IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Loma alkanut mukavasti olin eilenä liikuntapuistossa treenaamassa poikaystävän kanssa hyvä että vesipullo oli mukana todella kuuma pystyi vaan olla sen puolisen tuntia sai onneksi jotain tehtyä siinä ajassa. Tosiaan heinäkuussa menen sitten kuntosalille treenaamaan pari kertaa viikossa yksi mun tavoite nyt kun on loma ja aikaa. Aijon jossain kohtaa shoppailla lisää treenivaatteita ostin hetki sitten tokmannilta sen uuden treenipaidan maksoi vaan 7 euroa hyvä löytö. Treenivaatteita ei ole koskaan liikaa ja löytyy aina kivoja värillä ei ole oikeastaan väliä kunhan näyttää hyvältä päällä. Heräsin taas ennen herätyskelloa mutta se ei haittaa koska onneksi sain nukuttua hyvin viime yön. Onneksi unirytmi on parempi mitä alkuviikosta kun tuli valvottua se yksi yö. Fiilis tällä hetkellä on hyvä mistä olen nauttinut ei onneksi masenna tai ahdista mikään ja menen hetki ja päivä kerrallaan se on hyvä että nyt on loma. Kun syksy alkaa niin sitten mulla ei ole tulossa todellakaan tylsää arkea mulla on todella paljon ohjelmaa viikossa töitä, salitreenejä, nähdä paljon muita ihmisiä ja kavereita sähly alkaa myös sitten syksyllä taas ja siitäkin olen innoissani pelataan sitä kerran viikossa. Kesällä pelataan jalkapalloa paitsi silloin jos on 30 astetta lämmintä silloin ei pelata.
Luulen että heinäkuu menee nopeasti koska mulla on todella paljon menoja poikaystävän kanssa vietän paljon aikaa, parasta kaveria pitäisi myös nähdä, olen menossa vanhempien luokse sekä näen muita kavereita siinä samalla. Otan aamulääkkeet ja tiskaan sekä alan kuunnella jotain hyvää musiikkia perjantai lähtee silleen hyvin liikkeelle.
Näen kaveria taas iltapäivällä menen sen luokse kylään mikä on kiva.
Ihanaa kun loma on vihdoinkin alkanut! 4 viikkoa saa vaan olla ja rentoutua samalla kerättyä voimia kun työt alkaa heinäkuun lopulla mä olen menossa 30 päivä heinäkuuta töihin tiistaina. Saatiin töissä kuulla että syksyllä kaikki hieman muuttuu ja mä pääsen enemmän kahvioon sitten hommiin näin ymmärsin mikä on kiva juttu mä en ole nyt moneen viikkoon ollut töissä siellä. Mä nukuin onneksi koko viime yön menin eilenä ajoissa nukkumaan ja heräsin viideltä. Maanantai ja tiistai välisen yön valvoin mutta jaksoin töissä ihan hyvin eilenä kyllä huomasi eilenä iltapäivällä että alkoi väsyttämään. Join ainakin pari kuppia kahvia aamulla niin se auttoi pysymään hereillä. Alan tässä kohta siivota ja pesemään pyykkiä kun on hyvin aamu aikaa. Laitan sähköpotkulaudan lataukseen niin ajelen sillä sitten jossain vaiheessa kauppaan tänään. Lämmin päivä taas tulossa laitan vaan päälle tänään shortsit ja t-paidan. Kävin eilenä pienellä lenkillä ja menen tänään taas koska on aikaa ja mä lenkkeilen aina oli sää mikä tahansa. Otan kyllä vesipullon mukaan koska nyt pitää juoda paljon vettä. Täytyy alkaa miettimään sitä että koska viikolla olen menossa sitten salille treenaamaan. Ajattelin että maanantaisin, keskiviikkoisin tai torstaisin. Nyt on aikaa treenata eikä mihinkään kiire arki päivinä. Olen varmaan viikon päästä menossa taas poikaystävän luokse nyt viikon olen kotona. Menen sen luokse useammaksi päiväksi ellei tule esteitä. Toivon että pääsee sinne taas poikaystävällä on myös koko heinäkuu lomaa mikä on kiva. Otan aamulääkkeet, katson nuo pyykit ja alan imuroimaan. Laitan hyvät musat soimaan samalla niin päivä lähtee sillä käyntiin olo on aika hyvä ja nyt kun on nukkunut hyvin. Eilenä illalla oli vähän kiukkuinen olo kun väsytti.

