IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Suuhygienisti tänään.Tiistai 20.06.2017 07:44

Mulla on aika tänään suuhygienistille. Yhdeksältä on aika.
Onneksi se paikka on kävelymatkan päässä.
Kävelee sinne alle viidessä minuutissa.
Eilen ei ollut mitään hommia töissä. No mä vaan ihmettelin ja juttelin muiden työkavereiden kanssa. Kohta meillä kaikilla alkaa kesäloma.
Meillä on heinäkuu lomaa.
Elokuun alussa jatkuu työt taas.
Ja se meidän työpaikka vaihtaa paikkaa loman jälkeen.
Se on sitten paljon lähempänä.
Mikäs sen parempaa.
Olin salilla eilen. Olin siellä vähän yli tunnin. Tehokas tunti oli.
Tänään uudestaan menen illalla.
Lemmen viemän jälkeen.
En jaksanut tänään herätä kuudelta. Mä heräsin taas seitsemältä.
Tunnin päästä on aamupala.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa.
Kun kävin kaupassa eilen työpäivän jälkeen niin ostin mars jäätelön.
Oli hyvää. Teki mieli jäätelöä kun oli niin kuuma päivä.
Tänään pitäisi varmaan sataa vettä iltapäivällä.
Jos vettä sataa niin meillä ei ole liikunta tuntia iltapäivällä.
Mun ei tarvitse lähteä tänään klubitalolle kun mulla on se suuhygienisti. Menen sitten ensi viikolla klubitalolle taas.
Pääsee taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Hampaat pitää pestä hyvin ennen lähtöä.
Olen parhaani mukaan yrittänyt pestä näitä mun hampaita.
Pesen aina aamulla ja illalla.
Saa sitten nähdä millainen lasku sieltä sitten tulee kun olen käynyt siellä. Varmaan taas joku 50 euroa. Kallista!
Mutta. Nyt en mieti ollenkaan sitä laskua mikä sieltä sitten tulee.
Pystyn kyllä maksamaan sen.
Ihanan rento päivä tänään.
Aijon katsoa tänään varmaan taas netflixiä.
En ole nyt muutamaan päivään katsonut. Tänään voisi katsoa kun on aikaa. Mä nukuin eilen päikkärit mun sohvalla iltapäivällä.
Väsytti niin paljon niin nukuin.
Jotain puolitoista tuntia tuli nukuttua.
Nukuin päivälliseen asti.
Katsotaan nukunko tänäänkin päikkärit. Nukun jos nukuttaa.
En muistanut eilen pestä pyykkiä.
No katsoo jos tänään vaikka pesee kun on koko päivä aikaa.
Vähän pakko pestä kun pyykkiä on kertynyt.
Alan kohta tiskaamaan.
Ja laitan musaa taustalle soimaan.
Mukavampi tiskata.
Lähden sitten aamupalan jälkeen sinne suuhygienistille.
Olen ajoissa sitten siellä.
Kohta tulee kelalta taas rahaa.
Hyvä niin sillä selviää loppu kuun.
Kivat 130 euroa tulee tilille.
Kela ei ole vieläkään päättänyt että saanko mä sitä asumistukea.
Se olisi ihan kiva saada.
Niillä taas kestää päättää se asia.
Toivottavasti se päätös tulee pian ja rahat tilille.
Mä olen aina saanut sen asumistuen.
Ja saan varmasti sen tälläkin kertaa.
Mutta tästä tulee ihan kiva päivä.
Vähän rennompaa.
Ja huomenna on sitten taas pajatunti.
Ja menen huomennakin taas salille illalla.
mun tavoite on nyt käydä siellä salilla ihan joka päivä.
Mielummin vietän illat salilla kun olla sohvan pohjalla.
Ja mä saan ohjaajalta sen liikuntakortin millä pääsee sinne sisälle.
Ja mikä parasta. Sali on ihan tuossa vieressä.
Sinne kävelee parissa minuutissa.
Siellä on tosi hyvät laitteet.
Ja paljon painoja ja kahvakuulia.
Niitä pystyy käyttämään.
Sitten siellä on paljon peilejä seinillä.
Eilen siellä ei ollut kauheasti porukkaa kun olin siellä.
Pystyi rauhassa tekemään.
Vaikka siellä on porukkaa niin ei häiritse mua yhtään.
Kaikki tekevät omia juttuja siellä.
Miehiä siellä on aina enemmän kun taas naisia.
Aina kun olen salilla niin mä pidän hupparia päällä siellä.
Hikoilee paljon enemmän.
Mulla on semmoinen tumman sininen huppari mitä käytän aina.
Se muuten pitäisi varmaan pestä taas.
No mä pesen sen kun pesen pyykkiä taas.
Kello on kohta kahdeksan.
Kohta voisin pukea vaatteet päälle.
Laitan nyt lämpimät housut jalkaan kun tuolla ulkona on vähän viileämpää.
Tulee varmaan laitettua myös nahkatakki.
Ai niin kahvia mun pitää ostaa lisää.
Katsoo jos käyn vaikka lidlissä ostamassa.
Tai sitten tokmannilta.
Voisi vaikka lounaan jälkeen mennä ostamaan kahvia.
Aijon ostaa kulta katriina kahvia.
Se on vaan paras kahvi.
Ja yksi halvimmista kahveista nykyään.
Ostaisin tuota juhla mokka tumma paahto kahvia, mutta se on niin kallistunut.
Kulta katriina kahvi on halvempaa.
Teetä on vielä. Sitä ei tarvitse ostaa.
Kauhea nälkä. No kohta pääsee aamupalalle.
Mutta. Nyt alan pukemaan päälle ja tiskaamaan.

