IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Reissuun Viroon :)Tiistai 16.08.2016 05:22

Jaksoin herätä jo ennen viittä. Aamukahvit olen juonut niin nyt olen täysin hereillä ja innoissani.
Lähdemme asukkaiden ja ohjaajien kanssa viroon pärnuuseen.
Menemme laivalla ensin sinne ja sieltä bussilla hotellille.
Siitä reissusta tulee 8 tunnin matka melkein.
Kiva. No onneksi kaverit on mukana niin tulee kiva reissu.
Aijon sitten shoppailla siellä pärnussa. Mä en oikeen tiedä miten se paikka kirjoitettaan mutta no.
Pakkaan kohta loput kamat ja alan pukemaan päälle. Aamupala on jo siinä puoli seitsemän ja seitsemältä me lähetään.
Matka kestää Helsinkiin varmaan pari tuntia. Laiva lähtee puoli yhdeltätoista vasta.
Ollaan virossa sitten siinä puoli yhdeltä. Laiva matka kestää sen pari tuntia. Ja sitten sieltä bussimatka kestää pari tuntia niin ollaan perillä.
Huhhuh. Tulee aikamoinen matka.
Kämppä pitää laittaa järjestykseen ennen lähtöä.
Nyt en kerkiä kamalan pitkää blogia kirjoittamaan varmaan.
Seuraavan kerran päivitän tätä blogia kun ollaan tultu sieltä reissusta.
En nyt ole koneella pariin päivään. Me ollaan pari yötä siellä paikassa. Mä ja kaverit päästään samaan hotellihuoneeseen.
Saa nähdä millainen se hotelli sitten on.
Ja millaiset huoneet.
Alkaa jo olla pientä matka jännitystä.
Mutta hyvin se reissu menee varmasti. Ei mitään hätää.
Ohjaajat on mukana ja rauhottavat jos alkaa ahdistaa.
On se tuki ja turva siellä reissussa.
Puen kohta päälle. Tiedän mitä pistän päälle niin ei ole mitään pahaa vaatekriisiä nyt.
Alan pukemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Mun shoppailu budjetti on se sata euroa varmaan.
Poikaystävälle pitää muistaa ostaa tuliaisia.
Mä varmaan ostan sieltä reissusta uudet korkokengät ja laukun.
En malta odottaa että päästään kavereiden kanssa shoppailemaan siellä. ihanaa.
Mä olen jo niin kovasti odottanut että pääsee kunnolla shoppailemaan jonnekkin.
Tunti enää niin pääsee aamupalalle.
Kävin eilenä kaupassa niin ostin vähän matkajuomia.
Ostin kivennäisvesipullon ja fanta limsaa. Joo mä olen sanonut että olen lopettanut limsan juomisen mutta nyt tämän kerran halusin ostaa reissuun limsaa.
Pikku pullon ostin vaan.
Pitää sänky pedata ja tiskata kohta.
Ja pakata loput kamat.
Hyvä että mä heräsin heti kun kello soi.
Pelkäsin eka että nukunko pommiin. En onneksi nukkunut.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja pakata loput kamat.
Koska sitten aamupalan jälkeen on lähtö melkein heti.
Aijon nyt kuunnella samalla vähän musiikkia.
Tulee matka fiilis.
Huomenna reissuun. Meillä on nyt se kesäretki mitkä ohjaajat on järjestänyt. Me lähetään viroon. Pärnuunseen vai miten se paikka nyt lausuttiin. Ollaan pari päivää siellä. Me mennään laivalla viroon mikä kestää sen muutaman tunnin. Sinne reissuun lähtee muutama ohjaaja ja kaikki me asukkaat. Mun ei tarvitse maksaa mitään tästä reissusta.
Ohjaajat maksavat kaiken. Ruoan ja hotellin.
Parasta on se että kaverit lähtee mukaan reissuun.
Ja me ollaan varmaan kaikki kolme samassa hotellihuoneessa.
Ei vitsit tulee kyllä mahtava reissu.
Aijon nauttia ihan täysillä. Nyt mä alan tänään jo pakkamaan.
Alan jo vaikka tässä aamulla pakkamaan.
Me lähdetään huomenna aikaisin aamulla, ja tullaan takaisin torstaina.
Ollaan pari päivää.
En siis pysty sitten muutamaan päivään kirjoittaa blogia. Kirjoitan sitten taas kun tulen reissusta ja kerron miten reissu meni.
Alkaa olla jo matkajännitystä.
Semmoista iloista jännitystä.
Me lähdetään jo matkaan huomenna seitsemän aikaa aamulla.
Aamupala on huomenna jo puoli seitsemän.
Pitää laittaa sitten kämppää vähän järjestykseen ennen lähtöä.
Tänään pitää pestä nuo farkut mitkä laitan reissuun päälle huomenna. Ja mun pitää nyt muutekin pestä pyykkiä taas tässä aamulla. Sitten mun pitää käydä kylillä asioilla. Pitää nostaa vähän shoppailu rahaa tililtä. En vielä tiedä paljon ottaisin rahaa reissuun.
No se selviää kyllä. Mä oon jo jännittänyt tätä reissua kuukausi tolkulla. Siitä asti kun ohjaajat kertoi että koska tää reissu on.
Mutta. Onneksi on mukana sitten rauhottavia jos iskee reissussa ahdistus. Ja kaverit on mun tukena.
Pidän huolta kavereista ja ne pitää huolta musta.
Kyllä me selviämme. Kavereitakin jo jännittää tää reissu.
En yhtään ihmettele. Saa nähdä millainen se hotelli on sitten.
Kivaa päästä samaan huoneeseen kavereiden kanssa.
Ja pääsee shoppailemaan siellä.
katsotaan löydänkö jotain kivaa ostettavaa sieltä.
Poikaystävälle lupasin jotain tuliaisia.
Ostan joko laivalta tai virosta.
Tuntuu nyt hassulta kun en pysty pariin päivään kirjoittamaan blogia.
No sitten reissun jälkeen. Viimeistään perjantaina kirjoitan taas aamulla. Mä heräsin tänään tuossa puoli seitsemän.
jaksoin nousta ylös. Kahvit on juotu.
Nyt on aika pirteä fiilis. Aamupalaan on vielä aikaa. Alan pesemään pyykkiä kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Huomaa että syksy alkaa jo olla. Ulkona on jo aika viileää.
Ai niin me oltiin eilenä siellä markkinoilla.
Pyörittiin kaverin kanssa siellä. Mä en ostanut mitään. Katselin vaan.
Kaveri osti metrilakua.
Kävin eilenä sitten vielä lenkillä iltapäivällä, skypetin poikaystävän kanssa illalla ja olin parhaan kaverin luona loppu illan.
Menin jo nukkumaan kahdeksan jälkeen. Alkoi nukuttamaan.
Tänään pitää katsoa lemmen viemää. Jäi jännään kohtaan.
Kaveri tulee mun luokse taas tänään katsomaan sitä.
Nyt sitten alkaa lemmen viemän yhdestoista kausi.
Se sarja vaan jatkuu ja jatkuu.
Mutta se on hyvä sarja. Huomenna alkaa salkkareiden uudet jaksot!
Onneksi pystyn laittamaan ne tallenukseen ja katsoa sitten kun tulen reissusta.
Harmittaa vähän kun haluaisin jo huomenna nähdä salkkarit.
Parasta kaveriakin harmittaa kun nyt huomenna me ei nähdä salkkareita. Mutta nyt on sitten taas arki iltoina katsottavaa.
Kohta voisi taas popittaa musiikkia. Alan kohta kuuntelemaan.
Tulee hyvä matka fiilis päälle.
Ruokailu vähän jännittää siellä reissussa.
Millaista ruokaa siellä on ja nyt mä olen tosi neuroottinen veteen missä on jäitä ja lihaan.
Koska en halua enää saada sitä samaa mahatautia mitä sain silloin siitä yhdestä ruoasta. Katson mitä syön siellä reissussa.
Mutta jos maha tulee sekaisin siellä reissussa niin se tulee.
Istun sitten vessassa. Mä en muistanut alkaa syömään ennen reissua noita maitohappobakteereita.
Kaveri alkoi jo symään niitä pari viikkoa sitten.
Pitää muistaa ottaa kaikki shampoot ja suihkusaippuat mukaan jos käy suihkussa siellä.
Mutta ainakaan mulla ei ole vaatekriisiä päällä. Tiedän mitä pistän reissuun päälle. Laitan nuo farkut, hupparin ja nahkatakin.
Hiukset laitan nutturalle tai ponihännälle.
Äidille pitää muuten muistaa soittaa tänään.
Soitan tuossa illalla vaikka.
kerkiää sen kanssa juttelemaan ennen reissua.
Mun pitää sitten huomenna herätä jo viiden aikaan.
Saa kahvit juotua ja kirjoitan sitten huomenna ennen lähtöä lyhyemmän blogin.
En kerkiä kauhean pitkää kirjoittamaan.
No kunhan tulee edes jotain tekstiä.
Pitää sitten ennen lähtöä tarkistaa kämppä että kaikki on järjestyksessä. Olen varmaan huomenna aamulla todella neuroottinen ennen lähtöä.
Pitää tarkistaa sitten sata kertaa kaikki että on mukana tavarat,
lompakko, puhelin, avaimet..
Ohjaajat huolehtii meidän lääkkeistä reissun ajan.
Niillä on sitten meidän kaikkien dosetit.
Saadaan sitten lääkkeet tuossa illalla ennen kun menemme nukkumaan.
Pääsee pitkästä aikaan taas laivaan.
Ihan kivaa. Hengailen siellä sitten kavereiden kanssa.
Juodaa kahvia ajan kuluksi, shoppaillaan ja höpötellään.
Varmaan nauretaan aika paljon koko reissun ajan.
