IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ensi viikolla hammaslääkäriin.Torstai 11.05.2017 06:53

Se on torstai. Tää viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia.
Eilen oli ihan mukava päivä. Oltiin keilaamassa. En ollut kauhean hyvä siinä mutta ihan hauskaa oli.
Pelatiin noin tunti.
Illalla meni salille taas ja olin siellä melkein tunnin. Hyvä treeni oli.
Hiki nousi pintaan.
Loppu illan juttelin poikaystävän kanssa Ja olin parhaan kaverin luona.
Menin eilen jo yhdeksältä nukkumaan.
Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.
Tänään on ohjelmassa kokkiryhmä mikä alkaa jo aamulla.
Mä teen tällä kertaa jälkiruoan.
Teen kauraomenapaistoksen. Jäätelön kanssa.
Olen tehnyt sen ennenkin.
Pääruokana meillä on lihamureketta. Ja muussia. Sekä salaatti.
Tänään iltapäivällä vietetään yhden asukkaan synttäreitä.
On kakkukahvit.
Menen salille ehkä taas tänään ellen halua lähteä lenkille.
No katsoo millainen fiilis on illalla.
Käyn kaupassa tänään niin huomenna ei sitten tarvitse lähteä mihinkään. Paitsi lenkille.
Huomenna on vaan naistenryhmä aamulla ja sitten voi ottaa viikonlopun taas rennosti. Olen viikonlopun täällä.
Paras kaveri lähtee lomille. Poikaystävä tulee käymään taas viikonloppuna. Mä tarjoan sille subin koska se tarjosi mulle sen viimeksi. Tai sitten tarjoan pizzat.
Pitää siivota ennen kokkiryhmää.
Tänään on siivous päivä ja mä aloitan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua. Siivosin jo osan eilen niin tänään pitää vaan imuroida ja mopata.
Niin ja vessa siivota.
Pyykkiä en aijo nyt pestä. Pesen iltapäivällä jos pesukone on vaan vapaa. Pitää lakanat taas pestä ja pyyhkeet.
Voisin itse asiassa käydä kohta suihkussa koska mun tukka on taas ihan pystyssä.
Ostan tänään kaupasta viikonloppu herkut. Eli suklaata.
En vaan vielä tiedä mitä suklaata aijon ostaa.
Menen kokkiryhmän jälkeen sinne kauppaan.
Tää viikko on mennyt tosi hyvin.
Ei ole joutunut syömään ainuttakaan rauhottavaa.
Hyvin olen jaksanut.
Saa sitten nähdä miten ensi viikko sitten menee.
Mutta. Nyt keskityn tähän päivään ja tulevaan viikonloppuun. Viikonloppuna kerkiää taas levätä.
Mulla on hammaslääkäri ensi viikon maanantaina.
Saa nähdä onko mulla monta reikää hampaissa.
varaudun siihen että on. No hampaat saa siinä sitten kuntoon taas.
Mikä on ihan hyvä.
Kannattaa mennä hammaslääkäriin. Eikä mua onneksi pelota yhtään.
Mä olen aina selvinnyt hammaslääkäristä.
Olen tottunut kun puudutetaan.
Mä otan aina sen puudutuksen.
Niin se hampaan paikkaaminen ei satu.
Viimeksi kun olin hammaslääkärissä niin multa poistettiin kaikki viisauden hampaat.
Selvisin siitäkin. Laskut oli ikäviä mitä niistä tuli.
Saa nähdä millaiset laskut tulee tällä kertaa. No onneksi olen säästänyt taas rahaa niin pytsyn maksamaan ne laskut.
Hammaslääkäri lasku menee shoppaillun edelle.
Varaudun myös siihen että joutuu käymään useamman kerran.
Kun ne paikkaa noita reikiä.
Tuo leponex lääke aiheuttaa reikiä hampaisiin.
Vissiin kaikki muutkin psyykelääkkeet aiheuttaa reikiä.
Mutta. Nyt en aijo yhtään vielä miettiä sitä hammaslääkäriä.
Päivä kerrallaan.
jaksoin eilen katsoa animea muutaman tunnin. Katsoin Gintama animea. Se on hyvä sarja.
Aijon huomenna varmaan katsoa taas animea kun on aikaa.
Tänään mä en oikeen kerkiä katsomaan.
Viikonloppuna katson myös netflixistä jotain.
Leffoja katsellaan taas poikaystävän kanssa ja syödään vähän leffa mässyä.
Mä heräsin tänään kuudelta. En saanut enää unta.
No nyt kun mä heräsin ajoissa niin kerkiää siivota kaikki.
Ja blogin kerkiää kirjoittaa. Join aamukahvit äsken.
Onneksi aamukahvi herättää joka ikinen aamu.
Mä keitän aika vahvaa kahvia aina.
Mielummin vahvaa kun laihaa.
Viikossa menee se yksi paketti kahvia.
Kahvia ja teetä pitää olla aina. Ne ei saa koskaan olla loppu.
Tänään kun käyn kaupassa niin ostan lisää teetä.
Voisin samalla ostaa taas kahvipaketin.
Niin on kahvia taas.
Pitää pestä tuo kahvipannu taas hyvin.
Pesen sen kohta.
Kuuntelen vähän musiikkia samalla kun siivoan.
kerkiää kuunnella samalla kun siivoaa.
Aloitan imuroimalla.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Voisin kohta myös pukea päälle. Mulla on jalassa mun yöhousut.
Pinkin hupparin aijon ottaa käyttöön tänään.
Teetä mä juon tänään myöhemmin.
Tuossa illalla viimeistään aijon juoda.
Tänään tulee joutua aika paljon kahvia taas kun sitä on tarjolla.
Mutta. aijon nauttia tästä päivästä.
Mukava päivä tulossa tänään ja näkee kavereita.
Pääsee kavereiden kanssa viettämään aikaa.
Mikäs sen parempaa.
Mulla on ihanat kaverit.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
Parhaan kaverin kanssa ollaan kohta tunnettu jo 10 vuotta.
Aika on mennyt todella äkkiä.
Mutta. Nyt suihkuun ja sen jälkeen siivoamaan.

