IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

shoppailemaan. :)Keskiviikko 05.03.2014 12:45

Tänään shoppailemaan :) odotan innolla. voi löytyä vaikka mitä kivaa.
kun me tullaan sieltä niin heti sen jälkeen pitää lähteä kuntosalille.
vauhdikas päivä tiedossa. mutta hyvä päivä :)
Tulee nähtyä muitakin paikkoja. pitää nyt syödä hyvin että jaksaa siellä kouvolassa. mulla oli eilenä taas vaate kriisi että mitä laittaisi tänään päälle. löysin hyvät vaatteet. laitan nahkatakin ainakin. talvitakkia en laita koska siellä kauppa keskuksessa voi tulla aika lämmin. kunnon kävely kengät laitan. En mitään korkokenkiä. jaksaa sitten kävellä siellä. Huomaa taas että menkat on tulossa. mun pinna on jotenkin kireällä. No. Tänään kun menee salille niin pystyy purkamaan paineita. yrtän ajatella positiivisesti.
ihanaa. kohta on taas viikonloppu :)

MutakakkuTiistai 04.03.2014 14:26

kävin verikokeissa aamupäivällä. sinne terveyskeskukseen on noin 3 kilsaa. sain auto kyydin takaisin :) tein hetki sitten aivan täydellistä mutakakkua. ei ollut vaikea :D oli älyttömän hyvää.
Tänään voisi siivota ja pestä pyykkiä. sähly on taas illalla. Tänään näkee myös lemmen viemää. animeakin pitää katsoa.
Huomenna olen menossa kauppa keskus veturiin :) vähän shoppailemaan. lähetään yhen porukan kanssa. mun parhaat kaverit lähtee mukaan. liikun sitten niiden kanssa. apua jos sieltä löytyy joku guess laukku! jos mä näen semmoisen niin yritän olla ostamatta. mä ostin silloin viime syksynä uuden guess laukun. En tarvitse uutta :D Yritän ajatella silleen että en mä tarvi. jotkut uudet kengät olisi kivat tai uusia alusvaatteita. sieltä voi löytyä vaikka mitä^^ mun budjetti on noin 100 euroa. Enempää en tuhlaa. Huomenna kun tullaan sieltä niin olisi vielä kuntosali illalla. kyllä mä jaksan :) yritän ajatella positiivisesti.
Eilenä tuli salilla hikoiltua. meillä oli sen tunnin aikana parit sykkeen nostot. nopeaa juoksua paikallaan. tuli kyllä hiki. Mutta teki hyvää :)

Hyvin meni :)Maanantai 03.03.2014 16:52

se hoito neuvottelu meni hyvin. jännitin ihan turhaan. lääkäri vaikutti ihan ok tyypiltä. keskustelussa oli mukana myös psykologi ja mun oma tuki henkilö. puhuttiin mun voinnista,syömisestä,psykoottisista kohtauksista,milloin mulla on vaikeaa. sanoin että mun menkat on aina yhtä helvettiä. ja silloin saattaa tarvita rauhottavia. puhuttiin myös miten noi syömiset on mennyt. sanoin siihen että välillä on sellaisia päiviä että ruoka maistuu ja välillä sellaisia ettei maistu. sanoin myös että mulla on välillä silleen että näännytän itseäni. on nälkä mutta ei huvita syödä. tai halua. sanoin lääkärille että mun paino on noussut ja veren paineetkin ovat olleet hyviä. kerroin lääkärille myös että ketä ihmisiä kuuluu mun elämään,mitä harrastan.. Mulla oli muuten punnitus tänään. 52,7 kg. noin kilon on noussut.
tänään mulle on kyllä ruoka maistunut ja viikonloppunakin on tullut herkuteltua. toivottavasti ruoka maistuu myös nyt tällä viikolla.
En yhtään ihmettele jos mun paino saattaa tippua.
nyt kun on ollut taas vaikeaa. Tämmöistä mun elämä on. välillä on hyviä kausia,välillä huonoja. Onneksi mun elämässä on monta tärkeää ihmistä jotka tukevat minua :) kaverit,poikaystävä,perhe..
seuraava hoito neuvottelu on syyskuussa. siihen on onneksi vielä aikaa :) tämän päivän loppu suunnitelmat on mennä kuntosalille,skypettää poikaystävän kanssa, ja kaverin luokse katsomaan illalla salkkareita,uusi päivä ja poliisit ^^ Huomenna on taas verikokeet päivä.

