IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

I love me messuille.Perjantai 21.10.2016 07:25

Tänään lähdetään naistenryhmässä tuonne i love me messuille.
Lähtö on jo yhdekäsltä. Vielä pari tuntia aikaa lähtöön. Hyvin kerkiän blogin kirjoittaa. Eilenä oli mukava päivä. Sain siivottua ja pyykit pestyä. Ja olin siellä kurssilla. Me käsiteltiin siellä erilaisia tunteita.
Mitä ihmisellä on. Ja nyt meidän kotitehtävä on nyt harjoitella erilaisia tunteita mitä meille tulee.
Ja niistä sitten puhutaan seuraavalla kerralla.
Se kurssi kesti sen pari tuntia.
Kurssin jälkeen mä menin käymään kaupassa. Ostin hasselpähkinä suklaata ja kismet patukan.
Siinä on sitten mun viikonloppu herkut.
Menen ehkä lenkille tänään illalla vielä kun ollaan tultu hesasta.
Eilinen ilta meni taas kavereiden kanssa.
Ihanaa kun on perjantai. Pääsee lepäämään ennen seuraavaa viikkoa.
Poikaystävä on tulossa taas huomenna käymään.
Kaverit lähtee lomille.
Olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. Mutta aijon ottaa silti rauhottavan mukaan sinne reissuun jos alkaa pahasti ahdistamaan.
Sitä ei voi tietää niin hyvä että se rauhottava on mukana.
Vaatekriisiä mulla ei ole. Tiedän mitä puen päälle.
Puen heti vaatteet päälle kun saan blogin kirjoitettua ja pitää myös tiskata ennen lähtöä.
Aamupala on vasta noin puolentoista tunnin päästä.
Mun piti jo herätä kuudelta mutta heräsinkin puoli seitsemän.
Aamukahvit on juotu taas niin nyt mä olen hereillä.
En vielä tiedä minkä laukun ottaisin käyttöön.
Katson sen kohta.
Vesipullo pitää ottaa mukaan jos jano iskee.
Me mennään vissiin heseen syömään sitten siellä.
Ihan hyvä niin saa mahan täyteen niin jaksaa liikkua sitten siellä.
Ollaan joskus iltapäivällä takaisin.
Muutama tunti siinä reissussa menee.
No ei haittaa mua ainakaan. Mulla ei ole mikään kiire.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
Mutta mä päätin etten osta mitään sieltä messuilta. Raha saa mennä vaan tuohon ruokaan.
Aijon vaan katsella sitten siellä. Saa nähdä löytääkö kaverit mitään sieltä messuilta.
Se paikka oli aika iso kun käytiin siellä viime vuonna. Tää on mun toinen kerta kun menen noille messuille.
Katsoin eilenä taas vähän animea.
Muutama jakso tuli taas katsottua.
Pitää viikonloppuna jatkaa katsomista.
Nyt mä joudun katsomaan lemmen viemää ja salkkarit yksin.
Parasta kaveria mä näen taas sunnuntai iltana.
Tekstaillaan taas viikonloppuna.
Niin me tehdään aina.
Pitää syödä kunnon aamupala niin ei tule sitten ihan heti nälkä.
Syön ruisleipää.
Teetä mä kerkiän juomaan vasta sitten kun ollaan tultu sieltä.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
Aijon nauttia tästä päivästä. Ja tulevasta viikonlopusta.
Pääsee viettämään viikonloppuna laatu aikaa poikaystävän kanssa.
Ikävä on ollut.
Huomenna me sitten näemme.
Koneelle tulen sitten seuraavan kerran vasta illalla. Kun alan skypettämään poikaystävän kanssa.
Eilenäkin skypeteltiin. Me skypetellään joka ilta sen tunnin ajan.
Kysellään miten päivä on mennyt ja jutellaan vaan niitä näitä.
Poiakystävä on ihana kun se kuuntelee mua aina.
Ja mä kuuntelen sitä.
Tunnetaan toisemme aika hyvin. Ollaan oltu jo yhdessä yli kuusi vuotta. Ja hyvin meillä menee edelleen.
Viihdytään toistemme seurassa.
Poikaystävä on aika sarkastinen ihminen mutta se ei haittaa mua.
Se ei ole mua kohtaan niin sarkastinen. Mutta muita kohtaan se on.
Mä taas olen tämmöinen postiivinen iloinen ihminen.
Hyvin sovitaan yhteen.
Voin kyllä sanoa että mulla on ihana mies.
Hyväksyy mut sellaisena kuin olen.
Tää mun skitsofrenia sairaus ei häiritse yhtään poikaystävää.
Ja se rakastaa mua silti.
Sitten se on aina ihana kun se ostaa mulle joskus suklaata.
Ja jos mua nukuttaa niin se antaa mun nukkua.
Ja mä annan sen tehdä aina omia juttuja.
Se pelaa aina tietokoneella. Silloin mä en häiritse sitä.
Sitten me aina osataan lukea toistemme ajatuksia.
Se on joskus hauskaa.
Tää on mun pisin parisuhde koskaan.
Kun olin nuorempi, niin kaikki mun parisuhteet kesti aina sen kuukauden tai pari.
Silloin kuusi vuotta sitten poiakystävä kysyi multa haluanko alkaa seurustelemaan sen kanssa ja mä suostuin.
Tässä me ollaan vielä.
Mikä on siis aivan ihanaa.
Ei olla menty kihloihin vielä tai mitään. Mulle on ihan sama vaikka ei mentäisi kihloihin.
Mulle riittää ihan hyvin se että saa olla toisen kanssa. Ei siihen mitään sormuksia tarvita.
Pääasia että kaikki on hyvin meillä kahdella.
Ja rakastetaan toinen toisiamme.
Poikaystävä on mua vuoden vanhempi.
Sillä on kohta synttärit joulukuussa. Pitää keksiä sille joku lahja.
Poiaksytävä sanoi mulle ettei mitään lahjoja mutta mä haluan ostaa sille lahjan.
Siihen lahjaan tulee ainakin minttu suklaata. Poikaystävä tykkää tosi paljon minttu suklaasta.
Ajattelin ostaa sille jonkun miesten hupparin jos vaan löydän tai sitten miesten hihattoman.
Voisi mennä seppälään etsimään jossain vaiheessa kun on aikaa.
Vielä on pari kuukautta aikaa poikaystävän synttäreihin.
Eli sillä lahjalla ei ole mikään kiire. Mun toisella kaverilla on myös synttärit ensi kuussa. Sillekkin pitää keksiä joku lahja.
Menen vaikka tokmannille etsimään tai sitten seppälään.
Itse asiassa seppälästä voisi löytyä kaverille jotain. Ostaa vaikka jonkun kivan t-paidan sieltä.
Ja sitten siihen lisäksi suklaalevy.
Se on aika hyvä lahja idea. Katsoo sitä sitten ensi kuussa.
Kun rahaa tulee taas niin käyn ostamassa sen lahjan.
Hirveästi on ollut noita synttäreitä. Parhaan kaverin synttärit oli viime viikonloppuna. Sekin täytti nyt 26 vuotta.
Se on syntynyt loppu vuodesta ja mä olen syntynyt alku vuodesta.
Meillä on melkein vuosi ikä eroa.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
Ja ollaan parhaita kavereita.
Vieöä on tunti aikaa aamupalaan. Nyt mä alan pukemaan ja tiskaamaan.
Ja katson sen laukun minkä otan käyttöön.
Musaa aijon myös kohta kuunnella. Tästä tää perjantai päivä lähtee! Hyvällä fiiliksellä.
Vielä näkee kaverit ennen kun ne lähtee lomille.
Ihan kivaa mennä pyörimään sinne messuille kavereiden kanssa.
Ohjaaja lähtee mukaan sinne myös.
Maksaa meidän kaikkien liput.
Käytiin paja tunnilla kärkkäisellä ja mun EI pitänyt ostaa sieltä mitään, mutta alennuksessa oli semmoiset hienot olohousut.
Semmoiset harmaat missä oli tekstiä ja tähti kuvioita. Ne maksoi vaan 12,90 euroa. Niiden oikea hinta olisi ollut 24 euroa.
Ja löytyi yksi oikea koko niitä. Mietin pitäisikö ne laittaa päälle tänään.
Taidan laittaa. Niistä tulee mun työhousutkin.
Ne venyy eikä purista. Paras kaverikin löysi vaikka mitä kärkkäiseltä.
Pyörittiin jotain tunti siellä.
Ja muutenkin eilinen päivä meni ihan mukavasti.
Oltiin salilla kaverin kanssa illalla, ja hyvät treenit oli. Hiki tuli ja hyvä olo. Meillä oli siellä taas joku sijainen. Ihan mukavalta se vaikutti.
Soitin sali tunnin jälkeen poikaystävälle ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Menin nukkumaan siinä yhdekäsn aikaa.
Ja nyt mä heräsin vähän yli seitsemän.
Tänään mulla on taas se kurssi päivällä. Sovittiin ohjaajan kanssa etten mene tänään kokkiryhmään koska mä en kerkiä mitenkään sinne kun mulla on se kurssi.
Mutta sitten ensi viikolla ei ole sitä kurssia.
Koska on syysloma viikko.
Nyt me käsitellään siellä kurssilla tunteita. Millaisia tunteita meillä on.
Saatiin kotitehtäviäkin mutta ne oli jotenkin vaikeita niin en ole kauheasti edes tehnyt niitä. Mutta jos multa kysytään jotain siellä kurssilla niin osaan kyllä vastata.
Join aamukahvit taas. Huomasin että kahvi alkaa olla kohta loppu.
Sen kurssin jälkeen menen käymään kaupassa.
Pitää ostaa muutama juttu ja samalla ostan viikonloppu herkut.
Huomenna me ollaan sitten menossa sinne i love me messuille.
Lähdetään jo yhdeksän aikaan aamulla. Mun pitää herätä varmaan jo huomenna kuuden aikaan. Kerkiää juomaan aamu kahvit ja blogin taas kirjoittaa ennen lähtöä.
Molemmat kaverit ovat lähdössä lomille huomenna.
Mä olen sitten omissa oloissani ja poikaystävä tulee kyllä käymään mutta en tiedä haluaako olla yötä. No sen näkee sitten.