No hyvä että on hauskaa.
Se on pääasia.
Me oltiin silloin muutama vuosi sitten myös virossa reissussa.
Siitä on kolme vuotta aikaa. Silloin oli myös ihan mukavaa.
Ja hyvin sekin reissu meni silloin.
Se on ihan kivaa kun nuo ohjaajat järjestää näitä retkiä välillä.
Tuo vähän vaihtelua tähän elämään. Pääsee näkemään kaikenlaista.
Meillä on aina joka vuosi jokin kesäretki.
Viime vuonna oltiin pari yötä mökillä.
Sekin oli kiva reissu.
Hyviä muistoja.
Ja tästäkin reissusta tulee ikimuistoinen.
Alkaa olla nälkä taas. No aamupala on tuossa tunnin päästä.
Vien kohta pyykit.
mietin pitäisikö käydä kaupassa tänään.
Vissiin kahvi on kohta loppu.
Sitä pitää käydä ostamassa ainakin. Ja mä käyn siellä pankkiautomaatila nostamassa ne matkarahat.
Menen lenkille taas illalla tänään ellei sada pahasti vettä.
Toivottavasti on hyvä keli.
kerkiän käymään ennen lemmen viemää lenkillä.
Mutta. Nyt pesemään pyykkiä ja pakkailemaan.

Tänään markkinoille.Sunnuntai 14.08.2016 08:53

Sunnuntai. Tää viikonloppu on mennyt taas tosi nopeasti. Ihan mukava viikonloppu on ollut. Poikaystävä kävi eilenä kylässä.
Menin jopa eilenä lenkille tuonne vesisateeseen.
Heitin taas sen puolentunnin lenkin.
Sitten lenkin jälkeen menin suihkuun. Ja keitin teetä.
Tänään olen menossa markkinoille. Menen sinne kaverin kanssa.
katsotaan mitä kaikkea siellä on. Menen lenkille sitten tänään myöhemmin tuossa iltapäivällä.
Fiilis on ihan ok. Toivon että ei sataisi kauheasti vettä tänään. No jos sataa niin menen silti sinne lenkille.
Puen lämpöisesti päälle niin en kastu.
Eilenä katselin loppu illan netflixistä sarjoja. Ja menin nukkumaan siinä yhdeksän aikaa.
Heräsin tuossa seitsemän jälkeen. Kahvit on taas joutu.
Katselin eilenä pikkutuhma.com sivulta noita seksiasuja niin siellä oli yksi violetti mekko minkä haluaisin ostaa.
Se oli alennuksessa ja maksoi vaan 23 euroa.
Mä ehkä ostan sen tässä kuussa. En ole vielä päättänyt mutta se on varmaan mun seuraava asu. Näytin sitä poikaystävällekkin niin se tykkäsi siitä. Aijon ottaa se M koon.
Se koko pitäisi olla ihan hyvä.
Katson kun kelalta tulee se raha, niin vähän näkee paljon mulla on sitten rahaa. Jos on sen verran että ihan hyvin pystyy ostamaan sen asun niin sitten ostan sen.
Aamupala on taas tuossa tunnin päästä.
Hieman myöhemmin mitä yleensä,
Alkaa olla nälkä taas. Pesen ehkä pyykkiä tässä aamulla.
Tai sitten huomenna vasta.
Huomenna mä taidan sittenkin pestä.
Maanantai on mun pykkipäivä aina.
Mietin taas mitä pistää päälle kun lähden sinne markkinoille.
Farkut aijon laitaa koska tuolla ulkona on jo vähän viileää.
Ei tule kylmä helposti. Sieltä se syksy alkaa tulla.
Sitten laitan taas nahkatakin.
Ja sen alle joku pitkähihainen paita niin ei tule kylmä helposti.
Varmaan pyöritään siellä markkinoilla pari tuntia. Sitten sen jälkeen on ruoka.
Tänään näen parasta kaveria. Se tulee lomilta tänään takaisin.
Menen illaksi sen luokse taas.
Otan taas käyttöön tuon mun mustan pikkulaukun.
Se on nyt mun lempi laukku tällä hetkellä.
Söpö ja pieni. Ja siihen mahtuu kaikki mun tärkeät tavarat.
Odotan kovasti sitä että pääsisi taas kunnolla shoppailemaan jonnekkin. Haluaisin ostaa kaikenlaista.
Uudet korkokengät olisi ihanat.
Pitää katsoa jos löydän semmoiset sitten jostakin taas.
Eilenä mulla oli käytössä korkokengät.
Tunsin itseni pitemmäksi kun oli ne jalassa.
Käytiin poikaystävän kanssa siellä subwayssa, niin mä tilasin paahtopaisti subin. Siitä on tullut mun lempi subway leipä.
Otin siihen valkosipulikastiketta. Se sopi siihen tosi hyvin.
Otan aina sen hunajakaura leivän.
Poikaystävä tarjosi niin mun ei tarvinnut maksaa.
Tarjoan sitten ensi kerralla subit.
Olen varmaan taas aamun koneella ennen kun lähdetään sinne markkinoille. Teetä kerkiää juomaan ennen lähtöä.
Ihan kiva päivä tulossa tänään. On jotain tekemistä.
Ei tarvitse olla ihan koko päivää kämpillä ja mä näen kaverit taas tänään niin on seuraa.
Syön nyt aamupalalla ruisleipää. Se pitää nälän poissa hetken aikaa.
Huomenna ajattelin herätä tuossa kuuden jälkeen taas. Nyt kun on ollut viikonloppu niin olen nukkunut vähän pitempään.
Kun arki alkaa huomenna niin herään aikaisemmin.
uni tulee sitten hyvin illalla taas.
Pääsee siihen rytmiin taas.
Kohta alan popittaa musiikkia. Tulee entistä parempi fiilis kun kuuntelee. Aijon nauttia tästä päivästä.
Ja nyt mä olen käynyt joka päivä tällä viikolla puolen tunnin lenkillä.
Hyvä minä. Ollut nyt kivasti liikuntaa.
Enkä ole mitään edes kauheasti herkutellut tällä viikolla.
Paino pysyy nyt ihan varmasti samana.
Tai voihan sekin olla että se voi tippua.
Kunhan ei liikaa tipu. Haluan olla normaalipainoinen enkä enää koskaan alipainoinen.
Mä olin ennen vuosia alipainoinen. Ja taistelin kun mulla oli paha syömishäiriö.
Nyt tuntuu että mulla ei ole enää mitään syömishäiriötä.
Mulle maistuu ruoka aina. Ja mä syön arkena aina aamupalan, lounaan, päivällisen, ja iltapalan.
On monta ruokailu hetkeä.
Ja se on hyvä että on se rytmi. Lomilla mä sitten syön mitä sattuu.
Mutta ei se haittaa.
Silloin saa myös vähän herkutella.
Syödä vaikka suklaata. Ja mulla on aina se herkku päivä viikonloppuna. Herkku päivä pitää olla. Se piristää kun saa syödä vaikka suklaata. Suklaa maistuu aina hyvältä kun sitä ei ole syönyt vaikka viikkoon.
Mä yritän olla noista sipseistä erossa.
Niitä jos mä alan syömään niin syömiselle ei tule loppua.
Ja niissä on ihan tajuttomasti kaloreita.
Mutta mä sorrun syömään niitä aina joskus.
Mielummin syön niitä tosi harvoin.
Niin ei sitten läskisty ihan liikaa.
Ja eikä se ole vaarallista jos syö vaikka yhden sipsi pussin kerran kuussa tai harvemmin.
Kunhan ei syö niitä ihan joka viikonloppu.
Mutta suklaa on parempaa kun sipsi. Ainakin mun mielestä.
En aijo koskaan luopua suklaasta.
Mä syön ihan kaikkea mahdollista suklaata mitä tulee vastaan.
Fazer on kyllä se paras suklaa.
Toisena tulee panda suklaa.
Mä voisin kohta kerätä noita pyykkejä vähän kasaan.
Valmiiksi kun pesen huomenna.
Pitää pestä nuo farkutkin tuossa huomenna koska en ole taas pessyt niitä vähään aikaan.
Käytän niitä tänään ja pesen ne huomenna.
No lääkkeitä ei tavritse vieläkään hakea.
Mulla on nyt kaikkia lääkkeitä.
On leponexia, masennus lääkettä..medipameja.
Mutta varmaan sitten tuossa ensi kuun alussa kun olen käynyt verikokeissa taas niin pitää hakea lisää leponexia.
Mun leponexit riittää aina kuukauden ajan ja sitten pitää hakea lisää.
Eli joka kuukausi pitää hakea niitä.
Seuraavan kerran kun menen verikokeisiin niin mä en saa syödä ja juoda 12 tuntiin.
Ja mulla otetaan siinä samalla tuo sydänfilmi.
Sekin otetaan aina joskus.
No olen siihenkin jo tottunut. Onneksi mulla ei ole neula kammoa.
Tottunut jo siihen kun otetaan nuo verikokeet joka kuukausi.
Käyn varmaan ihan koko loppu elämäni noissa verikokeissa.
Pitää käydä kun on tuo leponex lääke.

Laatuaikaa poikaystävän kanssa. :)Lauantai 13.08.2016 08:20

Lauantai. Mukava päivä tulossa tänään. poikaystävä tulee käymään.
Vietetään mukava päivä. Se lupasi tarjota mulle subin subwaysta.
En vielä tiedä että minkä subin aijon syödä mutta kyllä se selviää sitten.
Heräsin tuossa seitsemän jälkeen. Mun piti jo herätä tuossa puoli seitsemän mutta en jaksanut nousta vielä ihan ylös.
Aamukahvit on juotu taas. Onneksi se herättää mut joka ikinen kerta.
Eilenä oli ihan mukava päivä.