apuaaa.Sunnuntai 02.03.2014 13:39

apua. huomenna on maanantai..mutta kyllä mä selviän siitä hoito neuvottelusta. se on yhdeltä. mä oon aina kauhea jännittäjä.
Mutta nyt keskityn tähän päivään. poikaystävä on ehkä tulossa tänään käymään :) pyykkiä pitäisi pestä mutta ei vaan jaksa. Tiistaina mulla on verikokeet aamulla. oikea tyyppi voitti putouksessa :) harmi että se oli viimeinen jakso. olisi saanut mun puolesta jatkua.
taas tää viikonloppu on mennyt nopeasti. Ainakaan ei ole ollut tylsää :)
Huomenna taas kuntosalille kuntoilemaan. pitää kaupasta ostaa kivennäsvettä juotavaksi sinne. Tänään voisi joo käydä kaupassa.
Animee voisi taas katsoa tänään jos vaan se animeultima sivusto toimisi. Eikä olisi hidas. perjantaina yritin katsoa mutta siitä ei tullut mitään koska netti yhteys oli hidas. Eikä video ladannut kunnolla. Ärsyttävää. no toivotaan jos se nyt toimisi :3 Eilenä joo näin yhden vanhan kaverin. oli ihan kiva nähdä pitkästä aikaan :) sain siltä lahjaksi "painajainen puntarilla" syömishäiriö kirjan ja toffifee suklaata.
se kirja on varmaan mielenkiintoinen. pitää lukea. siitä voi olla myös apua. siinä kirjassa on syömishäiriöt ja niiden ehkäisy.
Mun herpes huulessa alkaa paranemaan. nyt siinä on vaan rupi. aika ruman näköinen :D mutta ei se kauheasti nyt ärsytä. kyllä se menee pois. En ole jaksanut ostaa mitään rasvaa siihen. Ai niin joo. se hammaslääkäri lasku pitää maksaa..en ole muistanut.

vääksyyn.Lauantai 01.03.2014 13:53

Tänään olen lähdössä vääksyyn :) tapaamaan yhtä vanhaa kaveria.
ei olla nähty pitkään aikaan. olen menossa orimattilan linja auto asemalle mistä se mun kaveri hakee mut autolla. Tuun sitten illalla takaisin orimattilaan.
Eilenä tuli valvottua yhteentoista asti illalla. katsottiin kaverin kanssa se teemu selänne leffa ja kumman kaa. Heräsin tuossa tunti sitten. oli ihanaa nukkua pitkään. Tänään taas valvotaan :D ja huomenna nukutaan pitkään. En kauheasti pystynyt katsomaan animea eilenä animeultima sivulta koska netti oli jälleen tajuttoman hidas. Mun koneella on tosin yksi anime sarja minkä voisi katsoa. sitä on 26 jaksoa. En ole onneksi miettinyt kauheasti ensi viikon maanantaita. kun on se hoito neuvottelu missä tapaan sen lääkärin.
hyvin se varmasti menee. onneksi on vasta lauantai.
Ensi viikolla tulee taas rahaa. tekisi niin mieli hieman shoppailla. ostaa jotain kivaa. tosin kun miettii niin en tarvitse oikeastaan mitään. Ehkä enemmän sukkia :D Mulla on jo kauheasti laukkuja ja vaatteita. kenkiäkin löytyy. suunniteltiin mun parhaan kaverin kanssa että pidettäisiin shoppailu päivä lahdessa. kierreltäisiin kaikki kaupat. syötäisiin siinä samalla ja jatkettaisiin shoppailua. pitää tehdä niin joskus joku viikonloppu :)

perjantai ^_^Perjantai 28.02.2014 16:45

se olisi perjantai ^^ voi ottaa rennosti :) Eilenä meni ihan hyvin psykologin luona. juteltiin syömishäiriöstä ja siitä että millainen se on mun kohalla. varmaan puolituntia puhuttiin siitä. ja se myös kyseli että miten on mennyt. Me nähdään uudestaan taas ensi viikon maanantaina missä on mukana mun uusi lääkäri ja mun oma tuki henkilö. puhutaan varmaan että mitä haluan tulevaisuudessa,miten olen voinut jne. jännittää vaan se uusi lääkäri että millainen se on. mun psykologi sanoi että on rento ja mukava tyyppi. se on nainen.
Mutta. nyt en mieti sitä. vaan nautin viikonlopusta :) ainakaan ei ole tylsää kun näen kavereita viikonlopun aikana.
animee pitää katsoa ja se yksi suomalainen leffa minkä lainasin kaverilta. se on "roskisprinssi" :D varmaan ihan katsottava.
Huomenna pitää todellakin nähdä putous. Antsku voittaa. se on varma :D kävin äsken kaupassa ostamassa viikonloppu suklaat. fazerin hasselpähkinä suklaa on mun lemppari <3 En ole syönyt sitä vähään aikaan. Meinasin ostaa sipsiä myös mutta en viitsinyt. Tuli viime viikon loppuna syötyä sitä. Tänään valvon taas pitkään yhen kaverin kanssa. Meen iltaa viettämään. katsotaan telkkaria :) sieltä voisi tulla joku hyvä leffa.

