IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kohta big brother loppuu.Keskiviikko 10.11.2021 06:32

Eilenä oli paljon parempi päivä kun taas maanantai. Sählypelit oli eilenä eikä mennyt ihan putkeen. Pelattiin tällä kertaa miehet vastaan naiset. Miehet voitti. Ne sai aika monta maalia ja me naiset saatiin tehtyä 1 maali. Harmi kun paras kaveri ei ollut nyt pelaamassa niin oltaisiin saatu monta maalia. Paras kaveri on hyvä tekemään maaleja. Mulla se ei oikeen onnistunut eilenä. No ensi kerralla sitten taas yritän. Onneksi tänään pääsee taas salille treenaamaan. Teen kunnon treenit niin tulee hyvä olo taas sen jälkeen. Nyt tällä hetkellä mua ei onneksi ahdista mikä on hyvä merkki. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Kohta otan aamulääkkeet niin sekin sitten lievittää ahdistusta. Aamu on alkanut ihan hyvin. Join äsken aamukahvit. Nyt olen ihan hereillä. Ajattelin käydä tänään lidlissä ostamassa mehukivennäisvesi pullon salille. Siinä on hyvä treenijuoma.
hörpin sitä samalla kun treenaan. Se on hyvä juoma koska siinä ei ole kauheasti kaloreita. Olen pari bb jaksoa jäljessä. No mä katson ne sitten kun kerkiää. Hyvä että ne kaikki jaksot on ruudussa niin voi katsoa ne sieltä koska vaan. Salkkareissa olen ihan mukana. Olen katsonut kaikki tämän viikon jaksot. Siinäkin taas tapahtuu vaikka mitä. Paljon draamaa.
Innolla odotan että tempparit alkaa. Sitten on taas katsottavaa. Kohta bb loppuu. Alle kolme viikkoa enää. Mun voittaja suosikki on ehdottomasti Sami. Mä kovasti toivon että se voittaa koko big brotherin. Uskon että Jasmiina on myös finaalissa. Tykkään siitäkin asukkaasta. Sekin on mahdollista että Jasmiina voittaa mitä tahansa voi tapahtua. Olen menossa taas lenkille tässä aamulla. Pururadalle.
Tekee aina hyvää tuo aamulenkki. Siitä on nyt tullut tapa että käyn joka aamu lenkillä. Saa kunnolla raitista ilmaa ja kunto vaan nousee kun lenkkeilee. Nyt otan aamulääkkeet sekä alan kuunnella vähän musiikkia. Voisin jo tänään aloittaa siivoukset. Siivoan tänään ainakin keittiön.

Ahdistava maanantai päivä.Tiistai 09.11.2021 06:35

Eilenä oli todella huono päivä. Aamu meni ihan hyvin mutta sitten alkoi ahdistaa. Se ahdistus kesti koko päivän iltaan saakka. Se oli hyvä että menin salille eilenä illalla niin siellä käynti sitten helpotti mun oloa tosi paljon. Pääsi purkamaan paineita ja ahdistusta. Loppu ilta meni sitten hyvin taas ja sain nukuttua viime yönä. Heräsin hetki sitten ja olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Oli eilenä todella lähellä että olisin ottanut sen rauhoittavan mutta selvisin ilman sitä mikä on vaan hyvä juttu.
Tänään on ohjelmassa aamulenkki ja sählypelit taas iltapäivällä kolmelta. Kivaa mennä taas pelaamaan. Innolla odotan. Tulee hyvä olo kun pääsee juoksemaan kentällä pallon perässä. Olen hyökkääjä niin kuin aina. Koitan taas tehdä tänään monta maalia. Saa nähdä millaiset joukkueet on tänään. Paras kaveri ei ole tulossa tänään pelaamaan koska sillä on jalka vielä kipeä. Onneksi mun toinen kaveri on tulossa pelaamaan. Sain pestyä pyykit eilenä. Pesen taas pyykkiä ylihuomenna samalla kun siivoan. Mulle riittää se että pesen aina pari kertaa viikossa pyykkiä. Alku viikosta ja loppuviikosta. Käyn varmaan ensi viikolla apteekissa hakemassa lisää leponexia. On sitä lääkettä sitten taas.
Muita lääkkeitä mun ei tarvitse hakea. Masennuslääkettä riittää vielä tämän vuoden loppuun. Aijon taas tänään katsoa eilisen bb jakson. Nyt niillä on alkanut aika hyvä viikkotehtävä mitä pitää kyllä seurata.
Katsoo kenellä menee hermot siinä. Varmasti hermot menee Jasmiinalla. Alkaa ihan varmasti valittaa jostakin ja sitä on sitten kiva katsoa. En eilenä jaksanut katsoa salkkareita vaan menin nukkumaan.
Tänään katson salkkarit jaksot. Se on kätevää kun ne voi katsoa koska vaan mtv palvelusta mikä mulla on. Samoin ruutu mistä mä katson kaikki bb jaksot. Ei onneksi maksa mitään. Nyt otan aamulääkkeet ja hyvä että olen menossa lenkille tuossa myöhemmin niin saa raitista ilmaa mikä tekee vaan hyvää. Menen pururadalle lenkille. Siellä on ihanan rauhallista ja luonto on lähellä.