Loma alkaa!! :)Keskiviikko 26.06.2024 01:15

Jee, enää tää päivä töitä niin alkaa kuukauden loma mikä on koko heinäkuun aijon seuraavat pari viikkoa ainakin olla itseni kanssa, rauhoittua, meditoida, nukkua, liikkua, viettää kavereiden ja poikaystävän kanssa aikaa sekä nauttia siitä ettei ole mihinkään mikään kiire eikä tarvitse loman aikana stressata yhtään mistään mikä on niin parasta. Mulla oli ennen juhannusta semmoinen stressi päällä että pää oli todella kipeä ja kireä olo mikä on helpottunut onneksi jo tällä viikolla kiitos itkupotkuraivareiden mitkä vihdoinkin tuli tuossa maanantai iltana. Mä varmaan itkin tunnin, mutta heti tuli kevyempi olo onneksi ei tullut niin huonoa oloa että olisi joutunut ottamaan rauhoittavan lääkkeen iltalääkkeet rauhoitti kun otin ne heti sen jälkeen kun olin itkenyt sekä sain yöllä nukuttua taas kun olin nukkunut huonosti. No heräsin nyt taas kahdentoista jälkeen yöllä niin valvotaan menen nukkumaan sitten kun nukuttaa. Jos en saa unta tänä yönä niin sitten se menee vaan niin töihin aijon mennä ja juon vaikka kahvia koko päivän että pysyn siellä hereillä. Haluan nähdä vielä kaikki mun työkaverit ja toivottaa niille hyvää lomaa. Päätin että menen lenkille työpäivän jälkeen ja näen kaveria myöhemmin illalla menen sen luokse kylään. Saa nähdä jaksaako jo tänään siivota tai sitten vasta huomenna. Hetki ja asia kerrallaan menen tätä päivää ja katsoo millainen fiilis pyykkiä on pakko pestä huomenna koska sitä en ole vieläkään tehnyt viikonlopun jälkeen kiva pyykkivuori tullut. Salkkarit jäi nyt kesätauolle odotan niin uusia jaksoja koska paha Aaro on tullut takaisin nyt menee todella jännäksi. Kivaa kun syksyllä alkaa sitten uudet jaksot niin on taas katsottavaa arki iltaisin. Voisin katsoa vaatteet nyt mitä pukea päälle tänään tulossa lämmin päivä taas helteet alkaa ja pitää juoda paljon vettä.

Todella kiva juhannus :)Maanantai 24.06.2024 01:10

Juhannus vietetty pakko sanoa että oli kyllä rentouttavat päivät viettää sitä poikaystävän kanssa todella mukavaa sai vaan olla, ei tarvinnut katsoa kelloa, nukuttua, valvottua, tehtiin hyvää ruokaa, saunottiin juotiin alkoholia..mä pysyin ihan siiderissä ja lonkerossa ei tullut onneksi pahaa krapulaa ja join vaan sen yhden päivän en koskaan juo toista päivää putkeen koska siitä mulle tulee todella huono olo olen testannut en suosittele kenellekkään. Poikaystävä joi viinaa mä en todellakaan pysty sitä ikinä juomaan viinistä tykkään paljon enemmän.
