyt ja päätin että tää on vaikka mun synttäri lahja itselle. hieman etu ajassa. otan varmaan tänään käyttöön noi ranne korut. paras kaveri osti silloin sieltä mielentervys messuilla sen ranne korun missä lukee live,love,laugh. nyt mullakin on se. ollaan samiksia.
poikaystävälle pitää huomenna näyttää ne korut.
kun nähdään. lähden vasta illalla lomille. poikaystävä hakee mut sitten kun pääsee illalla töistä. luulen että aika kuluu hitaasti huomenna. kun odottaa iltaa. oltiin kaverin kanssa eilenä kuntosalilla. oli todella hyvä ja tehokas tunti. syke nousi ja hiki tuli.
ja hyvä fiilis tunnin jälkeen. oli mukavaa päästä suihkuun tunnin jälkeen. soitin poikaystävälle. puhuttiin hetken aikaa. mutta tänään kerettään taas juttelemaan enemmän skypessä.
tänään on taas siivous päivä. pitää siivota. ja pestä noi lakanat aamulla. on sitten puhtaat lakanat. mun pitää laittaa samalla vähän vaatteita pesuun niin on sitten viikonlopuksi vaatteet. olo housut pitää pestä mitä pystyy sitten pitämään viikonloppuna.
hyvin mahtuu koneseen lakanoiden kanssa. alan siivoamaan heti kun olen kirjoittanut blogin. lemmen viemää uusinta pitää katsoa aamulla. tulee kymmenen aikaa. en nähnyt eilenä koska olin salilla kaverin kanssa. menen taas illalla kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. kyllä tämäkin päivä menee taas äkkiä. toiminta tunti on taas iltapäivällä kahdelta. kestää sen tunnin.
kolmeen asti. kaverit tulee myös sinne. kaupassa ei tarvitse käydä koska kävin eilenä. mutta huomenna sitten taas kauppaan kun poikaystävä hakee mut. pitää ostaa viikonlopuksi ruokaa ja herkut. huomenna on taas perjantai niin saa syödä taas suklaata.
ihanaa. ajattelin pizzaa syödä taas viikonloppuna. ristorante pizzan.
en vielä tiedä että minkä makuisen mutta. huomenna selviää. sipsiä en aijo nyt syödä koska söin viime viikonloppuna. en viitsi ihan joka viikonloppu syödä sipisä. silloin tällöin. juomat mitkä ostan ovat taas mehukivennäisvesi ja limsa. ne on hyviä. eikä tippaakaan alkoholia.
sokeria niissä on vähän mutta ei se haittaa. nyt saa herkutella ja nauttia. alan sitten liikkumaan hulluna ensi viikolla viikonlopun jälkeen. menen varmaan taas salille ensi viikon maanantaina.
mutta muuten on ollut tosi hyvä fiilis koko viikon.
ei ole tullut mitään huonoa oloa tai ahdistusta. hyvin on mennyt ja hyvin olen jaksanut. loppu viikko menee varmasti sitten ihan hyvin. varmaan nukun taas viikonloppuna paljon. aina kun olen poikaystävä luona niin mä aina nukun mahdollisimman pitkään, olen hetken hereillä, sitten nukun taas päikkärit, olen taas hereillä sitten aikaisin nukkumaan. ja poikasytävä välillä vitsailee ja valittaa että nukun koko ajan. no mä saan hyvin levättyä ainakin. jaksaa sitten ensi viikon. ihanaa päästä taas nukkumaan poikasytävän sänkyyn. se on ihanan iso. ja siinä voi nukkua vaikka missä asennossa tahansa. koitan olla sotkematta poikaystävä sänkyä suklaalla.
ihanaa kun huomenna vois syödä taas suklaata.
en vaan vielä tiedä että mitä suklaata ostaisin. vaikeaa päättää koska tykkään ihan kaikesta suklaasta. fazerin hasselpähkinä suklaata en ole syönyt pitkään aikaan. se on mun lempi suklaa. sitä voisi ehkä ostaa. aijon ottaa lomille mukaan taas kannettavan ja tabletin. pystyy kirjoittamaan blogia ja katsoa tabletilla jotain viikonloppuna. katson taas varmaan frendit sarjaa. en ole vielä saanut katsottua ekaa kautta loppuun. ai niin tänään tulee taas toi ikuisesti nuori. se pitää laittaa tallenukseen ja katsoa vaikka huomenna kun on aikaa. se on hyvä ohjelma. tykkään.
