Vasta nyt saatuani tunnukset uudestaan haltuuni, pystyin päivittämään blogiani. Eli tässä teille, jotka olette odottaneet tarinan loppuosaa. Ei varmaan ole yhtä tulinen ja vihainen kuin alkuperäinen kirjoitus, mutta onpahan täydenetty nyt tämäkin kirjoitus ; )
Kohti lähtöä
Kehotin kumppaneitani kiirehtimään askeleitaan lähtöporttia kohti. Meillä ei ollut paljon aikaa jäljellä ennen boardingia. Passit ja matkaliput tarkastetaan taas uudestaan. Pääsemme läpi; huokaisen mielessäni helpotuksesta. Vielä yksi turvatarkastus; kamat hihnalle, kädet ja jalat levälleen… Läpäisimme senkin ja pääsemme siirtymään täyteen boarding-aulaan. Koneeseen siirtymisen olisi pitänyt alkaa 9.55, mutta taas olemme myöhässä aikataulusta, mikä ei ole yllättävä tieto enää minulle; olemmehan Turkissa.
Soitan miehelleni Suomeen ja kerron, että olemme jo boarding-aulassa. Hän pyytää soittamaan vielä uudestaan, kun olemme koneessa. Lisäksi hän opastaa heittämään kaikki loput Turkin rahat ja kaiken, mikä muistuttaa Turkista, roskikseen Tukholmassa. Hän ei halua nähdä mitään, mikä muistuttaa häntä niistä ikävistä kokemuksista , jotka olimme kokeneet kolmen vuorokauden aikana Turkissa. Ymmärrän täysin häntä ja sanon etten itsekään enää jatkossa osta mitään, missä lukee Made in Turkey!
Vihdoinkin kokka kohti Skandinaviaa
Odotimme lentoa pelon ja hermostuneisuuden vallassa. Mikä tahansa turkkilaisen viranomaisen mielivaltainen toimi voisi taas riistää meiltä oikeutemme poistua Turkista!
Koemme voitonriemua, kun istahdimme lentokoneeseen. Olimme vihdoinkin matkalla kohti sivistysvaltiota. Matka sujui mukavasti. Tukholman Arlanda oli kuin kaikkien lupausten täyttymys meille.
Maahantulomuodollisuudet olivat todella vain muodollisuuksia. Kenttävirkailija kysyi, miksi matkakumppanini olivat menossa Suomeen. Kerroin heidän puolestaan, että he ovat Suomessa sijaitsevan siivousfirman omistajia ja matkalla aloittamaan työskentelyn Suomessa. Kenttävirkailija hymyili ja sanoi, että siivoustyötä ainakin riittää. Tervetuloa ja hyvää matkaa Suomeen!
Etsimme jatkolentoyhteyden Tukholmasta Helsinkiin. Se tuntui jo lastenleikiltä, kun vertasimme sitä kaikkiin vastoinkäymisiimme Turkissa. Liput olivat tietenkin kalliita, koska ostimme kentän myymälästä SAS/Finnairin toimistosta. Hinta ei tehnyt edes kipeää lompakolle, mutta matkavaramme olivat huvenneet totaalisesti. Tiedostin jo sinä hetkenä ettemme koskaan tulisi saamaan menettämiämme rahoja takaisin. Kovalla työllä ajanmittaan kassavaje tulisi korvattua, mutta mielestämme nämä painajaiset eivät kai koskaan lähtisi pois. Onneksi meidän ei tarvitse enää koskaan mennä Turkkiin edes läpikulkumatkalle!
Uusimmat blogimerkinnät
- Matkapäiväkirjasta oli jäänyt loppuosa ... 20.06.
- Kunniamaininta 08.12.
- Laajennettu perhekäsite 07.05.
- Iltani kuningattarena toteutui taas : ) 23.01.
- Kimallusta ja loistetta 06.12.
- Matkapäivä 7.; Turkin kauhut jatkuvat 06.11.