Töihin.Maanantai 19.06.2017 07:40

Desucon viikonlopusta selvitty. Oli kyllä mukava päivä siellä eilen.
En eilen ostanut mitään sieltä. Katselin vaan. Kaveri osti taas vaikka mitä sieltä.
Nyt pitää alkaa säästämään rahaa seuraavaan desuconiin.
Mikä on sitten ensi vuonna. Käytiin raxissa syömässä buffet ateria.
Sai syödä niin paljon kun halusi. Maha tuli kyllä täyteen siitä ruoasta.
Eilen ei ollut niin kuuma päivä mitä lauantaina.
Oli vähän pilvistä.
Käytiin sitten vielä kahvilla ennen kotiin paluuta.
Oli kiva päivä.
Arki alkaa taas. Menen töihin tänään.
Mun piti jo herätä kuudelta, mutta heräsinkin vasta seitsemän jälkeen.
No en yhtään ihmettele että väsyttää eilisen päivän jälkeen.
Katoin animea eilen. Muutaman jakson yhtä sarjaa taas.
Nyt olen taas innostunut katsomaan animea.
Kohta muuten alkaa taas uudet sarjat. Mä ja poikaystävä aletaan sitten katsomaan niitä sarjoja.
Join aamukahvit äsken. Nyt on pirteä ja hyvä fiilis.
Tästä tulee mukava päivä. Menen illalla taas salille hikoilemaan.
Katsotaan kaverin kanssa ensin lemmen viemää ja sitten salille.
Olen siellä ainakin taas tunnin.
Mun pitää muuten katsoa kohta mitä puen päälle tänään.
Tulee taas aika lämmin päivä tänään. Ja joutuu laittamaan taas aurinko rasvaa.
Laitan sitä kun saan blogin kirjoitettua.
Vielä ei ole mikään kiire. Lähden tuossa viimeistään puoli yhdeksän.
Tai varttia yli kahdeksan.
Pitää syödä puuroa ennen lähtöä.
Ja kaupassa pitää käydä hakemassa eväät töihin.
Ja uudestaan kaupassa töiden jälkeen.
Otan rauhottavan mukaan jos iskee huono olo yllättäen.
Mulla oli desuconissa se rauhottava mukana mutta ei tarvinnut ottaa sitä.
Kohta on juhannus.
Menen poikaystävän luokse viettämään juhannusta.
Ja ajattelin silloin juoda vähäsen.
Mun tekee mieli kauheasti päärynä siideriä. Kylmää päärynä siideriä.
Nyt on taas tiukka viikko ettei herkuttele yhtään.
Viikonloppuna tuli syötyä kaikenlaista.
Nyt taas paljon liikuntaa.
Pääsee salille tekemään kyykkyjä ja vatsalihaksia.
Ne on ne tärkeimmät liikkeet aina mitä teen salilla.
Kohta alan tiskaamaan.
Ennen töihin menoa.
Pyykkiä aijon pestä tänään kun pääsee töistä.
Mulla on kiva pyykki vuori.
Tänään tulee taas illalla pihlaja kadun tuhmat tädit.
Ei vitsi siinä saa kyllä nauraa kun katsoo sitä.
Huvittava ohjelma.
Tänään taas katsotaan sitä parhaan kaverin kanssa.
Mä en enää muista mihin kohtaan tuo lemmen viemää jäi.
No tänään se selviää.
Mutta. Nyt alan laittamaan aurinko rasvaa ja katsoa vaatteet töihin.
Kerkiää syödä vielä puuroa.
Huomenna mä yritän herätä siinä kuudelta.
Ja kirjoitan pidemmän blogin taas.
On enemmän aikaa kirjoitaa.

Tänään taas desuconiin :)Sunnuntai 18.06.2017 08:24

Oli eilen mukava päivä desuconissa. Tuli vähän shoppailtua siellä. Mulla meni vaan vähän yli 40 euroa. Ostin kivan repun, yhden toradora anime kangasjulisteen, ja desucon t-paidan.
Kaveri osti enemmän krääsää sieltä kun minä taas. Sovittiin kaverin kanssa että kun me mennään tänään desuconiin niin ei osteta enää mitään sieltä. Nyt me mennään tänään vaan sinne katselemaan.
Käytiin burger kingissä syömässä. Syötiin semmoiset kana ateriat.
Oli taivaallisen makuista. Ja maha tuli täyteen.
Jaksettiin sillä ruoalla koko päivä. Ennen kotiin lähtöä käytiin kahvilla.
Tänään me mennään raxiin syömään.
Päästään syömään pizzaa. Eilen oli todella kuuma päivä. Mä meinasin sulaa. Onneksi mä laitoin sen yhden mekon päälle.
Enkä mitään tummaa vaatetta.
Nyt näyttäisi olevan vähän viileämpi päivä tänään.
No ihan hyvää vaihtelua. Voi olla että vettä sataa tänään.
Pitää siis ottaa sateenvarjo mukaan.
Näin eilen poikaystävää. Se tuli moikkaamaan mua illalla.
Oli ihana nähdä sitä. Ollut kova ikävä.
Kävin tokmannilla eilen illalla vielä ostamassa suklaata ja limsaa.
Söin kaiken eilen illalla.
Me lähdetään kaverin kanssa taas vähän yli yhdentoista bussilla.
Onneksi pysäkille ei ole täältä pitkä matka. Sinne kävelee parissa minuutissa. Tänään mä laitan legginsit jalkaan.
Sitten uuden desucon t-paidan ja hupparin.
Otan totoro laukun taas käyttöön. Siihen mahtuu kaikki.
Sain otettua paljon kuvia sieltä. Ai niin ja mä ostin vielä pari manga kirjaa sieltä.
Kun halvalla sai.
Kaverikin osti kauhean kasan mangaa.
En meinannut jaksaa nousta tänään ylös sängystä. Uni tuli aika juvin eilen illalla. Nukahdin heti kun menin sänkyyn.
Äsken join aamukahvit.
Nyt olen taas jotenkin hereillä.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Vielä ei ole mikään kamala kiire.
Olin eilisen illan taas parhaan kaverin luona.
Kerroin meidän desucon päivästä.
Pitää muistaa laittaa tuo desucon ranneke ranteeseen ettei unohdu.
Sain sen otettua pois.
Mun pitää siivota muuten makkari.
Kaikki mun vaatteet on lattialla.
Alan kohta siivoamaan sitä.
Kirjoitan eka blogin.
Ja pitää tiskata taas.
Syön taas hyvin aamupalalla niin nälkä ei ihan heti sitten iske.
raxi aukeaa vasta kahdeltatoista.
Joudutaan kaverin kanssa hetki odottaa.
No onneksi ei ole kiire.
Huomenna alkaa taas uusi viikko.
Ja menen taas töihin.
Pitää siis herätä huomenna varmaan siinä kuuden aikoihin.
Pitää muuten tarkistaa millainen ilma on huomenna.
Niin pukeutuu sen mukaan.
Toivottavasti on kiva ilma ettei ole niin kuuma.
Kuulin että juhannuksena on aika kylmä ilma.
Aurinko ei enää varmaan paista.
Kuulin myös että ilmatkin alkaa viilentyä.
Onneksi osui hyvät ilmat desucon viikonlopulle.
Nyt tänään en joudu laittamaan onneksi mitään aurinko rasvaa.
Eilen juotui laittaa monta kertaa.
Laitan päälle sen yhden mun pinkin hupparin.
Sillä tarkenee tämän päivän.
Nahkatakkia en aijo laittaa.
Alan kohta kuunnella taas hyvää musiikkia.
Tästä tulee taas kiva päivä.
Mielummin lähden taas desuconiin kun olla taas kotona.
Kaverin kanssa taas liikenteeseen.
Vitist se reppu on heino minkä ostin. Siinä on jopa rusetti.
Söpö reppu. Otan sen käyttöön tänä kesänä.
Se maksoi 26 euroa.
Se on aika pieni mutta paljon tavaraa siihen mahtuu.
Se reppu kiiltää.
Kaverikin sanoi siitä repusta että se on ihan mun näköinen.
Seuraava desucon on sitten ensi vuonna.
Nyt sinne vaan säästämään rahaa.
Kaveri tilaa taas liput kun ne tulee myyntiin.
Tää on nyt mun viides kerta desuconissa.
Onneksi sinne ei ole täältä pitkä matka.
Hyvin pääsee bussilla.
ja eiliset bussi matkat meni tosi hyvin. Ei ahdistanut yhtään.
Onneksi kaveri istui siinä vieressä.
Juteltiin niitä näitä.
Koko bussi matkan ajan.
Mutta. Nyt pukemaan vaatteet päälle ja siivoamaan makkaria.
Sekä tiskaamaan.
Nyt taas nauttimaan tästä päivästä.
Kiva päivä tulee tänään.

