IRC-Galleria

Kerran vain haaveeni nähdä sain...
Ei pienuutta alla tähtien tuntenut...
Kerran sain kehtooni kalterit.
Vankina sieltä kirjoitan.
Luojani, luoksesi anna minun tulla siksi miksi
lapseni minua luulee.
Sinussa maailman kauneus, josta
kuolema teki minusta
taiteilijan...
Luojani..
Oman taivaan tänne loin.
Anna minun päästä pois...

Se mitä sydämestä rakastin kuitenkin.
Sen annoin pois, ja käsin painavin
jäi surun synkkä varjo muistoihin.
Nyt näe en. En löydä enään
takaisin elämään...

Mä sanoin joskus; pitää jaksaa, mut nyt ei jaksa.
Yks elämä elettävänä ja sekin on paska.
Mä kerroin sairaast maailmasta, siin oli oikesst pyytäny apuu taivaast
ja ne vei rakkaan pois.
En oo tyytyväinen elkämään, kuka mua auttaa vois?
En oo kertonu kellekkää mut haluisin paikkaan toiseen.
Mä palan halust unohtaa kaiken ja alottaa alust.
Ehkä alla palmun unohtas vaikeudet joita sattuu.
Liian monesti meinannu raiteiltani suistaa.
Vetäny douppii ainoastaan ku en haluu muistaa.
Itseluottamus ja kusipäisyys tuonu mut tähän.
Joskus rakastaa itseään liikaa, joskus liian vähän.
En tee näit biisejä rahasta vaan päästäkse ni pahasta
olosta joka lähtee pois mun jokaisesta sanasta jonka kirjotan enkä tiiä mikä mua ohjaa...
Joo mä myönnän, mä pelkään. Mä en oo vahva.
Silmät kii ku kelaan meit kahta.
"Poika tykkään sust paljon, ehkä liikaa.
Sä oot aivan ihana ja mä en haluu riitaa, mut
menetän sut niinku muut rakkaat.
Joka aamu pelkään, et laukkus pakkaat.
Pahoillani, ku en osaa enää luottaa.
Mut liikaa iskui, haavoja se selkään tuottaa.
Puukottaa, ja sit itken vaa verta.
Mut miks vit us näin käy joka kerta?
Mut kyl mä pärjään, kyl siihen tottuu.
Tuntuu vaa, et elän yksin tän elämän loppuu"...
Elämässä mikään ei oo varmaa.
Ja yön pimeydessä astun vaa haarhaan.
Helppo poluilta livetä kalliolta sileealtä.
Ja sit pimeäst on mahdotonta ylös taas kiivetä.
Vaik menis järki ja tunteet ei kohtaa.
Sinne välil munki jalanjäljet johtaa.
Askel itselääkityksel kohti tiedottomuutta.
Mun maailmas on normaalii vieroksuu todellisuutta.
Ja paeta päivän säteit piiloon pahalt maailmalta.
Ei auta jos on jalat maassas, vedät maton alta.
Jos haluut tappaa enkelin, ni vedä siivet siltä.
Mut sil on kiire, sillä en haluu enää piileksii mitään
Vain muutamat tiesivät, mut tämän jälkeen kaikki.
Mä oon niin huonona, monesti täysin poikki.
Vedän verhot ikkunan eteen, pysyn sisällä.
En kehtaa nähdä ketään ihmistä.
Kyl mä pärjään vielä.
Paremmin sitku nähdään siellä,
missä sielu lepää,
unesta josta ei enää herää...

Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani''
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut.

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa.
Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

Jotenkin vaan luulen tai ehkä toivon,että kävelet vielä kadulla vastaan ja kerkeäisin sanottavani sanoa sinulle. Toivon näkeväni sut vielä baarissa kavereittesi joukossa istumssa. Mutta ehkä sekin on vain toivetta....
Toivottavasti näkisit uneni sinusta,missä saan sulle sanottua kuinka paljon merkitsi
ne yhteiset juttelu tuokiot, ne yhteiset hetket aamu kaljalla jatkojen jälkeen...
Juuso, mä olen pahoillani!
Vasta toisen menetyksen jälkeen tajuuaa mitä on menettänyt...
Kumpa et olisi sitä selväksi tehnyt tällä tavalla....
Ikävä Juniori! <3

Mieti...

Huomenna kaikki voi olla toisin.. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit.. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua..
Koskaan ei voi tietää.. Ei koskaan..

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi...

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.

