IRC-Galleria

"Mikset voi olla niin kuin Onnellinen Prinssi?" kysyi järkevä äiti, kun hänen lapsensa itki kuuta taivaalta. "Onnellinen Prinssi ei itkisi mitään edes unissaan."

Eräänä yönä lensi pieni pääskynen kaupungin yli.
Se oli viivytellyt, sillä se oli rakastunut hyvin kauniiseen kaislaan. Se oli tavannut kaislan aikaisin keväällä lentäessään suuren keltaisen pilven perässä virran yli, ja se oli ihastunut kaislan solakkaan varteen niin että oli pysähtynyt heti puhelemaan sille.
"Saanko rakastaa sinua?"
Se kysyi, ja kaisla kumarsi syvään sen edessä.
Pääskynen lensi ympäri ja ympäri ja piirsi siivellään veteen hopeisia väreitä. Tällä tavoin se kosiskeli kaislaa ja sitä kesti läpi kesän.

Syksyn tullen kaikki pääskyset lensivät pois. Silloin pieni pääskynen tunsi itsensä yksinäiseksi ja alkoi väsyä lemmittyynsä
"Lähdetkö kanssani?" se lopulta kysyi mutta kaisla pudisti päätään
"Sinä olet vain leikitellyt kanssani!" pääskynen huusi. "Minä lähden pyramideille! Hyvästi!" Ja se lensi tiehensä

Yön tullen se saapui kaupunkiin. "Mihinkähän voi asettua yöksi?" se mietti.
Sitten se näki patsaan korkean pilarin päässä. "Tuonne minä menen!"
Niin se asettui Onnellisen Prinssin jalkojen väliin
Juuri kun se työnsi päätään siiven alle, putosi suuri vesipisara sen päälle.
Sitten putosi toinen pisara.
Putosi kolmas pisara, ja kun pääskynen katsoi ylös, se näki -- Oi! Mitä se näkikään? Onnellisen Prinssin silmät olivat täynnä kyyneliä.

"Kuka sinä olet?" se kysyi
"Onnellinen Prinssi."
"Miksi sinä sitten itket?"
"Kun olin elossa ja minulla oli ihmisen sydän, en tiennyt mitään kyynelistä. Päivisin huvittelimme seuralaisteni kanssa puutarhassa ja illalla johdin tanssia juhlasalissa. Kaikki ympärilläni oli niin kaunista. Niin minä elin ja niin minä kuolin. Ja nyt kun olen kuollut, on minut pantu tänne niin korkealle, että voin nähdä kaupunkini kaiken rumuuden ja kurjuuden, ja vaikka sydämeni on lyijyä, on minun pakko itkeä