Desuconiin :)Lauantai 17.06.2017 07:19

Tänään kaverin kanssa desuconiin. Bussi rahat on nostettu tililtä.
Kävin eilen kylillä nostamassa rahaa. 40 euroa.
Sillä saa bussi matkat maksettua.
En nyt kauheasti ostele mitään sieltä tällä kertaa. Mutta aijon ostaa sieltä pari desucon t-paitaa ja katson jos sieltä löytyy hienoja anime julisteita.
Figuureja en tällä kertaa osta. Tulee kiva päivä. Kaverilla on enemmän rahaa shoppailuun kun mulla. Mutta. Ei haittaa. Aijon ottaa paljon kuvia siellä.
Mennään kaverin kanssa burger kingiin syömään. Mä olen kerran käynyt siellä ja voin sanoa että hyvää ruokaa on siellä.
Varmaan se ateria maksaa sen alle kympin.
Mun pitää nostaa tililtä vielä rahaa ennen kun mennään kaverin kanssa desuconiin. On niihin paitoihin se raha.
Mutta. Kiva päivä tulossa tänään ja ihanaa viettää sitä kaverin kanssa.
Sitten me käydään jossain vaiheessa kahvilla jossakin.
Ihana ilma on ulkona ja kuulin että tästä päivästä on tulossa todella lämmin. Pakko varmaan laittaa aurinko rasvaa.
Tiedän mitä puen päälle. Mä laitan yhdet legginsit, desucon t-paidan ja otan tuon mun totoro anime kesälaukun käyttöön.
En sen ihmeellisemmin pukeudu.
Vesipullo pitää olla mukana. Ja onneksi siellä desuconissa on juoma pisteitä. Saa juotua vettä sitten siellä kun tulee jano.
Katsotaan kaverin kanssa menemmekö huomennakin desuconiin.
Varmaan mennään.
Mä en meinannut saada eilen unta illalla. Jotenkin oli jännitys päällä.
Mutta nukahdin onneksi.
Heräsin tänään kuuden jälkeen ja join aamukahvit.
Nyt on pirteä olo ja hyvä fiilis päällä.
Olen taas odottanut tätä desucon tapahtumaa.
Ai niin henkkarit pitää olla mukana että pääsemme sisään sinne.
Kaveri on tulostanut liput jo valmiiksi.
Mä olen kaverille vielä velkaa siitä lipusta. Noin 27 euroa.
Koitan maksaa sen sille lähi aikoina.
Kun kävin eilen kylillä niin kävin ostamassa jätskiä.
Söin buffet jätskin. Se on yksi mun lempi jäätelö.
Olo alkaa jo helpottaa. Ei ole enää niin stressi päällä.
Kun elää päivän kerrallaan niin kyllä se siitä.
Pikku hiljaa.
Otan rauhottavan mukaan sinne desuconiin jos iskee huono olo yllättäen.
Mutta uskon että kaikki menee loistavasti.
Voidaan kaverin kanssa kierrellä ihan rauhassa siellä desuconissa.
Ei ole kiire minnekkään.
Se on parasta kun ei ole mikään kiire.
Aamupala on noin parin tunnin päästä.
Jos on puuroa aamupalalla niin syön sitä ettei nälkä yllätä sitten.
Hyvin pärjää sillä siihen asti kun menemme burger kingiin syömään.
Jos me mennään huomennakin desuconiin niin me mennään raxiin syömään. Näin me suunniteltiin kaverin kanssa.
Mä sain eilen pestyä kaikki pyykit.
Nyt ei tarvitse hetkeen pestä.
Voisin kohta mennä suihkuun.
Kun saan blogin kirjoitettua niin sitten menen suihkuun.
Tukka on sitten puhdas ja ei ole niin pystyssä.
Ja se ehtii kuivua ennen lähtöä.
Kohta alan popittaa hyvää musiikkia.
Ja fiilistellä tätä päivää jo nyt.
Puen tuossa suihkun jälkeen nuo vaatteet.
Laukku pitää laittaa pikku hiljaa valmiiiksi.
On sitten kaikki mukana.
Tullaan kaverin kanssa takaisin illalla vasta.
Onneksi kaveri muistaa nuo bussi aikataulut.
Mä olen niissä ihan pihalla.
Saa nähdä koska tuo kela myöntää mulle asumistuen.
Se olisi ihan kiva saada niin silläkin rahalla pärjää pitkälle.
Se on melkein pari sataa euroa.
Ai niin meillä on elokuussa taas retki tiedossa.
Kuulin huhuja ohjaajalta että menemme ruotsiin.
Laivalla menenne sinne ja ollaa sen pari yötä siinä laivassa.
Ja mikä parasta. Mun ei tarvitse maksaa siitä reissusta muuta kun shoppailut ja jos me juodaan laivalla kavereiden kanssa.
Ohjaaja sanoi mulle ja kavereille, että saadaan juoda siellä kunhan me ei sitten kiukutella seuraavana päivänä.
Puhuttiin parhaan kaverin kanssa että parit juomat vaan otetaan.
Siitä tulee siisti reissu.
Toivottavasti se tapahtuu. Mä en ole koskaan ollut ruotsissa.
Tai ruotsin laivalla.
Päästään kavereiden kanssa varmaan samaan hyttiin.
Mä lupasin nukkua ylhäällä.
Varmaan on myös aika hyvät ruoat sen reissun aikana.
Sitä reissua odotellen innokkaana.
Uskon että se onnistuu.
Jos me mennään niin poikaystävälle pitää ostaa tuliaisia sieltä. Ja itselle.
Ostan paljon suklaata sieltä.
Ja katsoon jos löydän ruostin puolelta jotain kivaa.
Ohjaajat maksaa kaikki ruoat sen reissun ajan.
Pitää syödä sitten hyvin niin jaksetaan.
Paras kaverikin on jo innoissaan siitä reissusta.
Puhuttiin siitä eilen parhaan kaverin kanssa ja naurettiin että mitähän siitä reissusta sitten tulee.
Mutta. Toivotaan että se reissu toteutuu.
Nyt menen suihkuun.
Ja sen jälkeen laitan musaa soimaan ja tiskata.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään. Nyt vaan nautitaan!