Keilaamaan.Keskiviikko 10.05.2017 07:28

No niin. Nyt ei ole mikään kiire kirjoittaa tää blogi.
Eilen mä melkein nukuin pommiin. Oli muuten aika mukava päivä eilen.
Olin klubitalolla. Mä tein siellä sämpylöitä, salaattia ja mokkapaloja.
Oli keittiössä puuhaa. Ruokana meillä oli seiti kalaa ja perunamuussia.
Oli hyvää. Ja mä sain eilen ilmaisen ruoan.
Ensi kerralla maksan taas sen kolme euroa ruoasta. Maha tuli täyteen.
Siellä meni se kivat kolme tuntia ainakin.
Aika meni todella äkkiä kun oli tekemistä.
Ihanaa kun on kiireetön aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Meillä on paja tänään. Ollaan menossa keilaamaan.
Yhdeltä lähdetään sinne. Mä tykkään keilaamisesta vaikka en ole siinä yhtään hyvä. Se on musta hauskaa.
Ollaan varmaan tunti siellä. Paras kaveri ei tykkää yhtään keilaamisesta. Mutta kyllä sekin lähtee sinne.
Aijon mennä tänään taas pururadalle lenkille iltapäivällä kun ollaan tultu keilaamasta. Ja illalla menen taas salille hikoilemaan.
Pitää vaan pyytää taas se kortti ohjaajalta niin pääsen sillä sitten sinne salille.
Eilen meillä oli taas liikuntatunti. Oltiin pururadalla lenkillä taas.
Hyvä lenkki oli. Kävelin parhaan kaverin kanssa sen lenkin.
Juteltiin samalla kun kävelimme.
Eilen tuli salkkarit onneksi. Maanantaina ei tullut.
Oltiin parhaan kaverin kanssa silloin että mitä ihmettä kun ei tullut salkkareita maanantaina.
Sen tilalla oli joku puutarha ohjelma.
Mutta. Nyt salkkarit tulee taas onneksi.
Mua ei eilen onneksi ahdistanut yhtään. Bussi matkat meni hyvin.
Bussi ei ollut onneksi niin täynnä eikä ollut mitään meteliä.
Mulla oli rauhottava mukana taas varmuuden vuoksi.
Sain eilen laskuja makseltua pois. Ja rahatilanne tilillä näyttää aika hyvältä.
Nyt aijon taas säästää.
Aijo katsoa animea tässä aamun aikana.
Nyt kun aamu on aikaa taas katsoa.
En ole taas vähään aikaan katsonut animea niin nyt ajattelin taas katsoa sarjoja eteenpäin.
Poikaystävä ehdotti eilen yhtä anime sarjaa mitä pitäisi vilkaista.
Katson sen tänään.
Sain pestyä pyykit eilen.
Pesukone oli vapaa. Niin sain pestyä.
Mulla on ensi viikon maanantaina hammaslääkäri.
Iltapäivällä. Pitää varautua millainen lasku sieltä sitten tulee kun olen käynyt siellä.
Olen ihan varma että mulla on reikiä.
No siellä on ihan hyvä käydä niin saa hampaat taas kuntoon.
Onneksi mulla ei ole hammaslääkäri kammoa.
Kohta tiskaan taas.
Ai niin kahvi alkaa olla loppu.
Mun pitää ostaa sitä lisää. Katsoo jos tänään kerkiää käydä ostamassa. Varmaan haen tokmannilta.
Mun pitää käydä taas suihkussa ennen pajatuntia. Mun hiukset on kivasti pystyssä.
Tai itse asiassa mä voisin tässä aamun aikana käydä siellä suihkussa.
Joo niin mä teen.
Niin hiukset ei ole niin pystyssä kun menemme keilaamaan.
Oli kyllä ihanaa nukkua tänään vähän pitempään.
Join taas aamukahvit äsken.
Olen hereillä.
Alan kohta kuuntelemaan vähän musiikkia.
Eilen en kauheasti kerennyt kuuntelemaan.
Kun kuuntelen musaa samalla niin tiskaan.
Ja mä voisin jo tänään siivota osan kämpästä koska huomenna on taas siivous päivä.
Meillä on huomenna se kokkiryhmä jo heti aamusta.
Mä teen jälkiruoan tällä kertaa.
Ihan kiva kun on kokkiryhmä taas pitkästä aikaan.
Menee se aamu kivasti.
Hyvää ruokaa taas tehdään. Meillä oli vissiin pääruokana lihamureketta.
Aijon tänään ottaa käyttöön tuon mun uuden pinkin hupparin mikä jäi silloin poikaystävä luokse.
Nyt kun se on pesty niin voi ottaa sen taas käyttöön.
Kamala ikävä oli sitä hupparia.
Laitan varmaan legginsit jalkaan tänään. Vähän kevyemmät kun farkut. Siitä tulikin mieleen että pitäisi ostaa uudet housut.
Mulla olisi rahaa ostaa ne housut.
Katselin seppälässä viimeksi housuja mutta siellä ei oikeen ollut.
Pitää katsoa ne muualta.
Olisi kiva päästä taas pajatunnilla shoppailemaan taas.
Niin ja pitäisi ostaa uudet rintaliivit.
Sekä muita alusvaatteita. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Aamupala on tunnin päästä.
Alkaa olla jo nälkä.
Mukavaa mennä salille illalla taas tänään.
Olen siellä sen 45 minuuttia ainakin ellen pitempään.
Se on nyt vaan hyvä että olen innostunut tuosta salista taas.
yritän käydä nyt pari kertaa viikossa siellä. Maanantaina ja keskiviikkona. Ne on hyvät päivät käydä aina salilla.
Aina iltaisin.
Sinne on alle viiden minuutin kävely matka.
Ei ole kaukana onneksi se sali.
Saa hyvää liikuntaa kun myös käyn siellä pururadalla lenkillä.
Se on hyvä lenkki kun siellä on ylä ja alanmäkiä.
Mä aina hölkkään ne ylämäet ylös.
Tai juoksen.
Tuntuu hyvältä pohkeissa.
Ja syke nousee.
Syön puuroa välipalaksi ennen lenkkiä niin jaksaa.
Puuro on hyvä välipala.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Aloitan tästä keittiöstä.
Ja kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
On ohjelmaa.

Nukuin melkein pommiin.Tiistai 09.05.2017 07:27

Nyt tulee lyhyt blogi. Meinasin nukkua pommiin tänään. Mun piti herätä kuudelta mutta heräsinkin seitsemältä. No hyvä että kerkesi keittää aamukahvit ja käydä suihkussa. Kohta syön puuroa.
Olen menossa taas tänään klubitalolle. Pääsee keittiöön tekemään ruokaa. Meillä on jotain kalaa ruokana tänään.
Lähden tuolla kahdeksan bussilla.
Olin eilen lenkillä ja salilla. Heitin puolen tunnin lenkin päivällä ja jaksoin mennä vielä salille illalla. Olin salilla noin 45 minuuttia.
Hyvä treeni oli.
Uni tuli aika hyvin eilen illalla.
Mutta. Uson että tästä tulee hyvä päivä. Toivon että bussi matkat menee hyvin tänään. Ettei ala ahdistaa.
No katsotaan. Mulla on rauhottava mukana jos huono olo iskee.
Töissä oli hommia eilen. Päivä meni siellä mukavasti kun oli puuhaa.
Tänään meillä on iltapäivällä liikunta tunti. Kolmelta.
Varmaan on lenkki taas tänään.
No ihan hyvä. Saa siinäkin liikuntaa.
Menen huomenna taas salille.
Illalla. Kun olen syönyt niin menen.
Saan varmasti sen liikuntakortin käyttöön taas.
Pääsee sillä kortilla salille.
Salilla ei ollut kauheasti porukkaa kun olin siellä.
Mutta. Nyt alan syömään puuroa ja laittaa laukkua valmiiksi.
Olen kohta lähdössä.
Huomenna kirjoitan sitten pidemmän blogin kun on aikaa kirjoittaa.
Saan nukkua pitempään huomenna kun mun ei aamulla tarvitse lähteä mihinkään.

