IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Russellin teekannu (joskus kutsutaan taivaalliseksi teekannuksi) on vertailu, jonka ensimmäisenä suoritti filosofi Bertrand Russell (1872-1970). Vertailun tarkoituksena oli osoittaa vääräksi ajatus, jossa todisteiden taakka on epäilijöiden harteilla ja heidän tulisi todistaa uskonnon väittämät vääriksi. Artikkelissa "Onko Jumalaa olemassa?", Russell kirjoitti:

»Jos minun täytyisi esittää väitös, että maan ja Marsin välissä on kiinalainen teekannu, joka kiertää aurinkoa elliptisellä radalla, kukaan ei voisi todistaa väitettäni vääräksi, jos vain muistaisin lisätä että teekannu on liian pieni huomattavaksi parhaimmillakin teleskoopeilla. Mutta jos jatkaisin kertomista teekannusta ja vaikka asiaa ei voisi todistaa vääräksi, on väistämätön johtopäätös ihmisten luonteenomaisen epäilyksen johdosta, että ihmiset ajattelisivat minun puhuvan hölynpölyä. Jos siitä huolimatta sellaisen teekannun olemassaolo myönnettäisiin muinaisissa kirjoissa, opetettaisiin pyhänä totuutena joka sunnuntai ja istutettaisiin mieliimme jo koulussa, sen olemassaolon epäileminen olisi merkki normaalista poikkeavaisuudesta ja joutuisi käymään valaistuneella psykiatrilla tai ennen vanhaan Inkvisiittorilla.»

Richard Dawkins kehitti teekannuteemaa vielä pitemmälle kirjassaan A Devil's Chaplain:

»Syy, jonka vuoksi uskonnolliset järjestöt pystyvät aiheuttamaan vihamielisyyttä on, toisin kuin Russellin teekannussa, että uskonto on voimakas, vaikutusvaltainen, veroista vapautettu ja järjestelmällisesti itseään liian nuorille ja vaikutuksia ottaville lapsille tyrkyttävä instituutio. Lapset eivät ole velvollisia viettämään heidän kasvamiseen käytettäviä vuosia lumoutuneena mielipuolisiin kirjoihin teekannuista. Hallituksen rahoittamat koulut eivät poissulje erilaisia lapsia joidenka vanhemmat uskovat väärän muotoiseen teekannuun. Teekannu-uskovaiset eivät kivitä teekannu-vääräuskoisia, teekannu-luopioita, teekannu-kerettiläisiä ja teekannu-jumalanpilkkaajia kuoliaaksi. Äidit eivät varoita poikiaan naimasta teekannu-polyteistiä, jonka vanhemmat uskovat kolmeen teekannuun yhden sijasta. Ihmiset, jotka laittavat maidon ensin eivät hakkaa henkihieveriin heitä, jotka laittavat teen ensin.»

Käsite Russellin teekannusta on sovellettu huumorintäyteisiin, selvempiin uskontoparodioihin kuten Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen ja Lentävä spagettihirviö.

pöröööTKeskiviikko 09.07.2008 15:19

Valitse toinen:

pätkis vai geisha: Pätsha
rokkari vai poppari: pokkari
joulu vai pääsiäinen: jääsiäinen
koira vai kissa: koira
pikku g vai elastinen: PikkuG<3

Muuta

mitä tekisit jos poliisit tulisivat ovesi taakse: Hakkaisin kovon paskaks.
oletko koskaan nukahtanut koulussa?: Kyllä.
onko sinulla napakorua?: Ei
minkä väriset hiukset parhaalla ystävälläsi on: Vaaleanpunaiset
kuunteletko joululauluja?: Joka päivä
oletko juhlaihminen?: Kyllä.