Stressiä.Perjantai 16.06.2017 07:52

Mulla on kauhea stressi päällä. Ei ole hyvä olo.
Eilen aamulla mua vaan vitutti aamulla kun heräsin. Ei huvittanut blogiakaan kirjoittaa.
Mutta nyt ajattelin taas kirjoittaa.
Eilen sain pestyä kaikki ikkunat. Aamulla kun oli hyvin aikaa ja siivosin.
Nyt kämppä on taas siisti.
Eilen oli toimintatunti. Mentiin yhteen satamaan jätskille.
Syötiin pehmikset. Oli hyvää. Laitoin eilen päälle mun yhden punaisen kesämekon.
Kun oli niin lämmin niin laitoin sen.
Tänäänkin tulee aika lämmin päivä taas.
Eilen oli myös aika kuuma. Oli pakko laittaa aurinkorasvaa.
Tänään pitää myös laittaa koska mun pitää käydä kylillä nostamassa rahaa pankkiautomaatilta.
Bussi rahat desuconiin.
Mennään kaverin kanssa huomenna sinne.
Mä en shoppaile tällä kertaa mitään. Katselen vaan ja otan paljon kuvia.
Nukuin tänään seitsemään asti.
Ihanaa kun sai nukkua tänään vähän pitempään.
Tänään ei ole mitään ohjelmaa oikeastaan.
Naistenryhmäkin jäi nyt kesätauolle.
Jatkuu sitten taas syksyllä.
Join aamukahvit äsken.
Nyt olen hereillä. Pyykkiä alan kohta pesemään.
Mä muuten vaihdoin makuuhuoneen järjestystä.
Nyt se on eri näköinen.
Ja enemmän tilaa kun otin pois yhden pöydän sieltä millä mä en tehnyt mitään.
Nyt on tilaa myös uusille laukuille.
Kävin kaupassa eilen. Nyt on taas kahvia ja teetä.
Ei ihan heti lopu.
Tunnin päästä on aamupala. Mulla vaan ei ole yhtään nälkä.
Katsotaan syönkö mitään.
Olen varmaan tänään vähän enemmän koneella mitä viime päivinä.
Nyt kun ei oel mihinkään kiire.
Netflixiä katson myös jossain vaiheessa.
Nyt aijon olla koneella.
Kohta tiskaamaan.
Nyt kun mulla on vähän stressiä niin on tullut taas tätä ihottumaa käsiin.
Mutta se häviää sitten.
Onneksi tämän päivän voi ottaa rennosti.
Ei ole kiire.
Kohta voisin kuunnella vaikka vähän musiikkia.
Ja katsoa muuten kohta onko mulle vieläkään tullut asumistukea kelalta.
Katson sen kun saan blogin kirjoitettua.
Olisi ihan kiva niin saisi laskuja taas maksettua.
Tällä hetkellä mun käyttötili rahat ei riitä laskuihin.
Jos ei riitä niin joudun ottamaan rahaa niihin laskuihin mun yhdeltä säästö tililtä.
Missä on enemmän rahaa.
Onneksi on.
Juuri noihin hätätilanteisiin.
Nyt en voi shoppailla yhtään.
No sitten taas kun rahatilanne taas sallii.
Jaksan kyllä odottaa.
Sitten on käyttö tilillä taas rahaa.
Nyt mä koitan olla raapimatta näitä mun käsiä.
Ihottuma vaan pahenee kun raavin. Pitää varmaan laittaa sitä yhtä rasvaa näihin käsiin.
Laitan sitä hetken päästä.
Toi pihlajakadun tuhmat tädit ohjelma on aika hauska.
Katsottiin sitä taas eilen illalla parhaan kaverin kanssa.
Vitsit me naurettiin sille jaksolle.
Oli kyllä aika pervo jakso.
Ihanaa kun seppo palaa salkkareihin syksyllä.
Se on yksi mun lempi salkkari hahmo.
Olen aina fanittanut seppoa.
Tuntuu vaan nyt oudolta kun se palaa takaisin.
Saa sitten nähdä mitä salkkareissa sitten tapahtuu syksyllä.
Kuulin että salkkarit jatkuu vielä monta vuotta.
Ihanaa. Ei ihan heti ole loppumassa.
Paras kaverikin on iloinen kun salkkarit jatkuu vielä.
Lemmen viemää sarja jatkuu varmasti myös vielä pitkään.
Uusi kausi alkaa varmaan siitäkin kohta.
Olen katsonut taas sons of anarchy sarjaa.
Se on vaan niin hyvä. Olen nyt kolmanella kaudella siinä.
Vielä on monta kautta katsomatta. Katsomista riittää vielä pitkään.
Voisin katsoa mitä pukea tänään päälle.
Jotain kesä vaatetta.
Kevyttä missä ei tule kuuma.
Joudun laittamaan sitä aurinkorasvaa kun menen kylille.
Ettei iho pala pahasti. Mulla on erittäin herkkä iho.
Palaa tosi nopeasti ellei laita aurinkorasvaa.
Kohta sitä joutuu ostamaan taas muuten lisää.
Alkaa olla lopussa.
Aurinkorasva on tosi kallista.
Käyn varmaan taas tokmannilta ostamassa.
Maksaa sen vähän yli kymmenen euroa se rasva.
Mutta. Nyt käyn pankin sivuilla, kerään kaikki pyykit valmiiksi, ja alan tiskaamaan.
Musaa soimaan vähän taustalle.
Toivottavasti tää stressi alkaa jossain vaiheessa helpottaa.
Mulla ei ole nyt ollut näin kovaa stressiä aikoihin.
Välillä on stressiä välillä ei.
Mulla on aika harvoin stressiä.
Nyt se vaan iski.