- Ihmisoikeusrikkomukset Turkissa 22.10.
- Matkapäivä 6./Turkki 10.10.
- Linkkejä hyviin kuvalähteisiin 04.10.
- Matkapäivä 5. 03.10.
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
Matkapäiväkirjasta oli jäänyt loppuosa poisSunnuntai 20.06.2010 15:12
KunniamainintaTiistai 08.12.2009 21:41
Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunta myönsi Monikulttuuristen perheiden liitto ry:lle kunniamaininnan 1.12.2009. Oli mukava saada tunnustusta vapaaehtoisena tehdystä työstä monikulttuuristen parien ja perheiden parissa.
Jo vuodesta 2004 alkaen on Pizza- ja moppilesket-ryhmämme kokoontuneet. Vilkkaimpina aikoina toimi 3 ryhmää viikossa. Sittemmin ryhmiä on pidetty sähköpostitse ja keskusteluryhmänä Facebookissa.
Nyt verkot on taas heitty avustusmereen ja odottelen päätöksiä. Toivon sekä itseni että tukea tarvitsevien pizza- ja moppileskien takia palkkarahojen ja toimitilojen löytyvät heti alkuvuodesta.
Tunnen, että minulla on paljon annettavaa vielä. Neuvonta- ja tukityön tekeminen on antoisaa vaikkakin vaativaa. Jotkut ryhmätoiminnan kautta tutuksi tulleet ovat edelleen ystäviäni. Elämämme kulkevat erilaisia polkuja pitkin, mutta kohtaavat silloin tällöin luontevissa tilanteissa.
Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Jo vuodesta 2004 alkaen on Pizza- ja moppilesket-ryhmämme kokoontuneet. Vilkkaimpina aikoina toimi 3 ryhmää viikossa. Sittemmin ryhmiä on pidetty sähköpostitse ja keskusteluryhmänä Facebookissa.
Nyt verkot on taas heitty avustusmereen ja odottelen päätöksiä. Toivon sekä itseni että tukea tarvitsevien pizza- ja moppileskien takia palkkarahojen ja toimitilojen löytyvät heti alkuvuodesta.
Tunnen, että minulla on paljon annettavaa vielä. Neuvonta- ja tukityön tekeminen on antoisaa vaikkakin vaativaa. Jotkut ryhmätoiminnan kautta tutuksi tulleet ovat edelleen ystäviäni. Elämämme kulkevat erilaisia polkuja pitkin, mutta kohtaavat silloin tällöin luontevissa tilanteissa.
Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Laajennettu perhekäsiteTorstai 07.05.2009 23:42
Tänään meillä oli taas oikea laajennetun perhekäsitteen mallipäivä. Ostimme heimopakkauksittain elintarvikkeita; mm. 15 kiloa perunoita, 10 kilo sipulia, säkillinen riisiä jne. Onneksi on tuo pakettiauto käytössä. Ei onnistu shoppailu enää henkilöautolla näillä ostosmäärillä.
Vastapalveluksena saan perheen muilta naisilta valmiita ruokia; kubbaa, bamia, tepsiä, dolmaa...NAM!
Olen opettanut mieheni sukulaisnaisia tekemään suomalaisia ruokia ja leipomaan suomalaisittain. Tämä on todellista kulttuurivaihtoa. Tänään ostin pari kiloa voita, että mieheni serkku leipoisi baklavaa meille. Uutena vuotena tupakoinnin lopettaneesta miehestäni on tullut herkuttelija sen myötä, kun makuaisti on parantunut.
Sunnuntaina, mikäli säät sallivat, grillaamme yhdessä. Kotipihamme uusi grilli on loistava. Arinaa saa laskettua ja nostettua sen mukaan, mikä on lämpötilan tarve kunkin ruokatarvikkeen kohdalla.
Vastapalveluksena saan perheen muilta naisilta valmiita ruokia; kubbaa, bamia, tepsiä, dolmaa...NAM!