Yleistä

minkä ikäinen olet?: ainaki 20
missä koulussa olet?: Kauppiksessa
onko sinulla lapsia?: nÖyp
omistatko yli kolmet kengät?: e
osaatko laulaa?: e

Nykyhetki

mitä sinulla on juuri päällä?: Vaatteet:o
mitä syöt/juot juuri?: en mittää
paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?: n. 33c
millä tuulella olet juuri?: emt
millainen sää ulkona?: Paska
oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?: E
mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?: ei mitttää
mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda?: ei mittää
miten hiuksesi ovat juuri?: Päässä
mitä kuuntelet: en mittäää
mitä ajattelet: en mitttäää
mitä pelkäät eniten: weilin gööössiä

Tulevaisuus

mitä aiot tänään vielä tehdä?: Kalastaa
mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?: emt
mitä aiot ostaa seuraavaksi?: painosyvääjiä
mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua?: nukkua
entä huomenna?: runQ
mitä odotat tulevaisuudeltasi?: Huomattavan suuuria rahasummia, mainetta ja kunniaa sekä menestystä kansainvälisillä kantele markkinoilla.
mihin ammattiin uskot päätyväsi?: Presidentti
mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?: Pakenen taivaalta syöksyviä kilpikonnia ja suojaudun androidien kääpiö ammuksilta.
kenet luulet seuraavaksi näkeväsi?: Jennnin
mitä aiot tehdä viikonloppuna?: Lähteä valloittamaan maailman tuntemattomien kolkkien pimeimpiä paikkoja sekä syödä banaania vesinokkaeläimen kanssa. Vaihtoehtoisesti menen ernestiin ja juon itseni humalaan.

Random

mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi?: emt.
kenellä kaikilla olet ollut yökylässä?: emt. jossai.
paha tapa?: Tupakointi sekä apinoiden kiusaaminen
saatko kosketettua kielellä nenääsi?: Saan
osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi?: E
osaatko katsoa kieroon?: e
petaatko sänkysi päivittäin?: e
pidätkö itseäsi ainutlaatuisena?: olen ainutlaatuinen kuin simpanssi navetassa.
kiroiletko?: joskus
kokkaatko omat ruokasi?: joskus
teetkö kotitöitä?: joskus
käytätkö rahasi viisaasti?: E
pidätkö uimisesta?: E
kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle?: E

Oletko koskaan

sanonut 'rakastan sinua'?: Jo
antanut rahaa hyväntekeväisyyteen?: Kyllä
odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa?: E
livahtanut yöllä salaa ulos?: Jo
katsellut yöllä tähtiä?: Jo
ollut junassa: Jo
ollut auto-onnettomuudessa: E
aiheuttanut auto-onnettomuuden: E
juossut päin seinää/ikkunaa: Piristävä harrastus kesän pimeinä pakkas öinä
melkein polttanut talon: E
polttanut: Kirkon?
mennyt kihloihin: Jo
rakastanut: Jo
itkenyt päästäksesi ongelmasta: E
itkenyt julkisella paikalla: E
itkenyt elokuvan aikana: E
kadottanut kallisarvoisen esineen: Parikin
hypännyt benjihypyn: E
hiihtänyt: Jo
lintsannut: Jo
kiivennyt puuhun: Jo
venäyttänyt mitään: E
sanonut rakastavasi ja tarkoittanut sitä: Jo

Viimeisin

biisi jonka kuulit: en muista.
cd jonka ostit: Excalion - Waterlines
asia jonka sanoit: "Ota vaan" ku Jenni kysy saako se batman karkkia
ihminen joka soitti: Jenni
aika kun kävit suihkussa: Eilen
ihminen joka valitti sinulle: En muista, Jenni varmaa
henkilö jonka näit?: Jenni
henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?: Jenni
henkilö jonka kanssa tekstailit?: Jenni

mitä teet nyt?: en mittää, mitäpä itse?
mitä teet myöhemmin?: en mittää, mitäpä itse?
mitä olet tehnyt tänään?: en mittää, mitäpä itse?
millainen päivä huomenna?: emt.

Milloin viimeksi

nukuit muualla kuin kotona?: Viime yön.
unelmoit opettajastasi?: Toikkanen<3
joit jotain alkoholipitoista?: Sunnuntaina?
katsoit TV:tä?: Eile.
olit auton kyydissä?: Äske
ajattelit jotain ihmistä?: En muista
milloin näät ihastuksesi?: Sit ku katon oikeeelle.

