IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Voitettiin!! Hyvä suomi!Maanantai 27.05.2019 05:05

Hyvä suomi!! Voitettiin vihdoinkin taas maailmamestaruus. En katsonut matsia mutta kaverit kertoi että voitettiin. Yöllä tuli viestiä kun olin nukkumassa. Se on taas viikonloppu taas vietetty. Sain onneksi nyt taas levättyä koska viime viikko oli tosi rankka. Nyt tällä viikolla on vähän helpompaa. Tänään taas töihin ja illalla ajattelin mennä taas salille.
Kuntoilemaan viikonlopun jälkeen. Tekee vaan kropalle hyvää. Tuli taas valvottua viikonloppuna. Sekä juotua. Join pullon päärynäviiniä, vähän skumpaa sekä siideriä. Tuli valvottua aika myöhään ja mä nukuin melkein koko lauantai päivän. Käytiin poikaystävän kanssa alkossa ostamassa vähän juotavaa Perjantaina. Nyt päätin että en nyt juo taas vähään aikaan. Silloin tällöin. Mun unirytmi on taas päin persettä koska mä heräsin neljältä taas. No ainakaan ei ole kiireinen aamu. Kerkiää tässä rauhassa kirjoittaa blogi ja voisin kohta juoda vähän teetä.
Äsken join aamukahvit joka vähän herätti.
Syön vielä tämän viikon mun nykyisiä e-pillereitä ja aloitan taas uudet pillerit ensi viikolla. Saa nähdä mitä siinä sitten käy. Toivon että hyvin.
Ettei tulisi nyt mitään sivuoireita niistä. Pahoja ainakaan.
Sen näkee sitten enkä aijo nyt miettiä yhtään niitä pillereitä. Murehdin niitä sitten vasta viikon päästä. Toivon että nyt vähään aikaan ei tarvitse mennä gynekologille. Se vaan maksaa kun joutuu käymään. Kohta on kesäkuu. Tää toukokuu on mennyt mun mielestä todella nopeasti. Kuukausi töitä niin sitten alkaa kesäloma mikä on koko heinäkuu. Työt jatkuu taas elokuussa.
Teen lomalla jotain kivaa kavereiden kanssa. Aijon vaan nauttia.
Nyt kun mulla on aamu aikaa niin voisin katsoa mitä puen tänään päälle. Kerkiää myös kuunnella vähän musiikkia tässä.
Uskon että tämä maanatai päivä on hyvä. Salkkarit tulee taas.
En enää muista mihin se jäi viimeksi.
Pitää käydä kaupassa tänään. Kahvi alkaa olla loppu.
Käyn työpäivän jälkeen. Kulta katriina kahvia ostan taas.
Paras kahvi mun mielestä. Juon päivän aikana kahvia ainakin pari kuppia. Teetä tulee enemmän juotua.
Aamukahvin ainakin juon joka aamu. Pistää mun aamun aina liikkeelle. Vahva aamukahvi. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus katsoa animea. On vähän jäänyt katsominen kun tässä on ollut vaikka mitä.
No sitten kun kesäloma niin on aikaa katsoa.
Desucon lähestyy pikku hiljaa. Pääsee ottamaan paljon kuvia.
Mennään jo perjantaina sinne kun desucon aukeaa.
Tulee kiva perjantai ilta sitten desuconissa. Lauantaina mennään taas ja käydään syömässä burger kingissä.
Hyvää ruokaa, seuraa ja fiilistelyä. Mikäs sen kivempaa.
Tosiaan en aijo ostaa desuconissa mitään.
Katselen vaan. Ei sitä aina tarvitse ostaa mitään. Säästää siinäkin rahaa. Rahaa menee vaan bussimatkoihin ja ruokaan.
Pitää säästää koska reissuja on tiedossa kesällä.
On sitten niihin rahaa. Uusilla kesävaatteilla ei ole kiire.
Mulla on vaikka mitä kesävaatetta mitä löysin kaapista.
Mutta ostan sitten jos halvalla saa jostain.
Kalliita en ostele. Halvallakin saa hyviä vaatteita.
Nyt vähän musiikkia soimaan ja katsoa ne vaatteet.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.