Kävin kylillä. Seppälässä kävin pyörähtämässä ja siellä oli yhdet ihanat farkut mitä mä huvikseen kokeilin päälle. Ne oli semmoiset tummat pillifarkut. Olisi maksanut 34 euroa.
No mä katson tuossa myöhemmin syksyllä jos ne on vielä myynnissä niin aijon ostaa ne. Mä tarvitsen ihan oikeasti uudet farkut. Onneksi seppälässä myydään aika hyviä farkkuja.
Sitten kun olin pyörinyt seppälässä niin menin kauppaan.
Ostin lisää kahvia. Mun kaveri oli samaa aikaa kaupassa niin käveltiin yhtä matkaa takaisin kotiin.
Käytiin myös eilenä lenkillä kaverin kanssa ja katsottiin lemmen viemää. Siinä lemmen viemää jaksossa oli dramaattinen loppu.
Pakko nähdä ensi viikon maanantai jakso.
Sitten katselin tabletilla sarjoja ajan kuluksi.
Skypetin poikaystävän kanssa tuossa illalla vielä.
Loppu illan katselin salkkareita tabletilla ja menin jo nukkumaan ennen puoli yhdeksää. Alkoi vaan sillä hetkellä nukuttamaan.
Huomenna me ollaan ohjaajien ja asukkaiden kanssa menossa markkinoille. Me lähdetään sinne noin kahdentoista aikaan.
Vähän erilaisempi päivä. Onneksi kaverikin lähtee mukaan sinne niin en ole ihan yksin. No ihan kiva että on tekemistä tänä viikonloppuna niin ei tarvitse ihan koko aikaa olla täällä kämpillä.
Olo ja fiilis on ollut nyt aika hyvä. Ei ole ahdistanut tai ollut mitään harhoja. Hyvä kausi menossa taas. Nyt pitää vaan nauttia täysillä tästä hyvästä olo tilasta.
Sitä ei voi tietää että koska se huono olo sitten taas tulee.
Ja se on mukavaa kun ei ole mihinkään kiire.
Tääkin aamu on ihanan rento. Aamupalakin on tänään vasta yhdeksältä. Vielä vähän yli tunti aikaa.
Aijon mennä tänään illalla taas lenkille. Lähden lenkille kun poikaystävä on lähtenyt. Syön vähän puuroa välipalaksi niin jaksan kävellä. Mä olen melkein koko viikon käynyt joka päivä puolen tunnin lenkillä. Se on vaan hyvä juttu.
Toivon että illalla ei vaan sataisi vettä.
Mutta katsotaan. Tänään ajattelin katsoa taas californication sarjaa
tabletilta. olen kohta katsonut sen vikan kauden loppuun.
Siis ihan paras sarja. Harmi kun siitä sarjasta tuli vaan se seitsemän kautta. Olisi saanut tulla enemmän Mutta. Ainahan ne jaksot voi katsoa uudestaan ja uudestaan.
Ei vitsit mä odotan innolla salkkareita. Ihan hyvä että ne alkaa pari viikkoa etu ajassa. Sitten tulee taas arki iltoina ohjelmaa.
Katsotaan parhaan kaverin kanssa joka ilta salkkarit.
Menen sitten aina parhaan kaverin luokse katsomaan. Ai niin pitää laittaa sille tänään viestiä ja kysyä miten viikonloppu on mennyt.
Me näemme sitten tuossa huomenna illalla taas.
Kun se palaa lomilta. Mulla on vaatekriisi taas päällä. En tiedä miten pukeutuisin tänään. No mä katson ne vaatteet tuossa kun olen saanut blogin kirjoitettua. Haluan näyttää nätiltä tänään.
Ajattelin laittaa korkokengät jalkaan.
Joo ne mä laitan ja sitten niiden kanssa vaikka farkut.
Ja otan tuon mun uuden laukun käyttöön. Sen minkä mä ostin viimeksi. Hiukset ajattelin pitää auki.
Mulla on nyt ollut nää hiukset koko ajan joko ponnarilla tai nutturalla.
Nyt ajattelin pitää näitä pitkästä aikaan auki.
Pitäisi taas vähän leikata näitä latvoja näistä hiuksista.
No sitten kun menen jossain vaiheessa kotona käymään niin annan äidin taas vähän leikata näitä mun hiuksia.
Ei maksa mitään ja äiti on hyvä leikkamaan näitä mun hiuksia.
Tykkään että nää mun hiukset ylettyy noihin olkapäihin asti tai vielä lyhyemmät. Mutta haluan että nää saa vielä ponihännälle tai nutturalle. Ja näitä hiuksia on helpompi hoitaa kun on vähän lyhyemmät. Ei mene takkuun helposti.
Mulla on todella paksut hiukset.
Ja olen siitä tosi iloinen että nää mun hiukset on normaalit.
Ei ole mitään kuivuutta, rasvaisuutta..
Terveet hiukset ja mulle riittää näihin hiuksiin vaan se shampoo.
tai hoitoaine. Sitten vaan harjaan nää hiukset suihkun jälkeen ja annan kuivua. Muuta en tee näille hiuksille.
Onneksi mä pääsin eroon siitä hiusten värjäämisestä.
Nyt kun on tullut aikuisemmaksi niin huomaa että ei sitä tarvitse värjätä hiuksia. Se vaihe oli tuossa nuorempana.
Olen siihen tosi tyytyväinen että sain kasvatettua oman värin takaisin. Mulla on ruskeat hiukset. Ihan nätin väriset.
Ja sitten kun tulen vanhemmaksi niin en aijo siltikään värjätä hiuksia. Kohta alan tiskaamaan taas.
Pitää pestä kahvipannu ja muut tiskit mitä on kertynyt. Sänkykin pitää pedata. Voisi kohta kuunnella vaikka musiikkia.
Poikaystävä sanoi että se tulee tuossa kahdentoista aikoihin.
Sitten me käydään siellä subwayssa ja samalla kaupassa.
Jos vaikka ostetaan jotain leffa mässyä.
Mietin että mitkä rintaliivit pistäisin päälle tänään. Varmaan ne uudet mitkä ostin viimeksi. Joo ne mä laitan. Ja sitten joku kiva toppi.
Ajattelin taas ostaa jossain vaiheessa uuden seksiasun.
Ajattelin tämän vuoden puolella kun olen vaan taas saanut vähän säästettyä rahaa. Voisi ostaa taas kun en ole nyt pitkään aikaan taas tilannut mitään. ja se asu piristäisi tätä seksielämää.
Poikaystävä tykkäisi varmasti.
Pitää nyt vähän katsella millainen se olisi ja paljon maksaisi.
Mitään kamalan kallista asua en osta. Saa niitä hyvännäköisiä asuja halvallakin. Nyt vaikka joku eri värinen olisi kiva.
Koska kaikki asut mitä mulla on niin ne on kaikki mustan värisiä.
Violetti asu olisi kiva. Tai pinkki.
Punainen myös olisi aika hyvä.
Täytyy alkaa katselemaan ja kysellä mistä poikasytävä tykkäisi.
Mulle käy ihan mikä asu tahansa.
Koska tiedän että kaikki näyttää hyvältä mun päällä.
Ajattelin ensi kuussa ostaa uusia alusvaatteita. Kaikki mun edelliset on aika kuluneet ja rikki.
Pitää ostaa siis uusia. Ostan jotain kivannäköisiä.
Ja pirteän värisiä. Stringejä pitää myös ostaa.
Mulla on taas kamala himo ostaa taas uudet rintaliivit.
Mutta mä ostin hetki sitten uudet.
No katsoo myöhemmin syksyllä jos sitten ostaisi uudet taas.
Pitää jossain vaiheessa tehdä se shoppailu reissu sinne cubus myymälään. Haluaisin ostaa sieltä sitten ne uudet rintaliivit.
Kaikki edelliset rintaliivit olen ostanut seppälästä.
Sitten voisi ostaa vaikka parit rintaliivit sieltä cubukselta.
Mä haluaisin vaikka vaaleansiniset rintaliivit.
Ja toiset olisi pinkin väriset.
Sitten kun menen joku kerta klubitalolle, niin käyn samalla reissulla sitten siellä cubus myymälässä.
Mä hyvin kerkiän käymään ennen ruokailua siellä.
Taidan tehdä sitten silleen.
Sitten on hyvä mieli kun on kivoja uusia rintaliivejä.
Eikä sitten taas tarvitse ihan hetkeen ostaa uusia.
Se on taas viikonloppu. En lähde nyt lomille.
Olen täällä taas viikonlopun. Paras kaveri lähtee lomille taas. Luvattiin tekstailla taas viikonlopun aikana ja näemme sitten taas sunnuntai iltana. Mä heräsin tänään taas ennen seitsemää.
Kahvit on juotu. Tänään ei ole muuta ohjelmaa kun kaupassa käynti, lenkki ja kaveri tulee mun luokse kylään tänään katsomaan lemmen viemää. Mä olin eilebä kaverin luona katsomassa.
Kävin eilenä lenkillä. Oli todella hyvä ilma. Vähän tuuli mutta ei onneksi satanut mitään vettä. Poikaystävä on ehkä tulossa viikonloppuna.
Ei vielä ihan tiedä. Koska se on ehkä menossa taas moikkaamaan viikonloppuna yhtä kaveria.
No mulla on kaveri tällä viikonlopun.
Vietän sen kanssa aikaa. Eilenä mä kävin ennen toimintatuntia seppälässä pyörähtämässä. Ei vitsit siellä on se yksi ihana nahkatakki mikä maksaa 60 euroa. Mä sovitin sitä huvikseen eilenä.
ehkä mä jonakin päivänä ostan se.. sitten kun se on vaan vielä myynnissä. Tai sitten en osta sitä ollenkaan. Mä omistan tällä hetkellä aika monta nahkatakkia. Enkä oikeastaan tarvitse uutta.
