IRC-Galleria

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti
Miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa,
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei oo sulla muka muistoo.
Vai pidäksä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa.
Varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan saman,
Jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä,
Palaakaan inhimillisyydestä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Joo mä tiedän mitä tunnen,
Mutta koskaan sitä ääneen sano en.
Mä pelkään että joskus peilistä
Katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu, enkä raivoo, enkä huuda,
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan,

Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä.
Siitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä
Ja siitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
Kun on vapaa kaikesta mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua,
Siitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua,
Avasit mun silmät, enkä usko enää satuja.

Mikä minusta tuli? Yksi vierivä kivi.
ei ainakaan mitä piti
paskat siitä, mikään ei ikinä riitä
se on vaan joku laki

olenhan osani saanut minäkin, mut on huumattu unelmilla
niinkun sinutkin

ei liiku paikaltaan vuoret vaan kun lähdet pois, ne jää
ei siirry mun vuoretkaan, tästä täytyy päästä yli
päästä yli

minkäs teet, kun kipupisteet
ne on aina ne samat, ne on kiertoradat
siispä kierrän niitä, iloni revin siitä
ei yksi elämä kaikkeen riitä

olen jo osani saanut minäkin, mut on raiskattu rakkaudella
niinkun sinutkin

Kaija Koo - Kylmä ilman sua

Tää ei ole ranta viimeinen, eikä loppu ihmisen,
Tää on kahden juttu katkollaan.
Eikä tästä historiaa saa, kovin suurta kirjoittaa.
Mut se sydämiimme painetaan.
Ehkä joskus jälkeen kaiken tään, löytyy syytä enemmän.

Kun aika on, tai muuten vaan. Tulee levottomat tuulet noutamaan, ja ne vie minut mukanaan.
En onneton, oo kokonaan. Mut ne tuulet viheltää taas kutsuaan, enää hetken luonas olla saan.

Tää ei ole sonetti, tai muu. Rakastavaisten täysikuu.
Tää on avain eri osoitteen. Elämää ei tästä millään saa, elokuvaa suurempaa.
Ehkä yhden kuvan haalenneen.
Vielä joskus jälkeen kaiken tään, löytyy syytä enemmän.

Kun aika on, tai muuten vaan. Tulee levottomat tuulet noutamaan, ja ne vie minut mukanaan.
En onneton, oo kokonaan. Mut ne tuulet viheltää taas kutsuaan, enää hetken luonas olla saan.

Ei tästä saa sen suurempaa, se riittää kun me muistetaan.

Olen kuullut, on kaupunki tuolla
Yllä maan, päällä pilvien usvain
Luona välkkyväin taivasten rantain
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Vaikka jalkani uupuen vaipuu
Joka askel mun kotiin päin vie

Olen kuullut, on maa ilman vaivaa,
Ilman kyyneltä, taistoa, huolta
Kipu, sairaus, tuskaa ei tuota
Siellä kerran, ah, olla mä saan

Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi' maahan mut liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan

R.I.P

Riistarosvon Ellu 2.12.08 <3

Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa

Palat pienet nuo, edessäni nään
Joita paikoilleen en saanut milloinkaan
Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen

Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Lähti näytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa

Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen

Niin särkyvää on onni tää,
niin mitättömästä voi kaikki sirpaleiksi sälähtää.
Niin särkyvää, kun meitä kehoitettiin rakkaudesta huolta pitämään.
En voinut ymmärtää
se kuinka helppoa niin on särkeäkään, mitä meille silloin jää?


</3

Jos rakastut, niin etsi joku muu
mun lähelläin tulet haavoittumaan.

Illalla kun valot sammuu ja makaat sängylläs,
käännät kylkee ja yöpöydält nappaat kännykkäs,
luet läpi vanhat viestis jotka sul on simillä,
mut jätät vastaamatta omantunnon nimissä.
Viikonloppuna taas dokaat pullon viinaa, ennenku huomaatkaan,
nii jotain ny jo virität, se ei o aitoa se on korviketta.
Sen yhden joka merkkaa jätät aina mainitsematta.
Se kulkee mukanas, estää sua löytämästä mitään uutta vakavaa
ja siks sä ootki köyhä jätkä.
Mikään ei tunnu miltään kun, levottomat yks
mut miks vitussa, mä tarviin silti hermolomaa nyt!

Ja kun sä putoot, ni sä putoot maahan asti!
Ja jos sä tiput korkeelta se sattuu saatanasti!!
Keräät ittes mut uskallatko nousta enää,
pitäs toimii varovasti ettei loukkaa ketään.
Tai varsinka ittee, ettei tarvi taas itkee,
kuinka tuli tehtyy taas niin karmivat virheet...

Vois sanoo et on paskaa nyt, onneks frendit auttaa meitsii jaksaa nyt.
Kusipäisyydestänikö joudun maksaa nyt?

Oon ylpee paskiainen, usein niin vitun kylmäkin,
järjestin sulle liian mont kertaa pikku yllärit.
Silti mietit oliks väärin erota, kyl mäki.
Matka meidän välil on vaan liian suuri voittaa.
Ois voitu tuurii koittaa, maratonit luuril soittaa,
mut itsesuojeluvaistost ei enää luuri soikkaa.

Kuljetaan omii polkui, mut osa sust kulkee mun mukana.
Tahti on hissuu, ei täyty purjeet, ku puhallan.
Ei auta ku laittaa tunteet, mut tuupataan
sun presenssis mun mieles pois sulkee mun mukavan.
Joskus saatan vaan dallailles hymyillä yksin,
mietin meit, shit nyt pitää lymyillä yksin.
Eri olosuhteis, ei tarviis tuntee tätä ikävää.
Meidän piti PITÄÄ pää, tehtiin side pitämään,
ku plärään vanhoi kuvii, ei oo muuttunu mitä nään,
ennen oli... no nyt ei oo sit sitäkään.

Hetkeks kirjotan viestin, jonka kuitenkin taas kumitan,
yhteys lisää ikävää, sus muutenki vaan jumitan,
en uskonu et reagoisin tällai tähä
en uskonu et tällänen ämmä joskus tällai nähää.


30.4.07- 25.11.08

Mä tunnen niskassa maailman paineen,
kuka uskaltaa olla erilainen.
Käsi ylös huuda se ääneen,
ettei ne harmana massana nää meit.
Mä tunnen niskassa maailman paineen,
kuka uskaltaa olla erilainen.
Käsi ylös huuda se ääneen,
huuda se ääneen.

Mitä sult odotetaan ja kuka odottaa,
kenelle annat vallan sut nostaa ja pudottaa.
Kun täällä varmaa ei oo muu kuin kuolema
ja aarteet matkalle ripoteltu harvaan.
Olis aina parempi tietää kuin arvaa,
mut nää rutiinit silittää mua vastakarvaan.
On vaikee opiskella jos ei kiinnosta,
vaikee hymyillä jos mikään ei innosta.
Tähdätään siihen et saataisiin kiitosta,
kymppii tai viitosta, samaa kaavaa siis.

Entä jos en ookkaan varma vielä,
valmis rauhoittumaan,
en osaa seistä paikoillaan.
Entä jos en ookkaan sillä tiellä, enkä,
kulje suuntaan,
jota multa odotetaan.
Entä jos en ookkaan varma vielä,
valmis rauhoittumaan,
on helppoo olla irrallaan.