Mun unirytmi on mennyt ihan sekaisin taas mä heräsin tuossa kahdentoista jälkeen äsken yöllä niin totesin että nousen ylös ja tulin koneelle keitin jopa kahvia mikä maistui koska en ikinä juo poikaystävän luona kahvia vaan teetä. Alan kohta jakamaan lääkkeitä taas dosettiin ja pitää kohta hakea lisää karpalokapseleita riittävät vielä tälle viikolle masennuslääkkeet riittävät mulla elokuuhun saakka, mutta leponexia pitää hakea ensi viikolla ja mulla on verikokeet eka päivä heinäkuuta niin piikille pitää mennä taas. Enää pari työpäivää tällä viikolla niin mulla on koko heinäkuu lomaa ihanaa aijon niin nauttia siitä sekä että mulla ei ole mihinkään kiire voi vaan olla. Mulla on ollut viime päivinä ollut stressiä hiukan ja kireä olo päässä. Aijon koko loman ajan keskittyä liikuntaan aloitan uudelleen salitreenit tässä on ollut parin kuukauden tauko siitä ja olisi innostusta aloittaa se uudelleen ja tekisi hyvää tuohon jos stressi tai huono olo iskee niin kuntoilu lievittää hyvin noita olotiloja sekä pääsee purkamaan paineita sekä tekee kropalle todella hyvää kun lihaksia saa treenattua. Onneksi mä asun ihan kuntosalin vieressä kävelee kotoa täältä alle viidessä minuutissa ja tuo on todella hyvä kuntosali missä käyn. Aijon mennä sitten takaisin nukkumaan kun nukuttaa jos valvon niin valvon. Harvoin mulle tulee tälleen että herään keskellä yötä enkä saa unta no kun arki alkaa niin unirytmi kyllä tasaantuu.

Juhannusta viettämään :)Torstai 20.06.2024 05:22

Juhannuksen viettoon alan tässä kohta pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa mitä vaatetta ottaa mukaan. On luvattu todella hyvää säätä juhannuksena mikä on hyvä juttu voi olla ulkona ottamassa aurinkoa huomenna, juoda juomia ja kuunnella hyvää musiikkia sekä parasta viettää poikaystävän kanssa aikaa ei olla nähty pitkään aikaan pääsee sen luokse useammaksi päiväksi tulen vasta sunnuntaina takaisin. Eilenä töissä oli draamaa taas niin en enää jaksanut kuunnella lähdin kymmenen minuuttia aikaisemmin pois töistä siellä on meillä yksi työntekijä joka itkee ja valittaa ihan kaikesta ihme ettei mulle alkanut sentään huutamaan muutenkin eilenä mulla oli todella kireä ja ärsyynyt olo. Helpottui olo heti kun pääsi töistä pois. Siivosin jo eilenä niin tänään pesen vaan pyykit vien ne hetken päästä tänään pitäisi paistaa aurinko ja pääsee laittamaan päälle tuon ihanan pinkin mekon. Saa nähdä onko kaupat ihan täynnä ihmisiä koska kaikki lähtevät viettämään juhannusta mun pitää tehdä kauppalappu mitä ostaa kaupasta. Rahaa on juomiin ja ruokiin niin voi ostaa ihan mitä haluaa ajattelin syödä juhannuksena makkaraa ja ranskalaisia sekä niiden kanssa perunasalaattia. Hyvä juhannus ruoka sekä ei maksa kauheasti aika halpaa ruokaa sekin voi olla että grillataan myös jos poikaystävä haluaa sitä sitten mutta kyllä sekin käy mulle. Alkossa käydään tänään koska tiedän että poikaystävä haluaa ostaa itselle jonkun juhannus juoman. Mä päätin että itse juon siideriä ja lonkeroa viiniin en koske siitä tulee niin huono olo. Otan aamulääkkeet, vien pyykit, pakkaan ja hyvät musat soimaan. Aijon niin nauttia juhannuksesta ei ole mihinkään kiire voi vaan olla, valvoa ja nukkua pitkään. Toivon että mun kavereilla on myös kiva juhannus nekin lähtee viettämään sitä muualle varmaan soittelen parhaan kaverin kanssa tuossa huomenna se on menossa mökille juhannuksena mikä on kiva juttu!