Nyt kun näin miettii. Ja siinä säästää sen 60 euroa kun ei osta sitä.
Eilenä katselin tabletilla taas netflixistä californication sarjaa muutaman jakson. Ajattelin tänäänkin taas katsoa sitä sarjaa.
Aloin katsomaan vikaa kautta uudestaan. Niin hyvä sarja.
Salkkarit alkaa ensi viikolla jo! 16 päivä elokuuta.
Ne alkaa pari viikkoa etu ajassa. Ihan hyvä vaan. Luin tämän uutisen iltalehden sivuilta. Ja heti piti kertoa parhaalle kaverille tää uutinen. Menen tänään taas lenkille päivällisen jälkeen.
olen nyt käynyt joka päivä lenkillä tällä viikolla.
Onneksi on ollut hyvää sää lenkkeillä.
Tänään pitää käydä kaupassa. Ajattelin mennä käymään tuossa lounaan jälkeen. Pitää ostaa kahvia ja teetä ainakin. Alkaa olla loppu. Toimintatunnilla pelattiin alias peliä.
Siinä se tunti meni. Parhaalla kaverilla oli eilenä nimpparit.
Muistin onnitella. Fiilis on tosi hyvä tällä hetkellä.
Tästä tulee mukava päivä. Ihanan rento sellainen.
Viikonloppu edessä. Mikäs sen parempaa.
sain eilenä pestyä pyykit. Nyt mä varmaan pesen sitten seuraavan kerran ensi viikon maanantaina.
Kohta voisi kuunnella musiikkia. Alan kuuntelemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Musta hieman tuntuu että enää ei varmaan tule enää mitään hellettä. Ehkä tää kesä oli nyt tässä. Syksy alkaa, ilmat kylmenee..vettä sataa. Talvi tulee. Kesä meni oikeasti tosi nopeasti. On ollut paljon kaikenlaista niin nopeasti tää on mennyt.
Ajattelin shoppailla myöhemmin jotain syysvaatteita.
Ostaa jotain pitkähihaisia paitoja.
Ostan taas seppälästä ne vaatteet. Ihan hyviä myydään sielläkin ja seppälä on yksi mun lempi vaateliike.
Hyvännäköisiä vaatteita myydään siellä.
Eikä onneksi tarvitse millään bussilla kulkea mihinkään seppälään koska täällä on seppälä missä mä asun.
Kävely matkan päässä. Haluaisin päästä joksus tuonne cubus liikkeeseen shoppailemaan. Siellä on aivan ihania alusvaatteita.
Ja paljon muutakin kivaa eikä ole niin kallista. Aijon varmaan syksyllä tehdä shoppailu reissun sinne taas.
Pitää vaan nyt vähän säästää rahaa niin voi ostaa jotain kivaa.
Tässä kuussa en enää shoppaile koska mä ostin sen mustan pikkulaukun seppälästä.
Päätin että enempää en shoppaile. Ensi kuussa sitten taas.
Jotain pientä kivaa ostan taas. Ai niin ja sitten mä haluaisin myös käydä taas shoppailemassa tuolla glitter koruliikkeessä.
Siellä myydään aivan ihania korvakoruja.
Ja muita koruja.
Sitten kun joskus näen sen liikkeen jossain taas niin menen heti sinne. Taas sitä haluaisi shoppailla taas mutta en halua tuhlata kaikkia mun rahoja. Pitää aina välillä säästää.
Shoppailu on yksi mun lempi harrastus.
Mielummin käytän rahaa shoppailuun kun alkoholiin tai tupakkaan.
Ostan seksikkäitä vaatteita mitkä näyttää hyvältä mun päällä.
Kuten vaikka alusvaatteita, uusi toppi, farkut..
uudet farkutkin pitäisi ostaa taas.
Katson jos mä ostan nekin taas seppälästä.
Siellä myydään tosi hyviä farkkuja. Ei ole niin kamalan kalliitakaan.
Nyt on aika pirteä olo. Jaksoin herätä ajoissa tänään taas.
Menin eilenä nukkumaan taas siinä yhdeksän aikaan. Nukahdin heti kun pääsin omaan sänkyyn.
Sänkykin pitää kohta pedata.
Mä olen varmaan koneella vielä hetken aikaa ja sitten ajattelin katsoa noi salkkari jaksot mitkä pistin tallenukseen eilenä.
Nyt muistin laittaa taas ne lataukseen.
Olen taas tämän päivän olo housuissa. Parhaat housut ikinä.
Ei purista tai mitään.
Ja nyt kun on viikonloppu ja olen täällä niin rennot vaatteet vaan päälle. Ei tarvitse oikeastaan käydä missään muualla paitsi kaupassa. Kohta tulee rahaakin taas.
Pitää tiskata kohta. Kahvipannu pitää pestä ettei se jää likaiseksi.
Nyt mun kämppä on siisti kun siivosin eilenä.
Täällä viihtyy taas.
Ja kohta taas sotken. No koitan olla sotkematta.
Keittiötä yritän pitää siistinä.
Makuuhuoneella ja olohuoneella ei ole niin väliä.
Mä en ole herkutellut mitään kohta viiteen päivään.
Olen hyvin selvinnyt tämän viikon normaalilla ruoalla ja liikunnalla.
Eikä oikeastaan mulla ole nyt ollut niin pahaa makean himoakaan.
Tää menee aika hyvin.
Ja olen juonut vaan vettä, teetä ja kahvia.
Mä teen testin pystynkö olla syömättä mitään herkkuja viikonloppuna. katsotaan miten käy.
Mulla on suklaata tällä hetkellä mutta en ole sortunut vielä tällä viikolla syömään. Mulla on fazerin hasselpähkinäsuklaata ja riisisuklaata. Mutta ensi viikolla ajattelin sitten syödä vähän suklaata.
Mutta ei mitään älyttömiä määriä mitä yleensä.
Mä yritän vähentää sokerin syömistä.
sokeri on joskus aika myrkkyä.
Jos sitä syö kerrallaan liikaa. Ja olen sen huomannut että jos mä syön liikaa jotain suolaista tai makeaa kerralla niin mun maha alkaa turpoamaan ja pömpöttämään.
Etenkin jos olen juonut myös jotain sokeri juomaa.
En enää halua että mun maha pömpöttää jatkuvasti.
Mutta nyt viime päivinä se ei ole pömpöttänyt yhtään.
Se on vaan hyvä juttu.
Haluan että mun maha on litteä.
Ja välillä mä teen noita vatsalihas liikkeitä.
Sitten kun alan käymään salilla syksyllä niin sitten teen paljon noita vatsalihas liikkeitä.
Nyt mä yritän alkaa taas käymään salilla syksyllä.
Kaveri lupasi lähteä mun mukaan taas. Ja onhan siellä kivempaa kun kaveri on mukana.
On juttu kaveri.
Toivon että mä ja kaveri päästään noihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin. Mutta jos ei päästä, niin sitten menen itsekseni salille sitten. Saan liikuntakortin ohjaajalta niin pääsen salille sitten.
Sillä kortilla pääsee salille. Jos ei ole korttia niin sitten ei pääse.

Pyykin pesua Ja siivoamista.Torstai 11.08.2016 07:59

Ei mennyt eilinen työpäivä ihan putkeen. Ruokkisella mulle iski tosi huono olo. Mua alkoi kauheasti ahdistamaan ja sitten ympäristö alkoi tuntua aika pelottavalta. Menin ohjaajan luokse kertomaan tästä olo tilasta. siis töissä olevalle ohjaajalle.
Sovittiin että sain lähteä kotiin lepäämään. Ennen kun lähdin niin otin sen rauhottavan. Pystyin kävelemään kotiin asti.
Otin sitten ihan rennosti ja menin illalla vielä lenkille.
Se lenkki teki tosi hyvää. Sai vähän tuuletettua ajatuksia.
Kävelin sen puolituntia. Lähdin päivällisen jälkeen lenkille.
Loppu ilta meni poikaystävän kanssa skypetellessä ja loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Nukuin tosi hyvin viime yön. Ja en meinannut tänäänkään jaksaa nousta ylös. laitoin sitten kellon herättämään siinä vähän ennen seitsemää. Kahvit on juotu taas.
Tänään on ohjelmassa siivomaista koska on siivous päivä ja toimintatunti. Ja tietysti näen mun kaverit tänään.
Ihan kivan rento päivä tulossa tänään.
Viikonloppuna poikaystävä tulee varmaan mun luo yöksi.
Ainakin se sanoi että on varmaan yötä.
Se olisi ihan kiva niin päästään viettämään taas laatu aikaa toistemme kanssa. Soitin mun äidille eielnä.
Kerroin miten olen voinut viime aikoina ja kerroin siitä porvoon reissusta. Tänään ajattelin pestä pyykkiä tässä aamulla.
Sitä on kertynyt kivasti niin pesen taas. Alan siivoamaan heti kun olen saanut blogin kirjoitettua. Siivotessa mulla menee noin puolituntia. Aamupalaan on vielä tunti aikaa.
Ajattelin mennä tänään illalla lenkille taas jos on hyvä ilma.
Toivottavasti ei sada vettä.
Varmaan katson tabletilla pitkästä aikaan jotain sarjaa.
En ole nyt pariin päivään katsonut tabletilla mitään.
Olen vaan nyt halunnut olla enemmän koneella.
Fiilis on nyt ihan ok. Ei ahdista onneksi mikään asia tällä hetkellä.
Ihan hyvä vaan. Ei tarvitse syödä nyt mitään rauhottavia.
Ihan mukava päivä tulossa varmasti tänään. Ja huomenna on taas perjantai. Paras kaveri lähtee lomille mutta toinen kaveri on viikonlopun täällä. Mietin että pitäisikö käydä tänään kaupassa.