Olen opettanut mieheni sukulaisnaisia tekemään suomalaisia ruokia ja leipomaan suomalaisittain. Tämä on todellista kulttuurivaihtoa. Tänään ostin pari kiloa voita, että mieheni serkku leipoisi baklavaa meille. Uutena vuotena tupakoinnin lopettaneesta miehestäni on tullut herkuttelija sen myötä, kun makuaisti on parantunut.
Sunnuntaina, mikäli säät sallivat, grillaamme yhdessä. Kotipihamme uusi grilli on loistava. Arinaa saa laskettua ja nostettua sen mukaan, mikä on lämpötilan tarve kunkin ruokatarvikkeen kohdalla.
Iltani kuningattarena toteutui taas : )Perjantai 23.01.2009 18:32
Olimme ennen joulua; 20.12.2008, Puistokulmassa ( tanssipaikka Vantaalla ) Saman Omarin ensimmäisessä Suomen konsertissa. Saman on muuttanut Suomeen perheensä kanssa. Se on suuri lahja täällä asuville kurdeille. Nyt on laadukasta kurdimusiikkia kuunneltavana livenakin! Joitakin Samanin lauluja löytynee youtubestakin ja levyjä on myynnissä etnisen musiikin kaupoissa.
Sain tilaisuuden pukeutua uuteen pukuuni, joka on turkoosi. Käytin kaikkia pukukoodin mukaisia koruja myös sen kanssa, joten kullankimallusta ei puuttunut. Kengätkin olivat kultaiset. Välillä on myynnissä mm. Biancosta ja Haloselta ihania kultaisia ja hopeisia kenkiä, joita en voi vastustaa. Ja niinpä niitä kenkiä kertyy pikkuhiljaa vaatehuoneeseen.
Miehet eivät ymmärrä, miksi naisella täytyy olla useita pareja juhlakenkiä. Siksi olen kehittänyt Biancon myyjän opastuksella kaavan, jota noudatan. Kun olen ostanut uudet kengät, otan ne pakkauksesta, hintamerkit pois ja kengät vaatehuoneen perälle, niin etteivät ne näy ensivilkaisulla sieltä. Sitten kun tulee juhliin lähdön aika, otetaan ne uudet kengät käyttöön ja sanotaan uusia kenkiä ihmettelevälle miehelle:", Onhan minulla ollut nuo kengät vaikka kuinka kauan. Et vaan ole huomannut niitä!" Ja menee mieheen ihan täydestä...
Viikonlopun aikana "nakitan" tyttäreni valokuvaamaan minut kurdipuvuissani ja laitan kuvat näkyviin kaikille.
Jos etsit vastaavanlaisia pukuja, niin tiedossani on ompelija Vantaalla!
Sain tilaisuuden pukeutua uuteen pukuuni, joka on turkoosi. Käytin kaikkia pukukoodin mukaisia koruja myös sen kanssa, joten kullankimallusta ei puuttunut. Kengätkin olivat kultaiset. Välillä on myynnissä mm. Biancosta ja Haloselta ihania kultaisia ja hopeisia kenkiä, joita en voi vastustaa. Ja niinpä niitä kenkiä kertyy pikkuhiljaa vaatehuoneeseen.
Miehet eivät ymmärrä, miksi naisella täytyy olla useita pareja juhlakenkiä. Siksi olen kehittänyt Biancon myyjän opastuksella kaavan, jota noudatan. Kun olen ostanut uudet kengät, otan ne pakkauksesta, hintamerkit pois ja kengät vaatehuoneen perälle, niin etteivät ne näy ensivilkaisulla sieltä. Sitten kun tulee juhliin lähdön aika, otetaan ne uudet kengät käyttöön ja sanotaan uusia kenkiä ihmettelevälle miehelle:", Onhan minulla ollut nuo kengät vaikka kuinka kauan. Et vaan ole huomannut niitä!" Ja menee mieheen ihan täydestä...
Viikonlopun aikana "nakitan" tyttäreni valokuvaamaan minut kurdipuvuissani ja laitan kuvat näkyviin kaikille.