Kaikkia lääkkeitä on.Maanantai 08.11.2021 06:18

Uusi viikko taas alkaa. Saa nähdä millainen viikko on tulossa ja mä toivon että hyvä. Eilenä oli hyvä päivä mutta sitten illalla mua alkoi ahdistaa. Menin ajoissa nukkumaan niin nukuin hyvin viime yön ja nyt olo tuntuu ihan hyvältä. Onneksi eiliset iltalääkkeet rauhoitti. En joutunut ottamaan rauhoittavaa lääkettä. Tarkistin äsken mun lääkkeet niin mun ei tarvitse hakea mitään lääkettä tällä viikolla. Kaikkia on. Jaan kohta lääkkeet dosettiin. Tänään mulla on jonkin verran ohjelmaa. Pitää käydä kaupassa, pestä pyykkiä, salitreenit on illalla..hyvä että on tekemistä niin päivä menee kivasti. Hyvällä fiiliksellä olen menossa salille. Pääsee taas treenaamaan mikä tekee hyvää mun kropalle sekä mielelle. Pääsee purkamaan paineita. Sitten on taas hyvä olo treenien jälkeen. Näköjään Melody lähti bb talosta. Aikamoinen yllätys. Mä ajattelin että Ville lähtee talosta mutta hyvä ettei lähtenyt koska se on mun yksi suosikki asukas.
Innolla haluan nähdä taas millainen viikkotehtävä niillä alkaa. Kohta big brother loppuu. Mun voittaja suosikki on ehdottomasti Sami. Toivon että ensi vuonna tulee taas big brother. Niin hyvää viihdettä.
Kohta alkaa muuten temptation island suomi. Sitä pitää alkaa katsomaan. Olen katsonut melkein kaikki sen kaudet mitä on tullut. Hyvää viihdettä. Siinä on paljon draamaa mistä mä todellakin tykkään. Paras kaverikin alkaa myös katsomaan sitä. Ollaan molemmat sen ohjelman faneja.
Nyt alan jakamaan lääkkeitä dosettiin. Sekä kerään pyykit valmiiksi.
Pesen sitten varmaan pyykkiä kun tulen kaupasta. Toivon että tulee mukava päivä. Ettei ala taas ahdistamaan.