Todella hyvät jalkapallopelit eilenä iltapäivällä sain tehtyä monta maalia sitten lopussa olin maalissa siinä en ollut niin hyvä no tulipahan testattua. Viikon viimeinen työpäivä niin huomenna olen lähdössä juhannuksen viettoon poikaystävän luokse kiva kun viikko on vähän lyhyempi sekä tulee pitkä viikonloppu käydään sitten kaupoilla ostamassa tosiaan juhannus ruoat ja juomat. Sen tosiaan päätin että viiniä en osta vaan siideriä ja lonkeroa. Perjantaina pitäisi olla aurinkoinen keli niin aijon olla ulkona ottamassa aurinkoa, kuuntelen hyvää musiikkia ja juon mun juomia nautin kesästä huomenna aijon laittaa päälle sen uuden pinkin mekon minkä ostin sieltä New Yorker liikkeestä ja sen kanssa tuo pinkki laukku minkä ostin silloin markkinoilta sopivat hyvin yhteen koska molemmat on pinkin värisiä. Aijon siivota jo tänään ja huomenna pesen pyykkiä vielä aamusta ennen lähtöä kerkiää ne hyvin tehdä. Mun puhelin äsken sekosi kun sammutin herätyksen, mutta nyt onneksi toimii taas kun käynnistin sen uudelleen. Teki tuota samaa silloin jokin aika sitten ja piti silloin poikaystävää pyytää auttamaan että se saisi sen korjattua. Onneksi nyt sain sen tällä kertaa korjattua itse säikähdin etten saisi sitä toimimaan aijon kyllä jossain kohtaa hankkia jo uuden puhelimen. Mulla olisi rahat siihen katson vielä hetken että toimiiko tuo nyt edes vielä jonkin aikaa jos sekoilee jatkossa niin sitten vaan uusi puhelin. Aijon hankkia sen sitten tuolta DNA liikkeestä sieltä olen aina ostanut kaikki puhelimet. Otan aamulääkkeet ja katson mitä pukea päälle tänään sää näyttää ihan hyvältä vielä. Eilenä oli todella lämmin päivä hiki tuli siinä kun pelasimme jalkapalloa onneksi mulla oli vesipullo mukana.
Heräsin puoli tuntia ennen herätyskelloa ei se mitään nousin ylös ja join aamukahvit siitä tulikin mieleen että pitää käydä kohta kaupassa ostamassa kahvia lisää alkaa loppumaan. Töihin olen menossa tänään ja hyvällä fiiliksellä mulle on ihan sama mitä siellä tapahtuu onko paljon draamaa vai ei? Viihdyn ihan hyvin siellä koska tulen kaikkien kanssa toimeen enkä mä ole se ilkeä ihminen muita kohtaan olen ystävällinen huomaa kun on tuo asenne niin kaikki tykkäävät sinusta. Pääsee kunnolla testaamaan tuon pokemon repun mikä on nyt niin paras asia tällä hetkellä tuo mulle paljon iloa ja nyt tein semmoisen päätöksen etten enää tänä vuonna osta enää yhtään reppua tai laukkua omistan niitä ihan liikaa ja ne kerääntyy kaikkiin mun nurkkiin. Tänään on iltapäivällä jalkapallopelit mistä olen todella innoissani kivaa päästä pelaamaan on aika hyvä sää yli 20 astetta lämmintä luvannut laitan mun urheilulegginsit ja keltaisen topin niin ne on hyvät pelivaatteet vesipullo pitää olla myös mukana. Uskon että nämä pari seuraavaa päivää menee nopeasti niin pääsee viettämään juhannusta. Pääsee kunnolla sitten rentoutumaan poikaystävän luona ja saa vaan olla ei ole mihinkään kiire eikä tarvitse katsoa mitään kelloakaan sekä voi valvoa ja nukkua pitkään. Haluan syödä jotain hyvää ruokaa juhannuksena tekee mieli jotain makkaraa ja ranskalaisia. Laittaa vaan kaikki uuniin paistumaan sekä niiden kanssa jotain hyvää majoneesia voisi ostaa siihen lisäksi perunasalaattia se on hyvää. Juon juhannuksena siideriä ja lonkeroa viiniä en ajatellut juoda koska siitä tulee mulle niin paha krapula jos juon sitä liikaa ja vatsa tulee helposti siitä myös kipeäksi ja on sekaisin. Otan kohta aamulääkkeet ja tiskaan samalla sekä alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Tästä tulee hyvä päivä näkee paljon muita ihmisiä niin olen sosiaalinen.

