IRC-Galleria

Mizunaqua

Mizunaqua

I can fly away~

Blogi

- Vanhemmat »

Kuumaaa!!Maanantai 30.07.2012 14:53

Taas kerra turruttavan kuuma ja pitäs siivota... ei jaksa.. mieluummin kuuntelisin vaan Manterou Operaa :P
Fuck You vaan niille, jotka keksi sen että paikkojen pitää mennä likaisiksi jo parissa päivässä viime siivouksesta.... AAAAAAH!!

Moka & Naula jalassaLauantai 28.07.2012 18:34

Mä tajusin tos äskön et, kun sanoin viime tekstis et lähellä Niipperiä ni puhuin paskaa.. Mä olin sillo Niipperin Juvanpuistossa, aivan siel koulun vieres olevis talois... Että hyvä minä... No ei se mitään, kun ei kukaan haavoittunut...

Joo, astuin naulan päälle tnä puuliiterissä, kun rymysin. Ei ihan menny läpi jalasta, mut ei kaukana ollut... Voi vittu jee, kun vilo hieman (ei paljoa onneks)

Nyt soi: [_Vani;lla] - 独りぼっち

JumissaMaanantai 23.07.2012 16:16

Olen jumissa Espoossa, jossain lähellä Niipperiä vai missä se olikaan, kun ei tuo pappa ota tullakseen kaupoilta, ni ei päästä lähteen kotia.. on jo ikävä perhettä, sekä kavereita <3

tooosii Kickstar...Perjantai 08.06.2012 01:13

En nyt tiedä.. on hirvittävän tylsää, enkä nytt oikein tiedä mitä tekis..

musiikki nyt: Mötley Crüe - Kickstar my heart

Mötleytä ja hiuksiaMaanantai 28.05.2012 00:39

Mä sitten vahingossa menin ja ostin Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjan ja olen nyt virallisesti ihan in LÖÖV! Nikki on ihana ja Mick mahtava kitaristi! Ne niitten huumesekoilut on aika perseest, mut se kirja jotenkin koskettaa tavallaan ja on myös hauska. Musiikkikin on ihanaista (Girls Girls Girls <3<3<3<33<333)!!

~~~

Hiukset leikattu uuteen malliin (pitää jossain vaihees laittaa kuva) ja väri päässä!! Kirsikanmusta ^^
Hän oli tullut, muttei ikinä lähtenyt


Sadepisarat ropisivat katto peltiä vasten. Päivä oli harmaa ja utuinen, eikä ollut edes kovin lämmin. Moe katseli lasittunut katse silmissään taivaalle ja odotti sateen lakkaavan. Sade oli yksi inhottavimmista asioista mitä hän tiesi. Oranssit hiukset laskeutuivat olkapäille ja vähän yli ja hiuksissa oleva vaaleanpunainen raita sai niihin hieman eloa. Moe huokaisi. Sade ei näyttänyt merkkiäkään loppumisesta. Pehmeä seinä tuntui karhealta ihoa vasten. Moe ei pitänyt paikasta. Ei todellakaan pitänyt. Neliön mallinen huone, jossa oli pehmustettu katto, seinät ja lattia. Ei Moe hullu ollut, vähän vainoharhainen vain, vaikkakin se oli hänen oma ajatuksensa. Menneisyyden kummitukset ilmestyivät ja yrittivät saada hänet sekoamaan ja joskus onnistuivatkin siinä.
Pala palalta, Moe hajotti itseään yhä pienempiin osiin voimatta koota niitä enää yhteen. Pari kyyneltä vierähti hänen poskelleen. Oli kulunut pitkä aika, kun joku olisi käynyt katsomassa häntä. Kaikki taisivat olla unohtaneet hänet. "Akito, Kohsuke ja Tsuyoshi..." Moe itki. Kukaan ei muistanut häntä. Hän oli turha.

"Kop Kop"

Ovi avattiin ja sisälle astui tuttu vaaleahiuksinen Akito ja nuori punahiuksinen hoitajatyttö. Tyttö supatti jotain Akiton korvaan ja ojensi tälle pienen valkoisen purkin. Rauhoittavia. Poika nyökkäsi ja tyttö lähti vetäen oven tiukasti kiinni perässään. Akito hymyili ja heilautti kättään tervehdykseksi. Moe nyökkäsi ihmeissään ja hymyili itsekkin. Itkuisessa katseessa näkyi onnellisuus. Akito meni istumaan Moen viereen lattialle ja halasi tätä. Moe naurahti. "Olet märkä", hän totesi ja tökkäsi vaaleahiuksisen märkää paitaa. Akitokin naurahti. "Jep, mutta minkäs teet, kun ulkona sataa vettä, kuin Esterin perseestä", hän sanoi kysyvästi. Moe katsoi pihalle pienestä ikkunasta. "Sade on syvältä", hän totesi ja painautui kiinni märkään ystäväänsä. "Mikseivät Kohsuke ja Tsuyoshi tulleet?" hän kysyi. Akito naurahti, taas. "Kohsuke mursi jalkansa eilen, joten ei voinut tulla, vaikka olisi halunnut ja Tsuyoshi jäi sitten hänen kaverikseen", Akito selitti hymyillen. Moeakin rupesi väkisin hymyilyttämään. "Kohsuke on aina semmoinen sählääjä", hän totesi. Akito nyökkäsi.
Hetken oli hiljaista. Kumpikaan ei oikein tiennyt mitä sanoa. "Miten olet voinut?" vaaleahiuksinen kysyi hetken kuluttua ja sipaisi tyttömäisemmän kalpeaa ja kylmää poskea. "Ihan hyvin. On vain tylsää", tämä totesi.