Rento sunnuntai.Sunnuntai 07.11.2021 06:08

Viikonloppu on mennyt mukavasti. Olen aika hyvin saanut taas levättyä.
Kävin eilenä pari kertaa lenkillä aamulla ja iltapäivällä. Oli tosi kiva ilma eilenä ulkona eikä satanut vettä. Tänään aijon taas ulkoilla. Huomenna alkaa uusi viikko. Toivon että tulee mukava viikko. Näkee taas muita ihmisiä ja kavereita. Olen siis taas aika sosiaalinen ensi viikolla mikä ei haittaa mua yhtään. Sain eilenä kuulla että poikaystävä on joutunut karanteeniin koronan takia. Se on menossa koronatesteihin ensi viikolla koska hän on saattanut altistua koronalle. Toivotaan että ei ole koronaa mutta voi taas tapahtua ihan mitä tahansa. Voihan sekin olla että sillä on se. Mä olen kerran käynyt koronatestissä silloin viime kesänä kun mulla nousi kuume niin piti mennä. Ei ollut koronaa. Sain eilenä katsottua kaikki bb jaksot. Nyt olen taas ihan mukana siinä. Saa nähdä kuka lähtee talosta tänään. Nyt on setsemän asukasta häätöäänestyksessä. Onneksi sami ei ole. Se on mun suosikki. Niillä on ollut hyvä viikkotehtävä tällä viikolla. Olen tykännyt. Aamu alkanut taas mukavasti. Kiitos aamukahvin. Katsoo jos pesee pyykkiä taas. Tänään tai huomenna. Menen huomenna taas salille treenaamaan. Teen kunnon treenit niin tulee hyvä olo taas sen jälkeen. Sählypelit on sitten taas tiistaina. Innolla olen menossa sinnekkin pelaamaan. Saa nähdä millaiset on taas joukkueet ja kumpi joukkue sitten voittaa? Aijon olla taas hyökkääjä koska olen hyvä siinä. Saan tehtyä paljon maaleja.
Pitää katsoa joutuuko hakemaan leponex lääkettä ensi viikolla. Se selviää kun jaan taas viikonlääkkeet dosettiin. Masennuslääkettä on vielä niin sitä ei tarvitse hakea. Nyt alan tiskaamaan. Tiskiä on taas kertynyt. Alan samalla kuunnella taas jotain hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis. Aijon nauttia tästä sunnuntai päivästä. Ihanaa kun ei ole kiire.
Mukavaa kun on taas viikonloppu. Eilenä oli mukava päivä. Nukuin päikkärit mikä teki ihan hyvää. Pari tuntia nukuin. Kun heräsin tuossa iltapäivällä niin lähdin käymään kaupassa pyörällä. Ostin herkkuja. Sipsiä ja sitä suklaajäätelöä. Söin jo ainakin puolet niistä ja tänään aijon syödä ne loppuun. Sitten en taas herkuttele ainakaan viikkoon. Olo on tällä hetkellä hyvä. Ei ahdista. Uskon että tästä on tulossa ihan mukava päivä. Aijon tänään mennä tänään lenkille koska eilenä en päässyt koska satoi koko päivän vettä. Pitäisi olla parempi sää mitä eilenä. Tänään taas jatkuu big brotherin katsominen. Olen muutaman jakson jäljessä mutta onneksi mulla on hyvin tänään aikaa katsoa loput jaksot. Katselin eilisen illankin Big brotheria. Pitää muuten katsoa eilinen Posse jakso. Varmasti on taas mielenkiintoinen ja hauska. Pitää varmaan ensi viikolla hakea lisää lääkkeitä. Leponexia pitää hakea nyt seuraavaksi niin on sitä lääkettä taas. Verikokeet mulla on tämän kuun 22 päivä. Joudun käymään kerran kuussa mun lääkityksen takia. No onneksi olen tottunut. Leponex lääkkeessä on se hyvä puoli kun sen aina illalla ottaa niin se rauhoittaa ja on samalla hyvä unilääke. Auttaa paljon tuohon skitsofrenia sairauteen mikä mulla on. Olen aika hyvin oppinut elämään tämän sairauden kanssa.
Enää se ei tunnu pahalta. Alussa se oli aika perseestä kun ei tiennyt että mikä lääke auttaa siihen. Onneksi tuo leponex sitten auttoi.
Elän hetken ja päivän kerrallaan. Koska ei voi tietää että mitä huomenna tai ensi viikolla tapahtuu. Voi tapahtua ihan mitä vaan.
Elän aina hetkessä. Se tuntuu hyvältä. Nyt olen juonut aamukahvit niin otan aamulääkkeet niin tästä tää päivä taas alkaa. Ihanaa kun ei ole kiire.

