IRC-Galleria

Nyt olisi siis muutaman päivän työllä mahdollista päästä satojen, jopa
tuhansien eurojen tiliin kuukaudessa, joka jatkuu kenties vuosia ilman
että tarvitsee tehdä mitään näiden muutamien päivien lisäksi.

Olen julkaisemassa lähiaikoina yksinkertaista nettisivustoa, jossa
myyn muutamia harvoja uutuus seksivälinetuotteita, siis verkossa. Sen
lisäksi sivulle on tarkoitus saada muutama 4-10 seksivideokippiä, joita
kävijät voi ladata tekstiviestillä. Sinä joka olet valmis kuvaamaan
näitä minun kanssa saat kaikista tilityksistä 50 %

Toisin sanoen kuvataan muutaman päivän aikana erilaisia kauniita
seksikohtauksia. Teen niistä sitten 10-20min koosteita editoimalla ne
laadukkaasti. Sinä saat hyväksyä valmiit klipit, jonka jälkeen ne
siirretään nettisivulleni. Olen tehnyt videoita ennenkin, mutta
videoissa esiintyvä nainen ei uskalla ja halua niitä julkaistavaksi.
Tarkoitus ei ole tehdä mitään kovaa pornoa vaan kaunista ja eroottista
aikuisviihdettä. Olen itse hoikka, terve, hyvin varustettu ja
hyvävartaloinen mies ja pystyn tekemään muutamia videoita illan aikana.
Kenties vain pari päivää tarvitaan että materiaali on kasassa. Jos olet
innostunut voidaan tavata vaikka jossain yleisellä paikalla, neuvotella
asiasta ja saat nähdä läppäriltäni millaisista videoista olisi kysymys.
Asun Turussa ja saat kyllä kuvani postissa jos asia kiinnostaa

Hyvät tulot perustuu siihen, että tässä ei ole mitään välikäsiä mukana
sillä kuvaan itse, markkinoin itse ja teen sivut itse. Siksi tienestit
voi olla aivan mahtavia muutamien kuukausien päästä, kun kävijöitä
alkaa käymään, bruttona jopa satoja euroja päivässä? Mitään hävettävää
näissä ei ole koska ne voi katsoa vain maksamalla ja siksi tuttujen
ihmisten nähtyä videot ei ole mitään syytä huoleen, sillä hehän ovat
maksaneet jos ovat nähneet joten häpeä on heillä itsellään. Ja tosiaan
videoklipeistä ei tehdä mitään törkeitä, vaan kaunista ja
nautinnollista seksiä, joka on suunnattu myös naisille, toisin kuin
yleensä videot tehdään vain miehiä varten. Nainen on myös meikkaamalla
aika helppo saada vähemmän tunnistettavaksi ja ne voidaan tehdä niin
että tunnistaminen on kovinkin vaikeaa.

Ota reilusti yhteyttä jos asia kiinnostaa. Ja jos ei sinua kiinnosta
niin voit kerta asiasta tutullesi joka kenties uskaltaisi lähteä näitä
tekemään. Videot hävitetään heti jos oma tilanteesi niin vaatii. Kaikki
perustuu rehellisyyteen ja luotettavuuteen, sillä olen ihan kunnon
mies, mutta kyllästynyt köyhyyteen :)

L####

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.