Jos etsit vastaavanlaisia pukuja, niin tiedossani on ompelija Vantaalla!
Kimallusta ja loistettaLauantai 06.12.2008 00:17
Sain uudet kurdipukuni Kristiinan mukana Suomeen : ) Olen todella iloinen; ja odotan seuraavia kurdijuhlia, joissa saan olla kuningatar. Ostin kankaat syyskuussa Hawlerista. Anoppini vei ne teetettäväksi ompelijalle Suleimaniaan.Turkoosista puvusta olen haaveillut jo tosi pitkään. Myös musta puku, jossa on kauniita lilanvärisiä paljettikoristeluita, on tosi upea.
Nyt minulla on viisi pukua. Ensimmäinen on vaaleanlila kimallekoristeinen, toinen vaaleanpunainen hopeanvärisin kiiltokuvioin, kolmas musta punaisin paljetein, neljäs turkoosi ja viides musta lilakoristeinen.
Ostin bazaarista erilaisia pukukoruja. Pari pitkää kaulakorua, jotka puetaan poikittain kurdipuvun päälle. Juhlakäyttöä varten minulla on nyt myös päälaen peittävä "kultapäähine", joka pitää kiinnittää hiuksiin. Minulta puuttuu vielä käsikoriste, jossa on sormuksia mukana.
Presidentinlinnaan ei tullut kutsua tänä vuonnakaan, joten odottelen muita juhlatilaisuuksia saadakseni esitellä kurdikulttuuria. Kun olen pukeutunut kurdiasuun, minulta tullaan kysymään, mikä se on ja miksi pidän sitä. Näin saan luontevia tilaisuuksia kertoa kurdeista, Kurdistanista ja kurdikulttuurista! Koen tekeväni tärkeätä työtä tehdessäni kurdien asiat tunnetuiksi.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
P.S. Toivon, että kurdit jonakin päivänä saavat oman valtion ja voivat viettää itsenäisyyspäivää.
Nyt minulla on viisi pukua. Ensimmäinen on vaaleanlila kimallekoristeinen, toinen vaaleanpunainen hopeanvärisin kiiltokuvioin, kolmas musta punaisin paljetein, neljäs turkoosi ja viides musta lilakoristeinen.
Ostin bazaarista erilaisia pukukoruja. Pari pitkää kaulakorua, jotka puetaan poikittain kurdipuvun päälle. Juhlakäyttöä varten minulla on nyt myös päälaen peittävä "kultapäähine", joka pitää kiinnittää hiuksiin. Minulta puuttuu vielä käsikoriste, jossa on sormuksia mukana.
Presidentinlinnaan ei tullut kutsua tänä vuonnakaan, joten odottelen muita juhlatilaisuuksia saadakseni esitellä kurdikulttuuria. Kun olen pukeutunut kurdiasuun, minulta tullaan kysymään, mikä se on ja miksi pidän sitä. Näin saan luontevia tilaisuuksia kertoa kurdeista, Kurdistanista ja kurdikulttuurista! Koen tekeväni tärkeätä työtä tehdessäni kurdien asiat tunnetuiksi.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
P.S. Toivon, että kurdit jonakin päivänä saavat oman valtion ja voivat viettää itsenäisyyspäivää.
Matkapäivä 7.; Turkin kauhut jatkuvatTorstai 06.11.2008 13:08
Takaisin Esenbogalle
Heräsin itsekseni 1.30. Aloitin ”aamutoimet” ja jätin kylpyhuoneen oven auki, jotta sieltä kajastava valo herättäisi myös matkakumppanini. Kun olimme valmiita, siirrymme alakertaan kantamuksinemme. Tilasin receptionista taksin lentoasemalle. Kyyti maksoi 25 liiraa tällä kertaa. Menimme läpi turvatarkastuksen. Minusta tuntui, että osaan kohta jo lentää itsekin. Olin ollut niin monta kertaa tämän matkan aikana kädet levällään turvatarkastuksien takia.