Vettä sataa...Perjantai 05.11.2021 06:25

Viikonloppu taas alkaa. Ihanaa. Aijon vaan olla ja ottaa rennosti.
Levätä niin jaksaa taas seuraavan viikon. Heräsin jo tänään ennen kuutta. Hyvin nukuin viime yön. Sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit. Nyt ei taas hetkeen tarvitse pestä pyykkiä. Ulkona on aika kurja ilma. Vettä sataa. Saa nähdä pääseekö lenkille. No ei se haittaa jos ei pääse. Sitten on taas kiva lenkkeillä kun on hyvä sää. Eilinen päivä meni hyvin. Ei onneksi ahdistanut pahasti. Enkä onneksi joutunut ottamaan sitä rauhoittavaa.
Nyt taas toivon etten joudu vähään aikaan taas syömään niitä.
Maksan tässä aamulla laskuja pois mitä on tullut. Rahaa on tullut kelalta tänään niin saa hyvin maksettua kaikki. Jää vielä rahaa laskujen jälkeen mikä on hyvä. Kaupassa pitäisi taas käydä eli lidlissä. Varmaan tänään menen sinne kun mulla on hyvin aikaa. Menen pyörällä niin sillä pääsee taas nopeasti. Käyn varmaan ostamassa sitä suklaajäätelöä. Mitä mun tekee kauheasti nyt mieli. Olin eilenä parhaan kaverin luona kylässä. Juotiin teetä ja syötiin omar minipullia. Oli hyviä. Juteltiin niitä näitä ja suunniteltiin että vietetään pikkujouluja yhdessä Sitten kun tulee sopiva viikonloppu niin menen parhaan kaverin luokse. Innolla odotan.
Aijon nyt viikonloppuna katsoa kaikki bb jaksot mitä en ole vielä kerennyt katsoa. Onneksi on hyvin viikonloppuna katsoa kaikki niin pysyy mukana.
Saa nähdä kuka lähtee tai ketkä lähtevät talosta tällä viikolla.
Nyt alan kuunnella hyvää musiikkia ja perjantai fiilis nyt päälle ja nauttimaan viikonlopusta. Tästä tulee hyvä päivä. Vesisade ei masenna minua. Otan kohta aamulääkkeet ettei unohdu.

Nyt se ahdistus sitten iski.Torstai 04.11.2021 06:24

Eilinen päivä yllätti. Aamulla mulla oli ihan hyvä olo mutta sitten päivällä iski niin paha ahdistus että jouduin ottamaan sen rauhoittavan. En mennyt salille illalla vaan lepäsin. Mikä kannatti. Nyt olo tuntuu tällä hetkellä ihan ok mutta saa nähdä tuleeko se ahdistus taas tässä päivän aikana. Toivon että ei. Mä toivon että tästä tulee hyvä päivä. Aijon mennä lenkille tuossa päivällä niin tekee varmasti ihan hyvää. Saa raitista ilmaa ja liikuntaa.
Tänään olen menossa illalla parhaan kaverin luokse kylään. Ihanaa taas nähdä pitkästä aikaan. Siitä on taas muutama viikko milloin viimeksi nähtiin. Jutellaan taas niitä näitä ja juodaan teetä. Alan kohta siivota. Sekä pestä pyykkiä. Hyvin on tässä aamulla hoitaa kaikki niin loppupäivän voi ottaa rennosti. Huomenna alkaa taas viikonloppu. Nopeasti tää viikko on taas mennyt ja viikon päästä olisi tarkoitus mennä taas poikaystävän luokse. Huomenna aijon maksaa vuokran pois. Sain sen laskun eilenä. Tänään on tullut rahaa ja huomenna tulee lisää rahaa. Raha asiat ovat ok. Niistä ei tarvitse murehtia. Pitää käydä lidlissä tällä viikolla. Kahvia pitää käydä hakemassa. Niin ja teetä pitää myös ostaa koska sekin alkaa olla loppu. Käyn huomenna ostamassa. Kävin eilenä tokmannilla koska mun teki mieli kauheasti lakuja. Ostin lakupussin ja kaikki meni kerralla. Oli hyvää. Piristi vähän mieltä koska oli paska päivä. Mietin pitäisikö viikonlopuksi ostaa suklaajäätelöä? Mun tekee mieli kauheasti jäätelöä.
Taidan käydä ostamassa Huomenna. Kohta otan aamulääkkeet. Sekä vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Sitten alkaa siivoilu. Aloitan imuroimalla. Saa nähdä millainen päivä on tulossa. Se piristää paljon meiltä että näen parhaan kaverin. Odotan innolla jo että näemme.