Kyllä mä tekemistä keksin viikonloppuna.
Olen koneella, katson tabletilla jotain, väritän, käyn lenkillä..
Hyvin saan ajan kulumaan.
Sitten taas sunnuntaina näen parasta kaveria kun se tulee lomilta.
Tänään menen illalla taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. Ennen sitä mä aijon käydä lenkillä.
Varmasti on hyvä ilma sitten illalla.
Pakko päästä vähän ulkoilemaan.
Tekee vaan hyvää.
Nyt mulla aamulla ei ole mitään muuta paitsi että pitää siivota koska on siivous päivä, sekä pestä kaikki pyykit.
Vien heti pyykit kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ennen kun joku muu ehtii varata pesukoneen.
Mun pitää saada pestyä kaikki pyykit mitä pidin viime viikonloppuna.
Aamupala on noin puolen tunnin päästä.
Pääsee syömään ja alan heti siivoamaan.
Teetä juon sitten taas tässä aamulla kunhan kerkiän.
Roskat pitää viedä. Vien ne samalla kun menen aamupalalle.
Sain eilenä maksettua loput laskut. Huomenna tulee taas rahaa.
Mennään huomenna vissiin heseen syömään.
Hyvä ruoka siis tiedossa.
Pääsee syömään kunnon roskaruokaa.
Pitkästä aikaan. Animea pitäisi katsoa taas. Ehkä katson tänään tässä aamulla kun on aikaa siivoamisen jälkeen.
Pääsee niissä sarjoissa vähän eteenpäin taas.
Kohta tiskaan taas. Laitan hyvää siivous musaa soimaan taustalle niin on kivempi siivota.
Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Ihan jees mennä sinne kurssille taas tänään.
Siellä menee tosi äkkiä se aika.
Kuulee taas muiden kokemuksia siellä.
ihan kivaa lähteä huomenna sinne i love me messuille.
En vielä tiedä miten pukeudun sitten sinne.
Ja minkä laukun aijon ottaa käyttöön.
Kunnon kengät laitan ainakin jalkaan niin mä jaksan kävellä sitten siellä. Varmaan se matka kestää sen puolitoistatuntia tai pari tuntia.
Ollaan takaisin sitten iltapäivällä.
Menen ehkä lenkille huomenna illalla jos jaksan.
Katsoo onko kuinka väsynyt sitten että meneekö lenkille.
Mutta sen näkee huomenna.
Vein äsken noi pyykit. Pesukone oli vapaa. Sitten kun se on pessyt ne vaatteet niin pistän kuivuriin.
Sitten ei taas tarvitse ihan heti pestä pyykkiä.
Ainakaan muutamaan päivään.
Syön hyvin lounaalla niin jaksan sitten siellä kurssilla.
Se kurssi alkaa taas yhdeltä.
Ja melkein kestää sen parisen tuntia vaan.
En tiedä että mitä suklaata ostan nyt viikonlopuksi.
Kaupassa se selviää sitten tänään.
Mun tekee mieli ihan kauheasti sipsiä.
Mutta voi olla että en nyt osta.
Suklaa saa nyt riittää.
Enkä varmaan nyt osta mitään limua.
Juon vaan kahvia, teetä ja vettä viikonloppuna.
Mutta voihan olla että mieli saattaa muuttua. Jos muuttuu, niin ostan jonkin pikku limu pullon vaan. En mitää isoa.
Saatan aina viikonloppuna juoda jotain limsaa.
Mutta en mitään isoja määriä. Pikku pullo on riittänyt aina.
Mun lempi limu on muumi limu, ja jaffa.
Jaffa appelsiini on paras. Se on ihanan makuista kylmänä.
Etenkin hyvä sauna juoma.
Aina kun saunon niin silloin pitää olla aina joku sauna juoma.
Aina kun olen lomilla niin silloin aina saunon.
Joko kotosalla tai poikaystävän luona.
Rakastan saunaa. Siitä tulee niin hyvä olo sen jälkeen.
Ja sitten mä tykkään olla aina pitkään kuumassa suihkussa.
Sekin aina rentouttaa kivasti.
Aina lenkin tai salin jälkeen.
Sitten kun mä tulen aina suihkusta, niin keitän teetä.
Siitä on tullut mulle joku tapa.
Ihan parasta. Elämän pieniä iloja.
Mistä aina nautin.
Elämässä pitää olla hyviä asioita mistä nauttii. Niitä mulla on paljon.
Elämä ei tunnu silloin niin pahalta. Vaan itse asiassa aika hyvältä.
Elää sen hetken ja päivän kerrallaan niin silloin sitä jaksaa.
Onneksi mä olen vihdoinkin oppinut sen.
Hyvin olen jaksanut taas tämän viikon. Alku viikko tuntui pahalta mutta nyt alkaa olla taas hyvä olo eikä ahdista.
Aijon ottaa silti huomenna mukaan taas rauhottavan kun lähetään sinne messuille. Jos iskee huono olo siellä.
Sitä ei voi tietää ja se saattaa tulla aika yllättäen se ahdistus.
No onneksi kaverit on mukana niin ei varmana ala ahdistamaan.
Pidetään taas huolta toinen toisistamme.
Niin hyvin siellä menee sitten.
Paljon on nähtävää varmasti.
Mutta nyt alan siivoamaan.
Ja kuuntelemaan musaa. Tästä tää päivä taas lähtee.
Hyvällä fiiliksellä!
Hyvä päivä tulee aivan varmasti.
Ja kohta on perjantai. Voin sanoa että tämäkin viikko on mennyt tosi äkkiä. Tekemistä on riittänyt ja nähnyt ihmisiä.
Olen ihan tyytyväinen tähän mun viikko ohjelmaan.
Se on vaan hyvä että on tekemistä.

Kärkkäiselle. En osta mitään!Keskiviikko 19.10.2016 07:48

Eilenä oli ihan hyvä päivä. klubitalolla meni hyvin. Mä värittelin siellä ajan kuluksi. Aloitin yhtä kuvaa ja sain sen väritettyä loppuun.
Sitten mä aloitin uutta kuvaa. Mukavaa kun olen innostunut tuosta värittämisestä. Katsoo jos mä väritän taas tänään.
Bussi matka klubitalolle meni hyvin, mun tulo matka takaisin ahdisti. Mutta mä selvisin. En joutunut ottamaan rauhottavaa. Mä selvisin siitä tilanteesta. Meillä oli sähly iltapäivällä. Pelattiin miehet vastaan naiset.
Miehet voitti. Ja mä sain mailasta naamaan. Pikkasen mä säikähdin mutta se maila ei onneksi osunut mun hampaisiin.
Oli tosi lähellä että olisi osunut.
Loppu ilta meni sitten kavereiden kanssa. Kaveri oli taas mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää. Skypetin poikaystävän kanssa ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
Nyt on ihana aamu kun mulla ei ole mitään ohjelmaa.
Paja tunti on päivällä. Ollaan menossa kärkkäiselle.
Pyöritään siellä parhaan kaverin kanssa.
Mä en osta mitään. Aijon nimittäin jättää pankkikortin kotiin niin ei sitten tule ostettua mitään.
Laskuja mun pitää maksaa jo vaikka tänään.
Nyt kun aamulla on hyvin aikaa.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. uskon että tästä tulee mukava päivä. Illalla sitten kuntosalille kaverin kanssa. Jos nyt pääsisin sinne salille viimein. Viimeksi en mennyt koska maha oli kipeä.
Nyt varmasti jaksaa tehdä vähän enemmän sitten siellä.
Mä heräsin tänään vähän ennen seitsemää. Kahvit olen juonut.
Myöhemmin juon teetä taas tässä aamun aikana.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire. Nyt voi olla tämän aamun olo housuissa. Laitan vasta sitten siistit vaatteet päälle kun alkaa paja tunti. Pitää kohta tiskata.
Ja alan kuuntelemaan vähän musiikkia taas.
Luulen että selviän tämänkin päivän ilman mitään rauhottavia.
Hyvin selvisin eilisenkin päivän ilman niitä.
Ylihuomenna ollaan menossa sinne i love me messuille.
Lähdetään jo heti aamusta matkaan.
Ruoat siellä joudutaan maksamaan itse mutta ohjaaja maksaa liput.
Vitsit siellä on varmasti aivan ihania laukkuja ja kenkiä.
Koitan olla ostamatta yhtään mitään. Mulla on mennyt jo tässä kuussa ihan tarpeeksi rahaa shoppailuun.
Mennään vissiin sitten heseen syömään.
Ihanaa päästä pitkästä aikaan syömään kunnon roska ruokaa.
Otan varmaan sen kerros aterian.
Se on paras. Maha tulee siitä täyteen ja sitten taas jaksaa.
Pyöriä siellä messuilla.
Tullaan sitten iltapäivällä takaisin sieltä. Ollaan se muutama tunti.
Aamupalaan on vielä vähän yli tunti aikaa. Alkaa olla jo nälkä.
Pyykkiä aijon pestä tuossa huomenna.
Heti aamusta alan pesemään.
Saa nekin pestyä. Mulla on seuraava psykologi aika sitten ensi kuussa. Kuukauden päästä taas.
Mä käyn kerran kuussa aina siellä.
Se on aina riittänyt.
Ei ole tarvinnut käydä useammin.
Sanoin sille psykologille viimeksi että uusivat taas sen lepoenx lääkkeen että sitä saa sitten taas. Saa nyt nähdä uusiiko ne sen ajoissa vai myöhässä. En yhtään ihmettele jos myöhässä. Viimeksi kävi että ne uusi sen lääkkeen myöhässä.
Pikkasen oli ärsyttävää.
Kävin jatkuvasti silloin apteekissa kyselemässä että onko uusittu se leponex. Ei ollu uusittu.
Sitten mä jouduin ottamaan toisen asukkaan leponex lääkettä kun en saanut sitä vieläkään.
Nyt mä toivon että saan sen ajoissa niin ei tarvitse syödä toisen lääkkeitä.
Ohjaajatkin ihmetteli sitä myös miksi sitä leponexia ei ole uusittu.
Sanoin niille siitä.
Katsotaan miten nyt käy.
Mulla on sitten taas noi verikokeet ensi kuun alussa taas.