Tykkään maanantaista :)Maanantai 08.05.2017 05:30

Se olisi taas viikonloppu vietetty. Pääsin viettämään poikaystävän kanssa laatuaikaa. Mukavasti meni viikonloppu. Saunottiin parisen kertaa, tehtiin pihahommia ja käytiin kaupassa ja lenkillä.
Tehtiin hyvää ruokaa.. valvottiin. Eli aika rennosti otettiin viikonloppu.
Nukuin viikonloppuna aika pitkää ja tuli myös nukuttua päiväunet tuossa lauantaina ja sunnuntaina.
Nyt mun unirytmi on vähän sekaisin koska mä heräsin nyt taas neljältä.
Mä pyörin sängyssä sen puolisen tuntia ja totesin että nyt kahvin keittoon ja blogia kirjoittamaan.
Tänään mulla on työpäivä.
Neljän tunnin työpäivä. Yhdeksästä yhteen.
Saa vaan nähdä onko hommia tällä kertaa. Jos ei ole, niin sitten mä höpötän muiden työkavereiden kanssa ajan kuluksi.
Saa silleenkin työpäivän kulumaan.
Mutta nyt on aika ok olo tila nyt, mutta saa sitten töissä nähdä tuleeko mulle huono olo taas siellä. Jos siellä on taas kamala meteli niin se saattaa laukaista ahdistuksen.
Eli täytyy ottaa mukaan taas rauhottava.
Otan sen mukaan kun lähden töihin. Käyn pyytämässä sen ohjaajalta ja mun pitää siinä samalla ottaa myös aamulääkkeet.
Ohjaaja on paikalla tuossa kahdeksan jälkeen.
Lähden töihin tuossa varttia yli kahdeksan. Pitää kaupan kautta käydä koska pitää hakea eväät.
Käyn suihkussa vielä ennen lähtöä koska mun hiukset on ihan pystyssä kun nukuin viime yön.
Kastelen vähän niitä ja harjaan.
Tänään mä varmaan saan kuulla töissä koko ajan että olet leikannut hiukset! Ai niin mulla ei ole vielä tietoa että mitä mä puen päälle töihin. No mä katson ne vaatteet kun saan blogin kirjoitettua.
Pitää tiskata taas ennen lähtöä.
Ja laittaa laukku valmiiksi.
Ihan hyvillä mielin olen menossa töihin tänään.
Ja varaudun siihen jos ahdistus iskee.
Viime perjantaina mulla oli ihan kauhea päänsärky.
Kun poikaystävä tuli hakemaan mua niin sanoin sille että käydään apteekissa hakemassa särkylääkettä. Ostin panadol särkylääkettä.
Se onneksi auttoi tuohon päänsärkyyn.
Mulla ei ole aikoihin ollut päänsärkyä. Mä mietin että mistä se oikeen johtui.
No mutta hyvä että meni ohi.
Tuli taas syötyä aika kivasti viikonloppuna.
Suklaata ja sipsiä.
Nyt on taas tää viikko tiukka ennen viikonloppua.
Viikonloppuna herkuttelen taas seuraavan kerran.
Nyt vaan viikko terveelistä ruokaa ja paljon liikuntaa.
Ajattelin mennä salille tänään.
Jos vaan saan liikuntakortin käyttöön.
Jos en pääse salille, niin menen sitten lenkille illalla.
Ja kuntoilen tässä kotosalla. Mulla on olohuoneessa tilaa kuntoilla.
Teen aina vatsalihaksia lattialla.
Mä aijon jossain vaiheessa ostaa tokmannilta sen kahvakuulan.
Maksaa vaan kympin.
Pienet käsipainot olisi myös kivat.
Kuntoilin viikonloppunakin poikaystävän luona.
Poikaystävä on alkanut kannustamaan mua että kuntoilen.
Ja että liikun.
Poikaystäväkin kuntoilee joka päivä.
Ja voin sanoa että sillä on aika hyvä kunto.
Olisi ihan kiva päästä salille tänään.
Olen siellä sitten varmaan sen tunnin.
Vesipullo pitää ottaa mukaan.
Mä tajusin tuossa viikonloppuna, että mä voisin aloittaa sauvakävelyn.
Meillä on täällä sauvoja niin pytää vaan että ohjaaja antaa ne.
Välillä meillä on naistenryhmässä sauvakävelyä.
Mä tykkään sauvakävelystä. Se on aika tehokasta.
Etenkin tuolla pururadalla kun siellä on ylä ja alamäkiä.
Pitää käydä tomkannilla joku päivä katsomassa olisiko siellä myynnissä pieniä käsipainoja.
Mä haluaisin semmoiset.
Pesen pyykkiä tänään kun pääsen töistä.
Pakko pestä noi pyykit mitä pidin viikonloppuna.
Hyvin on sitten aikaa iltapäivällä pestä. Jos vaan pesukone on vapaa.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Vaikka on maanantai niin mä vaan jotenkin tykkään siitä päivästä.
En tiedä miksi.
Tykkään aina aloittaa viikon hyvillä mielin ja uskoa aina että tästä tulee hyvä päivä ja viikko.
Mutta välillä se viikko ei ole aina hyvä.
No onneksi olen oppinut elämään päivän ja hetken kerrallaan.
Niin selviää viikosta.
Mä taidan tehdä nyt niin että menen suihkuun ensin että tukka ehtii kuivua. Sen jälkeen katson vaatteet.
Tänään ei ole niin lämmin päivä mitä viikonloppuna.
Viikonloppuna oli aivan ihanat ilmat.
Oli mukavaa olla ulkona.
Sieltä se kesä tulee.
Kyllä ne ilmat lämpenee.
Mä kävin viime perjantaina tokmannilla, niin mä ostin vaaleansinistä mavalan kynsilakkaa.
Se on paras kynsilakka merkki.
Maksoi viisi euroa se väri.
Kuivuu nopeasti ja kestää kynisissä pitkään.
Ostan sitten myöhemmin jonkun toisen värin sitten.
Nyt mä aijon pitää jonkin aikaa vaaleansinisiä kynsiä.
Kello on vasta puoli kuusi.
Ihanaa kun ei ole vielä mikään kiire.
Syön ennen lähtöä lautasellisen puuroa.
Niin ei ihan ehti iske nälkä.
Ruokailu on töissä vasta yhdeltätoista.
Ostan jotkut halvat eväät.
Niin ei mene niin paljon rahaa.
Ostin eilen paketin puuroa kun käytiin kaupassa poikaystävän kanssa.
Nyt sitäkin on taas.
Puuro on paras aamupala ja välipala.
Suosittelen.
Mutta. Nyt menen suihkuun.

