IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

klubitalolle taas.Tiistai 08.12.2015 08:29

se olisi tiistai. tänään olen menossa taas klubitalolle aamulla. olen siellä sitten muutaman tunnin. saa siellä aikaa kulutettua.
mulla on vaate kriisi taas. en tiedä että mitä pistäisin tänään päälle.
katson sen kohta kun olen kirjoittanut eka blogin. lähden sitten varttia vaille yhdeksän bussilla. matka kestää sen 45 minuuttia.
olen siellä sitten puoli yhdentoista aikaa.
eilenä mä innostuin taas värittämään. väritin ainakin jotain kolme tuntia ainakin. sain yhden kuvan väritettyä loppuun. sen kuvan värittäminen kesti sen pari tuntia. sitten sen jälkeen aloitin värittämään uutta kuvaa. semmoista missä on paljon puita. siinä kuvassa on paljon yksityiskohtia. ja siinä menee ainakin pari tuntia kun värittää sen.
aijon varmaan taas värittää tänään kun tulen tuolta klubitalolta. tai sitten katson taas frendejä. eilenä katsoin yhden jakson frendejä.
kävin eilenä kaupassa. ja seppälässä kävin pyörähtämässä.
en ostanut sieltä mitään. hyvä minä. sain eilenä maksettua kolme laskua. nyt vuokra on taas maksettu. se oli melkein 500 euroa. sitten sain maksettua puhelin laskun ja netti laskun. puhelin lasku oli vaan 11 euroa. olin yllättynyt kun näin sen. meillä oli ompelu ryhmä eilenä taas. sain tehtyä taas vähän kaulahuivia eteenpäin muutaman rivin. illalla mentiin sitten lenkille kaverin kanssa. käveltiin se puolituntia. oli tosi kiva tuuli kun käveltiin. sitten lenkin jälkeen kävin suihkussa ja menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. tänään kaveri tulee taas mun luokse illalla katsomaan lemmen viemää. sählykin on taas tänään iltapäivällä. neljältä.
pelataan varmaan taas miehet vastaan naiset.
saa nähdä voitetaanko tänään. me pelataan aina se puolituntia.
se on ihan hyvä aika aina pelata. hiki kyllä tulee aina sen puolen tunnin jälkeen. mikä on vaan hyvä.
nyt tää mun tietokone on taas toiminut toistaiseksi.
ei ole tiltannut tai mitään. onneksi. nyt kun sain laskut taas maksettua niin tilille jäi vielä aika kivasti rahaa. mutta. päätin etten shoppaile enempää tässä kuussa. rahaa saa mennä vaan ruokaan ja laskuihin mitä tässä kuussa vielä tulee. kelalta saan vielä tässä kuussa vähän yli sata euroa vielä. 23 päivä tätä kuuta.
saa sitten maksettua sen ison laskun mikä tulee vielä tässä kuussa.
saan onneksi bussi kortin käyttöön kun menen klubitalolle. ei tarvi itse onneksi maksaa matkoja. syön hyvän aamupalan tänään aamulla niin jaksan aamu päivän. ruoka klubitalolla on taas kahdeltatoista. lähden sitten sieltä pois ennen yhtä.
ja olen puoli kahdelta takaisin täällä. kerkiää vähän levähtää ennen sählyä. pari tuntia. illalla taas skypetän poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luokse illalla. katsomaan taas salkkareita ja uusi päivä. huomenna sitten taas töihin tuonne kehräämölle. ja mulla on aamulla sitten myös se taide ryhmä mihin liityin.
mikä on myös siellä kehräämöllä. pääsen myös tekemään jotain siellä. näin me sovittiin viimeksi kun olin siellä. varmaan pääsen siivoamaan. tai jotain. olen siellä sitten sen viisi tuntia. yhdeksästä kahteen. aika meni viimeksi aika äkkiä. ja mä tykkäsin olla siellä.
positiivisella asenteella olen menossa sinne taas huomenna. tulee varmasti mukava päivä. ja mun toinen kaveri on myös töissä siellä. mulla on kaveri siellä kenen kanssa olla. mun kaveri käy siellä töissä aina kolme kertaa viikossa. mä käyn nyt näin alkuun kerran viikossa. katsoo sitten jaksamisen mukaan jos ottaa myöhemmin lisää noita työ päiviä. iha mielelläni ottaisin. tulee sitten tekemistä.