Katson varmaan taas tabletilla jotain myöhemmin.
Mutta nyt aijon olla koneella.
Salkkarit on mennyt taas jännään suuntaan. Pitää tänään katsoa.
lemmen viemää mä en näe tänään koska olen salilla.
Mutta huomenna sitten taas näkee.
Laitan noi salikamat valmiiksi tuossa vähän myöhemmin.
Niillä ei ole vielä mikään kiire.
Vesipullo pitää ottaa mukaan taas.
Ei keretä skypettämään poikaystävän kanssa tänään illalla, mutta mä soitan sille kun pääsen salilta.
Keretään juttelemaan hetken aikaa.
Hyvä että on pirteä olo.
Jaksaa tänään taas. Hyvin olen nyt jaksanut tätä viikkoa tähän asti.
Hetki ja päivä kerrallaan vaan niin hyvin menee.
Enkä mä nyt aijo stressata mistään asiasta.
Jos jokin asia menee vituilleen niin sitten se menee. En jaksa välittää. Kunhan selviän tästä viikosta.
Huomenna mulla on se kurssi. En kerkiä sitten varmaan kokkiryhmään. Mä en tiedä kauanko se kurssi kestää huomenna.
Viime aikoina ollaan päästy sieltä vähän aikaisemmin.
Mun pitää jutella vielä siitä huomisesta ohjaajan kanssa.
Että mitä mä teen.
Asiat kyllä järjestyvät. Ei hätää. Jos en kerkiä kokkiryhmään niin sitten en kerkiä. Näin se vaan menee.
En aijo siitäkään asiasta stressata.
Olen nyt viikonlopun täällä. kaverit lähtee lomille.
Poikaystävä tulee käymään taas viikonloppuna.
On sitten jotain seuraa.
No mä aijon ottaa ihan rennosti taas viikonlopun.
lepäilen. Niin jaksaa sitten taas.
Olen koneella, katson tablettia, käyn lenkillä, nukun..
Väritän ehkä.
Kyllä mä tekemistä keksin.
Animea pitää katsoa taas.
Pääsee niissäkin sarjoissa vähän eteenpäin taas.
Pitää ostaa suklaata taas. Ja mä ajattelin myös ostaa lidlistä noita hunajapähkinöitä. En ole syönyt niitä pitkään aikaan.
Siinä olisi sitten mun viikonloppu herkut.
Joo niitä mä aijon sitten syödä viikonloppuna.
Käyn varmaan lidlissä lauantaina.
Perjantaina on ne messut niin niiden jälkeen en varmaan jaksa mennä edes lidliin.
Mutta lauantaina kerkiää.
Huomasin että puuroa pitää ostaa kohta lisää. Alkaa olla lopussa.
Ostan sitä vaikka sitten kun menen seuraavan kerran kaupassa käymään. Se paketti maksaa sen pari euroa.
Ei ole niin kamalan kallista tuo puuro onneksi. Mä syön joka päivä puuroa.
Puuroa on pakko saada joka ikinen päivä.
Mä tykkään kaikenlaisista puuroista. Mutta vispi puurosta en tykkää.
Se on ainoa puuro mitä en syö.
Joskus meillä on sitäkin ruokana.
Mutta ei onneksi ihan joka kerta.
Maanantai on meillä aina se puuro päivä.
Päivällisellä on se puuro.
Saa nähdä mitä tänään on sitten ruokana.
Pitää syödä taas hyvin niin jaksaa.
Etenkin salilla pitää sitten jaksaa illalla.
Mukavaa mennä salille taas. Vähän harmitti kun maanantaina en päässyt. Ei sille voi mitään jos maha tulee kipeäksi.
Eilenä ei ollut järin hyvä päivä. No jaksoin melkein olla työpäivän loppuun asti. Mä maalasin korkkeja ruskean ja vihreän väriseksi.
Tein sitä noin kolmisen tuntia. Viimeisenä työ tuntina mua alkoi ihan kauheasti ahdistamaan. Jouduin sillä hetkellä ottaa sen rauhottavan.
Sitten mä kävin kysymässä ohjaajalta että voinko lähteä pukkusen aikaisemmin koska mulla oli se psykologi. Sain lähteä.
Sitten sen psykologin luona puhuttiin tuosta ahdistuksesta mikä mulla tuli töissä. Sanoin että kova meteli saattaa aina laukaista sen.
Ja sitten puhuttiin miten siitä ahdistavasta tilaneesta sitten selviää.
Juteltiin noin puolisen tuntia.
Sen käynnin jälkeen menin kaupassa käymään.
Ympäristö ei tuntunut onneksi sillä hetkellä ahdistavalta.
Sitten kun palasin kotiin niin kerroin ohjaajille siitä ahdistuksesta.
Ja sanoin että jouduin ottamaan rauhottavan.
No mä lepäsin sen pari tuntia ja olisin lähtenyt salille, mutta mun mahaan alkoi sattumaan niin en sitten mennyt.
Sitten kun maha oli kipeä niin ahdistuin taas entistä enemmän niin menin juttelemaan ohjaajalle.
Puhuttiin mistä se maha kipu mahtoi johtua. Olin sillä hetkellä todella ahdistunut taas ja jouduin ottamaan toisen rauhottavan.
Mutta sitten kun olin ottanut sen, niin loppu ilta meni sitten tosi hyvin.
Mä rauhotuin. Katselin lemmen viemää, skypetin poikaystävän kanssa ja loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Olen menossa tänään taas klubitalolle.
Otan sinnekkin sen rauhottavan mukaan.
Ja otan värityskirjan mukaan koska ajattelin väritellä siellä ajan kuluksi taas. Mun pitää soittaa taas sinne ja ilmoittaa että olen tulossa syömään sinne.
Toivon että tää päivä on vähän parempi mitä eilinen päivä.
Hyvillä mielin olen menossa klubitalolle tänään.
Mä heräsin tuossa vähän ennen seitsemää.
join äsken kahvit.
Pitää katsoa taas vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Aijon laittaa taas toppahousut jalkaan niin tarkenee odotella bussia bussipysäkillä. Uskon että bussi matkat menee ihan hyvin.
Koitan koko bussimatkan vaikka ajatella mukavia asioita ja menen taas istumaan mahdollisimman eteen.
Meillä on taas sählytreenit taas. Parin viikon päästä on se turnaus.
Alkaa jo pikku hiljaa jännittämään.
Mutta olen myös aika innoissani siitä.
Pelaan niin hyvin kun vaan pystyn. Katsotaan voitetaanko me tällä kertaa se kulta.
Viimeksi voitettiin hopeaa.
Kohta katson nuo vaatteet mitä pistän klubitalolle päälle.
Pieni vaatekriisi on taas.
Aijon ainakin laittaa ne mustat housut.
Ja sitten laitan sen punaisen hupparin.
Joo ne vaatteet pistän tänään päälle.
Hiukset laitan ponihännälle.
Laukkua en vielä tiedä minkä otan.
Kuulin eilenä parhaalta kaverilta, että huomenna pajatunnilla ollaan menossa kärkkäiselle. Mä aijon jättää pankkikortin kotiin niin ei tule sitten ostettua mitään.
Niin aijon tehdä. Mä otan vaan puhelimen ja kämpän avaimet mukaan vaan. Aijon nyt vaan katsella.
Mun pitää vielä tässä kuussa maksaa pari laskua.
Eilenä sain taas yhden laskun.
Ajattelin huomenna maksaa ne laskut.
Mulla ei ole huomenna aamulla mihinkään kiire niin kerkiää maksamaan.
Aamupala on taas noin tunnin päästä. Mä alan kohta tiskaamaan ja pukemaan päälle. Laitan myös laukun valmiiksi.
Teetä en kerkiä nyt juomaan.
Juon sitten tuossa illalla sähly pelin jälkeen.
Saa nähdä pelataanko me taas miehet vastaan naiset vai seka joukkueet. No se selviää sitten.
Pelataan taas vähän yli puolituntia taas.
Se menee tosi äkkiä se puolituntia mutta sen aikana kerkiää juosta aika paljon. Aijon olla tänäänkin puolustaja.
Hyvää liikuntaa saa siinä samalla.
Mä ja paras kaveri kävellään yhtä matkaa sinne hallille missä me pelataan. Sinne kävelee noin kymmenessä minuutissa.
Lähetään siinä puoli kolmelta kävelemään sinne niin ollaan ajoissa,
Peli alkaa siinä kolme aikaa.
Sitten sen pelin jälkeen on päivällinen.
Laitan taas musaa soimaan.
Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Toivon että huomenna mä pääsen sitten salille taas.
Tuntui eilenä oudolta kun en ollut. Ei sille voi mitään jos maha tulee kipeäksi ennen salia.
Silloin pitää vaan levätä.
Nyt mun maha ei ole kipeä onneksi.
Saa nyt nähdä koska kerkiää pestä pyykkiä. Mä yritän päästä pesemään torstai aamuna.
Alan varmaan silloin pesemään jo kahdeksan aikaa aamulla ennen kun joku muu kerkiää varamaan pesukoneen.
Mulla on kiva pyykkivuori taas kertynyt.
Mutta puhtaita vaatteita riittää vielä onneksi.
Mulla on ylihuomenna se kurssi.
Mä en sitten tiedä kerkeänkö kokkiryhmään koska mulla on sekin torstaina. Mun pitää jutella siitä ohjaajan kanssa että mitä teen.
Asia kyllä varmasti järjestyy.
Sitten ensi viikon keskiviikkona mulla on se kurssi taas.
Se psykologi kysyi multa että mitä olen tykännyt siitä kurssista, niin sanoin että olen tykännyt kovasti.
Kerroin että olen nyt ollut siellä kurssilla ihan joka kerta.
Ja että sieltä on saanut aika hyviä neuvoja mitkä helpottaa vähän tätä elämää.
Mä aijon säästää kaikki paperit mitä ollaan saatu sieltä. Niistä voi olla myöhemmin hyötyä.
Lukea niitä vaikka uudestaan läpi.
Jos vaikka alkaa taas ahdistamaan, niin lukee niistä papereista että mikä auttaa vaikka siihen ahdistukseen.
Niissä papereissa on aika monta hyvää vinkkiä.
Pitää laittaa noi kaikki paperit johonkin kansioon vaikka.