Kahvia pitää ostaa varmaan lisää. Alkaa olla loppu kohta.
No katsotaan menenkö kauppaan.
Katsoo millainen fiilis on tuossa lounaan jälkeen.
Tai sitten käyn vasta huomenna kaupassa.
Roskat pitää muistaa viedä koska tuo mun roskis on pikkuisen täynnä. Kerään kohta nuo pyykit tuohon muovikassiin ja vien ne vaikka sitten kohta tuonne pyykkituvalle.
Tänään aijon pukeutua rennosti. Pidän tämän päivän taas olohousuja. Ne ei purista koskaan. Mukavat päällä. Kevyempi olo.
Ulkona alkaa jo olla aika viileää. Sieltä se syksy tulee pikku hiljaa.
Tää kesä on mennyt tosi nopeasti. Tuntuu että hetki sitten oli kesäkuu. Nyt on elokuu ja kohta syyskuu.
Loput ryhmätkin alkaa taas kohta tässä syksyllä.
On jotain ohjelmaa. Mulle ei ole tulossa tylsää syksyä. Mulla on joka päivälle jotain ohjelmaa. Olen aika sosiaalinen.
Koska mä näen ihmisiä joka päivä.
Ja juttelen niiden kanssa.
Pitää tiskata taas. Tiskaan kun siivoan. Laitan musaa soimaan samalla kun siivoan. Animea pitäisi alkaa katsomaan taas.
Mietin pitäisikö tänään vaikka katsoa muutama jakso.
Mulla on aikaa ennen toimintatuntia katsoa vaikka.
No katsoo onko millainen katsomis fiilis vaan.
Tai sitten katson tabletilla jotain.
Nyt mulla on ihan kaikkia lääkkeitä tällä hetkellä eikä tarvitse nyt vähään aikaan hakea yhtään mitään.
Olen siihen tyytyväinen että mulla menee aamulla vaan se masennuslääke. Eikä leponex. Jos söisin leponexia aamulla niin olisin ihan unessa sen jälkeen. Ihan hyvä että otan sen lääkkeen aina tuossa illalla ja se alkaa sitten nukuttamaan.
Ja rauhoittaa samalla. Paras lääke kyllä tähän skitsofreniaan.
Muistan kun olin osastolla niin silloin mulle syötettiin vaikka millaisia lääkkeitä. Mutta sitten huomattiin että tuo leponex oli se oikea lääke mulle. Olen syönyt sitä kohta jo kymmenen vuotta.
Ja syön sitä loppu elämäni varmaan.
Olen hyväksynyt sen asian jo aikoja sitten.
Mun kaverit syö myös leponexia. Sama lääke mikä mullakin.
Nekin sairastaa myös skitsofreniaa. Meillä kaikilla kolmella on jotain yhteistä ja me ymmärrämme hyvin toinen toisiamme.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta. Ja voin sen sanoa että ne on mun parhaimmat kaverit. Ja poikaystävä tietysti on mulle myös tärkeä.
Sekin on hyväksynyt mut semmoisena kuin olen.
Eikä tää mun sairaus häiritse sitä yhtään.
Pystymme olemaan yhdessä.
Ja todella hyvin meillä menee edelleen.
Rakastamme toinen toisiamme.
Poikaystävä juo välillä alkoholia mutta se ei häiritse mua ollenkaan.
Kunhan mun ei tarvitse juoda. Mä en ole juonut vuoteen alkoholia.
Tää vuosi kyllä meni äkkiä.
Ja hyvä että lopetin juomisen. Tajusin silloin että nyt ei enempää.
Mun elämä on nykyään paljon parempi ilman mitään viinaa.
Paljon parempi olo ja fiilis, aina kun join ennen niin mulle tuli sen jälkeen tosi huono olo. Ja kivat mahakivut mitkä saattoi kestää jopa viikon. Alkoholissa on kamalasti kaloreita.
Enkä nyt enää muutenkaan juo mitään sokerijuomia.
Hyvin olen nyt pärjännyt ilman.
Mä juon nykyään vaan vettä, mustaa kahvia ja teetä.
Niissä on se hyvä puoli että niissä ei ole yhtään sokeria.
Mutta joskus tekee kyllä mieli juoda se yksi alkoholiton siideri.
Aina kun olen lomilla niin sitten aina ostan sen.
En juo kun vaan sen yhden.
Ja senkin olen huomannut että jos juon liikaa jotain sokeri juomaa niin mun maha turpoaa ja sitten sen pömpöttää.
En tykkää siitä yhtään.
Ja joskus muutenkin jos syön liikaa jotain niin se pömpöttää silloinkin. Mutta nyt mun maha on ihanan litteä taas.
Tykkään mun mahasta kun se on litteä.
Voi vaikka pitää napapaitoja.
Mutta jos sitä nyt alkaisi siivoamaan. Aloitan imuroimalla.
Sitten kun menen aamupalalle niin vien samalla nuo roskat.
Pitää pyyhkiä pölyt ja tasot.
Vessa pitää siivota.
No sitten kun on siivonnut niin kämppä on taas hetken aikaa järjestyksessä.
Pitää myös siivota tää keittiön pöytä koska tähän on taas kertynyt kaikenlaisia papereita.
Eli ne on varmaan laskuja.

Mukavasti meni eilinen reissu.Keskiviikko 10.08.2016 07:07

Eilenä oli kyllä mukava reissu päivä. Hyvin meni koko päivä. Ei tullut huonoa oloa tai muuta. Käytiin syömässä siellä seireenissä, mutta mun mielestä se ruoka siellä ei ollut kamalan hyvää. No mä söin silti mahan täyteen. Sitten oltiin tunti jokiristeilyllä. Ihan mukavaa sekin oli.
Näki vähän maisemia. Ja viimeisenä käytiin Brunebergin karkkimyymälässä. Ostin itselle riisisuklaata ja poikaystävälle ostin yhden pussin minttutoffeesuklaata.
Varmasti tykkää siitä. Poikaystävä tykkää todella paljon minttusuklaasta. No ostoksiin meni se seitsemän euroa.
Ja sitten ennen neljää oltiin takaisin täällä.
Söin päivällisen ja piti lähteä sen jälkeen tuonne apteekkiin.
Hakemaan lisää leponexia. Nyt mä sain vihdoinkin sitä.
Nyt on lääkettä eikä ole ihan heti loppumassa.
Tänään on taas työpäivä. Olen yhdeksästä kahteen asti.
Ollaan tänään taas menossa lukemaan noille vanhuksille jotain kirjaa tai runoja ääneen. Mun kaveri lähtee myös mukaan lukemaan.
No kuuluuhan se päivä noinkin.
Pääasia että on tekemistä. Nyt tiedän mitä mä pistän päälle tuonne töihin. Mulla ei ole nyt vaatekriisiä.
Pitää käydä kaupassa hakemassa noi eväät töihin taas.
En vielä tiedä että mitä syön mutta kyllä se selviää.
Ostan samalla pikku kivennäisvesipullon töihin niin on sitten juotavaa jos jano iskee. Pitää taas tiskata ennen lähtöä.
Join aamukahvit äsken. Nyt olen täysin hereillä.
En meinannut jaksaa nousta taas sängystä tänään. No mä pääsin tuossa kuuden jälkeen ajoissa ylös. Kerkiää blogin kirjoittaa ennen töihin lähtöä ja aamupala pitää syödä tuossa hetken päästä.
Mä syön ruisleipää aamupalaksi. Se vie nälän pois hetken ajaksi.
Ruokailu meillä on töissä siinä yhdeltätoista.
Eväisiin menee varmaan se vähän yli kolme euroa.
Ajattelin mennä tänään illalla lenkille päivällisen jälkeen.
Tekee varmasti todella hyvää. Sitten sen lenkin jälkeen vaan kuumaan suihkuun ja keitän teetä.
katsotaan tänään kaverin kanssa yhdessä taas tuo lemmen viemää.
Mä menen joko kaverin luokse katsomaan tai kaveri tulee mun luo katsomaan. Pitää kysyä kaverilta töissä että kumman luona katsotaan lemmen viemää.
Eilenä skypetin poikaystävän kanssa. Juteltiin se tunti.
Tänään taas soitellaan ja skypetellään.
Ajattelin ottaa töihin tuon mun uuden laukun.
Hyvin mun tavarat mahtuu siihen.
Kaikki ne tärkeimmät. Puhelin, avaimet, pankkikortti..
Jopa vesipullokin mahtuu siihen laukkuun sopivasti.
Kätevä laukku. Ai niin otan taas töihin mukaan tuon rauhottavan
Jos yllättäen iskee huono olo töissä.
Sitä ei koskaan voi tietää että ihan hyvä vaan että se rauhottava on mukana. Mä ajattelin laittaa tänään pitkästä aikaan päälle nuo yhdet pinkit housut mitkä ostin joskus seppälästä.
Nyt ne on sopivat mun päällä kun paino on vähän noussut.
Silloin kun ostin ne niin ne vaan valuivat.
Ne on pirteän väriset niin ajattelin laittaa ne nyt tänään töihin.
Mulla tulee vielä aika paljon räkää. Joutuu vieläkin niistämään.
Pitää siis ottaa paperia mukaan töihin.
Niin saa nenän niistettyä.
Mutta tästä tulee varmasti ihan kiva päivä ja ilmakin ulkona näyttää aika hyvältä. Varmaan ei sada mitään vettä.
Positiivisin mielin olen menossa töihin tänään.
Näkee kaikki työkaverit. Juttu seuraa on. En ole ihan yksin siellä.
Aikakin kuluu töissä aika kivasti kun juttelee niitä näitä muiden kanssa. Ajattelin laittaa nahkatakin päälle tänään.
Jos iltapäivällä tulee niin se takki vähän lämmittää.
Laitan taas kunnon musat soimaan taustalle kun alan tiskaamaan.