kohta pääsee taas aamupalalle. alkaa olla nälkä. jaksaa siivota.
tulisipa nyt oikeasti kunnon talvi. inhottavaa kun ulkona on kylmää ja märkää. sekä synkkää. olisi kivempaa jos lunta olisi.
ehkä se lumi tulee jossain vaiheessa.
sain eilenä taas laskun. maksan sen kun kerkiän. ai niin pitää taas käydä katsomassa raha tilanne. onneksi ensi viikolla tulee rahaa taas. ja ensi viikolla mulla on tiistaina se psykologi aamulla.
pitää sanoa sille että uusii kaikki noi mun lääkkeet.
saa sitten taas niitä. varmaan ihan hyvin menee se juttelu. nyt mulla on jonkin verran kerrottavaa. aijon kertoa siitä klubitalosta ja siitä että ensi viikolla menen kehräämölle keskiviikkoisin.
ja tietysti kerron miten mulla on viime aikoina mennyt.
varmaan se keskustelu kestää sen puolituntia vaan. viimeksi meni se puolituntia. kerkiän tulla sitten takaisin sieltä lounaalle.
voisi pikku hiljaa vaikka alkaa pakkailemaan tänään. olen niin innoissani siitä että huomenna näen poikaystävän.
ja että päsee sen kanssa viettämään taas aikaa. onneksi nää kolme viikkoa on mennyt äkkiä. ja nyt taas nähdään.
se on aina ihanaa nähdä toista jos ei ole nähnyt pitkään aikaan.
kun menen poikasytävän luokse niin näen sen uuden veden keittimen minkä se on hankkinut. saa nähdä osaanko sitten ollenkaan käyttää sitä. mä juon aina teetä poikaystävän luona.
aina kun olen lomilla, niin en ollenkaan juo kahvia. juon sitten aina taas kun olen tullut lomilta. en tiedä miksi mä teen niin. varmaan siksi etti mun tee mieli juoda silloin kahvia. teellä pärjää ihan hyvin.
siitä tulikin mieleen että kohta pitää taas keittää teetä tässä aamun aikana. vaikka sitten kun olen saanut siivottua.
täytyy taas kohta tiskata. ja kerätä pyykit kasaan.
teen ne kohta. sitten on taas mukavaa kun on siistiä.
sitten ei tarvi taas hetkeen siivota.
ohjaajat tulee aina katsomaan noi siivoukset. että onko hyvin siivottu ja huomauttaa jos täytyy tehdä vielä jotain.
koitan aina siivota parhaani mukaan.
huomenna on sitten taas vaate kriisi että mitä pistää päälle. Guess laukun aijon ottaa taas käyttöön. kun lähden lomille.
se laukku saa vähän liikuntaa taas. uudet farkut ajattelin laittaa.
ne harmaan väriset. voi olla että mieli muuttuu. katson vasta huomenna ne vaatteet että mitä pistän päälle. nyt en jaksa miettiä niitä. huomenna vasta kun on koko päivä aikaa miettiä.
aijon olla sitten koko viikonlopun mun olo housuissa. koska tuskin ollaan menossa minnekkään poikaystävän kanssa. paitsi ehkä käydään taas kaupassa viikonloppuna. jos tarvii hakea jotain.
kohta poikaystävällä on synttärit. lupasin ostaa lahjaksi sille lonkeroa. ja minttu suklaata aijon ostaa sen lisäksi.
se on poikaystävän lempi suklaa.
saa nähdä saanko huomenna taas poikaystävältä suklaata. se ostaa mulle aina kun nähdään. se on kyllä välillä ihanaa jos mies ostaa suklaata. se on yksi osoitus että se rakastaa mua.
ja poikaystävä tietää että rakastan suklaata.
varmaan ostaa taas paljon sitä mulle. mutta. kyllä mulle aina kelpaa suklaa. nyt kun tulee taas joulu niin silloin on ihanaa saada paljon sitä suklaata. kavereilta saa lahjaksi, poikaystävältä saa sitä, perhe on voinut ostaa. sitten sitä on ihana kasa ja voi syödä sen.
sanoin kaikille että suklaa riittää vaan mulle joulu lahjaksi. lahjan ei tarvi olla mikään ihmeellinen. suklaa riittää ihan hyvin.
pitää syödä jouluna noita panda konvehti suklaata.
se on paras joulu suklaa mun mielestä mitä on.
saan sitä varmaan sitten joulu lahjaksi vanhemmilta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.