Säilyy sitten siellä.
Ostan sen kansion jossain vaiheessa. Menen vaikka tokmannilta katsomaan jos sieltä löytyy joku kansio.
Ne kansiot ei varmaan ole kamalan kalliita varmaan.
Pitää alkaa pikku hiljaa ostelemaan joululahjoja.
Ajattelin jo ensi kuussa alkaa ostamaan. Kaikille kavereille pitää löytyä lahjat.
Ostan jotain pientä. Ei mitään sen kummempaa.
Poikaystävällä on joulukuussa synttärit.
Ajattlein sille ostaa jonkun miesten hupparin.
Koska poikaystävä sanoi että se tarvitsee uusia huppareita.
Pitää vaikka tokmannilta katsoa jos sieltä löytyisi vaikka.
Onneksi tokmannilla ei ole niin kamalan kallista.
Ajattelin sieltä ostaa kaikki joululahjat.
Suklaata pitää ostaa siihen joululahjaan myös.
Joku suklaalevy.
Nyt alan pukemaan päälle ja tiskaamaan.
Aamupala on puolen tunnin päästä.
Uskon että tää päivä on paljon parempi mitä eilinen päivä.
Mutta jos ahdistus taas tulee niin se tulee.
Onneksi mulla on se rauhottava.
Mun pitää muuten taas pyytää sitä ohjaajalta ennen kun lähden klubitalolle. Ne kyllä ymmärtää ja antaa sen mulle.
Koska ne tuntee mut aika hyvin ja ne tietää että mua alkaa ahdistamaan jos se tulee yllättäen.
Se olisi viikonloppu taas vietetty ja arki alkaa taas.
Mä heräsin jo puoli kuudelta. Jaksoin herätä ja kahvit on juotu taas ja on pirteä olo. Mukavaa mennä sitten töihin kohta.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa taas eväät.
Mukavaa oli poikaystävän luona. Saunottiin, valvottiin, katseltiin sarjoja maratoonina..Ja oltiin vahtimassa lauantaina koiranpentuja.
Ne oli ihania pikku palleroita. Viikon vanhoja. Oli tosi pieniä ja niillä oli silmät kiinni.
Ja mönki minne sattui.
Vahdittiin niitä jotain viisi tuntia. Poikaystävä kulutti aikaa kannettavalla ja mulla oli tabletti mukana ajan kuluksi.
Jouduttiin launatai aamuna aikaisin herätä ja mennä vahtimaan niitä.
Sitten kun tultiin takaisin niin mä söin vähän ja menin nukkumaan.
Nukuin neljän tunnin päiväunet. Mä heräsin jotain seitsemän aikaa lauantai iltana. Sitten jaksoin valvoa johonkin yhteentoista asti ja menin sitten taas nukkumaan. Sunnuntai aamuna mä heräsin kymmeneltä.
Käytiin poikaystävän kanssa kaupassa ja sitten jatkettiin taas sarjojen katselua.
Ihan tuonne iltaan asti ennen kun poikaystävä toi mut takaisin tänne.
Loppu ilta meni frendit sarjaa taas katsellessa ja menin parhaan kaverin luokse viettämään taas iltaa. Sillä oli synttärit lauantaina niin vein eilenä sen lahjan. Ostin sille pinkin kahvikupin missä lukee: "Keep calm and drink coffee"
Sitten siihen vielä suklaalevyn ja synttärikortin.
Paras kaveri tykkäsi lahjasta.
Katsottiin eilenä taas talent suomi ohjelmaa.
Menin jo sitten sen ohjelman jälkeen jo nukkumaan.
Mulla on heti töiden jälkeen tänään psykologilla käynti.
Onneksi töistä sinne ei ole niin kauhea pitkä matka. Sinne kävelee viidessä minuutissa työpaikalta.
Sitten kun olen käynyt psykologilla niin pitää käydä kaupassa siinä samalla. Oltiin tosiaan perjantaina kirppiksellä.
Mä löysin Totoro anime laukun sieltä.
Maksoi 20 euroa. Se on olkalaukku.
Oli pakko ostaa se koska harvoin tulee tuollaista eteen ja mä fanitan Totoroa. Aijon ottaa käyttöön tänään sen laukun.
Mä otin jo sen käyttöön tuossa perjantaina. Tosi hyvässä kunnossa oli se laukku kun ostin.
Kannatti maksaa 20 euroa siitä.
Siitä tulee nyt vissiin mun suosikki laukku.
Siinä on paljon taskuja.
Ja paljon tavara tilaa.
Mulla on pieni vaaterkiisi taas päällä. En tiedä mitä puen töihin päälle tänään.
Mutta toppahousut aijon laittaa jo jalkaan. Siellä alkaa olla jo pikku hiljaa kylmä.
Pakko laittaa noi toppahousut ja ne voi ottaa sitten pois päältä kun on töissä.
Menen salille illalla taas kaverin kanssa.
Tekee ihan hyvää mennä sinne viikonlopun jälkeen.
Koska viikonloppuna mä en liikkunut yhtään.
Ja lenkki tulee heitettyä samalla kun kävelen töihin ja sieltä takaisin.
Siinä on sitten mun tämän päivän ulkoliikunta.
Kohta alan tiskaamaan taas ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Uskon että tänään on hyvä päivä. Hyvillä mielin olen menossa töihin taas. Mulla on se rauhottava mukana jos mulle iskee huono olo tänään. Sitä ei voi tietää niin hyvä että se rauhottava on mukana.
Jos mua alkaa pahasti ahdistamaan, niin menen hetkeksi rauhallisempaan paikkaan töissä missä ei ole kauhea melu.
Koska se meteli töissä saattaa aina laukaista sen ahdistuksen.
Se on mulle jo tuttua eikä se ole pelottavaa.
Siitä ahdistavasta hetkestä aina selviää jotenkin.
Ja se rauhottava auttaa aina kun sen ottaa sillä hetkellä.
Saa nähdä millainen viikko on tästä tulossa taas.
Elän hetken ja päivän kerrallaan. Jos huono olo tulee niin se tulee.
Olen varautunut.
No ainakin hyvin kerkiän tänä aamuna tämän blogin kirjoittaa taas.
Eikä vieläkään ole mikään kiire. Mä lähden töihin noin parin tunnin päästä vasta. Heräsin aika ajoissa tänään mutta ei se haittaa.
Uni tulee hyvin illalla sitten taas.
Söin viikonloppuna riisisuklaata pitkästä aikaan.
Oli hyvää. Nyt on taas tiukka linja tämän viikon ettei kaheasti herkuttele viikolla.
Viikonloppuna sitten taas.
Tajusin että voisin lakata kynnet kohta.
Lakkaan ne turkoosin väriseksi vaikka.
Mulla on aika hyvin edelliset lakat jo kuluneet näistä kynsistä.
Lakkaan ne ennen töihin menoa.
En ihan vielä ala syömään aamupalaa. Vaikka tuossa tunnin päästä syön vaikka.
Ihana aamu kun ei ole kiire.
Ulkona alkaa olla jo tähän aikaa pimeää.
Kohta tulee varmaan lumi.
Eikä enää kauaa niin kohta on joulu.
Parin kuukauden päästä.
Pitää alkaa pikku hiljaa ostamaan jo joululahjoja.
Nyt oli tullut kauppoihin jo kaikki joulusuklaat.
Ai että tekee niin mieli ostaa niitä.
Katsoo sitä sitten jos viikonloppuna ostaa niitä vaikka sitten.
Juon kohta teetä. Tajusin että voisi vaikka kohta juoda.
Saa senkin tässä aamun aikana juotua.
Seuraava kupin teetä kerkiän juomaan vasta iltapäivällä.
Pitää kerkiä juomaan ennen salia.
Jos tänään jaksaisi paremmin salilla mitä viimeksi. Viime sali kerta vähän tökki. Mikään ei kauheasti sujunut.
Mutta tänään yritän taas parhaani.
Ja hyvin sitä jaksaa kun on ennen sitä kerennyt vähän syömään.
Meillä on puuroa taas päivällisellä tänään.
Hyvä vaan.
Tänään näkee taas salkkarit illalla. Viime perjantai jaksoa en nähnyt.
Ja uusi päivä sarja tulee myös tänään.
Katsotaan sekin parhaan kaverin kanssa.
Huomenna näkee vasta lemmen viemää. Tänään en näe.
Nyt mä aijon katsoa taas animea tällä viikolla taas.
Se on yksi mun tavoite.
Saa nyt katsottua noita sarjoja pikku hiljaa loppuun.
Ja uusia mitä on nyt tullut.
Ja toinen mun tavoite on että yritän taas alkaa värittämään pitkästä aikaan taas. Jos innostuisin vaikka siitäkin.
Mä aijon kokeilla.
Huomenna kun menen klubitalolle taas niin otan värityskirjan mukaan ja väritän ajan kuluksi siellä.
Aikakin kuluu nopeasti.
Teen silleen huomenna.
Mulla ei ole kauheasti aina juttu seuraa klubitalolla niin väritän vaikka ajan kuluksi siellä.
Pitää sitten huomenna aamulla ilmoittaa että olen menossa syömään sinne.
Mulla on koko viikko taas kivasti ohjelmaa. Tylsää viikkoa ei ole tulossa. Saa nyt sitten vaan nähdä miten jaksan tämän viikon.
yritän vaan nyt uskoa että ihan hyvin tää viikko menee varmasti.
Ja jos ei sitten jaksa niin ei jaksa.
Ei sitä aina voi jaksaa.
Mutta mä yritän.
Ja jos joutuu syömään taas rauhottavia niin joutuu syömään.
Ne on määrätty mulle.
Aina niihin tilanteisiin jos alkaa kauheasti ahdistamaan, tai tulee harhat. Ja jos ei saa unta niin se rauhottava on määrätty siihenkin.
Mutta hyvin pystyn nukkumaan joka ikinen yö kyllä.
Koska tuo leponex on tosi vahva lääke minkä otan aina illalla ja se pistää aina nukuttamaan.
Ja se samalla rauhoittaa.
Hyvä että mulla on vahva lääkitys.
Pystyy jotenkin elämään tätä elämää.
Mä nautin ihan täysillä joka ikisestä päivästä.