Tulee vielä parempi fiilis kun kuuntelee jotain hyvää musiikkia.
Kohta alan syömään aamupalaa.
Sänkykin pitää pedata ennen lähtöä. On kämppä sitten vähän järjestyksessä ennen töihin menoa.
Ihanaa kun ei ole vielä mikään kamala kiire.
voi nyt nauttia tästä rauhallisesta aamusta.
Mä tykkään herätä aikaisin joka aamu. Aina siinä kuudelta tai kuuden jälkeen. Silloin on hyvin aikaa aina kirjoittaa tämä blogi ja juoda aamukahvit rauhassa.
Ja unikin tulee hyvin aina illalla.
Eilenä kun tulin parhaan kaverin luota illalla niin nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Ai niin aamulääke pitää muistaa ottaa.
Ettei unohdu. Otan sen ihan kohta.
Mulla menee aamulla vaan tuo masennuslääke.
Ei mitään muita lääkkeitä.
Mulle riittää tänään siistit vaatteet ja laitan hiukset kiinni.
En meikkaa. Olen muutenkin nätti ilman mitään meikkiä.
Ihokin hegittää kun ei ole mitää meikki kerrosta ihon päällä.
ja poikaystävä on sanonut mule varmaan sata kertaa että näytän nätiltä ilman mitään meikkejä.
Poikaystävälle on ihan sama meikkaanko vai en.
Eli en meikkaa. Ja siinäkin säästää aika kivasti rahaa kun ei meikkaa yhtään. Meikit on aika kalliita.
Mulla on pienestä asti ollut tosi hyvä iho.
Ei ole koskaan ollut mitään aknea tai finnejä.
Mutta välillä mulle saattaa tulla naamaan vaan se yksi finni.
Ja se finni on yleensä mun nenässä.
Ja moni on sanonut mulle että mulla on aika nätit kasvot.
Ja mä tajusin että mä säästän siinkäkin rahaa kun en värjää enää mun hiuksia. Mä olen saanut onneksi kasvatettua taas tämän mun oman värin takaisin. Silloin kun olin nuorempi niin aina piti värjätä hiuksia. Nyt mulle riittää että mä pesen vaan nää, ja harjaan.
Siinä se. Mulla on normaalit hiukset.
Ei ole mitään kuivia latvoja tai että nää on rasvaset hiukset.
Mutta mulla on aika paksut nää hukset.
Pitäisi vähän taas leikata näitä. No sitten kun menen joku viikonloppu kotona käymään niin äiti saa leikata nää mun latvat.
Eikä sekään maksa mitään kun äiti leikkaa nää.
Eilenä sain maksettua kaikki tämän kuun laskut ja tilille jäi vielä rahaa. Onneksi tässä kuussa vielä tulee kelalta se 130 euroa niin hyvin selviän tämän kuun loppuun.
Onneksi mun rahasiat on aika hyvässä tasapainossa.
Ja mä olen alkanut silleen tekemään että ostan joka kuukausi jotain pientä kivaa ettei kaikki rahat mene.
Kuten nyt viimeksi ostin tämän mustan pikkulaukun.
Maksoi sen 30 euroa. Sillä laukulla pärjään ihan hyvin tämän vuoden loppuun asti. Päätin että seuraavan laukun ostan sitten vasta ensi vuonna.
Ja mulla on aika monta laukkua tällä hetkellä. En tarvitse enempää.
Ja on noita nahkatakkejakin.
Ja muita takkeja niin ei tarvitse uutta takkiakaan ostaa.
Nyt aloin syömään aamupalaa. Alkoi olla jo nälkä.
Mutta nyt alan pikku hiljaa pukemaan päälle ja laittaa laukku valmiiksi. Ja tiskata.
Vielä on noin vähän yli tunti lähtöön. Kerkiän olla vielä hetken koneella. Lähden silleen ajoissa liikkeelle että ei ole niin kamalan kiire. kerkiää käydä kaupassa hakemassa noi eväät.

Reissu Porvooseen :)Tiistai 09.08.2016 07:45

Tänään on vähän erilaisempi päivä. Me ollaan menossa porvooseen tänään. Eli on reissu päivä. Ohjaajien ja asukkaiden kanssa ollaan menossa. Ollaan siellä melkein koko päivä. Käydään syömässä ravintola seireenissä, ja sitten kun ollaan syöty niin menemme jokiristeilylle. Käymme ehkä myös porvoon vanhassa kaupungissa.
Ja viimeinen paikka missä me käydään on Brunebergin tehtaanmyymälässä. Ostan poikaystävälle vähän suklaata sieltä. Koitan itselle olla ostamatta mitään. Mutta vähän erilaisempi päivä tänään.
Ihan kivaa lähteä. Päivä menee varmasti äkkiä.
Me lähdetään siinä vähän ennen kymmentä.
Aamupala on normaalisti tänään. Eli puoli yhdeksän.
Mulla on pieni vaatekriisi taas kun en nyt tiedä että mitkä housut mä pistän jalkaan. Laitan hupparin ja nahkatakin ainakin. Ei tule sitten siellä risteilyllä niin kamalan kylmä jos siellä vähän tuulee vaikka.
Paras kaveri lähtee myös reissuun mukaan mutta toisesta kaverista mä en tiedä. Mulla on kiva lasku kasa. Pitäisi maksaa neljä laskua.
Mulle jää onneksi rahaa vielä tilille niiden jälkeen ja onneksi tässä kuussa tulee vielä se 130 euroa niin hyvin pärjään.
Mulla oli eilenä psykologi käynti.
kahdelta oli aika. Hyvin meni siellä. puhuttiin taas enimmäkseen mun voinnista, painosta, syömisestä, jaksamisesta, syksystä..
aika paljon kaikesta. Juteltiin se puolisentuntia. Seuraava aika on sitten taas syyskuussa.
Kävin apteekissa sen käynnin jälkeen enkä mä vieläkään saanut leponexia. ne ei olleet edelleen uusineet sitä reseptiä.
pikkusen vitutti. Nyt mulla ei ole sitten yhtään leponexia jäljellä.
Eilenä illalla meni viimeiset.
Joudun tänään taas menemään apteekkiin kun tullaan reissusta.
Saa nähdä saanko niitä tänään.
Mutta muuten fiilis on tällä hetkellä ihan ok.
Mulla on vielä vähän räkäinen olo.
Huomenna on taas työpäivä. Saa nähdä ollaanko huomenna sitten taas menossa lukemaan vanhuksille noiden opiskelijoiden kanssa.
Se homma on ainakin huomenna taas.
No onpahan jotain tekemistä huomenna.
Saa nähdä onko kaveri huomenna töissä myös.
En ollut viime keskiviikkona töissä koska olin kipeä.
Mutta nyt olen paljon paremassa kunnossa.
Ihan mukavaa mennä töihin huomenna taas.
Positiivisin mielin olen menossa sinne.
Aamupalaan on vielä vähän yli tunti aikaa. No mä kerkiän hyvin blogin kirjoittaa ja maksamaan noi laskut.
Kohta pitää myös tiskata.
On kertynyt taas niitäkin. pesin eilenä aamulla pyykkiä taas.
Nyt ei tarvitse pestä kun seuraavan kerran loppu viikosta.
Nyt en viitsi juoda mitään teetä ennen lähtöä ettei matkalla tule vessa hätä.
Mulla on minirakko. Mulle riittää että laitan siistit vaatteet päälle tänään ja hiukset laitan kiinni.
En meikkaa nyt. Aurinkolasit pitää muistaa ottaa mukaan.
Vettä ei pitäisi sataa reissun aikana.
Hyvä ei tarvitse ottaa sateenvarjoa mukaan.
Vesipullon voisi ottaa mukaan.
Vielä ei ole mihinkään kiire. En meinannut tänään jaksaa nousta sängystä ylös. Mun piti herätä siinä kuuden jälkeen mutta heräsin seitsemältä. Kahvit join taas äsken.
Nyt olen pirteä ainakin.
Katsoo jos reissun aikana voisi käydä kahvilla tai teellä jossakin.
Kun me mennään sinne seireeniin niin siellä saa varmasti kahvia tai teetä. varmaan paras kaverikin haluaa juoda kahvit kun ollaan syöty. Juon teetä jos siellä on jotain mun lempi makuja tarjolla.
Otan pankkikortin mukaan niin pystyn ostamaan poikaystävälle tuliaisia. Suklaata ainakin.
Kohta voisi laittaa musiikkia soimaan. Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee.
Tästä tulee mukava päivä. Toivotaan että saan ne leponexit haettua tänään niin olisi lääkkeitä sitten taas.
kerkiän syömään päivällisen ennen kun lähden apteekkiin.
Jaksaa kävellä sinne. Olen varmaan sen reissun jälkeen aika väsynyt. Sinne reissuun lähtee pari ohjaajaa myös mukaan jotka on järjestänyt tämän reisssun.
Nää reissut on ollut kivoja mitä meillä on ollut.
Poikaystävä lupasi tulla käymään tuossa viikonloppuna taas.
Koska mä olen viikonlopun taas täällä.
No kyllä tää aika menee äkkiä niin pääsee lomille taas.
Yleensä aika menee mulla tosi äkkiä. Varmaan siksi koska mulla ei ole koskaan tylsää ja joka päivälle on jotain ohjelmaa.
Ja näkee kavereita.
Syksystä ei ole tulossa mulle tylsää koska olen hakenut noihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin, ja sitten sinne yhdelle kurssille mistä en ole saanut vieöä tietoa pääsenkö sinne.
Ja saa nähdä myös pääsenkö myös noihin kuntosaliryhmiin.
Sinnekkin on varmaan paljon hakijoita.
Sitten mä käyn kerran töissä viikolla ja klubitalolla kerran viikossa.