Lomille :) Poikaystävän luokse.Perjantai 05.05.2017 07:04

Viikonloppu alkaa. Olen niin odottanut tätä perjantai päivää.
Olen lähdössä lomille. Poikaystävän luokse.
En ole vähään aikaan nyt ollut sen luona.
Mukavaa taas mennä. Olen lähdössä vasta illalla. Poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä.
Siinä vähän ennen kuutta illalla pääsen lähtemään.
Alan pakkailemaan kun saan blogin kirjoitettua ensin.
Eilen oli mukava päivä. Toimintatunnilla oli ulkoilua.
Menin vielä lenkille tuossa illalla.
Kun olin kaverin kanssa katsonut lemmen viemää niin menin lenkille.
Aivan ihana ilma oli ulkona eilen. Ja tänään on myös aika hyvä ilma.
Tänään pitäisi olla aika lämmintä.
Eilen mua vähän ärsytti ja kiukuttelin.
Mulla alkaa ne päivät niin mun mielialat vähän heittelee.
Mutta nyt tällä hetkellä on ihan ok olo.
Tiedän mitä puen päälle tänään kun lähden lomille.
Ei ole vaatekriisiä.
Mä heräsin tänään kuuden jälkeen.
Nyt olen pirteä. Valmiina uuteen päivään. Tänään on naistenryhmä aamulla kymmeneltä. Kuulin että me väritellään.
Mukavaa. Otan omat värityskirjat mukaan.
En ole nyt aikoihin väritellyt.
Katsoo jos nyt innostuu.
Kämppä pitää laittaa kuntoon ennen lähtöä. Pitää tiskata ja pedata sänky.
Sitten voi hyvillä mielin lähteä lomille.
Ihanaa. Nyt saa syödä suklaata kun on viikonloppu.
Mulla on ollut tiukka viikko etten ole herkutellut kauheasti.
Mulla oli punnitus eilen. Paino oli noussut. Mä painan kohta 70 kiloa.
Ei tunnu yhtään että painan 70 kiloa.
Mutta. Olen kaunis silti. Ja mä yritän saada pari kiloa pois jotenkin.
Yritän. Syön ihan normaalisti.
Normaalia ruokaa. Pitää vaan kuntoilla paljon, käydä salilla, lenkkeillä..ajattelin mennä lenkille tuossa päivällä vielä tänään.
Kun on noin hyvä ilma.
No mielummin mä olen tämmöinen kun taas alipainoinen. Jos pitäisi valita.
Mulla on hyvät muodot.
Aijon herkutella viikonloppuna suklaalla.
Ajattelin ostaa fazerin sinistä. En ole syönyt vähään aikaan sitä suklaata. Nyt aijon syödä sitä.
Juomana mulla on limua viikonloppuna.
Pitää ostaa joku limu sauna juomaksi jos me saunotaan viikonloppuna. Ihanaa päästä kunnon saunaan. Poikaystävällä on puusauna. Puusauna on paras sauna.
Saa kunnon löylyt.
Pitää muistaa pakata sauna kamat mukaan. Shampoo ja harja.
Mä käyn suihkussa vielä tänään ennen lomille lähtöä.
Mun tukka on ihan pystyssä tällä hetkellä.
Saa sen taas littanaksi niin ei ole niin pystyssä.
Mutta. Nyt mä olen alkanut tottua tähän mun tukkaan.
Vähän on pystyssä välillä.
Kello on tulossa vasta seitsemän. Aamupalaan on vielä aikaa.
No kerkiän olla koneella ja pakata.
Ja tiskata.
Sain pestyä pyykit eilen aamulla. Mulla oli ihan tajuttomasti pyykkiä.
No sain pestyä onneksi.
Kävin eilen apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Nyt sitä on taas joksikin ajaksi.
Nyt ei tarvitse hakea mitään muuta lääkettä taas vähään aikaan.
Nyt on kaikkia lääkkeitä toistaiseksi.
Pitää muistaa ottaa dosetti mukaan kun lähden lomille.
Jippii. Eilen oli tullut taas rahaa.
Ja tänään tulee myös rahaa.
Hyvä niin pystyy ostamaan viikonlopuksi jotain ruokaa.
Pitää muuten kysyä poikaystävältä mitä se haluaisi syödä viikonloppuna.
Kysyn sitä kun ollaan kaupassa.
Kaverit on täällä viikonlopun. Ne oli lomilla silloin vappuna kun mä olin täällä.
Nyt mä lähden todellakin.
Pakko vähän vaihtaa maisemaa mikä tekee ihan hyvää.
Olen ollut taas monta viikkoa täällä.
Ihanaa mä saan takaisin sen mun pinkin hupparin mikä jäi silloin viimeksi poikaystävä luokse.
Sitten kun mä saan sen pestyä niin otan sen heti käyttöön.
Paras huppari minkä omistan.
Aijon laittaa legginsit tänään jalkaan kun lähden lomille. Ne uudet mitkä ostin kärkkäiseltä viimeksi.
Ne on parhaat housut. Ne venyy eikä purista.
Ihanan kevyet jalassa.
Kesähousut.
Tänään mä laitan nahkatakin.
Nyt kun on lämmin niin pakko laittaa.
Olen niin odottanut että pääsee käyttämään nahkatakkia.
Viikonloppuna ilmat sitten viilenee taas.
Näin mä kuulin. Tänään on luvattu tosi lämmintä.
Melkein jopa 20 astetta plussaa.
Ihan hyvä ilma näin perjantaina.
Mukavampi lähteä lomille kun on lämmin.
Laitan vähän musaa soimaan kun alan pakkailemaan ja tiskaamaan.
Perjantai fiilis vaan nyt päälle ja viikonlopun viettoon.
Tulee erittäin mukava viikonloppu poikaystävän kanssa.
Päästään pitkästä aikaan viettämään laatuaikaa toistemme kanssa.
Mikäs sen parempaa.
Nyt mä nautin ihan täysillä.
Pitää muuten katsoa minkä laukun aijon ottaa tällä kertaa käyttöön.
No tässä on koko päivä aikaa miettiä.
Ehkä otan tuon mun mustan pikkulaukun.
Siihen mahtuu hyvin kaikki.
Otan sen.
Mutta. Nyt pakkailemaan.