Todella hyvä konsertti :)Keskiviikko 14.06.2017 07:09

Olin eilen ihan poikki sen konsertti päivän jälkeen.
Mä nukuin melkein koko päivän eilen. Mutta mahtava päivä oli kyllä maanantai. Vaikka satoikin kaatamalla vettä niin se ei pilannut mun fiilistä. Oli hienoa nähdä Erin, Lauri Tähkä, Mikael Gabriel, Kaija Koo ja monet muut.
Hyvää musiikkia oli. Jaksettiin hyvin koko päivä. Mentiin yhdessä vaiheessa yhteen baariin lämmittelemään vähän ennen kun Kaija Koo esiintyi. Ohjaaja antoi meidän juoda yhdet siiderit.
Paras kaveri oli ihana kun se antoi mulle vähän rahaa siihen yhteen siideriin kun mulla ei ollut tarpeeksi rahaa.
Nyt mä olen parhaalle kaverille 5 euroa velkaa.
Join semmoisen omena siiderin. Oli tosi hyvää.
Paras kaveri joi kaljan ja toinen kaveri joi saman siiderin kuin minäkin.
Kannatto ostaa se sadetakki. Siitä oli kyllä paljon hyötyä.
Se vaan meni aika helposti rikki. No en yhtään ihmettele koska se vaan maksoi parisen euroa se sadetakki.
Kun lähdettiin kotia kohti niin heitin sen sadetakin roskiin.
Mutta loppu illasta ei enää satanut vettä.
Mikä oli vaan hyvä.
Ei jääty enää katsomaan Antti Tuiskua.
Katsottiin vielä Kaija Koo ja sitten lähdimme kotia kohti.
Mulla tuli junassa huono olo.
Jouduin ottamaan sen rauhottavan. Onneksi kaveri oli siinä mun vieressä tukena.
Jutteli mulle kaikenlaista että sain muuta ajateltavaa.
Oltiin sitten siinä yhdentoista aikoihin illalla kotona.
Soitin poikaystävälle ja kerroin siitä päivästä miten meni.
Sitten menin kuumaan suihkuun ennen nukkumaan menoa ja laitoin kuivat vaatteet päälle. Oli kyllä ihanaa päästä sinne suihkuun sen vesisateen jälkeen.
Otin iltalääkkeet ja menin nukkumaan.
Mutta. Nyt mä jaksoin tänä aamuna herätä.
Nyt jaksaa blogia kirjoittaa taas.
Ei tarvinnut lähteä klubitalolle eilen.
Ihan hyvä koska en olisi jaksanut lähteä.
Sai onneksi levätä eilisen päivän.
Jaksoin eilen mennä vielä salille illalla. Ja aijon tänään mennä taas.
Lemmen viemän jälkeen. Menen taas kaverin luo katsomaan lemmen viemää tänään.
Eilen oli vika salkkari jakso. Jäi aika jännittävään kohtaan taas.
Syksyllä sitten jatkuu taas.
Join äsken aamukahvit.
Nyt olen hereillä.
Menen tänään kaupassa käymään. Mulla alkaa olla tee ja kahvi loppu. Pitää ostaa lisää.
Aijon pestä pyykkiä tänään. Ja siivota niin huomiselle ei taas tule niin kauheasti siivottavaa.
Alan tiskata myös.
Tänään on pajatunti taas.
Saa nähdä mitä me tänään teemme.
Nyt on ihana kiireetön aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Voi ottaa rennosti.
Kello on tulossa vasta seitsemän.
Aamupala ei ole ihan vielä.
No mä siivoilen kun saan blogin kirjoitettua.
Ja laitan musiikkia soimaan.
Ai niin kaikki likapyykit pitää kerätä valmiiksi.
Mutta. Ihan mukava päivä tulossa tänään.
On ohjelmaa.
Ja ulkona paistaa aurinko. Ihanaa.
Eilen satoi kaatamalla vettä. Meillä ei ollut liikuntatuntia eilen kun satoi.
Desucon alkaa lähestyä.
Lauantaina mennään kaverin kanssa sinne ja sunnuntaina.
Pitää kohta nostaa bussi rahat.
Niin pääsee sinne desuconiin.
Päätettiin kaverin kanssa että menemme lauantaina syömään burger kingiin.
Ja sunnuntaina raxiin.
Hyvät ruoat tiedossa. Jaksetaan.
Tulee kiva viikonloppu.
Tänään aijon laittaa legginsit jalkaan kun on näin lämmin päivä tulossa. Ihanaa kun aurinko taas paistaa vesisateen jälkeen.
Nyt nautitaan kesästä.
Kohta mulla alkaa kesäloma töistä.
Mulla on koko heinäkuu lomaa.
Elokuussa jatkuu sitten työt taas.
Ja silloin aijon ottaa sen toisenkin työpäivän.
Menen sitten töihin maanantaina ja keskiviikkona.
Toivottavasti jaksan. Mutta jos tulee liian rankkaa niin sitten vaan se yksi työpäivä.
Mutta mä kokeilen sitä keskiviikko päivää.
Olisi se hienoa jos jaksaisin.
Katsotaan miten käy.
Mun pitää käydä katsomassa että onko se asumistuki tullut.
Se ei tullut alkukuusta.
Mulle on myönnetty se.
No katson sen tänään.
Käyn vaikka pankkiautomaatilta katsomassa sen.
Olisi ihan kiva jos se olisi vaikka tullut.
Mutta onneksi tässä kuussa tulee vielä se 130 euroa kelalta.
Sillä pärjää loppu kuun.
Nyt mä olen taas vaan säästänyt enkä shoppaillut yhtään.
Kannattaa aina säästää.
Tekee ihan hyvää.
Shoppailen sitten taas kun rahatilanne sallii.
Ostaa vaikka jotain pientä kivaa.
Mä ajattelin heinäkuussa varata taas parturin.
Pitää taas leikata nää hiukset.
Aijon nyt toistaiseksi pitää lyhyet hiukset.
Tykkään tosi paljon lyhyistä hiuksista.
Ja niitä on helpompi hoitaa.
Menee aika vähän shampoota näihin hiuksiin.
Se parturi maksaa sen 40 euroa.
Eikähän mulla ole rahat siihen heinäkuussa.
Nää mun hiukset on aika kivasti taas kasvanut.
Mutta. Nyt alkaa siivoaminen.
Aloitan tiskaamalla.
Ja voisin pukea vaikka jo päälle. Mulla on vielä yöhousut jalassa.
Katson jonkun kivan paidan tai topin minkä pistän päälle tänään.
Mikä sopii legginsien kanssa.