Satunnaisia

minkä värinen on takkisi: Musta
minkä kokoinen on sänkysi: Normi
minkä värinen kynä olisit: Gelöadi
kauanko sinulla kestää suihkussa: 5-15min
mitä ilman et voisi elää: Masturbatiaa.
mihin aikaan nukahdit: Joskus kolmen aikoihi.
voisitko elää ilman mikroa: Kait
mikä on reaktiosi kun joku kertoo sinulle että olet kuuma: Ite oot reaktori.
miksi vaihtaisit nimesi jos voisit: Jaa-a.

AHAHAHAHAKeskiviikko 23.05.2007 05:29

valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ampuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessä
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa


= Runkkasin pääsiäispupua koska äitini käski.

asdfdsadPerjantai 16.02.2007 02:30

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle (Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:
Mellakka - Ei valtaa

Herääminen:
Scorpions - Wind Of Change

Rakastuminen:
Cradle of Filth - From the cradle to enslave

Taistelu:
Refused - Crusader Of Hopelessness

Riitaantuminen:
Adolescents - Creatures

Sovinto:
Appendix - Liian myöhään

Salainen rakkaus:
In Flames - Versus Terminus

Elämä on okei:
The Misfits - Return of the Fly

Pettymys:
Rattus - Sodan Tragedia

Ajaminen:
The Beatles - Help!

Muistot:
Circle Jerks - Wasted

Iloinen tanssi:
Karanteeni - Antti

Unohtaminen:
In Flames - Pacing Deaths Trail

Pitkä yö yksin:
Lasten TV - Tässä Tulee Rölli

Viimeinen taistelu:
Johnny Thunders - Gloria

Kuolemakohtaus:
Widows - Operate of Murder

Lopputekstit:
Juice Leskinen - 3.30

zomg, h4x0r 133333388877777 !!!oneone!!!111Keskiviikko 17.01.2007 00:16

Kirjota silmät kii tjsp.

1. Pöydällä on koff pullo: Pöydällä on koff pullo
2. Mulla on pieni suu: Mulla on pieni suu
3. Syökö Gepardi Banaania?: Syökö gepardi banaania
4. Elämä on laiffii: Elämä on laiffii
6. Blondeilla on aina hauskempaa: Blondeilla on aina hauskempaa
7. Ollaanko kameleita toisillemme?: Ollaanko kameleita toisillemme

aDfaSdfLauantai 13.01.2007 01:43

Laita soittolistasi sufflelle ja vastaa tulevien biisien nimillä.

Kuka sinä olet: Bimbo Number 5

Missä asut: Kuunnellaan Vaan Taivasta

Kuvaile ensirakkauttasi: I Need You

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Pieni

Mikä on haasteesi: Syysmyrkkylilja

Ketkä ovat ystäviäsi: Taste Are Different

Kuvaile ulkonäköäsi: Highest Power

Mitä teit viime yönä: Generation Lands

Mikä on elämäsi tavoite: Mr Moonlight

Milloin harrastat seksiä: Mä oon sun

Miten haluat kuolla: Ready to take a chance again

Mitä sanot vanhemmillesi: Flares 'n Slippers

Missä vietät aikaasi: Tasavallan partasuut

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: ALL OR NOTHING

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Hey you

Mikä on selityksesi kaikelle: Ti Ameró

Mitä ajattelet perjantaisin: nuori eläkeläinen

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Jokainen aamu

Mikä on lempivärisi: Orgasm Addict

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Keppiä Ronaldille

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Fiilaten ja höyläten

Kuvaile parasta ystävääsi: Pyhän kytttyrän veljeskunta

Mitä on sänkysi alla: 20 Eyes

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Kill You

Mihin menet häämatkalle: Posing overdose

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Ota mut vielä uudestaan

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Khomeini-Rock

;ASDKeskiviikko 25.10.2006 03:51

HALUAISIN:
Olla: Mamsteri
Syödä: Jennin
Juoda: Kaljaa
Saada: ;E

MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: Paskalla
Söin: Kotona O_o
Join: Kotona O_o
Itkin: Oon kovizxd en itke niiQ
Nauroin: Autossa ku Jenni oli iha hassu ;o