Pitää hakea leponexia.Torstai 04.05.2017 07:19

Nyt mulla on lyhyet hiukset. Vaatii vähän totuttelua. se nainen siellä patrurissa leikkasi mun hiuksia melkein puolitoista tuntia.
Sanoi että mulla on aika paljon tukkaa.
Se maksoi 42 euroa se parturi. Se myös pesi mun hiukset ja teki päähieronnan siinä samalla. Tuntui todella hyvältä.
Nyt tuntuu oudolta kun mulla ei ole ponihäntää. Koko ajan hiplaan tätä mun takaraivoa.
Hiukset on nyt vähän pystyssä kun nukuin viime yön.
Kaikki olivat ihmeissään näsitä mun hiuksista ja muutama sanoi että mä näytän ihan pojalta.
Mua alkoi vaan naurattaa kun ne sanoi sen.
Mulle on ihan sama mitä muut ajattelevat näistä mun hiuksista.
Mä halusin lyhyet hiukset. Kesätukka. Nyt on kevyempi olokin.
Suihkussakin menee vaan pari minuuttia kun pesee nää hiukset.
Tänään on siivous päivä. Ja mun pitää pestä tänään noi pyykit.
Vien ne heti pesuun kun menen aamupalalle. Sitten kun saan tämän blogin kirjoitettua niin alan heti siivoamaan.
Heräsin tuossa kuuden jälkeen.
Ja join kahvit äsken.
Nyt mä olen hereillä. Ihan pirteänä.
Olen huomenna menossa taas poikaystävän luokse viikonlopuksi.
Mukavaa mennä taas sinne. En ole vähään aikaan nyt käynytkään poikaystävän luona.
Päästään viettämään laatu aikaa.
On ollut ikävä sitä.
Olin eilen lenkillä illalla. Oli pakko päästä ulkoilemaan kun oli niin ihana ilma.
Heitin nyt eri lenkki reitin minkä yleensä.
Se kesti sen puolisen tuntia.
Mun pitää alkaa lenkkeilemään tuolla pururadalla mikä on ihan tuossa vieressä. Se on tehokas lenkki reitti kun siellä on ylä ja alamäkiä mitä kiivetä.
Tehokasta.
Kohta alan kuuntelemaan hyvää musiikkia.
Tulee melkein viikonloppu fiilis jo päälle.
Lähden vasta illalla huomenna kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee hakemaan mut. Käydään kaupan kautta hakemassa vähän ruokaa viikonloppua varten.
Nyt kun on vähän paremassa kunnossa niin voi lähteä lomille taas.
Viime viikko tuntui aika rankalta.
Mutta nyt on taas voimia.
Mun pitää käydä apteekissa tänään ja kaupassa.
Apteekista pitää hakea lisää leponexia.
Se on loppu. No mä menen lounaan jälkeen kylille.
Toiminta tunti on taas tänään iltapäivällä. Saa nähdä mitä tehdään.
Varmaan on ulkoilua kun on näin hyvä ilma.
Kohta alan tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
Roskat pitää muistaa viedä.
Roskis on ihan täynnä.
Aloitan imuroimalla ensin.
Kämppä on sitten siisti kun lähden lomille.
Voisin kohta katsoa vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Jotkut rennot vaatteet.
Tänään tulee varmaan taas aika lämmin päivä.
No parempi lämmin kun kylmä.
Kesä alkaa tulla pikku hiljaa.
Mukavaa.
Kohta pääsee taas poikaystävän moottoripyörän kyytiin.
Mun pitää varmaan tänä kesänä hankkia ne bikinit.
Mun piti viime kesänä ostaa mutta en löytänyt.
Seppälässä voisi olla. Pitää mennä sinne katsomaan.
Jos sieltä vaikka löytyisi.
Käyn tuossa kesän alussa vähän katsomassa.
Ei pitäisi olla kamalan kalliita.
Värillä ei ole väliä kunhan ne bikinit vaan istuu.
Eikä valu.
Mun pitäisi käydä kultasepänliikkeessä katsomassa uusia korviksia.
Nyt on kiva laittaa korvikset kun hiukset on lyhyet.
Ehkä käyn tänään.
Mieli voi kyllä muuttua.
Mukavaa kun ei ole mikään kiire.
En nyt tiedä mitä mä tekisin aamupäivän. Olen ehkä koneella.
Ellen katso netflixiä.
Voisi alkaa jo vähän pakkailemaan tavaroita laukkuun viikonloppuan varten.
Tai sitten pakkaan vasta huomenna.
Mutta. Mukava päivä taas tänään tulossa. Menen lenkille illalla taas.
Lemmen viemän jälkeen.
En vielä tiedä minkä lenkkireitin aijon tänään tehdä. mutta illalla se selviää.
Tekee vaan hyvää.
Aijon varmaan lenkkeillä sitten myös poikaystävän luona.
Siellä missä poikaystävä asuu, niin siellä on myös aika hyviä lenkki reittejä. Joo pitää käydä.
Saa nähdä tuleeko poikaystävä mun mukaan sinne lenkille sitten.
Vai jääkö se kotiin.
No jos ei tule niin mä menen yksin.
En aijo ihan koko viikonloppua makoilla poikaystävän sängyssä.
Aijon myös liikkua.
Tänään mulla on punnitus. Muistin juuri. Mulla on semmoinen tunne että paino on noussut.
No sen näkee hetken päästä.
Sain jo taas verikoe ajan. Se 26 päivä tätä kuuta puoli yhdeltä.
Sinne on vielä muutama viikko.
Ohjaaja oli taas varannut noita verikoe aikoja meille asukkaille.
Pakko käydä kun on tää leponex lääkitys.
Toivottavasti saan lääkkeet kun käyn apteekissa tänään.
Jos en saa niitä vielä tänään niin käyn huomenna hakemassa.
Kerkiää huomennakin käydä apteekissa ennen kun lähden lomille.
Kaverit on viikonlopun täällä.
Ne oli vappuna lomilla.
Mä lähden lomille.
En halua jäädä nyt tänne.