Parhaani mukaan vaikka ahdistaisi.

Kirpputorille ja lomille.Perjantai 14.10.2016 07:56

Nyt se viikonloppu taas koitti viimein. Mukavaa päästä viettämään mukavaa viikonloppua poikaystävän kanssa. Menen sen luokse nyt taas viikonlopuksi.
Pääsen nyt lomille taas. Voin sanoa että tää pari viikkoa on mennyt tosi hurjaa vauhtia. Tuntuu ihan siltä että olisin hetki ollut poikaystävän luona. Mukava viikonloppu siis tiedossa. En ole pakannut vielä. Ajattelin kun olen kirjoittanut tämän blögin ensin niin sitten alan pakkaamaan osan tavaroista.
Otan mun kannettavan ja tabletin mukaan lomille.
Eilenä oli ihan mukava päivä. illalla mulla oli vaan kova pääsärky.
Mutta nyt kun nukkui yön yli niin se meni onneksi ohi.
Kävin eilenä lenkilläkin. Päivällisen jälkeen. Laitoin jo nyt noi mun toppahousut jalkaan. Siellä alkaa olla jo aika viileää niin piti laittaa.
Olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää.
Loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Katsottiin salkkarit ja talent suomi.
Menin jo eilenä nukkumaan siinä vähän ennen yhdeksää.
nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.
Mä lähden vasta illalla lomille. Poikaystävä hakee mut kun se pääsee täistä. Käydään taas samalla kaupassa ostamassa ruokaa viikonlopuksi. Ja mun pitää saada taas suklaata. Olen kiltisti odottanut koko viikon että saa syödä suklaata viikonloppuna.
En vaan tiedä mitä suklaata ostan tällä kertaa.
Menen tänään tokmannilla käymään. Menen ostamaan parhaalle kaverille synttärilahjaa. Tiedän mitä ostan. Ostan sen duudsonit kahvikupin ja siihen joku suklaalevy.
Lahjaa menee se alle kymmenen euroa.
Mulla on kymmenen euron seteli niin käytän sen siihen lahjaan.
Kerkiän hyvin käymään tokmannilla ennen kun lähden lomille.
Meillä on taas tänään aamulla naistenryhmä ja me ollaan menossa kirppikselle. Sinne pyörimään. Päätin etten osta mitään sieltä.
Aijon vaan katsella.
Olen varma että kaverit löytää varmaan jotain sieltä.
Mä en oikastaan löydä koskaan kirppikseltä mitään.
Siinä säästää taas rahaa kun ei osta mitään.
Muistin ja tajusin juuri että ensi viikon maanantaina mulla on taas psykologilla käynti.
Menen sinne kun pääsen yhdeltä töistä.
Uskon että tälläkin kertaa ei jutella varmaan kauaa. Mulla menee niin hyvin tällä hetkellä. Mikä on vaan hyvä asia.
Pitää muistaa sanoa sille että uusii leponex lääkkeen.
Nyt mulla vielä riittää kaikki lääkkeet.
Ei tarvitse hakea mitään. Paitsi sitten kun kuu taas vaihtuu niin leponexia pitää hakea taas.
Ihanaa kun ei ole vielä mikään kauhea kiire tänä aamuna.
Mä heräsin tuossa seitsemän aikaan. Kahvit join äsken taas.
Nyt olen pirteä ja innoissani.
Aamupalakin on vasta tunnin päästä.
Hyvin kerkiää kirjoittaa blogin.
Kuulin että me lähdetään jo kirppikselle puoli kymmenen aikaa.
Mennään talon autolla sinne.
Ai niin ja mulla on leivontaryhmäkin tänään lounaan jälkeen.
Meillä on aina joskus tuo leivontaryhmä.
Olen tykännyt siitä. Pääsee leipomaan ihan uusia asioita mitä ei ole koskaan leiponut.
Sitten siinä aina oppii ihan uutta. Ja siinä neuvotaan jos ei osaa tehdä jotain juttua.
Hyvä saa silläkin ajan kulumaan kivasti.
Varmaan se kestää sen tunnin ajan.
Ajattelin sitten sen leivontaryhmän jälkeen mennä sinne tokmannille.
Menen sinne pyörimään ja ostamaan lahjaa.
Tänään en jaksa laittaa korkokenkiä.
Mutta nätiksi aijon puketua.
Otan varmaan tänään käyttöön tuon mun mustan pikku laukun.
Nyt olen viime aikoina käyttänyt sitä pinkkiä laukkua.
Aijon nyt taas vaihtaa.
Niin pääsee käyttämään kaikkia laukkuja.
Teetä mä juon sitten taas kun kerkiää.
Eli varmaan siinä iltapäivällä vasta.
Ja sitten poikaystävän luona illalla kerkiää myös hyvin juomaan teetä. Varmaan saunotaan tänään illalla. Ai niin pitää ostaa se sauna juoma. Aijon ostaa sen yhden alkoholittoman siiderin taas.
se on hyvä sauna juoma. Ellen halua jotain muumi limsaa. sekin on tosi hyvää. Joskus juon sitäkin viikonloppuisin.
Pitää tiskata kohta taas. Ja muutenkin laittaa tätä kämppää kuntoon ennen kun lähden lomille.
Sain eilenä pestyä kaikki pyykit. Mutta lakanoita en jaksanut pestä.
Mulla oli kauhea vaatepyykkivuori.
Mutta nyt on puhtaita vaatteita. Pesin ekaa kertaa noi mun uudet olohousut ja ne on taas mulla jalassa tällä hetkellä.
Aijon niitä housuja pitää sitten viikonloppuna päällä.
Tänään mä pistän päälle noi mun mustat housut.
Mitkä ostin seppälästä jokin aikaa sitten. Hyvät housut ovat olleet.
Ja oli hyvä että ne sai halvalla silloin. Oli alennuksessa.
Seuraava asia minkä aijon ostaa seuraavan kerran seppälästä on varmaan uusia alusvaatteita. Niitä mä itse asiassa tarvitsen.
Katsoo miten raha tilanne vaan sallii niin sitten ehkä ostan.
Mitään turhaa en aijo ostaa. Paitsi kun me mennään sinne i love me messuille, niin sieltä sitten ehkä uudet korkkarit tai laukku.
Mutta sen näkee sitten viikon päästä.
Ihan kivaa lähteä sinne messuille. Kavereiden kanssa.
Ja ohjaaja lähtee myös mukaan mikä maksaa meidän kaikkien liput.
Sitten me mennään siellä varmaan heseen syömään.
Ihanaa kyllä päästä syömään kunnon roskaruokaa pitkästä aikaan.
Kävin viimeksi hesessä kun oltiin virossa reissussa.
Sitten kun on syönyt niin jaksaa shoppailla.
Olen sitten ensi viikon viikonlopun taas täällä.
Olen varmaan yksin koska kaverit lähtee lomille sinä viikonloppuna.
Ja enkä tiedä onko poikaystäväkin lähdössä sitten jonnekkin taas.
No se on vasta viikon päästä.
Nyt aijon vaan keskittyä viikonloppuun. Aijon vaan nauttia.
ja ottaa rennosti.
Tehdään varmaan ruokaa poikaystävän kanssa taas viikonloppuna.
Saa nähdä mitä ruokaa.
Pitää ehdottaa jos tehtäisiin vaikka tortilloja.
Pitkästä aikaan taas. Mä taidan kysyä siltä että tehdäänkö. Ostetaan ruoka aineet puoliksi.
Siihen tulee kanaa, jauhelihaa ja se chili kastike.
Hyvää ruokaa. Suosittelen.
Mä rakastan tortilloja.
Niitä on välillä täälläkin ruokana.
Tällä kertaa en nyt hae subia.
Mun ei tee edes mieli. Sitten taas joku muu perjantai voi taas vaikka hakea.
Sitten kun lähtee lomille taas niin voi hakea.
Nyt mä yritän vaan säästää tuota rahaa parhaani mukaan.
Mutta. Laitan musiikkia kohta soimaan taustalle.
Alan tiskaamaan ja pakkaamaan.
Ihanaa kun ei ole vieläkään mikään kiire.
Pakkaan nyt kaikki vaatteet ja saunakamat.
Sitten ennen lähtöä pakkaan kannettavan ja tabletin.
Poikaystävä on noin puoli kuuden aikaa täällä.
Kerkiän katsomaan puolet lemmen viemästä ennen lähtöä.
Ensi viikon maanantaina en kerkiä nähdä taas lemmen viemää koska olen salilla silloin. Mutta tiistaina taas näkee.
Kaveri tulee taas mun luo katsomaan.
Mutta. se kaikki on sitten vasta ensi viikolla.
Nyt keskityn vaan viikonloppuun. Varmaan nukun aika paljon viikonloppuna sitten taas.
Aijon nukkua huomenna niin pitkään kun vaan pystyy.
Sama myös sunnuntaina.
Ja nukun päiväunetkin jos väsyttää.
Saapahan levättyä siinä samalla niin jaksaa sitten hyvin ensi viikon taas.
Nyt on jo torstai. Huomenna alkaa viikonloppu.. Olen lähdössä taas viikonlopuksi poikaystävän luokse. Mukavaa lähteä taas lomile.
Tää kaksi viikkoa on mennyt tosi nopeasti taas. Tuntuu että hetki sitten olin lomilla.
Meillä on huomenna naistenryhmä aamulla, niin kuulin että ollaan lähdössä kirppikselle.
Ihan kivaa lähteä. Siinä se perjantai aamu sitten menee kivasti.
Mä lähden vasta huomenna illalla vasta kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee sitten hakemaan mut.
Eilenä oli ihan kiva päivä. Oltiin tosiaan keilaamassa paja tunnilla.
Siitä ei tullut yhtään mitään. Mun pallo meni koko ajan sinne ränniin.
Yhden kaadon sain tehtyä.
Mutta se tuli ihan tuurilla vaan. Olin aika huono siinä keilaamisessa mutta yritin edes.
Pelattiin se tunti. Se tunti meni tosi nopeasti.
Illalla mentiin salille kaverin kanssa. Siellä oli nyt sijainen.