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: Jenniltä
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: Meil on Pekan kaa avioriisi ;(
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: *tu mä mitää itke oon niiQ kovizxd
Oletko löytänyt netistä kavereita: Mitä ne o? :(
Omistatko simssejä: Vois waree ;o
Pelaatko niitä: emmä :(
Mitä kappaletta kuuntelet nyt: The Blipp-Bloppers - Unloved

SUOSIKKI:
Värisi: Jenni
Liikuntalajisi: Seksi
Kynttiläsi: Mikä se o?
Kirja: emt :(
Kenkäsi: ES accel<3
Muumeista: Mörkö
Alkoholijuomasi: Absinthe

OLETKO:
Itsepäinen: En varmaan ole.
Ilkeä: Kai mä ://
Viisas: e?
Hyvä koulussa: e
Hyvä soutamaan: ai kajaakilla?
Tylsä: Joo :(
Purevaa vai lyövää tyyppiä: Vedän niiqz plexiizxd
Satuttanut itseäsi: Kai mä ;(
Huutanut jollekkin ystävällesi ja kadut sitä: E
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: E
Yksinäinen: Jo
Miksi: evt

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: o
Sinulla lainkaan tapoja: ei
Hevoset ihania: o
Elämä laiffia: o
Sinua kohdeltu huonosti: o
Sinulla pelkoja: ei


LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: kai
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: Mäskit<3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä (jos ei ole messengeriä älä vastaa): Jennille
Mitä kaikkea olet suunnitellut syksyksi: en mitää
Mitä maata rakastat (Suomea ei lasketa!!): Norja<3 (suomi on paska maa)
Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat: Jo
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: mee kotias siitä homo
Miksi: Pekka lähti kotiin
Oletko ihastunut: Joo ;OO
Oletko rakastunut: oonmä<3
Onks pojat/tytöt kivoi vai ällöttävii: iällöttävii :(
Mitä haluaisit syödä juuri nyt, jos saisit syödä mitä vaan, IHAN MITÄ VAAN: Banaanin
Mainitse nimeltä kaksi lempinäyttelijääsi: Johnny Depp ja Carmen Electra vaikka emt.
Katsotko salkkareita: emmä
Paras sarja ikinä: Lost
Oletko käynyt Andiamossa: E
Onko tämä galluppi outo: O
Mitä näät suoraan edessäsi (MAINITSE YKSI ASIA!): Läppärin?
Jaksatko elää elämääsi: En
Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen: En ollu sammuttamassa :E
Hesburger vai Mc'Donalds: Kekkonen
Mitä söit viimeksi: En mä syö
Oletko nyt masentunut: Olen
Miksi: emt
Ketä ajattelit viimeksi: Jenniä
Ketä kaipaat NYT: Jenniä
Ovatko kaksi edellä mainittua henkilöä sinulle tärkeitä: ne o kaikki ;o
Onko sinulla parasta ystävää: Mitä ne on? :(
Mikä tekee hänestä parhaan ystäväsi (VASTAA TÄHÄN VAIN JOS VASTASITEDELLISEEN MYÖNTÄVÄSTI):-
Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa: oisko ollu 2 tai 1
Minkälainen sää ulkona on: Vitustako minä tietäisin, käy kattoo jos kiinnostaa perkele
Värjäisitkö huoneeseesi seinät a) punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c) vihreän vävyllä?: Runkkaan ennemmi ;o
Itketkö nyt: Emmä
Miksi/Miksi et: Ei itketä
Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: emt
Haluatko tämän jo loppuvan?: Iha vitu sama :E
Kuuntetko musiikkia: Joo?
« Uudemmat - Vanhemmat »