IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Katsottiin viikonloppuna paljon animea.Maanantai 28.08.2023 04:02

Mukava ja rentouttava viikonloppu parasta oli se että voi vaan olla eikä tarvinnut katsoa mitään kelloa pidettiin poikaystävän kanssa anime katsomismaratooni saatiin viikonloppuna katsottua ainakin kolme anime sarjaa ja yksi mun suosikki mikä katsottiin oli Hellsing ultimate olen nähnyt sen niin monta kertaa että muistan sen animen ulkoa. Saunottiin lauantai iltana ja syötiin ruoaksi nakkeja ja ranskalaisia en enää muista mihin asti me sitten valvottiin lauantai iltana no ei se mitään nukuin sunnuntaina pitkään ja vielä päikkärit siihen päälle pakko sanoa että nyt hyvällä fiiliksellä voi aloittaa uuden viikon tulee todella hyvä päivä koska aloitan vihdoinkin nuo salitreenit tästä se nyt sitten alkaa ja innolla alan treenata katsoo miten tuon mun painon kanssa että tippuuko edelleen siihen myös kyllä vaikuttaa mitä syö koitan syödä terveellisesti joka päivä ja säännöllisesti. Menen tuossa illalla vasta viideltä treenaamaan koska on hyvin ilta aikaa syön ennen sitä en ole vielä valinnut treenivaatteita teen sen kohta voin sanoa että mun kaappi on vaan täynnä kaikenlaisia legginsejä, toppeja ja t-paitoja omistan vaan parit farkut koska tykkään enemmän käyttää joka päivä legginsejä ne tuntuu niin hyvältä päällä eikä purista. Tänään on verikoe päivä piikille taas niin saa sen jälkeen hakea leponexit katsoo joutuuko niitä tällä viikolla sitten hakea katson kohta nuo mun lääkkeet kun jaan ne kohta dosettiin. Masennuslääkeet riittävät vielä kolmeksi kuukaudeksi koska hain niitä hetki sitten.
Alan pesemään kohta pyykkiä pakko pestä nuo vaatteet mitä käytin viikonloppuna ja maanantai on aina mun pyykinpesupäivä kohta aijon tarkistaa paljon tilillä on rahaa koska sitä meni jonkin verran tuossa viikonloppuna kun käytiin poikaystävän kanssa kaupoilla no viikon päästä tulee onneksi rahaa taas sekä saan sitten maksettua yhden laskun pois mikä on tullut. Jaan nyt lääkkeet dosettiin, otan aamulääkkeet ja alan katsomaan youtubesta videoita ja kuunnella jotain musaa niin maanantai lähtee sillä hyvin käyntiin mä heräsin jo ennen tuota herätyskelloa niin join jo äsken aamukahvit voin sanoa että mua ei väystä yhtään on hyvä fiilis nyt päällä tästä tää arki alkaa.
Vihdonkin alkaa taas viikonloppu pakko sanoa että tää viikko on ollut aika väsyttävä ja vähän oli ahdistusta mutta ei onneksi paljoa. Olen menossa poikaystävän luokse taas on ollut ikävä sitä ja vihdoinkin näemme päästään viettämään mukavaa viikonloppua kahdestaan käydään kaupoilla ja ajateltiin hakea yhdestä paikasta pizzat tai hampurilaisateriat siinä on hyvä ruoka tälle päivälle ja nyt kun on perjantai niin saa edes vähän herkutella aijon itselle ottaa sen hampurilaisaterian olen niin himonnut sitä pitkään maksaa noin 12 euroa on aika iso ateria ja nälkä kyllä lähtee sillä. En ole vielä pakannut teen sen kohta alan samalla kuunnella jotain hyvää musiikkia niin tulee perjantai fiilis päälle parasta myös viikonlopussa on se ettei kelloa tarvitse yhtään katsoa ollaan vaan varmaan myös saunotaan viikonloppuna. Katsomme taas animea meiltä jäi yksi sarja kesken mikä oli aika hyvä päästiin puoleenväliin siinä mukavaa nyt katsoa se sitten loppuun. Salkkarit jäi eilenä aika jännään ja hauskaan kohtaan innolla odotan maanantain jaksoa sekä nähdä mitä sitten tapahtuu kun ristiäiset jatkuu ja paljastaako Salla vihdoin sen kuka on lapsen isä? Ihan tyhmää kun salkkarit ei enää tule perjantaisin no kyllä siihen tottuu kun tulee vaan neljä jaksoa viikossa. Vika rantabaari jakso on tullut tänään ja se on pakko katsoa ollut hyvä kausi olen tykännyt. Innolla odotan uutta kautta siitä sarjasta kiva kun tuli koko kesän ja melkein joka päivä. Otan nyt aamulääkkeet, alan pakata ja miettiä samalla mitä puen päälle tänään kun on perjantai? Vaatekriisi iski nyt. Laitan jotain rentoa eli varmaan legginsit ja hupparin.