Ihan ok oli. En meinannut jaksaa tehdä siellä mitään. Mulla oli voimat jotenkin vähän loppu. No jos ensi kerralla menee vähän paremmin ja jaksaa tehdä.
kun päästiin salilta niin soitin poikaystävälle.
Tänään me keretään skypettämään taas illalla. Eilenä me ei keretty.
Tänään on siivous päivä ja mä alan heti siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Aamupalakin on noin tunnin päästä. Ja mun pitää pestä pyykkiä tässä aamulla nyt kun taas kerkiää.
Pesen samalla lakanat taas.
Meillä on iltapäivällä taas toimintatunti. Ei mitään tietoa että mitä me siinä tehdään. Mutta se selviää.
Toivottavasti tehdään jotain mukavaa.
Aijon mennä illalla lenkille taas päivällisen jälkeen.
Illalla on varmasti hyvä ilma.
Aurinko saisi vaikka paistaa.
Ihan kivaa lähteä ulkoilemaan. Saa raitista ilmaa ja tekee ihan hyvää. Tästä on tulossa varmasti hyvä päivä. Huomista innolla odottaessa. Ihanaa nähdä taas poiakystävä.
Pakkaan vasta huomenna kaikki kamat koska mulla on huominen päivä vaan aikaa.
Ei ole mikään kiire vielä. Katselin eilenä pari tuntia frendit sarjaa.
Nyt mä olen yhdeksällä kaudella. Kohta olen senkin saanut katsottua. Varmaan tuossa viikonloppuna katson taas.
Varmaan pidetään poikaystävän kanssa taas yhden sarjan katsomis maratooni viikonloppuna.
Kun meillä on vaan aikaa ja aikaa.
Huomenna varmaan saunotaan taas illalla. Pitää ostaa kaupasta joku sauna juoma. Varmaan yksi alkoholiton siideri.
Se mansikka limen makuinen. Sen aijon juoda saunan jälkeen.
Ihanaa viikonloppuna saa syödä taas suklaata.
Olen nyt ollut tosi tiukka tämän viikon etten ole syönyt mitään herkkuja. Nyt saa syödä taas suklaata.
En vaan vielä tiedä että mitä suklaata söisin.
No huomenna se kaupassa selviää. Saa nähdä ostaako poikasytäväkin huomenna mulle taas suklaata.
Saa ostaa jos haluaa. Kyllä mulle kelpaa ilmainen suklaa aina.
Hyvin on tosiaan mennyt tää viikko ilman mitään rauhottavia.
Mua ei ole yhtään ahdistanut tällä viikolla. Mulla siis on ollut nyt hyvä kausi. Pitää vielä nauttia tästä kun vaan voi. Kyllä se ahdistus tulee sitten jossain vaiheessa taas.
Luulen että jo ensi viikolla jo. Mutta nyt en aijo miettiä vielä ensi viikkoa vaan aijon nyt vaan keskittyä tähän päivään ja viikonloppuun.
Mukava viikonloppu taas tulossa.
Aloitan eka siivoamalla keittiön. Se on taas vähän räjähtänyt.
Sitten kun olen sen saanut siivottua niin alan imuroimaan.
Pyykit vien jo ennen aamupalaa.
Laitan taas siivous musaa taustalle. Kivempi siivota.
Ihanaa kun kerkiää taas tänä aamuna juomaan teetä.
Eilenä mä join ainakin kolme kuppia.
Sitten kun menen poikaystävän luo niin sielläkin varmaan juon jatkuvasti teetä. Poikaystävällä on vedenkeitin.
Poikaystäväkin juo teetä.
Se juo mielummin sitä kun taas kahvia.
Mäkin juon mielummin vihreää teetä enemmän kun kahvia taas.
Aamukahvi on vaan se pakollinen. Päivä ei lähde käyntiin ellei saa aamukahvia. Siitä tulikin mieleen että mulla on kahvi kohta loppu.
Tee ei ole vielä vähään aikaan loppumassa.
Mulla on citrus vihreää teetä ja intense mint teetä.
Ne on mun lempi teet.
Aijon huomenna mennä käymään kaupassa.
Ellen sitten tänään. No katsoo millainen fiilis on myöhemmin että meneekö tänään vai huomenna.
Ai niin mulla on edelleen se yksi lasku maksamatta.
Maksan sen tänään tai huomenna.
Mulla on tabletti taas latautumassa. Katson sillä myöhemmin jotain taas. Varmaan taas frendit sarjaa.
Paras kaveri on täällä viikonlopun.
ja toinen kaveri. Ne lähtee sitten molemmat lomille viikon päästä, ja mä olen silloin viikonlopun taas täällä.
Varmaan sitten poikaystävä tulee mun luokse yöksi ehkä taas.
No se selviää sitten vasta viikon päästä. Ai niin ensi viikon perjantaina, me naiset ollaan menossa sinne i love me messuille.
Oltiin siellä viime vuonnakin.
Mä ostin silloin ne korkokengät sieltä. Saa nähdä löydänkö sitten tällä kertaa mitään kivaa sieltä.
Ohjaaja maksaa meidän kaikkien liput.
Ja ruoat me joudutaan maksamaan itse.
Ihan kiva perjantai sitten tiedossa. Me lähetään jo aamu yhdeksältä jo matkaan ja ollaan iltapäivään mennessä tultu jo takaisin.
Huomenna me mennään kirppikselle.
Mä koitan olla ostamatta mitään.
Ajattelin vaan katsella.
Mä en koskaan edes löydä kirppikseltä mitään.
ja siinä säästää rahaa taas kun ei osta mitään.
Eikä katselu maksa mitään onneksi.
Mä säästän nyt rahaa sinne i love me messuille.
Jos sieltä löytyy vaikka laukku tai kengät.
Onneksi mulle tulee vielä se 130 euroa tässä kuussa.
Harvoin pääsee tuommoiselle messuille.
Se on Hesassa.
Sinne on parin tunnin auto matka.
Se on kivaa kun molemmat kaverit lähtee myös mukaan sinne.
Pyöritään siellä ja ihmetellään.
Mutta. Nyt kerään noi pyykit ja vien pyykkituvalle.
Ennen kun joku muu varaa pesukoneen.
Sitten alkaa siivoaminen.
Siinä siivotessa menee noin puolituntia.
Ei sen kauempaa.
Vessan siivoan viimeiseksi.
Sitten kun olen saanut siivottua niin keitän teetä.
Kerkiää hyvin juomaan sen.
Tabletin annan nyt olla tämän aamun latautumassa.
Ja olen nyt vielä ainakin koneella.
Huominen päivä tuntuu varmasti pitkältä kun odottaa että poikaystävä tulee hakemaan.
No mä olen koneella tai katson tabletilla jotain ajan kuluksi.
Kyllä se ilta sitten sieltä tulee ja pääsee lähtemään.
Hyvä että kohta on aamupala. Alkaa jo olla nälkä taas.
Syön ruisleipää. Paras leipä.

Keilaamaan :)Keskiviikko 12.10.2016 08:11

Eilenä oli yllättävän hyvä päivä. Klubitalolla meni ihan kivasti.
Meillä oli ruokana siellä kana pastaa. Oli tosi hyvää.
Sählytreenit oli iltapäivällä. Nyt me pelattiin miehet vastaan naiset.
Me naiset voitettiin. Mä olin taas puolustaja.
Paras kaverikin puolusti.
Loppu ilta meni sitten kavereiden kanssa.
Katseltiin telkaa. Ja skypetin poikaystävän kanssa.
Nyt on ihanan rento aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Paja tunti alkaa siinä yhden aikaan. Ollaan menossa keilaamaan.
illalla on sitten taas sali. Mennään kaverin kanssa sinne.
Ihan mukava päivä tänään tiedossa.
Mukavaa mennä salille taas illalla.
En jaksanut oikeen herätä kun kello soi.
Olisin halunnut vaan nukkua. Mutta pääsin ylös ja aloin keittämään kahvia. Nyt olen täysin hereillä.
Kiitos kahvin. Saa nyt blogin kirjoitettua.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Nyt kerkiää viimein tänä aamuna juoda teetä.
Eilenä kerkesin juomaan vaan yhden kupillisen.
Join sen kun katsottiin lemmen viemää.
Eilinen lemmen viemää jakso oli aika hauska. Naurettiin kaverin kanssa kun katsottiin.
siitä nauramisesta ei meinannut tulla loppua.
Alku oli hauska siinä jaksossa.
Tänään me ei nähdä lemmen viemää koska ollaan salilla.
Aijon tänään jo siivota. Huomenna on siivous päivä.
Siivoan osan tänään niin huomiselle ei tule kauheasti siivottavaa.
Ai niin mun pitää maksaa se yksi lasku. Maksan sen nyt tänä aamuna kun olen koneella. Saa sen sitten maksettua.
Sitten sitä laskua ei tarvitse enää miettiä.
Pyykkiä pesen huomenna. Kun on aikaa. Pesen samalla lakanat.
Roskat vien tänään. Vien ne samalla kun menen aamupalalle.
Tiskata täytyy myös.
Katsoin eilenä netflixistä frendit sarjaa taas. Tänään ajattelin myös katsoa. Tabletissa on nyt kivasti vielä akkua jäljellä niin sitä ei vielä tarvitse ladata.
Hyvin riittää akku.
Fiilis on aika hyvä tällä hetkellä.
Ihan mukava päivä tulossa tänään.
Hyvin olen jaksanut tähän asti tätä viikkoa. Mua ei ole onneksi ahdistanut yhtään. Eikä ole joutunut ottamaan mitään rauhottavia vaikka ne on olleet mukana.
Hyvin siis menee. Mikä on vaan hyvä asia.
Kyllä sitten jossain vaiheessa tulee se paska kausi.
Mutta sitä en halua miettiä yhtään. Nyt aijon nauttia tästä fiiliksestä ja hyvästä olosta mikä on nyt.
Elää hetki ja päivä kerrallaan.
Nyt on kaikkia lääkkeitäkin toistaiseksi.
Ei tarvitse hakea yhtään mitään vähään aikaan.
Masennus lääkettä mulla on ainakin sata pilleriä.
Siitä riittää useammaksi kuukaudeksi.
leponex lääkkettä mun pitää hakea aina joka kuukausi.
No siihen on jo tottunut. Eikä apteekkiin ole kauhean pitkä matka.