Ikkunat vihdoinkin pesty.Maanantai 17.06.2024 05:27

Sain eilenä pestyä kaikki ikkunat ei siinä mennyt kun vaan vähän yli tunti vuoteen ei tarvitse pestä sekä siinä samalla tamppasin mun kämpän matot kun nyt kunnolla innostuin siivoamaan imuroin joka nurkan. Juhannus tällä viikolla tätä olen odottanut pääsee viettämään sitä poikaystävän kanssa olen tuossa torstaina lähdössä ja olen sunnuntaihin asti takuueläke tulee juuri sopivasti niin on rahaa ruokiin ja juomiin vaikka kävin shoppailemassa niin tili ei ollut onneksi vielä miinuksella. Aijon ensi kuussa siirtää taas 70 euroa säästöön ja siitä sama summa joka kuukausi niin saa rahaa aika kivasti säästötilille. Päätin samalla sen että nyt en enää shoppaile enempää kesävaatteita mulla on kaappi ihan niitä täynnä mutta oli kiva kun New Yorker liikkeestä löytyi halvalla kivoja vaatteita ja aijon ehdottomasti mennä sinne shoppailemaan syksyllä. Uusi viikko alkaa ja pari viikkoa enää töitä niin mulla on koko heinäkuu lomaa fiilis on hyvä tällä hetkellä tästä tulee varmasti mukava viikko huomenna ja keskiviikkona olen menossa töihin. Saa nähdä millainen meininki on tällä viikolla siellä että tappeleeko kaikki työkaverit keskenään ja huutavat. Seuraan vaan aina sivusta ja eikä ikinä onneksi koske minua. Menen tänään pitkälle lenkille koska on näin kiva ilma eilenä en jaksanut liikkua mihinkään. Alan tässä pesemään nyt pyykkiä koska on aikaa sekä jaan viikonlääkkeet dosettiin. Huomenna kun menen töihin niin otan tuon mun Eevee repun käyttöön juuri sopiva kaikki tavarat mahtuu niin hyvin siihen tuo mulle nyt paljon iloa elämään se reppu todella hyvä löytö puolenkuun pelit liikkeestä tykkään pokemonista niin paljon aijon myöhemmin kerätä lisää pokemon krääsää.
Oli todella kiva shoppailupäivä eilenä kaverin kanssa käytiin ekana puolenkuun pelit liikkeessä mistä ostin Super Sonico animefiguurin maksoi 30 euroa todella hyvä löytö nyt sen on tuolla mun olohuoneen tv tasolla koristeena telkkarin vieressä muiden figuurien kanssa sitten oltiin New Yorker liikkeessä niin sieltä ostin vaikka mitä kun sai halvalla yhden pinkin mekon mikä maksoi 13 euroa, pinkki napapaita 5 euroa ja sitten kivat violetit shortsit 7 euroa. Mulla meni eilenä shoppailuun noin 50 euroa sen päätin että rahaa sai mennä nyt sen verran kaveri osti ja löysi myös vaikka mitä suunniteltiin että syksyllä tehdään taas seuraava shoppailureissu. Mennään ostelemaan kivoja syysvaatteita ja tottakai menemme puolenkuun pelit liikkeeseen taas siellä oli todella paljon pokemon krääsää. Aijon ostaa sieltä sitten pokemonia ensi kerralla pehmoleluja, julisteita..sitten siellä oli hienoja pokemon mukeja. Mä olisin halunnut jäädä koko päiväksi sinne puolenkuun pelit liikkeeseen.