Onneksi olen itsevarma.Torstai 24.08.2023 06:03

Tänään taas sitten siivotaan ja pesen pyykkiä onneksi on aamu aikaa tehdä nuo kaikki jaksoin herätä tänä aamuna tuossa viideltä kahvit juotu niin nyt on ihan hereillä uuteen päivään ihme ei yhtään väsyttänyt kun heräsin pääsin hyvin sängystä ylös. Eilenä päivä meni ihan mukavasti mutta sitten mua alkoi ahdistaa tuossa päivällä mietin että mikä mua nyt ahdistaa koska mulla on kaikki hyvin tällä hetkellä? Sitten kun menin ulkona käymään niin ahdistus hävisi sitten onneksi kun sai raitista ilmaa onneksi ei joutunut ottamaan mitään rauhoittavaa lääkettä siihen oloon. Uskon että tää päivä menee varmasti paremmin kuin eilinen ettei tule mitään huonoa oloa ja tässä päivässä on hyvää se että voi ottaa rennosti. Olen huomannut että harhoja mulla ei ole ollut aikoihin ja se on todella hieno juttu leponex on todella hyvä lääke tuohon sairauteen. Syönyt jo vuosia tuota samaa lääkettä ei sitä annosta ole joutunut nostamaan moneen vuoteen mulla menee edelleen se 200mg illalla se lääke on samalla hyvä unilääke niin hyvin pystyy nukkumaan joka yö ja se rauhoittaa. Tänään menen varmaan päivällä taas lenkille ellei sada vettä katsoo tosiaan millainen sää on myöhemmin toivon että hyvä tulee sitten askelia ja liikuntaa tälle päivälle. Paino on tällä hetkellä todella hyvä olen normaalipainoinen edelleen ja aijon pitää siitä kiinni. Kroppa on hyvässä kunnossa ja sekin tekee mut erittäin onnelliseksi tunnen itseni kauniiksi. Mun ei tarvitse muuttua musta joko tykätään tai vihataan ihan sama mulle mitä minusta ajatellaan olen itsevarma ihminen. Onneksi olen oppinut rakastamaan itseäni siinä meni monta vuotta nyt elämä tuntuu paljon helpommalta pakko sanoa.

Pitäisi mennä näöntarkastukseen.Keskiviikko 23.08.2023 06:00

Onneksi aamukahvi herättää mut joka aamu kun juon sitä ison mukillisen mustana mun pitää käydä tokmannilla tänään ostamassa lisää saludo kahvia mistä on tullut mun lempi kahvi onneksi mä asun ihan tuossa tokmannin vieressä sinne kävelee täältä kotoa alle viidessä minuutissa.
Olo ja fiilis tuntuu hyvältä edelleen ei ole onneksi yhtään ahdistanut vielä tällä viikolla tai masentanut olen nauttinut siitä että voin erittäin hyvin. Tää hyvä olo myös johtuu siitä että en ole nyt juonut alkoholia yli kuukauteen suosittelen tipatonta kuukautta mä olen jopa säästänyt rahaa kun en ole ostanut alkoholia jotain positiivista eikä ole yhtään masentanut koko kuukauden aikana ollut koko ajan hyvä ja iloinen fiilis paino on tippunut myös kun en ole juonut. Paras kaveri soitti mulle eilenä sieltä kreikasta sen reissu oli mennyt tähän asti hyvin soitellaan taas tuossa viikonloppuna kun se on tulossa takaisin. Olin turhaan huolissani siitä onneksi sillä oli kaikki hyvin.
Sain eilenä maksettua kaikki laskut ja rahaa jäi vielä niiden jälkeen sen verran että pärjää loppukuun aijon varmaan alkukuusta siirtää rahaa säästötilille niin summa taas kasvaa pikkuhiljaa. Mä haaveilen tällä hetkellä uudesta Guess laukusta mä voisin jo ostaa sen mutta päätin että ensi vuonna vasta. Tämän vuoden lopulla mulla menee nyt rahaa niihin uusiin silmälaseihin mitkä kovasti haluan niihin varmaan menee se 300 tai 400 euroa? Mun pitäisi myös tässä syksyllä mennä sinne näöntarkastukseen ennen kun aijon hankkia ne uudet silmälasit.
Otan nyt aamulääkkeet ja alan katsomaan youtubesta videoita ja kuunnella musiikkia tästä tulee varmasti hyvä päivä näen kaveria tuossa illalla menen sen luokse kylään.