Etsin pistorasiaa, jotta saisin ladattua kännykkäni akkua. Jään kyyköttämään matkamuistomyymälän viereen odottaessani kännykän latautumista. Minua huvittaa, kun näen myyntitiskissä rasian, jonka kannessa on taruolento Sahmaran, joka on kurdilegendasta peräisin. Maa, joka sortaa kurdeja, myy matkamuistoksi tuotteita kurdikuvituksin; mukavan itseironista.
Huomasin, että yksi mies on jo mennyt check in-jonoon. Kävin kysymässä häneltä, onko tämä oikea jono Istanbulin lennolle. Hänkään ei osaa englantia, joten toistelen sanaa Istanbul ja viiton kädelläni. Hän sanoi Istanbul, joten oletan sen olevan oikea paikka meillekin. Jäin jonoon ja viiton matkakumppanejani raahaamaan laukut sinne.
Hetken kuluttua virkailijat saapuvat toimipisteisiinsä. Nainen, joka vastaanottaa laukkumme ja tarkistaa lippumme, ei osaa englantia kovin hyvin tai ainakaan hän ei vastaa meille englanniksi. Selitän, että nämä matkatavarat ovat yhteisiä meille kolmelle (68,2 kg) ja että matkustamme yhdessä koko reitin. Hän laittaa tarranauhat laukkuihin. Varmistan häneltä, että ne on reititetty niin, että näemme ne seuraavan kerran Stuttgartissa. Hän nyökkää, joten oletan asian olevan kunnossa.
Lähdemme etsimään kahvilaa, josta saisimme edes aamupalaa ennen lentoa, joka on vasta 5.05. Boarding alkaisi 4.35, joten syömisen täytyy tapahtua ripeään tahtiin. Löydämme Esenbogan alakerrasta itsepalveluravintolan. Matkakumppanini tilaavat jotakin pizzaleivän tapaista ja itse nautin hedelmäsalaatin ja kahvin. Syötyämme kehotan matkakumppaneitani kiirehtimään, että ehdimme ajoissa boarding-portille.
Boarding tapahtuu ja siirrymme saman tien lentokoneeseen. Lento Ankarasta Istanbuliin kesti tunnin.
Taas Istanbulin terminaalissa
Istanbulin kotimaanterminaaliin saavuttuamme alkaa suunnistus kohti ulkomaan lähtevien lentojen aulaa. Tarkoituksena oli siis jatkaa matkaa Istanbulista transit-lentona Stuttgartiin. Löydän oikean aulan ja portit, joiden kautta siirrymme passintarkastukseen. Lento lähtisi klo 8.00, joten aikaa ei olisi liikaa, mutta sen pitäisi kuitenkin riittää.
Ja tästä se painajainen Turkissa syvenee entisestään
Siirrymme passintarkastajan kopille yhdessä. Minun passini ja lentolippuni leimataan. Minua kehotetaan siirtymään eteenpäin. Jään kopin takanurkalle odottamaan, että myös matkakumppanieni passi ja lippu leimataan. Virkailija soittaa jonnekin ja kopin luo saapuvat poliisit, jotka vievät matkakumppanini mennessään.
Turkkilaisen poliisin mielestä ei ole ongelmaa, minun mielestäni on...
Kyselen, mikä tässä nyt on ongelmana. Virkailija vastaa minulle, ettei ole mitään ongelmaa. Kysyn häneltä, miksi ystäväni vietiin sitten passintarkastusjonosta ja mihin heidät vietiin. Vaadin päästä heidän mukaansa. Minulle sanotaan, etten voi siirtyä enää odotusaulan puolelle, kun passini ja lippuni on jo leimattu. Mutta en voi jättää kielitaidottomia ja avuttomia matkakumppaneitani.