Aamu alkanut hyvin. :)Keskiviikko 03.11.2021 06:27

Keskiviikko. Tuntuu että tää viikko menee taas nopeasti. Hyvin on sujunut tähän asti viikko. Heräsin tänään vasta tuossa puoli kuudelta. Kello soi jo viideltä mutta en jaksanut heti nousta ylös. Nyt olen hereillä ja aamukahvit on juotu. Soitin eilenä parhaalle kaverille kyselin miten sillä menee. Hyvin sillä menee niin sovittiin että näemme huomenna. Olen menossa sen luokse kylään. Ei olla taas nähty muutamaan viikkoon. Kivaa taas nähdä pitkästä aikaan. Tänään olen menossa taas salille illalla. Pääsee treenaamaan. Tulee varmasti hyvät treenit. Hyvällä fiiliksellä olen menossa. Oli aika tasaiset pelit eilenä sählyssä. Sain tehtyä 3 maalia mutta mun joukkue hävisi. Pelattiin se puolisen tuntia. Siinä ajassa sai juosta. Tein eilenä todella hyvää lohikeittoa. Se on yksi mun lempiruoka mitä teen useasti. Tänään teen chili con carnea. Sitä ruokaa taas en ole tehnyt pitkään aikaan. Mulla ei ole nyt ollut onneksi ahdistusta. Tajusin myös että mulla ei ole ollut harhojakaan pitkään aikaan. Se on vaan hyvä juttu. Olen taas hyvin pystynyt elämään tämän sairauden kanssa. Aika normaalia elämää. Harhat tulee aina silloin jos olen todella ahdistunut tai väsynyt. Sitten jos tulee niin huono olo niin sitten otan sen rauhoittavan lääkkeen mikä alkaa heti vaikuttamaan kun sen ottaa. Helpottaa oloa heti.
Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina lisää rahaa kelalta. Hyvä niin saa vuokran taas maksettua pois alkukuusta. Täytyy katsoa jos saisin jotain summaa siirrettyä säästötilille. En aijo nyt tuhlata vaan säästää.
Ensi vuoden tulevia reissuja varten. On sitten rahaa niihin. Pitää käydä tällä viikolla tokmannilla. Pitää ostaa hammastahnaa, hoitoainetta ja shampoota. Ne alkaa kohta loppumaan. Onneksi asun todella lähellä tokmannia. Sinne kävelee täältä muutamassa minuutissa.
Kätevää kun on lähellä. Uskon että tästä tulee taas hyvä päivä. Huomenna pitää siivota ja pestä pyykkiä. Mulla on huominen aamu aikaa siivota. Sitten on mukavaa kun on siisti kämppä. Voi viikonlopun ottaa ihan rennosti. En ole tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Olen täällä. Ensi viikolla menen taas poikaystävän luokse. Sitä odotellen.