Tukka lyhenee :)Keskiviikko 03.05.2017 07:02

Tänään se sitten tapahtuu. Tukka lyhenee. Mulla on parturi tänään yhdeksältä. Leikautan kesätukan.
Ja jos mua alkaa kyllästyttää ne hiukset jossain vaiheessa niin kasvatan ne takaisin.
Kaipaan nyt uutta ulkonäköä.
Saa nähdä kauan siellä parturissa menee.
No mulla ei ole mikään kiire.
Eilen oli mukava päivä. Olin klubitalolla. Tein siellä kanasalaattia ja pari kakkua. Aika meni kivasti siellä.
Tulin sitten tuolla yhden bussilla takaisin.
Meillä alkoi eilen ulkoliikunnat. Oltiin pururadalla lenkillä. Mä tykkäsin siitä. Siellä oli ylämäkiä ja alamäkiä mitä oli kiva juosta ylös alas.
Se lenkki kesti sen puolisen tuntia.
Menin vielä eilen illallakin lenkille. Oli pakko mennä kun oli niin mahtava ilma. Mä heräsin tänään kuuden jälkeen. Join aamukahvit äsken.
Nyt on aika pirteä fiilis.
Tänään on taas pajatunti.
Ja ajattelin mennä salille illalla jos saan ohjaajalta liikuntakortin.
Jos mä ne saa sitä korttia niin menen lenkille. Se on toinen vaihtoehto.
Kerkiän syömään aamupalan ennen parturiin menoa.
Mulla on nyt aika hyvä fiilis. Nyt on semmoinen olo että jaksaa taas.
Mikä on vaan hyvä.
Eilinen päiväkin meni niin hyvin etten joutunut ottamaan sitä rauhottavaa.
Ihanaa kun ei ole vielä mikään kiire.
Aamupalakin on vasta parin tunnin päästtä. Kerkiää rauhassa kirjoittaa tää blogi.
Alan tiskaamaan taas kun saan kirjoitettua tämän.
Vaatteet tiedän mitä pistän päälle tänään. Ei ole vaatekriisiä.
Tänäänkin on ihana aurinkoinen ilma.
Ja varmasti aika lämmin.
jaoin eilen lääkkeet dosettiin. Mun pitää hakea leponexia lisää.
Alkaa olla loppu.
No katsoo jos tällä viikolla hakee.
Vaikka huomenna tai perjantaina.
Mä sain lääkäriltä eilen laskun. 41 euroa kun kävin näyttämässä tätä mun ihottumaa.
No hyvin pystyn maksaa sen laskun.
Ei ole mitään ongelmaa.
Nyt mun jalat ei ole kutissut kauheasti.
Mikä on hyvä niin ei tarvitse raapia.
Kohta alan taas kuuntelemaan musiikkia.
Tästä tulee hyvä päivä.
Paljon on ohjelmaa tälle päivälle. Menee päivä äkkiä.
Mukavaa mennä salille nyt pitkästä aikaan. Mä en ole nyt muutamaan viikkoon käynyt.
Nyt mä aijon mennä.
Tekemään sinne vatsalihasliikettä ainakin.
Pyykkiä pitää pestä huomenna.
Kerkiää hyvin silloin.
Mulla on kiva pyykkivuori tällä hetkellä.
No huomenna saan ne pestyä vihdoinkin.
Alan heti aamusta pesemään niitä.
Ja tänään voisin alkaa siivoamaan tätä kämppää niin huomiselle ei tule sitten niin paljon siivottavaa. Joo niin mä aijon tehdä.
Siivoan nyt tänään tämän keittiön.
Tiskaan ja pyyhin tasot.
Roskat pitää myös viedä.
Vien ne jo tänään.
Kahvipannu pitää pestä hyvin taas niin lika ei tartu siihen kiinni.
Sänky pitää pedata.
Ja voisin kerätä jo valmiiksi noi pyykit.
Eilen tuli taas salkkarit.
Tänään pitää taas katsoa.
Lemmen viemää en näe kokonaan kun menen salille tänään. Mutta ei se mitään. Se tulee huomenna aamulla uusintana.
Kymmenen aikaan aamulla.
Silloin mä kerkiän näkemään sen.
Kohta puen päälle.
Mä olen tällä hetkellä yöhousuissa.
Ne on samalla mun olohousut.
Ihanan kevyet jalassa.
Nyt mä pystyn pitämään niitä kun on lämmin.
Olen ostanut ne joskus seppälästä.
Maksoi vaan 20 euroa.
Ihanat housut.
Mä aijon taas jossain vaiheessa ostaa uudet olohousut.
Sitten kun pääsee cubus liikkeeseen niin silloin mä ostan ne housut sieltä.
Ne maksaa vaan jotain 20 euroa ellei ole alennuksessa.
Pitäisi muutenkin ostaa cubukselta noita toppeja ja alushousuja.
Siellä on kaiken värisiä.
Cubus on yksi mun lempi vaateliike.
Sieltä löytää aina jotain kun käy siellä.
Ja ihan hyvään hintaan niitä vaatteita myydään siellä.
Ei ole niin kamalan kalliita.
Pystyy hyvin ostamaan.
Odotan jo innolla seuraavaa shoppailu reissua.
Sitten mä ostan kesävaatteita.
Ehkä ostan kesällä uuden laukun taas.
Jos mä löydän semmoisen minkä mä haluan.
Haluaisin uuden pinkin laukun taas.
Mä keräilen pinkkejä laukkuja. Mä omistan niitä muutaman.
Pinkki on mun lempi väri.
Tykkään ostaa myös pinkkejä vaatteita.
Se on ihanan pirteä väri se pinkki.
Mun toinen kaveri myös rakastaa pinkki väriä.
Ostellaan molemmat kaikkea pinkkiä mitä vaan löytyy.
Mä koitan maksaa tuon lääkärilaskun jo tällä viikolla pois, niin sitten sitä ei tarvitse miettiä sen enempää.
Toivon etten joudu nyt lääkäriin taas vähään aikaan.
Mutta. Nyt alan siivoamaan tätä keittiötä.
Ja laitan musaa soimaan taustalle.
Tää mun keittiö on aika sotkuinen.
Hyvä aloittaa siitä siivoaminen.