Käytiin Burger kingissä syömässä se on yksi mun lempi ruokapaikka kun olimme hyvin syöneet niin jaksoimme shoppailla. Heräsin äsken taas keskellä yötä mun unirytmi on vähän sekaisin no huomenna arki alkaa taas niin luulen että se kyllä tasaantuu. Juhannus lähestyy ja sitä odotan innolla lähden viettämään sitä poikaystävän luokse. Olen kaikki juhannukset ollut sen luona saunotaan, juodaan, valvotaan, katsomme animea, tehdään hyvää ruokaa..sekä nautitaan siitä kun ei ole mikään kiire. Päätin tällä viikolla että tänään pesen mun kämpän ikkunat koska mulla on koko päivä aikaa. Ikkunat on aika likaiset ja mä pesen ne aina kerran vuodessa kesällä eikä siinä mene kun parisen tuntia. Pyykkiä pitäisi taas pestä kun sitäkin on kertynyt no katsoo pesenkö jo tänään koska mulla on koko aamu aikaa.
Aijon nukkua päikkärit tänään jos vaan nukuttaa tai sitten yritän olla koko päivän hereillä otan kohta aamulääkkeet huomenna jaan viikonlääkkeet dosettiin kaikkia on ei tarvitse hakea mitään ensi viikolla.

Harmi kun ei saanut lippuja desuconiin.Perjantai 14.06.2024 06:12

Uusi reppu minkä löysin puolenkuun peleistä, oli Eevee pokemon reppu heti kun mä näin sen tällä viikolla niin totesin että tuo on pakko saada todella hieno! Maksoi vaan 36 euroa se tuo mulle nyt paljon iloa elämään ja otan sen töihin käyttöön sopivan kokoinen saa kaikki eväät ja tavarat pakattua siihen. Näytän sen repun sitten kaikille mun työkavereille kun menen töihin ensi viikolla. Desucon viikonloppu harmittaa kun ei saatu kaverin kanssa lippuja sinne no onneksi on hienoja muistoja kun olimme silloin aiemmin monta kertaa desuconissa sekä sai ostettua sieltä paljon kaikkea animekrääsää millä olen sisustanut mun kämpän seinät on melkein täynnä kaikenlaisia animejulisteita sekä monta animefiguuria ja pehmolelua mitkä kaikki on mun olohuoneessa. Aijon ensi kuussa tilata puolenkuun pelit sivuilta noita animefiguureja löysin sieltä pari mitkä haluan ostaa maksaa alle 50 euroa vaan sekä siellä oli todella hienoja pokemon pehmoleluja niitäkin aijon ostaa jossain vaiheessa mä kerään kaikkea pokemon krääsää. Huomenna mä ja kaveri lähdetään shoppailemaan kaupunkiin pidetään kiva päivä! Meillä ei ole mikään kiire niin voidaan rauhassa shoppailla. Ostan vaan jotain halpaa kesävaatetta ei kauhean kallista pääasia että näyttää hyvältä sitten päällä katsoo jos löytää kivoja t-paitoja tai toppeja. Tänään näen kaveria myöhemmin ja mulla on aika rento päivä muuten ei mitään sen ihmeellisempää ihan kiva kun ei ole kiire otan kohta aamulääkkeet aamukahvi herätti minkä join äsken nyt olen ihan hereillä. Alan tässä tiskaamaan ja kuuntelen jotain hyvää musiikkia niin perjantai lähtee hyvin käyntiin ajattelin varmaan käydä tokmannilla kun on aikaa sekä lenkillä ellei sada vettä. Tästä tulee hyvä päivä!