En tunne enään olemassa oloani. En saa tunnetta elämään yksin...
Ei ennen näin paljoa koskettanut olla erossa jostakin mikä vielä on näin tuntematonta.
Tuhannet kuulo puheet mahdollisuudesta satuttavat enemmän kuin varmuus epäonnistumisesta.
Pitääkö taas vain elää ja toivoa olla onnellinen ja taas vain odotaa ja odottaa toivossa joka aina
tähänkin asti on pettänyt sen hetken joilloin minullakin olisi ollut mahdollisuus tuntea olevani olemassa. Tuntea ylpeyttä, kun voi täydentää toisen elämää olemalla syy jatkaa huomiseen.

Ei sitä pysty sanoiksi muuttaamaan,mitä ei voi edes käsittää.
Vaikka nyt on sinun jatkettava yksin matkaa, niin
ethän silti unohda, että sinua me täälä kaivataan!
Olet vastassa kun on täältä oma aika lähteä.
Lepää ystävä rauhassa! ='(

'Roopea muistaen': Mirka
- 8.6.2008 -

Herätessäni ne samat kyyneleet virtasi taas poskiani pitkin,viiltäen syvät arvet kasvoihin...
Rustottaen tunnepuolisen kauneuden. Onks sen silti aina vaan satuttava näin paljon?...
Onks pakko kiusata itteään tunteilla jotka ei kumminkaan katoa,vasten omaa tahtoa.
Miksei kaikki vois vaan olla toisin? Olla onnellinen. Olla tavotteita,ei niitä pahoja asioita,ei niitä lukuisia tuskaisia,muistoja jotka saa taas vajoamaan pohjaan...
On aina uudestaan toistettava ne samat virheet. Ihakku kirjottais sen paperille tarinan tavoin valmiks. Se sama tarina,sama paska... uudestaan ja uudestaan,etkä missään kohti voi muuttaa sitä toisin.

Voimat on kantaneet pitkän matkaa
päättäny jaksaa, mä en anna valtaa tuskalle mä mitä
tunnen toisinaan
sillä meidät on luotu jatkamaan,
Jaksamaan, tätä matkaa
-Sinä tiedät sen

Jos siipeni, mä saisin
Ne kantaisi, mut kauas pois.
Mä siipeni haluan vihdoinkin,
viemään mut parempaan paikkaan...

Läpi elämän muistaa kaikki voimakkaat hetket.
Ku ilon tai surun tunteist virtas kyyneleet.
Toivon tuntevani taas sen minkä kauan sitten tunsin.
Siivet oon mä saanu selkää- ainoastaan mun unis...
--siivet--

On kova ulkokuori... Vahvana sen muut näkevät.
Ei vaan kukaan koskaan katso sen sisälle.
Ei kukaan sen tuskaa huomaa, ei sen veristä minääni.
Sitä raadellaan vain enemmän. Hyvät asiat muuttuvat tuskaksi, ja
tuska kuolemakseni...
On helvetin helppo sanoa kauniisti tarkoittamatta. On se taas vitun helppoa tehdä
olo tukalammaksi, kun ei voi tuntemaani tuskaa muuttaa enää sanoiksi, mitä
ei edes enää löydy.
Yritä hymyillä vaikka sattuisikin...
Ajatukseni ja mieleni eivät kulje enää samalla radalla missä unelmani, uskoni ja ruumiini
meinaa hajota.

I tried be to someone else,
but nothing seemed to change!
I know now, this is who I really am inside...
Falling from myself.
Falling for a change.
Break me down...
Bury me...

En rakasta sitä mitä ei ole...
En rakasta onnea, koska se on aina kallis hinta siitä,että
se on hetkellistä.
En maksa vaivaa elämälleni,jossa onni on vain sana eikä koskaan
toteutuksen arvoinen. Ei tämä ole"sanapeliä", vaan
todellisuutta...
En haluaisi maksaa omasta elämästäni enää.
En siitä, että se tuhoutuu ja ajatukset sisälläni kasvavat toteutettaviksi.
Olen antanut sen vain virrata ohitseni, enkä ole huomannut sen maatumista...

I close my eyes and I can see
something Evil lives inside of me...
How long must I lives in this pain?
Is it unforgivin?
I think it is
unforgivin...

Erään kerran kävelin tietä,missä paha ei koskaan kulkenut,eikä se tielleni päässyt.
Se oli valaistu tieni parempaan. Niin kuin eilisen se muistan, mutta kaukana se nyt on.
Ei se enään valaistuna loista. En sitä silloin yksin kulkenut... En olisi yksin jaksanut.
Missä nyt olen? En enään näe tien päähän... Olen eksynyt.
Ei tätä kujaa kartalta löydy... Miten pääsen pois? Loiste sammui ympäriltäni ja jäin yksin.
Jään makaamaan maahan. Allani vain mureneva savi...
En tiedä mitä odotan,mutta odotan silti.