Odotan puhelua parhaalta kaverilta.Tiistai 22.08.2023 05:36

Eilenä mua väsytti ihan koko päivän mutta selvisin siitä päivästä maanantai on aina raskas päivä välillä mulle mutta sitten tiistaina alkaa jo heti helpottaa. Kävin eilenä kaupassa menin sittenkin kävellen sinne niin siinä tuli askelia ja liikuntaa raitis ilma vähän piristi siinä samalla kun kävelin. Tänään teen ruoaksi jauhelihakeiton ja sen kanssa syön ruisleipää hyvä ja terveellinen ruoka koitan aina arki päivinä syödä terveellisesti en herkuttele koskaan viikolla vaan viikonloppuna sallin herkuttelun paino ja kunto on pysynyt hyvänä kun olen näin tehnyt. En juo enää kauheasti mitään limsoja mutta siideriä ja lonkeroa mä juon silloin tällöin kun olen poikaystävän luona. Mä heräsin tänään jo puoli viideltä ja aamukahvit join äsken niin olen ihan hereillä otan kohta aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Aamupalan syön vähän myöhemmin ja aijon mennä aamulla tässä lenkille ellei sada vettä vissiin iltapäivällä sitten sataa. Olo tuntuu ihan hyvältä tällä hetkellä ja nautin taas siitä nyt jaksaa tätä viikkoa kun lepäsin viime viikonlopun pahaa ahdistusta ei ole onneksi tullut ainakaan vielä. En aijo edes ajatella koko tuota asiaa keskityn nyt vaan hyviin juttuihin mitkä tuo mulle iloa elämään. Mulla on verikokeet ensi viikon maanantaina piikille taas niin saa sen jälkeen hakea leponexit masennuslääkkeet riittävät taas kolmeksi kuukaudeksi hain niitä hetki sitten ja resepti on uusittu niin saan hakea sitä taas. Rauhoittavia en ole syönyt koko kesän aikana ja se on todella hieno juttu. Tästä tulee hyvä päivä paras kaveri varmaan soittaa mulle tänään kun se on siellä kreikassa odotan innolla sitä puhelua mä toivon kovasti että sen reissu on mennyt tähän asti hyvin
mulla on ikävä sitä koska se on nyt kaukana täältä.

Kauppareissu tänään.Maanantai 21.08.2023 06:42

Uusi viikko alkaa taas mukavasti meni viikonloppu nyt jaksaa kun on saanut hyvin levättyä sen mökkireissun jälkeen alan kohta pesemään pyykkiä, jaan viikonlääkkeet dosettiin ei tarvitse nyt hakea mitään lääkettä kaikki riittävät vielä tälle viikolle tein eilenä kauppalapun koska olen menossa tuossa päivällä kauppaan ajattelin mennä sähköpotkulaudalla en ole ajanut nyt sillä hetkeen pitää laittaa se lataukseen kohta. Teen ruoaksi kanaa ja riisiä hyvä ruoka tälle päivälle en ole pitkään aikaan syönyt sitä ja nyt tekee mieli huomenna on sitten jauhelihakeittoa ruoaksi pitää muuten ostaa jotain hyvää leipää sen keiton kanssa. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä nyt kun join aamukahvit äsken otan hetken päästä aamulääkkeet huomasin eilenä että en ottanut aamulääkkeitä no se ei ole vaarallista jos unohtaa ottaa kerran. Ensi viikolla aloitan salitreenit maanantaina ja keskiviikkona olen innoissani ja saa nähdä onko kuntosalilla paljon sitten porukkaa mahdun ihan varmasti sinne mukaan pitää valita ekat treenivaatteet sinne sitten ja se on vaikeaa koska mulla on ihan tajuttomasti kaikenlaisia treenivaatteita mistä valita sekä aijon jossain vaiheessa ostaa uusia. Omistan ison vesipullon minkä olin ostanut joskus kärkkäiseltä todella hyvä pullo se maksoi jotain 20 euroa. Huomenna tulee takuueläke niin saan vihdoinkin maksettua loput laskut rahaa jää onneksi vielä niiden jälkeen niin selviää loppukuun.
Salkkarit ja rantabaari tulee taas tänään pakko katsoa koska ne jäi jännään kohtaan ne jaksot tuntuu oudolta että salkkarit tulee vaan maanantaista torstaihin. Nyt vien pyykit ja laitan tuon sähköpotkulaudan lataukseen niin on sitten valmiina kun lähden sillä kauppaan uskon että tästä tulee hyvä päivä nyt kun muistaa ottaa taas aamulääkkeet.

