IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen onnellinen. :)Lauantai 08.05.2021 06:46

Lauantai aamu. Heräsin äsken. Ihanaa kun ei ole kiire. Sai taas juoda aamukahvit rauhassa. Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä. Aamulenkki tottakai ja menen vielä iltapäivällä lenkille ja käyn tokmannilla hakemassa vähän sipsiä. Herkuttelen tänään sipsillä. Suklaata en aijo ostaa koska mä söin sitä alkuviikosta. Pidän suklaan syömisestä taukoa. Onneksi ei tee nyt mieli. Olo on edelleen aika rauhallinen ja hyvä. Nyt kun lepäilee taas viikonlopun niin jaksaa taas ensi viikon. Suunnitelen taas tänä viikonloppuna ruokia mitä teen ensi viikolla. Menen sitten kauppaan ensi viikon maanantaina. Aamulla. Nyt on ollut todella hyvä että mua ei ole ahdistanut moneen päivään tai ollut mitään masennusta. Toivon että ensi viikollakaan mikään noista ei tulisi. Mutta sitä ei voi tietää ja nuo olot tulee sitten taas ihan yllättäen. Varaudun siihen. Ei voi tietää. Hetki ja päivä kerrallaan vaan taas. Uskon että viikonloppu sujuu mukavasti.
Aijon taas ulkoilla paljon mikä tekee vaan hyvää. Saa raitista ilmaa.
Mikä sitten tekee aivoille hyvää. Ensi viikolla pitää mennä taas apteekkiin. Haen masennuslääkkeet. On sitten niitä taas muutamaksi kuukaudeksi.
Olen syönyt masennuslääkettä 14 vuotiaasta asti. Mulla on masennuslääke vaihtunut aina vuosien aikana. Nyt tällä hetkellä mulla on todella hyvä masennuslääke mikä auttaa aika paljon. En todellakaan aijo lopettaa sen syömistä. Se oikeasti auttaa tuohon masennukseen ja on samalla hyvä ahdistus lääke. Onneksi mulla on hyvä lääkitys niin pystyy jotenkin elämään tätä elämää. Mulla on paljon hyviä asioita mun elämässä. Mistä olen todella kiitollinen ja onnellinen. Tärkein asia on mun kaverit. Ilman niitä mä en jaksaisi tai selviäisi. Mä rakastan niitä todella paljon ja mä rakastan myös todella paljon mun poikaystävää.
Mulla ja poikaystävällä menee todella hyvin tällä hetkellä.
Olen siitä iloinen ja onnellinen. Meillä on todella hyvä parisuhde ja nyt ollaan oltu 11 vuotta yhdessä. Rakastamme edelleen toinen toisiamme.
Ihanaa kun elämässä on paljon rakkautta. Se antaa mulle paljon voimaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.