Mutta mä varaudun siihen että jos tuo viikko ohjelma tuntuu rankalta eikä jaksa, niin sitten jotain pitää vähentää.
Ja sitten pitää levätä ja pysähtyä.
Parhaani yritän.
Ainakaan en ole yksinäinen. Olen nykyään aika sosiaalinen ihminen.
Pystyn juttelemaan muiden kanssa. Enkä ole enää ujo.
Ennen mä olin tosi arka ja ujo. Mutta nykyään olen paljon rohkeampi ja on itsevarmempi.
En pelkää enää mitään.
ja se on hyvä asia että olen kuntoutunut aika hyvin näiden vuosien aikana. Pystyn elämään aika normaalia elämää.
Kiitos lääkityksen. Jos en söisi lääkkeitä niin olisin ihan pihalla.
Syön varmaan lääkkeitä koko loppu elämäni ja olen hyväksynyt sen asian jo. Eilenä mua itketti taas kauheasti.
oli jotenkin surullinen olo sillä hetkellä.
Mutta sitten kun olin itkenyt, niin olo helpottui saman tien.
Onneksi itkeminen on yksi mun keino purkaa paineita tai ahdistusta.
Sitten huomaa että kaikki on hyvin taas.
Enkä joutunut ottaa onneksi rauhottavaa eilenä siihen olo tilaan.
Harhoja ei tullut onneksi.
Mulla ei ole pitkään aikaan ollut mitään harhoja.
Mutta niitä tulee sitten taas jossain vaiheessa kyllä.
Varaudun siihen. Ja jos ne harhat tulee, niin sillä hetkellä aijon ottaa sen rauhottavan niin ne häviää sitten.
Onneksi se lääke rauhoittaa eikä oikeastaan enää ajattele sillä hetkellä mitään. Ne harhat häviää siinä samalla.
Ja pystyy nukkumaan yön hyvin jos illalla ottaa sen rauhottavan.
Yleensä aina iltaisin mulle saattaa tulla se huono olo.
Hyvä että tulee illalla eikä päivällä.
Aijon ottaa mukaan noita rauhottavia sinne reissuun ihan varmuuden vuoksi. Jos tulee yllättäen huono olo siellä.
Koitan ajatella mukavia asioita niin ei ala sitten ahdistamaan ja juttelen parhaan kaverin kanssa.
Hyvin se reissu menee varmasti.
Mutta nyt katson nuo vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Ja alan tiskaamaan.
Mukavasti meni viikonloppu :) Oli mukavaa poikaystävän luona.
Launtai päivän mä melkein nukuin vaan. Olin hetken hereillä ja menin taas nukkumaan. Eilenä mä pysyin aika hyvin koko päivän hereillä.
En viitsinyt nukkua eilenä päikkäreitä ettei unirytmi mene ihan sekaisin.
Tää aamu on lähtenyt kahvin juonnilla taas.
Nyt on kahvia taas kun käytiin eilenä kaupassa poikasytävän kanssa.
Saunottiin tuossa illemmalla perjantai iltana.
Hyvät löylyt oli. Ja sauna juomana mulla oli mansikka limen makuinen alkoholiton siideri. Maistui tosi hyvältä kun en ollut juonut sitä vähään aikaan. Nyt mä koitan taas olla juomatta kauheasti mitään sokeri juomia. Eikä se nyt ole vaarallista jos juo parin viikon aikana vaan sen yhden sokeri juoman. Nyt juon taas vaan vettä ja vihreää teetä.
Tänään alan kunnolla liikkumaan. Ajattelin mennä heittämään pururata lenkin tuossa lounaan jälkeen. Se on 30 minuutin lenkki ja siinä reitillä on ylä ja alamäkiä. Syke nousee kun kiipeää mäkiä pitkin.
Ja illalla ajattelin mennä salille.
Nyt kun olen parantunut tästä flunssasta niin voi nyt hyvin mennä tuonne salille. Kysyn kaveria taas mukaan jos sekin haluaa lähteä salille. Olen huomannut että olen lihonnut kesän aikana ainakin 3 kiloa. En ole nyt kesällä käynyt kauheasti salilla.
Aina on ollut jokin. Kuten se mahatauti mikä kesti useamman viikon.
Mutta nyt kun syksy alkaa niin alkaa liikkumaan taas.
Mä painan tällä hetkellä melkein 63 kiloa.
Haluaisin että nyt paino saisi nyt pysähtyä, tai vähän tippua.
Mun ihanne paino olisi se 60 kiloa.
Mutta se on hyvä asia että mä olen nyt normaalipainoinen.
Vuosia taaksepäin olin alipainoinen.
Mun tavoite on että käyn joka päivä sen 30 minuutin lenkin.
Ja nyt alan tosissani käymään myös salilla.
Olen ihan varma siitä että tää paino on noussut siksi koska en ole enää käynyt kunnolla salilla.
Odotan että tuo sähly ryhmäkin alkaisi taas.
Siinäkin saisi hyvin liikuntaa. Kuulin että se sähly ryhmä alkaa tuossa syyskuussa taas.
Ihan kiva niin päästään pelaamaan parhaan kaverin kanssa.
Tänään on ohjelmassa vaan ompeluryhmä.
Ja se että käyn lenkillä ja salilla.
Liikunnallinen päivä tiedossa. Tekee todella hyvää.
Ja ulkona on aika kiva ilma. Ei ainakaan vettä sada nyt.
Aurinko paistaa. Mä koitan olla tänään salilla ainakin sen 45 minuuttia. Nyt alan taas tekemään kunnolla vatsalihas liikettä taas.
on sitten jatkossa litteä maha.
Ja kyykkyyn ylös liikettä kahvakuulan kanssa.
Ja muita liikkeitä. Paikat tulee varmasti kipeäksi kun ei ole nyt salilla käynyt aikoihin. Varaudun siihen.
Koitan juoda tänään paljon vettä.
Otan vesipullon mukaan salille ja lenkille.
Nyt taas tiukka viikko ettei mitään herkkuja viikolla.
Terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa.
Koitan vasta syödä suklaata tuossa viikonloppuna vasta,
Eilenä kun käytiin poikaystävän kanssa kaupassa niin se osti mulle taas suklaata. Se jopa kysyi multa että haluanko suklaata.
Sanoin että joo! Mun mies on ihana kun se ostelee mulle välillä suklaata. Ja ylläriksi myös ostaa.
Se on yksi sen rakkauden osoitus.
Eilenä meinasin taas mököttää mutta en kauaa ollut poikaystävälle vihainen. Mä saatan joskus suuttua sille mutta kauaa en pysty olla sille vihainen. Se on vaan ihana.
ja mä tiedän että poikaystävä ei koskaan tarkoita mulle pahaa.
En olisi uskonut että kuuden vuoden jälkeen olemme edelleen yhdessä. Tää on mun pisin suhde koskaan.
Silloin kun olin teini, niin kaikki mun suhteet kesti vaan sen pari kuukautta. Nyt mulla on oikea mies mun elämässä.
Aivan ihana. Rakastan sitä todella paljon.
Ja mulle vaan riittää edes se että me ollaan yhdessä.
Se on parasta. Mä heräsin tänään jo ennen puoli kuutta.
Ei enää nukuttanut. Otin jo käyttöön tuon mun uuden laukun minkä ostin viime viikolla seppälästä.
Aivan ihana laukku. se on söpö kun se on tuommoinen pieni.
Ja kaikki tavarat mahtuu siihen aika hyvin. Puhelin, lompakko, avaimet..ne tärkeimmät tavarat.
Nyt mä sain siirettyä vähän kuvia koneelle mitä olen ottanut tuolla uudella puhelimella. Sain otettua itsestäni pari uutta kuvaa.
Laitan ne kohta tänne irciin kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ne on vähän erilaisia kuvia mitä yleensä.
Myöhemmin tulee sitten uusia kuvia jossain vaiheessa.
Kun jaksan ottaa taas itsestäni.
Vielä on vähän räkäinen olo tuosta flunssasta.
No kyllä tuo räkä lähtee jossain vaiheessa.
kurkussa on vähän räkää vielä.
Paras kaverikin on ollut myös kipeänä. Sama tauti mikä oli mullakin.
Mutta nyt sekin alkaa olla terve taas.
Aloin katsomaan netflixistä taas Californication sarjan kuudetta kautta. Katson sen ja seitsemän kauden taas uudestaan.
Se on siis tosi hyvä sarja. Senkin voisi katsoa vaan uudestaan ja uudestaan. Mulla on viisi kautta dvd:nä.
Hyvä kun se on tuolla netflixissä se sarja niin on helppo katsoa sitä tabletin kautta. Huomasin hetki sitten että sekin sarja on tuolla netflixissä. En aiemmin tajunnut.
Vaikka se on ollut siellä kuinka kauan.
Tänään pitää pestä pyykkiä. Alan pesemään tuossa kahdeksan jälkeen. Vielä ei ole pyykeillä kiire.
Pesen kaikki nuo vaatteet taas mitä pidin viikonloppuna päällä.
Maanantai on aina hyvä pyykki päivä.
Silloin on aina aamulla hyvin aikaa pestä.
Aijon tänään maksaa taas laskuja. Nyt kun olen koneella tämän aamun niin kerkiää hyvin maksamaan. En ole vieläkään maksanut vuokraa. Tänään pitää käydä myös apteekissa. Muistin juuri.
Leponexia pitää hakea. Nyt se resepti on varmasti uusittu niin saan sitä tänään. Sitten on taas lääkkeitä.
Riittää hyvin parille viikolle taas leponexi.
Tuli viikonloppuna syötyä vähän liikaa suklaata.
Mun yksi tavoite on myös vähentää suklaan syömistä.
sallin syödä suklaata mutta ei älyttömiä määriä.