Aloin katsomaan "Golden Boy" sarjaa.Sunnuntai 20.08.2023 06:17

Huomenna alkaa taas uusi viikko hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa sitten sen hyvin olen saanut olla ja levättyä tänä viikonloppuna nukuin eilenä parin tunnin päikkärit ja kävin lidlissä tänään ohjelmassa lenkkeilyä ja aijon katsoa tuota netflixiä ai niin ja löysin tuolta mtv palvelusta uuden sarjan mikä mua ainakin kiinnosti sen niminen kuin "Golden Boy" Turkkilainen draama sarja mihin olen jäänyt koukkuun heti kun aloin katsomaan sitä jaksoja on 37 eli monta tuntia katsottavaa. Netflixiin on tullut dokumentti tuosta Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnistä mikä mua kiinnostaa kovasti ja aijon nyt katsoa ne kaikki kolme jaksoa varmasti on jännittävä mä yllätyin että se tuli tuonne netflixiin mä tykkään todella paljon tuosta Johnny Deppistä on yksi mun lempi näyttelijä. Tarkistin mun lääkkeitä niin ei tarvitse mennä apteekkiin ensi viikolla kaikkia on otan kohta nuo aamulääkkeet join aamukahvit mikä herätti onneksi. Kohta alkaa salitreenit ja olen innoissani tosiaan aijon käydä pari kertaa viikossa niin tulee treeniä ja tekee lihaksille ja mielelle hyvää. Ajattelin tässä syksyllä shoppailla uusia treenivaatteita jos löydän jotain kivoja mulla on kaappi niitä täynnä eikä niitä ole koskaan liikaa sekä mä käytän niitä melkein joka päivä koska ovat niin ihanan rennot vaatteet eikä purista mä olen todella huono käyttämään jotain farkkuja ja mä omistan parit farkut ja ajattelin kokeilla niitä taas nyt kun syksy alkaa. Innolla haluan nähdä mitä salkkareissa tapahtuu ensi viikolla ja rantabaarin vikat jaksot tulevat myös ensi viikolla olen katsonut ihan kaikki jaksot ja viime rantabaari jakso jäi jännään kohtaan. Alan nyt siivota keittiötä ja tarkistaa paljon pyykkiä on kertynyt ajattelin huomenna pestä ne heti aamusta tänään aijon ottaa vielä ihan rennosti.

Jännittää paljon.Lauantai 19.08.2023 06:45

Mukavaa kun on viikonloppu niin saa taas levättyä ja kerätä voimia ensi viikkoon olo ja fiilis tuntuu hyvältä tällä hetkellä nautin siitä taas kun pystyy koska jossain vaiheessa mua alkaa sitten ahdistaa ja vituttaa ihan kaikki elän taas hetken ja päivän kerrallaan tätä elämää nyt aijon nauttia tästä viikonlopusta ja siitä että ei ole kiire ajattelin nukkua tänään päikkärit ja ennen niitä aijon käydä aamulla lenkillä ellei sada vettä.
Kävin eilenä tokmannilla niin ostin vähän sipsiä ja suklaata ajattelin herkutella nyt kun on viikonloppu. Sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit hyvin oli eilinen aamu hoitaa ne pesen pyykkiä seuraavan kerran maanantaina taas.
Paras kaveri lähti viikoksi kreikkaan tänään soitin sille eilenä ja toivotin hyvää matkaa se lupasi soittaa mulle sieltä sitten jossain vaiheessa tietää sitten että sillä on kaikki hyvin siellä. Odotan tietoa siitä koska mulla alkaa ne työt ehkä ensi viikolla tulee enemmän tietoa siitä ärsyttävää on tämä odottaminen koska jo muutenkin jännittää se asia ja hermoilee että koska aloitan onneksi semmoista iloista jännitystä ei ahdista onneksi kun tietää että kun menen sinne niin tutut työkaverit ovat vastassa mut otetaan varmasti hyvin vastaan kaikki ovat innoissaan kun palaan.
Tänään ajattelin katsoa pitkästä aikaan netflixiä löysin pari sarjaa mitä voisin alkaa katsomaan ja pitäisi jatkaa sitä the good doctor sarjaa eteenpäin en ole katsonut sitä pitkään aikaan olen siinä neljännellä kaudella odotan innolla että tulee uusia kausia siitä sarjasta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä iloinen ja positiivinen fiiilis on tällä hetkellä otan nyt aamulääkkeet ja alan kuunnella jotain hyvää musaa mukavaa kun huomenna on sitten sunnuntai vielä niin voi ottaa rennosti.

