IRC-Galleria

Tämä oli hyvin merkittävä päivä meidän eläintarhan ylläpitäjänä.

Otan marsun häkistä ja vien sen äidille näytille

"Äiti. Tämmönen löyty tuolta kanin häkin lähistöltä. Mää aattelin, että voitas syöttää tämä tolle kanille. Tai sitten syöttää tämä koiralle ja sitten syöttää koira kanille."
"Juu tai syö se ite."
Marsu vinkuu
Minä: "Sillä onki näköjää paljon asiaa!"
"Niin! Se vinkuu 'Laita minut uuniin! Tuonne, tuonne! 225 astetta, 12 minuuttia välillä käännellen!"

Äiti on kyllä ihana.. :D

Pelottavaa on myös, että marsu on ehdottomasti sitä mieltä, että aina kun on keittiössä saa jotain. Ensinnäkin Vinku kerjäsi jopa meidän koiralta namia, ja Timmyä Vinku pelkää. Alkaa tosiaan huolettaa. Ahneus saa uuden käsitteen.
Vinku oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että hänen ei tarvitse mennä häkkiin, koska äiti on keittiössä. Keittiöstä piti sammuttaa valot ja poistaa kaikki elämä myös olohuoneesta ennenkuin Vinku suostui painelemaan syömään. Kuten äiti muotoili: "Mun ei tarvi mennä häkkiin ku tuo mummo ruokkii mua tänne pöydän alle!"
Uhkailin sitä nälkäkuolemalla, vaikka Vinkun vyötäröllä nyt on niin paljon tavaraa, että nälkäkuolema ei yllättäisi edes kuukauden kuluessa (ei ainakaan jos äiti 'ruokkii sitä pöydän alle'.. :D)

Edellinen marsu ehdollistui siihen, että Salattujen Elämien lopputunnarin kuuluessa aletaan huutaa ruokaa. Nykymarsu ehdollistuu kaiken liikkeen keittiössä tarkoittavan näkkileipää. Kumpi sitten on järkevämpää on hyvä kysymys.

Pupu on muuten suloinen. Soon ehdottomasti sitä mieltä että Timmyn luu on sen omaisuutta ja syötävää. Timmy ei oikein arvosta Pupua tällä hetkellä..