Konsertti :)Maanantai 12.06.2017 08:27

Tänään menemme sinne Helsingin ilmais konserttiin. Hyviä artisteja esiintyy siellä. Ulkona näyttää sateiselta. No onneksi ostin sen sadetakin niin en kastu. Me lähdemme siinä kahdentoista aikoihin.
Autolla mennään eka mäntsälään ja sieltä sitten junalla hesaan.
Pitää pukeutua lämpöisesti kun on sateinen ilma.
No luulen että mukava päivä tulee varmasti vaikka sataakin vettä.
Hyvää musiikkia kuunnellaan.
Mulla on sitten käteistä mukana se 20 euroa.
Toivon että sillä summalla saa ostettua ruoat.
Siellä on onneksi ruoka paikkoja jos nälkä iskee.
Se on ihanaa kun mun molemmat kaverit lähtee mukaan sinne konserttiin. On seuraa sitten siellä.
Ohjaaja lähtee myös mukaan. Se maksaa meidän juna matkat.
Ollaan takaisin kotona vasta kahdentoista aikoihin illalla.
Pitkä päivä tiedossa. No kyllä me selviämme.
Ollaan kavereiden kanssa selvitty vaikka mistä reissuista.
Nukuin tänään puoli kahdeksaan.
Ihanaa kun sai nukkua vähän pitempään.
Join hetki sitten aamukahvit.
Nyt olen täysin pirteä ja hyvä fiilis päällä.
Mä puen silleen päälle, että laitan legginsit noiden mun toisen housujen alle niin jaloille ei tule sitten kamalan kylmä.
Sitten laitan paksun hupparin ja nahkatakin.
Toivon että niillä vaatteilla tarkenee siellä konsertissa.
Kohta menen aamupalalle. Alkaa olla nälkä taas.
Kerkiän vielä onneksi syömään ennen lähtöä. Syön mahan täyteen niin ei ihan heti iske nälkä.
Kaverin kanssa käytiin eilen lenkillä.
Oli hyvä sää lenkkeillä.
Kuuma tuli kun käveltiin.
Olin taas eilisen loppu illan parhaan kaverin luona.
Menin nukkumaan siinä yhdeksän aikaan.
Käyn suihkussa vielä ennen lähtöä.
Hiukset ehtii kuivua ennen lähtöä. Pakko pestä hiukset kun ne on ihan pystyssä.
Käyn suihkussa aamupalan jälkeen.
Huomenna tulee vika salkkari jakso.
Sitten se jää kesätauolle.
Jää taas jännään kohtaan.
Katsomme sen taas parhaan kaverin kanssa.
Tänään me ei nähdä salkkareita.
Katoin eilen taas netflixiä.
Jonkun aikaa. Niin ja animea katsoin myös melkein kolme tuntia putkeen.
Sain melkein katsottua kokonaan yhden anime sarjan.
Pari jaksoa jäi vielä. Katson ne sitten kun huvittaa katsoa animea taas.
Kohta alan tiskaamaan.
Kiva tiskivuori on kertynyt.
Voisin laittaa laukkua valmiiksi.
Pakkaan rahat, sadetakin, ja vesipullon.
Puhelimen aijon jättää kotiin ettei vaan häviä siellä konsertissa.
Kavereilla on onneksi puhelimet jos tulee hätä tilanne.
Liikutaan porukassa siellä niin ei eksytä.
Ai niin rauhottava pitää ottaa mukaan varmuuden vuoksi jos iskee huono olo yllättäen.
Hyvä olla se mukana.
Erin esiintyy ekana siellä ja vikana Antti Tuisku.
Hyvää musiikkia on sitten siellä.
Pääsee fiilistelemään.
Toivottavasti ei kastuta pahasti siellä.
Jos kastutaan niin kastutaan.
Nyt ei ole mitään vaatekriisiä kun tietää mitä pukee päälle.
Puen vaatteet vasta ennen lähtöä.
Pääsee taas pitkästä aikaan junalla matkustamaan.
Hyvin se juna matka menee.
On kaverit mukana niin ei ole hätää.
Aijon juoda vielä toisen kupin kahvia aamupalalla.
Nyt mun tekee vaan mieli jotenkin kahvia.
Olen varmaan koneella siihen asti kunnes lähdemme.
Alkaa olla vähän pientä jännitystä.
Semmoista iloista jännitystä.
Vähän erilaisempi päivä kuin yleensä.
Kiva lähteä.
Mutta nyt menen aamupalalle.

Huomenna Helsinkiin.Sunnuntai 11.06.2017 08:23

Viikonloppu kohta vietetty. Huomenna sinne konserttiin koko päiväksi.
Tulee hyvä päivä. Ihanaa taas päästä rakkaiden kavereiden kanssa reissun päälle koko päiväksi. Toivon että huomenna olisi hyvä ilma ettei sada kaatamalla vettä. No mä olen ostanut sen sadetakin varmuuden vuoksi jos siellä sataa.
Otan käteistä mukaan. Pankkikorttia en aijo ottaa mukaan ettei vaan häviä. Ohjaaja lähtee mukaan sinne reissuun, minä, kaverit ja pari muuta asukasta.
Ohjaaja maksaa junamatkat. Me mennään eka autolla Mäntsälään ja sitten sillä junalla hesaan.
Juna matka kestää sen 40 minuuttia.
Päästään kuulemaan hyvä artisteja ja bändejä.
Me lähdemme huomenna ennen kahdeltatoista.
Kerkiää syömään ennen lähtöä.
Sitten kun ollaan siellä konsertissa niin siellä on ruoka paikkoja niin päästään syömään kun nälkä yllättää.
Huomennakin voi nukkua vähän pitempään koska aamulla ei ole ohjelmaa. Voisin katsoa nuo vaatteet sinne konserttiin valmiiksi.
Pitää vaan tarkistaa eka millainen sää on huomenna niin sen mukaan pukeutuu.
Nahkatakin aijon laittaa koska ollaan vielä ilta siellä konsertissa niin voi tulla kylmä.
Ja sen alle huppari.
Mukava päivä tiedossa huomenna. Aijon vaan nauttia huomisesta ja kuunnella siellä konsertissa hyviä biisejä.
Tulee kunnon kesä fiilis päälle.
Eilinen päivä meni kivasti. Nukuin eilisen aamupäivän tuossa mun sohvalla. Sitten kun heräsin niin aloin katsomaan netflixiä.
Katselin sitä parisen tuntia ja lähdin lenkille tuossa ruoan jälkeen.
Sitten kun tulin lenkiltä niin kävin tokmannilla.
Ostin jätskiä ja limua.
Sitten tulin koneelle ja katson animea hetken aikaa.
Aijon tänään jatkaa animen katsomista.
Jossain vaiheessa kun tulee hyvä hetki.
Nukuin nyt viime yön säsngyssä. En sohvalla.
Menin eilen nukkumaan siinä yhdeksältä.
Nukahdin heti kun menin sänkyyn.
Tänään pesen pyykkiä. Koska huomenna ei kerkiä.
Pesen varmaan tuossa ennen ruokaa.
Tai ruoan jälkeen. Ai niin kaverin kanssa sovittiin että mennään lenkille tänään iltapäivällä. Sovittiin että kolme aikoihin menemme lenkille.
Tulee siinä sitten päivän liikunnat.
Tunnin päästä on aamupala.
Alkaa olla nälkä taas.
Vielä voi ottaa tämän päivän rennosti.
Jaksaa sitten huomenna.
katson tänään taas netflixiä. Eilen katsoin taas aika paljon sons of anarchy sarjaa. Olen niin jäänyt koukkuun siihen. Yhtä hyvä sarja kun tuo true blood.
Mulla on kaikki true blood kaudet dvd:llä.
Pitäisi sekin sarja taas katsoa alusta loppuun.
Paras vampyyri sarja minkä olen nähnyt.
Salkkarit jää vissiin jo ensi viikolla kesätauolle.
Varmaan vika jakso on dramaattinen.
Pakko nähdä se vika jakso. Katsotaan se parhaan kaverin kanssa.
Sitten taas odotetaan syksyä että salkkarit taas jatkuu.
Nyt kohta alkaa lemmen viemän uusi kausi taas.
Siihen on tullut jo uusia hahmoja.
Ja kohta alkaa uusi kausi siitä.
Kaverin kanssa odotetaan jo innolla uutta kautta.
Päästään taas ensi viikolla katsomaan lemmen viemää.
Desucon on sitten ensi viikon viikonloppuna.
Sinne sitten taas menemme kaverin kanssa.
Me mennään lauantaina ja sunnuntaina.
Mun on pakko varmaan ottaa sinne vähän shoppailu rahaa.
Koska siellä myydään aina kaikkea kivaa anime krääsää.
Otan mun säästöistä.
Se sata euroa shoppailuun.
Sillä saa vaikka mitä.
Aijon ostaa anime figuureja jos mä löydän mun lempi anime hahmoja.
Harmi vaan kun kaikkea ei saa ostettua.
Haluaisin ostaa ihan kaiken sieltä.
Ehdottomasti aijon ostaa sieltä uusimman desucon t-paidan.
Mä ostan sen joka kerta.
Tällä kertaa otan M kokoisen paidan.
Niin se sitten mahtuu päälle.
Toivottavasti siellä on taas myynnissä hieno t-paita.
Kiva viikonloppu tulee kaverin kanssa.
Käydään ulkona syömässä niin jaksetaan pyöriä siellä desuconissa.
Mun pitää siirtää se satanen mun säästö tililtä käyttö tilille, sitten mä nostan sen summan pankkiautomaatilta.
Mä laitan desuconiin päälle sen mun kissahupparin missä on korvat.
Ja totoro laukun.
Aijon sitten ottaa sieltä paljon kuvia kaikista asuista.
Mitä muilla on päällä siellä.
Vitsit mä odotan jo innolla desuconia.
Toivottavasti on hyvä ilma.
No jos vettä sataa niin sateenvarjo mukaan.
Bussi matka rahat pitää nostaa sitten ensi viikolla jossain vaiheessa.
Onneksi kaveri on bussissa mukana niin ei ala ahdistamaan pahasti.
Jutellaan niitä näitä.
Niin bussi matkat menee kivasti.
Mutta. Nyt tarkistan millainen sää on huomenna ja katsoa vaatteet sinne konserttiin.
Huomisesta tulee kiva päivä.