Se on tuolla keskustassa.
Mulla on seuraava psykologi käynti taas tässä kuussa.
Menen sinne taas juttelemaan. Saa nähdä kauanko se keskustelu tällä kertaa kestää.
Viimeksi meni vaan jotain 10 minuuttia.
Eikä mulla ole sitä vastaan että joudun käymään siellä. Mä olen käynyt psykologin luona jo monta vuotta.
Olen tottunut. Ja ihan mielelläni mä juttelen siellä.
Kerron mitä mulle kuuluu ja miten on mennyt.
Mulle on nyt riittänyt että käyn kerran kuussa.
Joskus aikoinaan jouduin käymään aina kerran viikossa.
Mulla menee nykyään niin hyvin niin käyn nyt vaan kerran kuussa.
Mulla menee ihan oikeasti tällä hetkellä tosi hyvin.
Nautin elämästä ja olen onnellinen.
se on tärkeintä. Vaikka mulla on nää kaikki sairaudet niin olen silti onnellinen. Ja olen nyt viimein hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen. Tunnen itseni ihan kauniiksi.
En edes meikkaa enää.
Mulla on niin hyvä iho etten tarvitse meikkiä.
Tunnen itseni ihan kauniiksi ilman.
Siinäkin säästää aika kivasti rahaa kun ei meikkaa.
Ja enkä mä enää värjää mun hiuksia koska olen saanut oman värin kasvatettua takaisin.
Mulla on rusekat hiukset.
kun olin nuorempi niin silloin mä värjäsin koko ajan hiuksia.
Ihanaa kun voi olla tämän koko aamun olohousuissa.
Ei tarvitse laittaa mitään farkkuja jalkaan.
Laitan sitten vasta siistit vaatteet sitten päälle kun ollaan menossa keilaamaan.
Mä en ole pitkään aikaan käynyt keilaamassa. Ihan kivaa taas mennä. Paras kaveri ei tykkää keilata.
No ei kaikki tykkää mutta musta se on ihan ok.
Pitää sitten taas laittaa keilaus kengät jalkaan.
Varmaan keilataan se noin tunti.
Se menee äkkiä.
Mä häviän ihan varmasti. Ellei mulla ole sitten tuuria.
No saa nähdä.
Kohta alan tiskaamaan ja kuuntelemaan musaa.
Aamupala on ihan kohta. Pääsee syömään. Alkaa olla jo nälkä.
Juon kohta teetä.
Kerään nyt kaikki pyykit tuohon mun muovikassiin valmiiksi mitkä pesen huomenna.
Pesen nyt ekaa kertaa ne mun uudet olohousut. Sitten kun ne on puhtaat taas niin otan ne käyttöön.
Ihan parhaat housut. Paljon paremmat kun jotkut tiukat farkut.
Ihan sopivan hintaiset oli kun ostin. Ja niissä on taskut.
Cubuksella myydään tosi hyviä olohousuja.
Sieltä olen nyt viime aikoina ostanut kaikki olohousut.
Ja siellä myydään sopivaan hintaan noita toppeja.
Niitä muuten pitää ostaa lisää joskus kun menen seuraavan kerran käymään cubuksella.
Ne voi olla alennuksessa siellä sitten jossain vaiheessa.
Silloin kannattaa ostaa jos saa halvalla.
Aian jos mä näen jonkun kivan topin minkä saa halvalla, niin ostan sen samantien.
Toppeja ei ole koskaan liikaa.
Mä rakastan toppeja. Kaiken värisiä.
Haluan ostaa taas uudet rintaliivit taas jossain vaiheessa.
Ostan ne seppälästä tai cubukselta.
Varmaan seppälästä koska se on vähän lähempänä kun taas cubus.
Sitten ostan todellakin jos saa halvalla seppälästä ne rintaliivit.
Siellä on nyt maksanut kaikki rintaliivit jotain kymmenen euroa vaan. Aika halvalla.
Ehkä ostan ne ensi kuussa.
Sitten kun voi shoppailla jotain pientä kivaa, niin voisin ostaa uudet rintaliivit. Se on mun seuraava shoppailu ostos ensi kuussa.
Muuta en sitten osta kun ne rintaliivit.
Näin olen nyt päättänyt.
Ostan nyt jonkin muun väriset kun pinkit.
Viimeksi ostin pinkit rintaliivit.
Ne maksoi silloin sen kymmenen euroa.
Ne on jossain tuolla mun kaapissa.
Pitää ottaa ne käyttöön taas.
Onneksi tässä kuussa tulee vielä se 130 euroa kelalta.
Selviää sillä hyvin tämän kuun loppuun asti.
On ruoka rahaa kun menen lomille.
Ja laskuihin jos niitä tulee vielä tässä kuussa.
Mun mielestä mulle on nyt tullut kaikki laskut.
Vielä on se yksi lasku maksamatta minkä maksan kohta.

Sählytreenit.Tiistai 11.10.2016 07:44

Uusi päivä alkaa taas. Eilinen päivä meni mukavasti. Oli hommia töissä.
Laittelin ruuveja pusseihin.
Ja juttelin työ kavereiden kanssa.
Siinä se työ päivä sitten meni.
Mulla oli eilenä myös ompeluryhmä. Tein siellä taas sitä kaulahuivia.
Ohjattu kuntosali ryhmä oli peruutettu.
Mentiin lenkille kaverin kanssa sen sijasta. Oli aivan ihana ilma ulkona.
Aurinko paistoi. Kävin apteekissa ja kaupassa työpäivän jälkeen.
Sain nyt noi leponexit. join dosetin eilenä niin nyt tällä hetkellä mun ei tarvitse hakea mitään lääkkeitä.
Tänään olen menossa klubitalolle aamuksi.
Pitää taas soittaa sinne ja ilmoittaa että olen tulossa syömään sinne.
Uskon että tänään menee hyvin nuo bussi matkat.
Aijon silti ottaa taas rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi.
Mulla oli eilenä se töissä enkä onneksi joutunut ottamaan.
Eikä mua ahdistanut töissä eilenä yhtään.
Tänään on taas sähly treenit iltapäivällä.
Mennään taas parhaan kaverin kanssa sinne.
Nyt me harjoitellaan ennen kun on se turnaus tämän kuun lopulla.
Ihan hyvä juttu että nyt treenataan.
Tänään olen menossa kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
Kaveri oli eilenä taas mun luona katsomassa.
Loppu ilta meni sitten skypetellessä poikaystävän kanssa ja olin parhaan kaverin luona.
Katsottiin salkkarit ja uusi päivä. Menin jo nukkumaan eilenä ennen yhdeksää. Alkoi nukuttamaan. Kun pääsin omaan sänkyyn niin nukahdin taas heti. En meinannut tänä aamuna jaksaa nousta ylös.
No nuosin mä sitten viimein ja keitin hetki sitten kahvit.
Onneksi aamukahvi herättää mut joka ikinen aamu.
Kun pääsin eilenä töihin niin join sielläkin toisen kupin kahvia.
Kävin eilenä pankkiautomaatilla nostamassa 20 euroa. Mun piti nostaa se raha että pystyn maksamaan klubitalo ruoan.
Pankkikortti ei kelpaa siellä pitää olla käteistä.
Mä lähden tuolla vähän ennen kymmentä bussilla sitten.
Ja tulen takaisin kymmentä vaille yksi bussilla.
Sitten kun pääsen takaisin niin kerkiän hetken levätä ennen sählyä.
Laitoin äsken tabletin latautumaan.
Pystyy sillä katsomaan sitten hetken aikaa jotain ennen sählyä.
katson varmaan taas frendit sarjaa.
Aamupalaan on vielä vähän yli tunti aikaa.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa. Ja katsoa vaatteet mitä pistän päälle tänään. Mä en ihan vielä tiedä mitä puen päälle tänään.
Pieni vaatekriisi taas päällä. No katson kohta ne vaatteet.
Mutta uskon että tästä on tulossa mukava päivä ilman mitään ahdistusta. Koitan ajatella vaan mukavia asioita.
Ja sitten kun olen bussissa niin silloin mä mietin mukavia asioita niin se ahdistus ei sitten iske.
Kohta pitää tiskata taas.
Niin kuin joka aamu. No aamulla on hyvin aikaa aina tiskata.
Tiskaan aina kun olen saanut eka blogin kirjoitettua.
Seuraavan kerran pesen pyykkiä sitten torstaina.
Pitää nyt pestä lakanat koska en pessyt niitä viime viikolla.
Ja sitten pitää tällä viikolla maksaa yksi lasku taas minkä sain eilenä.
Maksan sen kun kerkiän. Sen pitäisi olla tämän kuun vika lasku.
Tuolla ulkona on todella pimeää tähän aikaan.
Mutta sitten päivällä on taas valoisampaa.
Ihme että ei ole nyt ollut mitään vesisateita.
Aurinko on vaan paistanut koko ajan.
No mielummin aurinko kun vesisade.
Jos pitäisi valita.
Kohta laitan musiikkia soimaan.
Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee.
Aamuisin mä kuuntelen aina musiikkia.
Silloin on aina hyvä hetki kuunnella.
Mulla ei ole tällä viikolla sitä kurssia. Se on sitten taas vasta ensi viikon torstaina.
En pääse silloin kokkiryhmään.
Osallistun huomenna sitten paja tunnille.
Ollaan menossa keilaamaan.
Saa nähdä mitä siitäkin sitten tulee.
Olenko hyvä vai huono siinä.
Pelataan vissiin noin tunti.
No käyhän se aika niinkin.
On jotain tekemistä.
Sitten mennään huomenna taas salille kaverin kanssa.
Nyt on ollut kiva kun tällä viikolla ei ole niin kauheasti viikko täynnä ohjelmaa mitä viime viikolla.
Viime viikko oli pikkasen rankka.
Nyt on vähän kevyempi viikko.
Hyvin jaksan tämän viikon varmasti. Hetki ja päivä kerrallaan niin kyllä se siitä.
Pitää taas tänään puketua lämpöisesti jotta tarkenee seistä bussipysäkillä.
Laitan tänään taas trenssitakin, kaulahuivin, hanskat ja hatun.
Niin sitten tarkenee olla.
Kohta pitää varmaan ottaa käyttöön toppahousut.