Mukavaa oli mökillä :)Perjantai 18.08.2023 04:46

Erittäin mukava ja kiva mökkireissu maisemanvaihdos teki todella hyvää siellä oli rantasauna missä sitten saunottiin molempina iltoina ja mä uskalsin mennä uimaan vesi tuntui alkuun aika kylmältä kun menin järveen mutta sitten lämpeni uidessa.
Syötiin myös aika paljon makkaraa sekä erilaisia salaatteja hyvät ruoat oli mukana reissussa nälkä lähti niillä aika hyvin pelattiin erilaisia pelejä ajan kuluksi ja se oli hauskaa. Nauroin aika paljon kun pelasimme huumoria oli paljon meidän reissussa mikä tuntui erittäin mukavalta. Nopeasti tuo pari päivää meni mökillä suunniteltiin että vuoden päästä uudestaan mennään taas tuolle samalle mökille siellä oli hyvät sängyt ja mä nukuin molempina öinä hyvin nukahdin heti kun otti iltalääkkeet. Voin sanoa että tuo mökkireissu vei kaikki mun voimat niin en ole nyt tänä viikonloppuna menossa yhtään mihinkään olin sosiaalinen nuo pari päivää ja oltiin koko ajan isossa porukassa niin nyt haluan olla ihan itseni kanssa tämän viikonlopun. Mä olen ihan päivistä sekaisin nyt on perjantai ja viikonloppu alkaa mun pitää siivota tänään ja pestä pyykkiä en eilenä jaksanut siivota kun tulimme takaisin mä olin vaan loppupäivän sohvalla ja katsoin kaikki salkkarit jaksot mitä oli tullut ja muita sarjoja. Olen nyt ihan mukana taas kaikissa sarjoissa sain katsottua kaikki jaksot. Otan kohta aamulääkkeet ja alan nauttimaan viikonlopusta mulla ei ole mihinkään kiire ensi viikolla olen menossa taas poikaystävän luokse ja tulee rahaa taas alkuviikosta niin saan maksettua loput laskut ja laskin että rahaa onneksi jää niiden jälkeen. Voin sanoa että tällä hetkellä on aika rentoutunut olo eikä onneksi siellä reissussa tullut pahaa ahdistusta mulla oli rauhoittavia mukana varmuuden vuoksi enkä onneksi joutunut ottamaan sitä lääkettä.

Kivaa lähteä reissuun! :)Maanantai 14.08.2023 05:40

Huomenna pariksi päiväksi reissuun mökille ja olen aivan innoissani viimeinen kesäreissu ennen syksyä meitä on iso ja todella hyvä porukka mökillä niin on varmasti sitten hauskaa mä aijon mennä uimaan koska haluan viimein heittää mun talviturkin pois en ole uinut edes vielä tänä kesänä onneksi pääsee suoraan saunasta järveen ja saa nähdä onko vesi kylmää. Olen pakannut melkein kaikki enää pitää pakata reppu ja sitten otan vielä olkalaukun mihin saa pienemmät tavarat eli puhelimen ja avaimet. Sain yhteen kassiin pakattua lakanat ja vaatteet pakkasin varmaan jotain 4 t-paitaa vaikka ollaan se pari päivää sitten otan mukaan tuon mun uuden Puma hupparin niin se on ihanan lämmin jos tulee kylmä. Katsoin vähän säätä niin vissiin keskiviikkona sataa vettä ja sitten illalla auringon pitäisi paistaa huomenna paistaa onneksi aurinko vielä koko päivän niin voidaan olla ulkona. Lähdemme päivällä semmoisella minibussilla koska meitä on paljon niin mahdutaan kaikki kyytiin matka kestää sinne mökille noin pari tuntia. Ihanaa kun mun rakas kaveri lähtee mukaan reissuun niin päästään myös viettämään aikaa toistemme kanssa. Nauramme paljon koska huumoria pitää olla reissussa. Olo tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä voi unohtaa taas kaikki huolet ja murheet pariksi päiväksi eikä tarvitse tuijottaa pariin päivään mitään ruutua. Kun tullaan reissusta niin katson heti ekana kaikki salkkarit jaksot onneksi ne pystyy katsomaan koska vaan mtv palvelusta. Otan nyt aamulääkkeet fiilistely musat soimaan ja pakkaan viimeiset tavarat. Pesin jo eilenä pyykit niin tänään voi ottaa ihan rennosti aijon käydä lenkillä tuossa päivällä olin eilenäkin lenkillä.