Hyvä fiilis :)Lauantai 10.06.2017 08:21

Nukuin taas viime yön sohvalla. Nukahdin sohvalle illalla.
Katselin taas netflixiä loppu illan. Sons of anarchy sarjaa.
Ihan älyttömän hyvä sarja. Tykkään.
Kun maksoin eilen laskuja niin huomasin samalla että mä en ole saanut asumistukea tässä kuussa.
Toivon että se tulee jossain vaiheessa. Jos siitä ei kuulu niin me selvitään tää asia ohjaajan kanssa heti maanantaina jos sitä asumistukea ei ole vielä tullut.
Eilen oli naistenryhmä. Viimeinen naistenryhmä. Se ryhmä jäi kesätauolle ja jatkuu taas syksyllä.
Istutettiin kukkia. Oli ihan mukavaa puuhaa.
Sitten vähän herkuteltiin naistenryhmän lopussa.
Kävin nyt kylillä nostamassan pankkiautomaatilta sen 20 euroa sinne konserttiin. Saa sitten ruokaa ostettua sieltä jos iskee nälkä.
Ja kivennäisvesipullon.
On sitten juotavaa jos jano iskee.
Poikaystävä kävi vielä eilen moikkaamassa mua ennen kun se lähti kaverin luokse. Luvattiin soitella.
Ikävä tulee. Mutta kyllä me näemme sitten taas.
Ostin jätskiä eilen kun kävin kaupassa.
Söin sen samalla kun katsoin lemmen viemää.
En mennytkään eilen salille. Mutta lenkille aijoin mennä tänään iltapäivällä. Menen taas tuonne pururadalle.
Siitä tulee hyvä lenkki.
Menen varmaan takaisin nukkumaan tuossa aamupalan jälkeen.
Nyt kun kerkiää nukkua.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Heräsin tänään seitsemän jälkeen. Nukuin hyvin viime yön.
Sain vihdoinkin maksettua vuokran ja netti laskun.
Maksoin ne eilen aamulla.
Lisää laskuja tulee kyllä vielä tässä kuussa.
Olo ja fiilis on ollut nyt hyvä.
Ei ole ahdistanut.
Otan sitten sen rauhottavan mukaan taas kun mennään sinne konserttiin. Jos iskee siellä huono olo.
Hyvä olla mukana.
Mutta mukava päivä tulee varmasti niin ei kerkiä ahdistua.
Molemmat kaverit lähti lomille.
Näen toista kaveria taas huomenna. Sovittiin että menemme lenkille huomenna.
Iltapäivällä.
Siinä kolmen aikoihin.
Meillä on ruoka taas tänään kahdelta.
Varmaan taas jotain hyvää ruokaa.
Eilen iltapalalla oli dallas pullia. Hyvää oli. Ihan tuoretta.
Söin yhden.
Olen varmaan tänään suurimman osan ajasta yöhousuissa.
Nyt kun ei tarvitse lähteä mihinkään niin voi olla niissä koko päivän melkein. Paitsi sitten kun lähden lenkille niin sitten paremmat housut jalkaan.
Kerkiän kohta taas tiskata.
Ja kuunella taas vähän musiikkia.
Olen kohta saanut syötyä kaikki bravo sipsit. Todella hyviä sipsejä. Mun lemppareita.
Sitten on taas tämän viikonlopun herkut syöty taas ja enempää en aijo syödä. Taas tiukka linja.
Ei enää herkkuja. Vaan normaalia ruokaa.
Nyt netflixiin on tullut uusi kausi orange is the new black.
Se on siis todella hyvä sarja. Olen katsonut kaikki kaudet tähän asti mitä siitä on tullut. Alan tänään katsomaan sitä uutta kautta.
Varmaan ehkä pidän siitä katsomis maratoonin.
Nyt on kiva kun netflixissä on taas paljon katsottavaa.
Yhdessä vaiheessa ei ollut oikeen mitään. Mutta nyt taas on.
Animea pitää myös katsoa taas.
Sitäkin on paljon.
Mä kerkesin juomaan jo sen pepsi limun.
Enempää limua en aijo juoda. Juon sen sijasta vaan teetä.
Tee alkaa muuten kohta alkaa loppumaan taas.
Pitää ostaa sitä sitten lisää kun menen kauppaan seuraavan kerran.
Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään. Aijon nauttia tästä ihanasta kesä päivästä.
Ulkona paistaa aurinko. Ihanaa.
Hyvä lenkki sää.
Mun piti eilen pestä kaikki noi mun pyyhkeet mutta unohdin koko asian.
No mä pesen ne sitten jossain vaiheessa.
Muuta pyykkiä ei ole nyt kertynyt kauheasti.
Mutta huomenna mä pesen taas koska maanantaina en kerkiä.
Huomenna kerkiää kun ei tarvitse lähteä mihinkään.
Alkaa olla taas nälkä.
No kohta pääsee aamupalalle.
Olen vielä koneella ennen sitä.
Ja varmaan tämän loppu illan olen koneella.
Näin mä vähän suunnitelin ellen katso netflixiä.
Mutta nyt hyvää musaa soimaan.
Viikonloppu fiilis vaan päälle.
Tulee ihana rento päivä.
Olla vaan ja ihmetellä.
Ja voi nukkua kun nukuttaa.
Varmaan nukun päiväunet taas.
Tai nukun sitten aamupäivän.