psykologi ja apteekki.Torstai 27.02.2014 13:10

kohta pitää lähteä sinne psykologin luokse. samalla reissulla käyn apteekissa. onneksi ulkona ei ole kamaln kylmä. ihan kiva ilma ulkona.
nyt on taas hyvä fiilis parin päivän jälkeen. kohta on perjantai :)
onneksi. oon huomannut etten ole moneen viikkoon miettinyt mun painoa. aika hyvä. paino varmaan pysynyt samana. mulla ei ole ollut nyt vähään aikaan ollut taas punnitusta. veren paineetkin on varmaan noussut. Mulle tuli taas herpes ylä huuleen. en ole onneksi koskenut siihen antanut vaan olla. kyllä se ennemmin tai myöhemmin katoaa.
Tänään pitää pestä pyykkiä. lakanat ainakin. huomenna voisi pestä sitten vaatteita. sitten ei tarvitse taas viikkoon pestä.
onneksi keskustaan ei ole pitkä matka. sinne kävelee 15 minuutissa.
samalla tulee ulkoiltua :) eilenä käytiin kaverin kanssa lenkillä.
juteltiin samalla niitä näitä. Mutta. kohta voisi valmistautua lähtöön :3

Tökkii..Keskiviikko 26.02.2014 16:59

Tänään on taas erilaisempi päivä. ja huonompi. ei huvita syödä yhtään mitään. mutta olen yrittänyt silti. aamupalan ainakin söin ja vähän lihakeittoa. pitää taas yrittää tuossa parin tunnin päästä koittaa syödä uudelleen. lähden heti lenkille kun olen syönyt.
Huomenna taas psykologille. aika on klo 12. pitäisi samalla käydä apteekissa. leponexit loppuu.
Tänään puhuin mun parhaalle kaverille siitä että mun tekee mieli tupakkaa. yritän hillitä itseni etten alkaisi polttaa. pääsen varmasti taas sen yli. ikäviä nää mun tuntemukset :/ mutta ei voi mitään. nyt on vaikeaa. kohta on onneksi viikonloppu :) yritän sinnitellä siihen asti.
onneksi yksi mun kaveri lähtee lenkille mun kanssa. on juttu seuraa. varmaan kävellään se puolentunnin lenkki. sen jälkeen voisi mennä suihkuun ja sohvalle sen jälkeen. näkee lemmen viemää lopun.
salkkarit ja uusi päivä pitää myös katsoa tänään. ja poliisit.
sitten voisi mennä nukkumaan. ihan kiva loppu ilta tiedossa. meen taas kaverille katsomaan noita ohjelmia. Ei tarvi yksin niitä katsella.

Tiistai :3Tiistai 25.02.2014 14:28

kohta pitää lähteä kylille. saa taas liikuntaa. Eilenä kuntosalilla meni ihan kivasti :) haarat oli vaan vähän kipeät. keskiviikkona lähden kaverin kanssa lenkille illalla. kuntosalin sijasta.
Eilinen salkkari jakso oli kyllä jännä. saan nähdä selviytyykö ismo. toivottavasti. uusi päivä tuli taas onneksi eilenä. katsoin sekin. Nyt on taas illalla katsottavaa ennen kun menee nukkumaan.
animee voisi katsoa tänään tuossa myöhemmin. vaikka sitten kun tulee kyliltä. oon vaan vähän sekaisin noissa jaksoissa. pitäisi kirjata ylös että mitkä jaksot on katsonut kun mä seuraan tällä hetkellä viittä eri anime sarjaa. Ensi kuussa tulee taas uusin animelehti. odotan kovasti ^^ hmm..pitäisiköhän pestä tänään pyykkiä? voisi pestä ennen kun menen pelaamaan sählyä. pitää katsoa.
voisi tänään taas kerätä vaatteet lattialta kaappiin. sotken kauheasti. mutta siivoan kerran viikossa. Tänään näkee taas lemmen viemää. Eilenä en nähnyt koska olin salilla. oon varmaan ihan pihalla kun katsoo tänään. meen taas kaverin luokse katsomaan. ja juomaan teetä.

maanantaiMaanantai 24.02.2014 14:23

Ei mitään tekemistä. paitsi kuntosali illalla. pitäisi hieman siivota mutta en mä jaksa. antaa nyt olla vaan. oli kyllä eilenä ihana nähdä poikaystävää :) katottiin 8-pallo leffa. mun mielestä se oli ihan hyvä. Ei kauheesti huvita mennä ulos koska siellä on hieman liukasta.
Ajattelin vasta huomenna käydä kylillä. voisi käydä taas seppälässä katsomassa onko siellä mitään kivaa. Ai niin joo. pitäisi maksaa yksi lasku ennen kun menee shoppailee.
oon nyt huomannut että mun olo on vähän parempi. Ei ole nyt tullut ahdistusta ja ruoka on maistunut. päivä kerrallaan mennään. sitten on taas yhtä helvettiä kun menkat alkaa kahden viikon päästä.
pitäisi käydä taas apteekissa hakemassa leponexia koska se loppuu kohta. lääkäri on jo onneksi uusinut sen reseptin. Niin pystyy vaan hakee sen sitten. käyn hakemassa loppu viikosta.
Nyt loppu mässyn syöminen ja siirryn nyt taas normi ruokaan. Eli syön taas seuraavan kerran herkkuja tuossa viikonloppuna. ja normaalia ruokaa viikolla. pitää myös liikkua viikon aikana. käyn lenkillä ja kuntosalilla. tulee hyvä olo liikunnan jälkeen.