Mutta ei ihan vielä.
Sitten varmaan kun pakkaset tulee.
Otan tänään taas käyttöön tuon mun pinkin laukun.
Mulla oli se eilenäkin käytössä kun olin töissä.
Se on nyt mun suosikki laukku tällä hetkellä. Ostin sen silloin virosta kun oli se reissu.
Hyvä laukku on ollut tähän asti.
Siihen mahtuu paljon tavaraa.
Ja on pirteän värinen.
Pinkki on mun lempi väri.
Mä omistan ainakin kolme pinkkiä laukkua tällä hetkellä.
Nyt kyllä olen päättänyt että vähään aikaan en osta nyt uutta laukkua. Koska olen tänä syksynä ostanut ainakin kolme laukkua.
Niistä riittää iloa pitkäksi aikaa vielä.
Ensi vuonna ostan varmaan sitten seuraavan laukun.
Mä raakstan laukkuja. Niihin mulla menee aina rahaa.
Aina kun näkee jonkun ihanan laukun niin ostan sen.
Mutta nyt yritän hillitä tätä mun laukku himoa.
Mä en tarvitse uutta laukkua kun mulla on jo.
Näin mä yritän nyt aina ajatella.
ja toi ajattelu tyyli on toiminut.
Ja poikaystäväkin on sanonut mulle varmaan sata kertaa etten tarvitse uutta laukkua.
Uskon sitä.
Sitten tajuaa että säästää rahaa kun ei jatkuvasti osta uutta laukkua.
Olen sen nyt huomannut ja tajunnut.
Ja hyvä niin.
On sitten ruoka rahaa.
Ja sen rahan voi käyttää johonkin muuhun vaikka.
Eikä koko ajan mihinkään shoppailuun.
Välillä on hyvä aina säästää. Ja nyt mä aijon säästää taas.
Sitten myöhemmin ostan jotain pientä kivaa taas.
vaikka uusia alusvaatteita.
Niitä pitää olla aina.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja katson noi vaatteet mitä pistän päälle.
Aamupalakaan ei ole ihan vielä.
Olen koneella vielä ennen kun lähden klubitalolle.
Nyt musaa soimaan.

Uusi viikko alkaa :)Maanantai 10.10.2016 07:28

Mukavasti meni viikonloppu. Poikaystävä oli mun luona yhden yön.
Käytiin hakemassa pizzat kotipizzasta ja kaupassa käytiin siinä samalla. Ostettiin melkein kilo irtokarkkeja.
Suurin osa niistä oli suklaata.
Kaikki meni. Meillä oli maratooni. Katsottiin yhtä sarjaa monta tuntia.
Päästiin siinä puoleen väliin.
Jotain viisi tuntia katsottiin ainakin.
valvottiin lauantai iltana johonkin yhteentoista asti.
Join vielä kahvia illalla että olen hereillä.
Eilenä käytiin kaverin kanssa lenkillä iltapäivällä.
Heitettiin puolen tunnin lenkki.
Tänään on taas työpäivä. Lähden tuossa kahdeksan jälkeen jo liikkeelle. Pitää käydä hakemassa eväät töihin taas. Tiedän suunnilleen mitä syön tänään niin kaupassa ei mene kauaa.
Vaatekriisiä mulla ei ole. Tiedän mitä puen päälle tänään.
Pitää käydä työpäivän jälkeen apteekissa ja kaupassa.
Jos tänään saisi viimein noi leponexit.
Käyn tänään kysymässä.
Me käytiin lauantaina apteekissa poikaystävän kanssa, mutta ne ei olleet silloinkaan uusineet sitä lääkettä.
Joudun nyt syömään toisen asukkaan lääkkeitä koska omat on loppu. Aamukahvit olen saanut hetksi sitten juotua ja töissä aijon juoda toisen kupillisen.
Saa nähdä onko tänään mitään hommia töissä. Olisi ihan kiva jos olisi niin päivä menisi nopeammin. Mutta saa nähdä.
Tänään salille illalla taas kaverin kanssa.
Kivaa mennä salille tänään.
Nyt kun on levännyt viikonlopun niin jaksaa taas. Eilenä mä nukuin päikkärit. Tää viikko ei ole onneksi niin vauhdikas kun viime viikko.
Tällä viikolla mulla ei ole kurssia. Se on taas vasta sitten ensi viikon torstaina. Onneksi ei ole vielä mikään kiire.
Kerkiää syömään aamupalan rauhassa.
Syön ruisleipää. Mä sain pyykit pestyä tuossa lauantai aamulla.
Nyt on taas hetken aikaa puhtaita vaatteita.
Kohta muuten alan tiskaamaan.
Ja sängyn aijon pedata taas.
Aijon ostaa kivennäisvesipullon tuonne töihin.
Se on hyvä juoma. Halvin pikku kivennäisvesipullo maksaa kaupassa vaan 65 senttiä.
Ihan hyvää vettä vaikka on halpaa.
Mitä halvempaa sen parempi.
Pitää tällä viikolla ostaa parhaalle kaverille synttärilahja.
Sillä on synttärit tämän viikon lauantaina ja nyt sekin täyttää viimein 26 vuotta. Me molemmat ollaan synnytty samana vuonna.
Käyn tokmannilla ostamassa sen lahjan. Suklaata täytyy ehdottomasti ostaa siihen lahjaan. Joka lahjassa pitää olla suklaata.
Tällä kertaa se suklaa ei ole mikään fazerin sininen vaan joku ihan muu suklaa. Mä söin fazerin sinistä suklaata tuossa viikonloppuna.
Hyvää oli. Nyt mä en syö sitä suklaata taas hetkeen.
Join vähän limuakin tuossa viikonloppuna. Join sprite limsaa.
Se on yksi mun lempi limsa.
Join semmoisen pikkupullon vaan.
Mutta aika hyvä fiilis tällä hetkellä. Mukavaa aloittaa uusi viikko taas.
Uskon että tää viikko menee paljon paremmin kun viime viikko.
Mutta pidän silti rauhottavaa mukana.
Ihan vaan varmuuden vuoksi. Otan sen taas töihin.
Mutta uskon että tää päivä menee ihan hyvin ilman mitään rauhottavia. Kello on tulossa seitsemän. Vielä vähän yli tunti lähtöön.
Hyvin kerkiää tämän blogin kirjoittaa.
Ja tiskata. Laitan musiikkia soimaan taas niin tulee entistä parempi fiilis. Tästä on tulossa hyvä päivä.
Uskon ainakin. Sain katsottua vähän animea tuossa viikonloppuna.
Täytyy jatkaa taas katsomista tällä viikolla.
Olen kohta taas saanut katsottua yhden sarjan loppuun.
Vielä on aika paljon animea katsomatta.
Katson kaiken kun vaan kerkiää.
Kohta tulee desucon liput myyntiin.
Marraskuun alussa. Kaveri tilaa ne heti kun tulee.
Päästään sitten ensi vuonna desuconiin. Odotan innolla.
Se tapahtuma on tammikuussa.
Mulla on siinä kuussa synttärit.
Sitten mä täytän 27 vuotta. Olenko mä jo niin vanha? hetki sitten olin 20 vuotias. Nää vuodet on menneet todella äkkiä.
Mekin ollaan oltu poikaystävän kanssa jo yli kuusi vuotta yhdessä. Ja hyvin meillä menee edelleen.
Rakastamme toinen toisiamme.
Parhaan kaverin olen tuntenut jo kahdeksan vuotta.
Me tultiin samoihin aikoihin tänne.
Ollaan asuttu jo kauan täällä.
Ja se on mukavaa kun ollaan naapreita.
Asutaan samassa kerroksessa.
Ja näemme joka päivä.
Tänään katsotaan taas salkkarit illalla. Viime salkkareiden loppua en nähnyt. Lemmen viemää en näe tänään koska olen salilla.
Mutta huomenna sitten taas näkee lemmen viemää.
Kaveri tulee taas mun luo katsomaan.
Huomenna meillä on taas sähly iltapäivällä. Harjoitellaan ennen turnausta mikä on tämän kuun lopulla.
Vähän jännittää se turnaus mutta se on semmoista iloista jännitystä.
Kivaa päästä pelaamaan ja aijon pelata niin hyvin kun vaan pystyy.
Saa nähdä jos tänä vuonna voitetaan se kulta. Viime vuonna voitettiin hopeaa. Oli sekin aika hienoa voittaa se hopea.
Hienoja muistoja.
Mä olen aika hyvin kehittynyt sählyn pelaamisessa. Mä olen pelannut monta vuotta jo.
Ja kehityn edelleen.
Olen hyvä puolustaja.
Ja tykkään todella paljon sählystä.
Siinäkin saa hyvin liikuntaa.
Kuntokin nousee kun juoksee pallon perässä.
Syön juuri aamupalaa tässä samalla.
Kohta voisi pukea päälle ja laittaa laukku valmiiksi.
Otan nyt käyttöön tuon mun pinkin laukun.
Viime aikoina olen käyttänyt tuota mustaa pikku laukkua.
Täytyy laittaa päälle tuo musta trenssi takki.
Se lämmittää aika hyvin. Laitan sen.
Ja hatun laitan päähän. Siellä alkaa olla jo aika kylmä.
Kaulahuivi ja hanskat pitää laittaa myös.
Varmaan sitten päivällä paistaa taas aurinko.
Kun pääsee töistä.
No se on paljon kivempi kun vesisade.
Laitan noi salikamat valmiiksi kun tulen töistä.
Niillä ei ole mikään kiire.
Ja hyvin kerkiää lepäämään ennen salia.
Meillä on puuroa taas tänään päivällisellä.
ihan hyvä niin jaksaa sitten salilla.
Vesipullo pitää ottaa mukaan taas.
Mulla menee aina se kokonainen vesipullo salilla.
Tulee aina jano kun tekee noita liikkeitä.
Se on hyvä että me lämmitellään alkuun ja sitten tunnin lopussa venytellään. Nyt noi lihakset on tottuneet. Kun aloitti taas salin niin alkuun kaikki paikat oli kipeät.
Mutta nyt ei enää onneksi.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan.
Ja olen vielä hetken koneella ennen kun lähden töihin.
Vielä on vähän yli puoli tuntia aikaa lähtöön.