IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olo alkaa olla parempi. :)Perjantai 05.10.2018 08:04

Vihdoinkin alkaa taas viikonloppu. Pikkasen rankka viikko on ollut mutta nyt alkaa helpottaa onneksi. Eilen meni päivä silleen ettei joutunut ottamaan onneksi sitä rauhottavaa. Selvisin. Eikä eilen mua ahdistanut kauheasti. Kävin eilen verikokeissa. Sekä sain jo uuden verikoe ajan jo. Eka päivä marraskuuta. Niin ja siinä samalla mulla otetaan tuo sydänflimi. Aika on aamulla. Sinne on vielä alle kuukausi. Ei tarvitse nyt miettiä niitä. Mietin tässä että ostanko tänään irtokarkkeja vai sipsiä?
Kumpaakin tekee mieli. Ajattelin ostaa koska alka viikonloppu ja silloin aina herkuttelen. Limua pitää ostaa myös. Varmaan coca colaa.
Tänään meillä on naistenryhmä tässä aamupäivällä. Ollaan menossa jonnekkin kahville. Näin kuulin eilen. Ihan mukavaa. Kaverit lähtee mukaan. Kivaa kahvitella niiden kanssa. Paras kaveri lähtee taas lomille. Joudun katsomaan salkkarit ja possen yksin.
Jee posse tulee taas tänään. Ihan pakko katsoa. Se on niin hauska.
En eilen alkanut jaksaa pesemään pyykkiä. Varmaan pesen tänään tai huomenna. Katsoo sitten kun huvittaa. Tänään maksan laskuja pois mitä on tullut. Tänään on hyvin aikaa maksaa ne.
Pääsee niistä eroon. Ihanaa kun alkaa olla jo parempi olo.
Luulen että nyt alkaa taas hyvä kausi. Mukavaa aloittaa viikonloppu hyvällä mielellä. Poikaystävä tulee varmaan käymään huomenna. En ole ihan varma. No sen näkee sitten.
Kohta aamupala. Alkaa olla vähän nälkä. Syön leipää.
Kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään.
Puoli kymmeneltä alkaa se naistenryhmä. Lähetään siihen aikaan sinne kahville. Aijon nukkua varmaan tänään taas päikkärit lounaan jälkeen. Eilen mä nukuin koko iltapäivän kun nukutti.
Menen sitten illalla kauppaan ostamaan irtokarkkeja tai sipsiä.
Ja muutakin pitää samalla ostaa kaupasta.
Kävin eilen lenkillä. Ihana ilma. Mulle ei tullut kylmä kun kävelin.
Reipasta vauhtia. Puolen tunnin lenkin kävin heittämässä.
Menen varmaan tänäänkin lenkille. Olen innostunut lenkkeilystä.
Hyvää liikuntaa. Kun en ole salilla niin lenkkeilen.
Aina iltaisin lemmen viemän jälkeen.
Huomaa että nyt on syksy. Lehdet tippuu puista.
On viileää. Kohta tulee varmaan sitten lunta. Sekä pakkaset.
Tää vuosi on mennyt itseni mielestä kamalan nopeasti.
On ollut niin paljon ohjelmaa ja tekemistä. Kohta on mun synttärit.
Pitää keksiä joku lahja itselle. Kavereille pitää myös keksiä lahjat koska mun kaikilla kavereilla on vielä synttärit tänä vuonna.
Parhaalla kaverilla on tässä kuussa synttärit.
15 päivä lokakuuta. Käyn tokmannilla katsomassa jos sieltä löytyy joku kiva lahja. Mutta nyt alan kuunnella vähän musiikkia.
perjantai fiilis päälle. Viikonloppu alkaa. Jippii.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.