Teen lohikeittoa.Tiistai 02.11.2021 06:02

Viikko alkanut todella hyvin. Eilenä oli tosi hyvä päivä. Olo tuntuu tällä hetkellä aika hyvältä. Ei ahdista tai masenna yhtään mikä on vaan hyvä juttu. Nyt on taas parempi kausi ja aijon nauttia nyt ihan täysillä tästä hyvästä olosta. Olin eilenä salilla. Hyvät treenit oli. Tänään mulla on se sählyryhmä kolmelta. Kivaa mennä taas pelaamaan. Saa nähdä millaiset joukkueet on tänään. Aijon pelata niin hyvin kun vaan pystyy eli olen taas hyökkääjä. Olen hyvä siinä. Viimeksi mä sain tehtyä sen 6 maalia. Koitan taas tänään tehdä myös paljon maaleja. Aamulenkille ole menossa eli pururadalle. Siinä on mun lenkki sitten kun tulen lenkiltä niin alan tekemään lohikeittoa mikä on yksi mun lempi ruoka. Syön sitä useasti. On niin hyvää. Huomenna teen chili con carnea. Kävin eilenä lidlissä ja ostin semmoista uutta kahvia mitä en ole ennen juonut. Join äsken sitä niin oli aika hyvää. Eikä ollut kallista kahvia aika halpaa. Ostan sitä seuraavan kerran taas kun menen lidliin. Kaikki kahvi menee kunhan siinä on sitä kofeiinia. Olin eilenä niin väsynyt etten jaksanut katsoa salkkareita. Menin jo puoli kahdeksalta nukkumaan. No katson sen eilisen salkkarit jakson tänään. Kohta otan aamulääkkeet. Se on hyvä että masennuslääke menee aina aamulla. Se lievittää ahdistusta. Olen tosiaan syönyt masennuslääkkeitä 14 vuotiaasta asti. Mulla on ollut vaikka mitä masennuslääkkeitä. Vaihdellut aina välillä se merkki. Niistä on ollut mulle iso apu. Syön niitä mielelläni. Pitää tämän vuoden lopulla hakea lisää masennuslääkettä. Leponexia pitää hakea lisää tässä kuussa. Saa taas hakea sitä kun kävin hetki sitten verikokeissa.
Seuraava verikoe aika on 22 päivä marraskuuta. Nyt alan tiskaamaan.
Pitää samalla pestä kahvipannu. On sitten taas keittiö siisti kun on siivonnut. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Aamu lähtenyt hyvin käyntiin.

Salille taas illalla treenaamaan.Maanantai 01.11.2021 05:19

Oli mukava halloween viikonloppu poikaystävän luona. Juotiin viikonloppuna. Mä join omenaviiniä ja siideriä. Oli hyvää. Nyt taas päätin etten juo vähään aikaan. Pidän vähän taukoa. Tulipahan aika paljon nukuttua viikonloppuna mikä on vaan hyvä niin jaksaa aloittaa taas uuden viikon. Käytiin eilenä lenkillä poikaystävän kanssa. Noin tunnin lenkki käveltiin mikä teki mulle hyvää. Piristi mua aika paljon. Samoin varmasti poikaystävää. Ollaan nyt alettu aina lenkkeilemään kun olen sen luona. Se on hyvä juttu. Koska mä muutenkin lenkkeilen viikonloppuna.
Tänään taas illalla salille treenaamaan Intoa löytyy. Tulee hyvät treenit varmasti. Huomenna mulla on sitten taas se sählyryhmä. Pääsee sielläkin sitten juoksemaan. Koitan taas liikkua paljon tällä viikolla. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Kaikkia lääkkeitä on niin ei tarvitse tällä viikolla mennä apteekkiin. Tuli netistä tilattua karpalokapselipaketti missä on 120 kapselia. Ei vähään aikaan sitä nyt tarvitse hakea. Riittää hyvin ensi vuoden alkuun asti. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Aamu lähtenyt mukavasti taas käyntiin. Kiitos aamukahvin. En juonut yhtään kahvia poikaystävän luona niin nyt kyllä kahvi maistui hyvältä mustana. Mun pitää tällä viikolla käydä ostamassa lisää kahvia. Loppu viikosta käyn hakemassa. On sitä sitten taas ai niin ja teetä pitää myös ostaa. Nyt se Juhani lähti bb talosta. Mä tykkäsin siitä ihan alusta mutta en enää. Ihan hyvä että lähti. Hyvä että Sami jäi taloon sekä Pekka ja Anssi. Pekka on ollut aika viihdyttävä viime aikoina. Repesin sille kun se värjäsi ne hiukset Vaaleaksi. Ihan parasta. Niiden viikkotehtävä oli kyllä todella hyvä. Saa nähdä millainen viikkotehtävä niillä alkaa nyt tällä viikolla. Innolla haluan nähdä.
Pyykkiä pitäisi taas pestä. Pesen tänään jos pesukone on vaan vapaa.
Nyt otan aamulääkkeet ja alan jakamaan lääkkeet dosettiin. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Odotan jo innolla että pääsee salille.