~~~

Moe vaikutti poissaolevalta. Hänen olemuksensa ei ollut niin rauhallinen, kuin Akiton tullessa, josta ex.laulaja tiesi, että kohta saattaisi tapahtua juuri mistä hoitaja oli varoittanut, eikä siihen mennyt kauaa.
Moen silmät rävähtivät auki ja hän rupesi tärisemään kuin vimmattu. Hän katseli paniikissa ymprillen ja osoitteli seiniä. "Ne ovat täällä!" hän huusi ja tarrasi kiinni Akitoon. "Auta minua!" hän huudahti. Akito katsoi järkyttyneenä ystäväänsä ja välillä seinää, eikä nähnyt mitään. Moe istui paniikissa, itkien ja koettaen painautua seinää vasten yhä tiukemmin. Tyttömäisempi oli joutunut pakokauhun valtaan. Akito mietti kuumeisesti mitä voisi tehdä, kunnes hän muisti rauhoittavat. Vaaleahiuksinen sieppasi taskustaan purkin ja otti sieltä pari pilleriä. Hän tarttui suojelevasti Moen kiinni ja katsoi häntä suoraan silmiin. "Nämä auttavat", hän sanoi ja ojensi pillereitä kohti Moea. Tyttömäisempi kauhistui entisestään. "Ei! Sinäkin pidät minua hulluna! Nuo aineet tappavat minut!" tämä huusi ja koetti rimpuilla Akiton otteesta, mutta turhaan. Päättäväisenä Akito tunki väkisin, mutta hellästä, pillerit Moen suuhun ja pakotti nielaisemaan. Meni hetki ennen kuin Moe rauhoittui, mutta pikkuhiljaa hänen itkunsa lakkasi, muttä tärinä jäi.
Hoitajat olivat tulleet noppeasti ja tarkistaneet, että Moe rauhoittui, eikä ollut satuttanut itseään, eikä Akitoa, mutta ainoa ruhje oli tämän kädessä, josta tyttömäisempi oli puristanut. Akito ei ollut vihainen. Moella oli syynsä.

~~~

"Noh, minä menen nyt", Akito ilmoitti Moelle, joka istui sängyllään hiljaa ja sörkki ruokaasa haarukalla. Akito huokaisi ja käveli vielä Moen luokse. Varovasti hän laski hellän suukon tyttömäisen otsalle ja lähti. Moe jäi yksin. Taas hän oli yksin. Ja niin se tulisi jatkumaan. Kaikki tulisivat ja lähtisivät, paitsi hän. Hän oli tullut, mutta ei ikinä lähtenyt.
Hän oli…

vanki.

The end

Minä & niin ees päin...Lauantai 12.11.2011 23:39

Esittelen itseni kaikille (itselleni), vaikkei ketään edes kiinnosta.

Olen siis Oona-Maria, lempinimeltäni Masa tai Ontsu ja niin ees päin. Oon 13-vuotias, asustelen perseessä täälä Itä-Suomessa sellases Eskylässä, jossa o Esvesi (baittaan luokkakaveriani, joka sanoi noin) ja kärsin jalkojen rasitusvammoista (joo, no vähä liioiteltua).

Mä näytän pultsarilta, kuten yhestä mun kuvasta voi huomatakkin, vaikka se onkin ihan helvetillisen vanha. Nykyään mun hiukset on punaliilat (enemmä punaset, mut kumminnin), eikä ne yltä ees olkapäille (just näin), kun mä otin ja leikkasin (ite) ne kesällä. Oon noin 165 cm pitkä ja painan liikaaa!!

Mun perhe on aika outo, siihen kuuluu mun äiti, veli, koira ja veljeni isä/äitini nykyinen miesystävä. Isäkin mulla on, mut se asuu 30-40 km pääs, enkä nää sitä usein (joka toinen viikonloppu...ompa harvoin...). Iskän luon mul o siskoja 2 kpl (rasittavia) ja iskän vaimo (perseestä).

jokos riittää... Ai niin... mulla on paraskaveri ja 7 kpl.tta muita kavereita, joiden kanssa oleskelen kaikki päivät.

Olen iloinen ja huoletiva persoona, joka kumminnin on omistuhaluinen, itkuherkkä ja hyvin helposti ohjailtavissa, eli täysi idiootti!

Eiköhän tää riitä ja niin ees päin....
- Vanhemmat »