Vatsa ei pilannutkaan viikonloppua :)Perjantai 09.06.2017 08:00

Ihanaa perjantai. Tästä viikosta taas selvitty.
Nyt voi ottaa rennosti. Eilen meni kivasti päivä paitsi illalla mun maha oli ihan sekaisin. Luulin että se oli vatsatauti. Nyt mun maha ei ole enää sekaisin kun heräsin äsken. Onneksi meni ohitse.
Pelästyin että joudun syömään koko viikonlopun vaan jotain mehukeittoa ja puuroa. Pitää soittaa ohjaajalle ja kertoa että mun maha on paljon parempi.
Tosiaan meillä oli kokkiryhmä eilen. Grillattiin pihviä, oli uusia perunoita, salaatti ja jälkiruoka. Se jälkiruoka oli joku suklaa marja juttu.
Siis tosi raikkaan makuista oli.
Pihveistä tuli tosi hyviä.
Olin niin poikki eilen illalla niin en jaksanut lähteä salille tai lenkille.
Pidin lepo illan. En mennyt parhaan kaverin luokse eilen kun maha oli sekaisin.
Mä soitin sille ja kerroin.
Kävin ostamassa eilen viikonloppu herkut. Nyt on bravo sipsiä, pepsiä ja suklaat mä söin jo eilen.
Nyt on netflix mässyt.
Pidän katsomis maratoonin noista sarjoista mitä on netflixissä.
Kaikki kaverit lähtee viikonlopun viettoon ja minä saan olla viikonlopun omissa oloissani.
Ehkä se tekee hyvää olla välillä yksin. Koitan ajatella positiivisesti.
Sitten on ihanaa nähdä kaverit viikonlopun jälkeen taas.
Join äsken aamukahvit. Mä nukuin viime yön tuossa mun sohvalla. Nukahdin siihen illalla.
Mulla oli telkka auki kun nukuin.
Olin ihan poikki eilen illalla.
Niin en ihmettele että nukahdin siihen sohvalle.
Tänään on naistenryhmä. Ei mitään tietoa vielö että mitä tehdään. Toivottavasti jotain kivaa.
Mun pitää käydä kylillä tänään hakemassa käteistä ja samalla käyn kaupassa. En eilen mennyt kylille mahan takia.
Mulla on nyt koko päivä aikaa käydä tänään kylillä.
Lähden tuossa lounaan jälkeen.
Sain pestyä eilen kaikki vaatteet ja lakanat.
Nyt on taas puhtaat lakanat sängyssä.
Mä varmaan katson taas tänään netflixistä tuota Sons of anarchy sarjaa. Olen nyt toisella kaudella siinä. Voin sanoa että olen jäänyt siihen sarjaan koukkuun. Siis tosi hyvä.
Vielä on sitä sarjaa monta kautta katsomatta.
Animea aijon taas katsoa myös jossain vaiheessa.
Ei tule niin tylsää viikonloppua kun on paljon katsottavaa.
Saa ajan hyvin kulumaan.
Tänään joudun katsomaan lemmen viemää yksin.
No ei haittaa.
Poikaystävän kanssa sitten soitellaan viikonloppuna koska ei nähdä.
Poikaystävä lähtee kaverin luokse viikonlopuksi.
Desuconiin on enää viikko.
Sitä odotellen. Mä päätin etten osta sieltä tällä kertaa mitään.
Aijon vaan ottaa paljon kuvia siellä.
Kaveri aikoo shoppailla.
Aijon sitten shoppailla kun desucon on ensi vuonna.
Nyt vaan alan pikku hiljaa säästämään sinne rahaa.
Tulee ihan kiva desucon viikonloppu.
Käydään kaverin kanssa syömässä ja kahvilla siinä samalla.
Niin jaksetaan pyöriä siellä sitten.
Saa vaan nähdä millainen ilma vaan on viikonloppuna.
Toivon että aurinko paistaa.
Aijon mennä tänään salille illalla.
Kun ei mulla ole muutakaan ohjelmaa illalla.
Menen sitten kun olen katsonut lemmen viemää.
Pyydän taas liikuntakortin ohjaajalta niin pääsen sinne sisään.
Olen varmaan tänään koneella aika paljon.
Nyt kun ei ole muutakaan tekemistä.
Aamupala on kohta.
Alkaa olla nälkä.
Voisin juoda toisen kupin kahvia.
Tekee taas mieli.
Kohta alan tiskaamaan.
Pitää pestä kunnolla tuo kahvipannu.
Niin lika ei jää siihen kiinni.
Voisin katsoa kohta vaatteet mitä puen päälle.
Jotain rentoa vaatetta taas.
Onneksi mun maha on taas terve eikä se pilannutkaan tätä viikonloppua.
Pelkäsin pahinta.
No mä saan syödä sipsiä. Jee.
Ja normaalia ruokaa.
Ihanaa.
Laitan kohta soimaan perjantai musaa. Tulee viikonloppu fiilis päälle.
Nautin kesästä ja otan rennosti.
Mikäs se parempaa.
Mä varmaan ostan tänään jätskiä.
Kun käyn kaupassa tänään.
Perjantain kunniaksi.
Otan sateenvarjon mukaan kun menen kylille jos alkaa satamaan vettä.
Ulkona on aika sateinen keli.
Onneksi omistan sateenvarjon.
Mutta ilma sitten on taas ihanan raikas kun liikkuu tuolla.
Kyllä se aurinko alkaa sitten taas paistamaan.
ja tulee lämmin.
Toivon että viikonloppuna on hyvät ilmat koska haluan päästä lenkille.
Menen taas tuonne pururadalle kävelemään.
Siellä on ihanan rauhallista kävellä koska siellä ei liiku mitään autoja.
Ja se lenkki on tehokas kun siellä on ylä ja alamäkiä.
Mä aina hölkkään ne ylämäet ylös niin syke nousee.
Tehokasta.