Arki alkaa :)Tiistai 02.05.2017 07:14

Nyt tulee vähän lyhyempi blogi. Mä heräsin vasta ihan hetki sitten ja tunnin päästä pitää olla pysäkillä koska menen klubitalolle tänään.
Menen taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Vaatteet on jo valmiina. Puen ne kohta päälle. Puuroa pitää kohta syödä aamupalaksi. Syön tuossa puoli kahdeksan aikaan.
Mukava vappu oli kyllä. Ja kunnon ruoat.
Nyt se arki alkaa taas. Nopeasti meni viikonloppu.
Tänään meillä alkaa noi ulkoliikunnat kolmelta.
On joko lenkkiä tai jotain muuta.
No kolmelta se selviää.
Vesipullo pitää muuten ottaa mukaan kun menen klubitalolle.
Se on hyvä olla jos joutuu ottamaan rauhottavan.
Mutta luulen että tää päivä menee ihan hyvin ilman mitään rauhottavia.
Mukava päivä tulee varmasti.
Salkkarit tulee tänään. Eilen ei tullut salkkareita. No tänään taas näkee.
Laitan laukun valmiiksi kohta.
En vaan vieä tiedä minkä laukun aijon ottaa käyttöön.
Katson senkin kohta.
Tiskata pitää taas ennen lähtöä.
Onneksi ulkona on kiva ilma eikä sada mitään vettä.
Eilen oli myös tosi lämmin ilma.
Nyt on jo toukokuu. Huomenna on se päivä kun mä ja poikaystävä alettiin seurustelemaan 7 vuotta sitten.
Vuodet on menneet äkkiä.
Tuntuu ihan siltä että hetki sitten oltaisiin alettu seurustelemaan.
Hyvin meillä menee edelleen.
Se on tärkeintä.
Laitan taas kohta rasvaa jalkoihin koska kutisee taas.
Inhottava tää ihottuma. Mä en tiedä oikeen että mistä tää johtuu.
Vähän väliä tulee noita läiskiä.
Ja iho kutisee kauheasti.
Saa nähdä joudunko taas menemään lääkäriin.
Toivottavasti ei.
Mä nyt kokeilen tuota rasvaa.
Fiilis on hyvä tällä hetkellä.
Ihan kiva aloittaa taas arki.
Ja on tekemistä taas.
Päivät menee äkkiä kun on tekemistä.
Olin taas eilen kaverin luona katsomassa lemmen viemää.
Tänään kaveri tulee mun luo taas katsomaan.
Kivempi katsoa lemmen viemää yhdessä kun yksin.
Olen taas loppu illan tänään parhaan kaverin luona.
Katsotaan salkkarit yhdessä ja uusi päivä.
Mutta. Nyt puen päälle ja laitan laukun valmiiksi.
Ja alan tiskaamaan.
Musiikkia kuuntelen vielä ennen lähtöä.
Tästä tulee hyvä päivä.
Aijon nauttia tästä päivästä.

Vappu jatkuu.Maanantai 01.05.2017 08:07

Vappu jatkuu vaan. Oli kyllä eilen hyvät vappu ruoat mitä ohjaajat olivat tehneet. Oli pihviä, sienisalaattia, punajuurisalaattia, hedelmä rahkaa..kunnon ruoat. Vietin muiden asukkaiden kanssa vappua.
Katseltiin jopa lätkä matsi telkkarin kautta.
Mikä kesti kolme tuntia. No aika meni nopeasti.
Tänään meillä on ruokana vissiin tortilloja. Nam.
Ruokailu on taas kahdelta.
Tänään ei tarvitse mennä töihin. On vapaa päivä.
Huomenna menen taas klubitalolle aamulla.
Lähden taas kahdeksan bussilla.
Ja tulen yhden bussilla takaisin tänne. Nyt kun meillä loppui sähly, niin alkaa ulkoliikunnat. Mikä tarkoitaa joko pesäpalloa, jalkapalloa tai lenkkiä.
Se kestää sen tunnin. Kolmesta neljään.
No mulla on seuraa kun kaverit osallistuu myös tuohon ryhmään.
Paras kaveri ja toinen kaveri.
Huomenna pitää herätä taas aikaisin. Kerkiää juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi.
Herään huomenna kuuden aikoihin.
Katselin eilisen loppu illan netflixistä yhtä vankila ohjelmaa.
Se on aika mielenkiintoinen. Se kertoo samalla niistä vangeista mitä rikoksia ne ovat tehneet ja miksi ovat vankilassa.
Mä olen jäänyt siihen ohjelmaan koukkuun.
Todella hyvä.
Aamupala on taas noin tunnin päästä.
Mun pitää laittaa kohta rasvaa noihin jalkoihin koska mulla on edelleen ihottumaa.
Kutisee kivasti.
Näen parasta kaveria taas tänään. Se tulee lomilta.
Mukavaa nähdä sitä.
Voisin katsoa huomiset vaatteet mitkä pistän päälle tuonne klubitalolle. Laitan ne valmiiksi niin pukee ne vaan päälle ennen lähtöä.
Mä en ole vieläkään jaksanut viedä noita tyhjiä pizzalaatikoita roskikseen. Mä vien ne kohta.
Vien ne heti kun saan blogin kirjoitettua.
Toivon että tämä viikko on parempi mitä viime viikko.
No nyt kun olen saanut taas levättyä niin jaksaa taas.
Olen nyt nauttinut näistä vapaapäivistä.
Mutta pidän rauhottavaa mukana olin sitten missä vaan.
Otan rauhottavan mukaan taas tuonne klubitalolle.
Jos iskee huono olo bussissa taas niin otan sen sitten.
Mutta mä koitan olla rauhallinen bussimatkan ajan.
Koitan vaikka matkan aikana ajatella mukavia asioita niin se ahdistus ei ehkä sitten tule. No katsotaan miten käy.
Kerkiän tiskata ennen aamupalaa.
Tajusin juuri että koska mä pesen pyykkiä?
Se voi olla että vasta torstaina pystyn pesemään vasta.
Tai sitten voisin pestä ulkoliikunnan jälkeen huomenna.
Jos pesukone on vaan vapaa. Toivottavasti.
Mun pitää muuten käydä pankkiautomaatilla tänään.
Pitää nostaa käteistä että pystyn maksamaan huomisen klubitalo ruoan. No onneksi on aikaa käydä kylillä tänään nostamassa se raha.
Hyvä kun muistin äsken tuon asian.
Saa nähdä mitä ruokaa meillä on sitten klubitalolla.
Varmasti jotain hyvää.
Voin kyllä sanoa että klubitalolla on aina hyvät ruoat.
Kannattaa maksaa se kolme euroa siitä.
Ylihuomenna on se parturi aamulla.
Kello yhdeksän.
Hei hei hiukset.
Nyt tulee lyhyet hiukset. Sitten kun mä kyllästyn niihin jossain vaiheessa, niin kasvatan taas pitkät.
Hiukset kasvaa aina takaisin.
En aijo värjätä niitä. Toi oma väri on ihan hyvä.
Ja siinäkin säästää rahaa kun ei värjää.
Onneksi mulla on rahaa maksaa toi parturi.
Kohta alan popittaa musiikkia.
ja pukea päälle.
Tunti enää aamupalaan. Aijon juoda toisen kupin kahvia taas.
Nyt mä olen alkanut viime aikoina juomaan jopa toisen kupin kahvia päivän aikana.
Ihmeellistä.
Teetä menee paljon enemmän kun taas kahvia.
Tee on semmoinen juoma ettei se ärsytä pahasti mahaa.
Mutta se aamukahvi on se pakollinen joka aamu.
Päivä ei muuten lähde käyntiin.
Mulla on kahvia vielä pariksi päiväksi.
Huomasin että teetäkin pitää ostaa taas lisää.
Käyn tänään ostamassa jos kaupat on vaan auki.
Mutta. Ihan kivasti mennyt tää vappu.
On ollut ihan mukavaa.
Vaikka olenkin nyt ollut täällä viikonlopun.
Saanut ainakin levättyä.
Jaksaa huomenna hyvin taas lähteä liikenteeseen.
Syön huomenna puuroa aamupalaksi.
Pitää nälän poissa hetken aikaa.
Ruoka on klubitalolla taas siinä kahdenoista aikoihin.
Hyvällä mielellä olen menossa klubitalolle.
Huomisesta tulee hyvä päivä.
En anna ahdistuksen huomenna tulla.
Mä selviän kyllä. Ajattelee vaan mukavia asioita, on kavereiden kanssa niin unohtuu kaikki ikävät asiat.
Mulla on itse asiassa kaikki asiat tasapainossa.
Kaikki on hyvin.
Ei tarvitse nyt murehtia mistään.
Päivä kerrallaan vaan.