eikä tarvi olla kämpillä neljän seinän sisällä.
kohta on aamupala. ja kohta alan tiskaamaan taas.
kerkiää hyvin ennen kun lähden. ai niin mun pitää kohta soittaa klubitalolle ja ilmoittaa että tulen syömään sinne. soitan kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. sinne pitää soittaa ennen kymmentä että saa sen ruoan. mutta. hyvä fiilis tällä hetkellä. tästä on tulossa hyvä päivä. positiivisella fiiliksellä mennään vaan.
tää päivä menee varmasti äkkiä. hyvin olen nyt jaksanut tähän asti.
ei ole vielä ainakaan tullut mitään huonoa oloa tai ahdistusta.
nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta mikä on nyt.
aijon laittaa hiukset ponihännälle. en jaksa nyt meikata.
farkut aijon laittaa tänään jalkaan taas. ja pinkin hupparin aijon laittaa päälle. siinä on mun vaatteet tänään. illalla sitten puen taas olo asun päälle. kun ei tarvi tehdä enää mitään. suihkuun menen taas sählyn jälkeen. se onneksi aina rentouttaa. sitten sen jälkeen on ihanaa juoda kuumaa teetä ja olla viltin alla sohvalla. aivan ihanaa. elämän pieniä iloja. mistä nauttii.
puen taas lmpöisesti päälle että ei tule kylmä bussi pysäkillä.
laitan taas toppahousut jalkaan, nahkatakin, hatun, hanskat, kaulahuivin. niillä sitten tarkenee. onneksi ei tarvi kauaa seistä bussi pysäkillä. huomenna illalla menen lenkille sitten taas. kaveri ei ole tulossa mun mukaan koska se menee uimaan illalla.
meidän naisten kuntosali tunti on nyt joulutauolla. ajattelin silti käydä salilla. yksin ja kun huvittaa mennä sinne. ensi viikolla ajattelin mennä taas salille. mulle riittää ihan hyvin lenkki huomenna.
huomenna voin olla aika väsynyt kun mulla on työ päivä.
vaatii vielä vähän totuttelua. ja että jaksaa. koitan syödä aina hyvin niin jaksaa loppu päivän. ruoka on mulle yksi tärkeä asia aina.
jos en syö, niin en sitten jaksa. mulle maistuu onneksi aina ruoka ja mä syön ihan kaikkea. en ole nirso oikeastaan millekkään ruoalle.
ja paino pysyy hyvänä kun syön. se ei saa tippua yhtään.
nyt mun paino on pysynyt hyvänä. ja veren paineet on olleet hyvät.
mikä on vaan hyvä juttu. jaksaa koko päivän.
ja mun kunto on noussut. jaksan myös kävellä pitkiä matkoja.
ja mun lihakset on myös kasvaneet. mikä sitten lisää sitä mun painoa. mielummin lihasta kun läskiä.
painan tällä hetkellä 57 kiloa. mulle on tullut neljä kiloa lisää.
mikä on hyvä juttu. toivon sitä vaan etten lihoa liikaa. vielä on ihan hyvä paino tällä hetkellä. kyllä se sitten pysähtyy jossain vaiheessa.
ja tunnen itseni ihan hyvännäköiseksi. mielummin pyöreähkö kun lauta. farkut menee vielä onneksi jalkaan.
ja muut vaatteet menee vielä päälle.
shoppailen taas sitten itselle jotain tuossa helmikuussa.
se seksiasu ainakin ja jotain muuta. nyt en tarvi tällä hetkellä mitään. mulla on kaikkea. ja vaatteita ja kenkiä pystyy yhdistelemään. tulee monta eri tyyliä eikä tarvi ostaa mitään uusia kenkiä tai vaatteita. siinä säästää taas rahaa.
onneksi en ole mikään tuhlari. että kaikki rahat menee shoppailuun.
ja se on hyvä että raha asiat on kunnossa. ja ettei ole velkaa kenellekkään. ja se on ihan kiva sitten aina shoppailla välillä. kunhan ei shoppaile liikaa. jotain kivaa pientä on kiva ostaa.
mutta nyt menen aamupalalle. alkaa olla nälkä. sain sopivasti tämän blogin kirjoitettua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.