Mä koitan alkaa elää semmoista elämää missä ei olisi kauheasti mitään sokeria. Sokeri on aika myrkkyä jos sitä syö liikaa.
Olen huomannut sen.
Ei tee yhtään hyvää.
Kohta alan tiskaamaan taas. Ja juon teetä tuossa myöhemmin.
Sain siivottua viime perjantaina tämän mun ruokapöydän.
Se oli täynnä kaikkea tavaraa. Nyt mä yritän pitää tätä taas semmoisena että ei kertyisi kauheasti tavaraa enää tähän.
Kannettava ja kaikki laskut saa olla vaan tässä pöydällä. Ei mitään muuta. Ja nyt koitan taas jatkossa pitää tätä mun kämppää siistinä.
Ettei torstai päivälle tulisi niin kauheasti siivottavaa.
Kuulin että alkaisi satamaan useamman päivän taas vettä.
Sieltä se syksy alkaa lähestymään pikku hiljaa.
Pääsee käyttämään nahkatakkia.
Omistan tällä hetkellä kolme hyvänkuntoista nahkatakkia.
Ei tarvitse ostaa uusia. Viime vuonna syksyllä ostin seppälästä
uusimman nahkatakin. Aijon sitä alkaa käyttämään nyt syksyllä.
se maksoi 60 euroa.
Nyt huomasin että tänäkin syksynä on tullut tuo sama takki myyntiin minkä ostin viime vuonna.
Nyt se on vähän kalliimpi.

Tänään lomille :)Perjantai 05.08.2016 07:54

Perjantai koitti viimein. Olen lähdössä tänään viikonloppu lomalle poikaystävän luokse. Lähden vasta tuossa illalla kun poikaystävä vaan pääsee töistä niin se hakee mut.
Tää päivä tuntuu varmasti aika pitkältä kun odottaa iltaa että pääsee sitten lähtemään. En vielä tiedä tuleeko poikaystävä hakemaan mut autolla vai moottoripyörällä. Illalla se selviää sitten.
Kävin eilenä vähän seppälässä shoppailemassa.
Ostin yhden valkoiset alushousut mitkä maksoi vaan vitosen ja sitten semmoisen mustan pikku laukun mikä maksoi taas 30 euroa.
Se laukku on söpö. Ja hyvin siihen mahtuu avaimet, lompakko ja puhelin. Nyt mä päätin että tämän vuoden puolella en osta enempää laukkuja. Toi on hyvä syys laukku.
Otan sen tänään sitten varmaan käyttöön kun lähden lomille.
Sovittiin poikaystävän kanssa että mä tarjoan subit tänään.
Eilenä ja tänään on mulle tullut rahaa niin pystyn tarjoamaan.
Itse asiassa mä voisin maksaa sen vuokran tänään tässä aamulla kun olen koneella. Sitten se olisi maksettu.
Ja samalla näen paljon mulla on tilillä tällä hetkellä rahaa.
Pitää ostaa viikonloppu ruoatkin kun käydään poikaystävän kanssa kaupassa. Ruokiin menee varmaan vähän yli kymmenen euroa.
Suklaata täytyy ehdottomasti ostaa. Olen kiltisti odottanut taas viikon että saa syödä suklaata taas.
Mä kävin eilenä apteekissa hakemassa sitä lepoenxia, mutta en saanut sitä vielä. Sitä ei ollut vielä uusittu.
Ajattelin tänään taas mennä käymään siellä apteekissa jos tänään vaikka saisi. Mutta jos en saa sitä vielä tänääkään niin sitten menen ensi viikon maanantaina taas apteekkiin.
Ajattelin käydä lidlissä tänään. Mä haluaisin ostaa noita hunaja pähkinöitä. En ole aikoihin syönyt taas niitä.
Ostan niitä ja suklaata. Siinä olisi sitten mun viikonloppu herkut.
Mun piti herätä tänään jo tuossa kuudelta, mutta heräsin taas seitsemän jälkeen. No hyvin nyt kerkiää taas tämän blogin kirjoittaa.
Kun olen kirjoittanut tämän blogin, niin alan pakkailemaan kamoja tuonne mun isoon mustaan laukkuun.
Sitten ennen lähtöä pakkaan lopuksi kannettavan ja tabletin.
No mä saan hyvin ajan kulumaan olemalla vaikka koneella.
Ja katson sitten tuolla tabletilla noi eiliset salkkari jaksot mitkä pistin tallenukseen. Mä näin eilenä vielä mun kaverit.
Toivotin niille hyvää viikonloppua. Ne on molemmat viikonlopun täällä. Näen taas parasta kaveria taas tuossa sunnuntai iltana.
Mutta muuten koko viikon on ollut hyvä fiilis vaikka olin flunssassa.
En ole syönyt yhtään rauhottavia tällä viikolla.
Ja toivon ettei ensi viikollakaan tarvitse syödä niitä.
Mietin että koska mulla oikeen oli taas se psykologilla käynti?
Mä en muista yhtään. No ohjaajat muistuttaa mulle siitä sitten kyllä.
Kohta pitää tiskata taas ja muutenkin laittaa vähän kämppää kuntoon ennen lomille lähtöä. On sitten mukavaa palata siistiin kämppään. Sain eilenä pestyä aamulla noi lakanat.
Oli kyllä ihanaa mennä eilenä illalla nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Huomasin että kahvi on kohta loppu. No käyn ostamassa sitä lisää varmaan tänään kun menen kylille tuossa lounaan jälkeen.
Hyvin kerkiää käydä kylillä ennen lomille lähtöä.
Saa aikaa vähän kulumaan käymällä jossain.
Käyn ainakin siellä apteekissa ja lidlissä.
Toivottavasti ei ala satamaan vettä. Otan varmuuden vuoksi sateenvarjon mukaan jos alkaa satamaan.
Sitä ei koskaan tiedä.
Kynnet pitää muistaa lakata uudestaan.
Teen senkin tässä aamun aikana. Lakkaan mun kynnet taas hopean väriseksi. Nyt mulla on turkoosin väriset kynnet.
Pitää ostaa taas jossain vaiheessa uutta kynsilakkaa.
En ole pitkään aikaan ostanut kynsilakkaa.
Hyvin noi on vielä riittäneet mitä mulla on.
Aamupalaan on vielä tunti aikaa. Onneksi ei ole mihinkään kiire.
Voi nauttia tästä aamusta.
Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia.
Jotain hyvää musaa niin päiväkin lähtee paremmin käyntiin.
Perjantai fiilis päällä. Pitää katsoa tuossa noi vaatteet mitkä mä pistän päälle kun lähden lomille. Mulla on taas pieni vaatekriisi päällä. Täytyy näyttää hyvältä. Mietin pitäisikö laittaa noi farkut pitkästä aikaan vaikka. Ja niiden kanssa kiva toppi tai t paita.
No alan jossain vaiheessa kaivamaan tuota mun vaatekaappia.
Kyllä mä jotain löydän sieltä sitten.
Aijon juoda teetä tuossa myöhemmin taas.
Onneksi toi aamukahvi vähän herätti mut.
Ostan taas kulta katriina kahvia. Se on vaan paras kahvi.
Eikä ole kamalan kallista kahvia.
ihan hyvä että se maksaa kaupassa alle kolme euroa vaan.
En jaksa meikata tänään. Laitan vaan siistit vaatteet päälle.
Ja hiukset on joko kiinni tai auki. En ole vielä sitäkään päättänyt miten mun hiukset on. Mieli voi muuttua vielä monta kertaa päivän aikana. Alan jo pikku hiljaa paranemaan tästä flunssasta.
Enää ei ole niin räkäinen olo mitä alku viikolla.
Pystyy hengittämään paremmin.
Nyt mun parhaalla kaverilla on myös flunssa.
Varmaan saanut sen multa.
Tartutan kaikki. Mutta hyvä että tää flunssa oli alku viikolla eikä nyt.
Pystyy lähtemään lomille tänään.
Alku viikolla mä tuskailin että toivottavasti pääsen lomille perjantaina. Ja mä pääsen! ihanaa.
Ensi viikon tiistaina meillä on päivän reissu tuonne porvooseen.
Me asukkaat ja ohjaajat lähdetään sinne.
Käydään syömässä ja ollaan yhdessä laivassa.
Se reissu kestää sen päivän. Mun ei tarvitse mennä klubitalolle.
Sanoin ohjaajille että haluan mielummin sinä päivänä lähteä sinne reissuun. Paras kaverikin lähtee myös mutta en vielä tiedä mun toisesta kaverista lähteekö se.
No mä kysyn maanantaina siltä kun näemme sitten.
Ulkona näyttää olevan aurinkoinen ilma.
Ihan hyvä vaan ettei vettä sada vielä.
Animea pitäisi katsoa taas.
En ole nyt katsonut viime aikoina.
Katson sitten taas kun huvittaa.
Mietin että pitäisikö käydä vielä suihkussa tänään ennen lähtöä.
No sen näkee sitten.
Kohta pakkailemaan. Varmaan tulee otettua mukaan taas koko vaatekaappi mukaan lomille. Eli pakaan taas liikaa vaatteita mukaan.
Kaikkea mahdollista pitää olla aina mukana.
Poikaystäväkin valittaa mulle välillä että pakkaan aina liikaa mukaan. Mutta kun täytyy olla kaikki mahdollinen mukana.
Mä ajattelin tänään sitten maistaa jotain uutta subia mitä en ole vielä maistanut. Mä otan vaan sen 15 senttisen subin.
Mä en jaksa koskaan syödä sitä 30 senttistä subia.
Poikaystävä ottaa aina sen 30 senttisen.
Mutta. Hyvä ruoka parempi mieli.
Näin se menee.
Mutta. Nyt pakkailemaan. Ja musaa soimaan taustalle.
Tästä tulee hyvä päivä! Ja mukava viikonloppu ihan varmasti.