Vappu. :)Sunnuntai 30.04.2017 07:59

Nyt se olisi vappu. Kiva ilma tuolla ulkona. Siellä on lunta.
Eilen oli kauhea lumisade illalla.
On tämäkin kevät. No kyllä noi lumet sulaa pikku hiljaa pois kun aurinko alkaa paistamaan.
Meillä on vappu ruokailu tänään iltapäivällä. Ohjaajat ovat tehneet meille asukkaille varmaan aika hyvät vappu ruoat.
Kahdelta on ruokailu.
Täytyy pukea siistit vaatteet päälle kun on vappu.
Haluan näyttää nätiltä tänään. Laitan korvikset korviin.
Sitten mä ajattelin laittaa noi yhdet mustat housut jalkaan ja sitten yhden ruutupaidan.
Mieli voi vielä muuttua.
Poikaystävä oli eilen kylässä. Käytiin hakemassa pizzat kotipizzasta.
Otettiin molemmat kebab pizzat. Hyvää oli.
Sitten me käytiin kaupassa hakemassa vähän leffa mässyä.
Mukava päivä oli poikaystävän kanssa eilen.
Loppu illan olin koneella ja katsoin netflixiä. Nyt netflixiin on tullut noita vankila sarjoja. Mitkä on aika mielenkiintoisia.
Katson nyt niitä.
Eilen katoin pari jaksoa. Niitä jaksoja on aika monta ja yksi jakso kestää noin tunnin.
Aijon tänään taas varmaan katsoa.
Aamupala on taas yhdeksältä.
Alkaa olla nälkä.
Mä nukuin aamupäivän eilen sohvalla aamupalan jälkeen.
Katsoo nukunko tänäänkin aamupäivän sohvalla aamupalan jälkeen.
Jos vaan väsyttää niin nukun.
Mulla on taas tätä ihottumaa. Pitää nyt vaan laittaa sitä rasvaa mitä ostin apteekista.
Niin kutina häviää. Ja punaiset läiskät.
En yhtään tiedä mistä tää ihottuma johtuu. Tää on inhottava kun kutisee koko ajan jaloissa.
Laitan kohta rasvaa taas jalkoihin.
Siis tää päivä ei tunnu ollenkaan sunnuntailta.
Nyt kun on vappu. Ja huomennakin on vappu päivä.
Huomenna alkaa uusi viikko taas. Ei tarvitse mennä töihin kun on vappu. Menen töihin taas viikon päästä maanantaina.
Klubitalolle olen menossa taas ensi viikolla. Mukavaa mennä sinne taas pitkästä aikaan. Pääsee taas keittiöön tekemään ruokaa. Ja saa ajan hyvin kulumaan siellä.
Keskiviikkona mulla on parturi yhdeksältä ja silloin lähtee tukka lyhyeksi. Vähän jännittää jo se parturi mutta samalla olen aika innoissani että leikautan taas lyhyeksi.
Mulla on vähän väliä olliut elämässä lyhyet hiukset.
Nyt mulla ei ole ollut taas vuosiin lyhyitä hiuskia.
Mulla on nyt niin itsevarma olo että uskallan leikauttaa nää hiukset lyhyeksi.
Enkä mä kadu tätä päätöstä.
Sitten on ainakin kevyet hiukset.
Kesätukka.
Helppo hoitaa. Ja sitä voi muotoilla geelillä niitä hiuksia.
Shampoo riittää niihin hyvin kun pesee.
Se leikkaus maksaa sen 36 euroa.
Ei ole paha hinta. Mulla on rahaa maksaa tuo patruri. Ei ole ongelmaa. Otan taas vähän säästöistä rahaa siihen parturiin.
Ihanaa kun huomennakin on vapaa päivä.
Voi ottaa rennosti.
Menen tänään ehkä lenkille jos on vaan hyvä ilma.
Jos on kauhea räntä sade niin sitten en ole menossa.
Aijon juoda aamupalalla toisen kupin kahvia taas.
Join äsken aamukahvit.
Mun pitää viedä noi pizzalaatikot tuonne roskikseen mikä on tuolla pihalla. Mä vien ne tässä aamun aikana.
En eilen jaksanut viedä niitä.
Pitäisi tiskata taas. Teen senkin kohta.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Voi vaan olla. Ja syödä kun on vappu.
Tiukka linja alkaa sitten taas vapun jälkeen.
Ettei syö kauheasti mitään herkkuja.
Olen kohta syönyt kaikki noi sipsit mitä ostin.
Vielä on niitä jäljellä.
Syön ne tänään loppuun.
Kaikki suklaat mitä mulla oli niin ne olen jo syönyt.
Kohta alan vähän kuuntelemaan musiikkia.
Tulee vappu fiilis.
Nyt aijon nauttia täysillä tästä päivästä.
Tulee mukava päivä.
Ei onneksi ole mitään huonoa oloa.
Nyt mulla on aika hyvä olotila tällä hetkellä.
Nyt en aijo murehtia mistään asiasta.
Välillä pitää täysillä elää tätä elämää.
Niin mä aijon nyt tehdä!
Juon simaa vaan vappuna.
Eikä mitään alkoholia.
Ei tule krapulaa.