Soitan miehelleni Suomeen ja kerron tilanteen. Hän kehottaa tunkeutumaan takaisin passintarkastuksen läpi matkakumppaneideni luokse. Poliisit eivät päästä minua enää takaisin lähtöaulaan. Pian matkakumppanini häipyvät näkyvistäni.
Tunnen pakokauhun nousevan mielessäni. Tiedän tosiasioita turkkilaisen poliisin toimista; varsinkin kurdien kohdalla. Niin monet naiset Turkin poliisi on raiskannut kuulusteluissa poliisiasemilla. Monet heistä sukulaisten tai aviomiehen nähden, jotta häpeä olisi suurempi ja henkinen kärsimys pahempi. Pelkään pahinta ystävieni puolesta.
(Lisätietoa ihmisoikeusrikkomuksista Turkissa mm. Kirsti Härkönen/Kunniallisen naisen taakka)
Tylytys jatkuu
Mieheni soittaa minulle ja kysyy tilannetta. Matkakumppanini eivät ole päässeet takaisin. Mieheni kertoo soittavansa Saksaan ja pyytävänsä turkinkieltä taitavan sukulaisen soittavan minulle kohta. Kohta kännykkäni soi ja vien sen passintarkastajalle, joka on evännyt ystävieni lennolle pääsyn. Keskustelu ei johda tilanteen ratkeamiseen millään lailla. Tyly virkailija ojentaa kännykkäni minulle takaisin ja viittaa kädellään, että minun on mentävä takaisin loungen puolelle.
Mieheni soittaa minulle ja minä soitan hänelle moneen kertaan. Myös Saksassa asuva sukulaisemme soittaa minulle moneen kertaan ja tiedustelee ovatko asiat edenneet mitenkään. Turkkilaisten virkailijoiden suhtautuminen kurdiystäviini ei muutu edes turkinkielisten puhelinkeskustelujen kautta. Kiroan jo valmiiksi puhelinlaskua, joka tästä turkkilaisten virkamiesten kiusan- ja haitanteosta tulee syntymään meille.
Englanninkielentaidottomuus taitaa olla panepidemia Turkissa
Etsin käsiini poliisin (, joka ei osaa englantia!) ja kysyn, miten pääsen takaisin lähtöaulaan. Onneksi kaksi lentovirkailijaa tulkkaa kysymykseni ja neuvovat minua menemään Turkish Airlinesin toimistoon perumaan lentolippuni ja noutamaan matkatavarat.
Juoksentelen pitkin poikin terminaalissa. Kysyn moneen kertaan ohjeita THY:n toimistoon, mutta en saa täsmällistä sijaintia tietooni. Jokainen neuvoi eri tavalla ja tuntui unohtavan jonkun oleellisen tiedonjyväsen ohjeissaan. Vihdoinkin löydän terminaalin alakertaan, jossa on hyljätynoloinen tiski ja sen takana yksi virkailija.
Yllättäen tämä naishenkilö osoittautuu erittäin ystävälliseksi ja englanninkielentaitoiseksi! Hän vie minut paikkaan, jossa lentolippuni Saksaan mitätöidään. Minua opastetaan lost & found`iin noutamaan matkalaukkuja. Samalla virkailija kertoo, että minulla on oikeus vaihtaa menettämäni lentolippu ilman lisäveloitusta toiselle lennolle Saksaan. ( Joka osoittautuu myöhemmin tyhjäksi lupaukseksi! )
Pakaasit löytyvät; vihdoinkin
Lost & found-pisteen virkailija käy noutamassa laukut koneelta. Hetken kuluttua tutut laukut tupsahtavat taas hihnaa pitkin luokseni. Raahaan ne pelkällä raivolla ja sen antamilla voimilla vaunuihin. Alan suunnistaa takaisin kohti kotimaan terminaalin lähtöaulaa.
Kun etsin hissiä, jolla pääsen yläkertaan vaunun kera, seuraani lyöttäytyy ”ystävällinen” virka-asuinen mieshenkilö. Hänen avuliaisuutensa haiskahtaa pahasti kyttäämiseltä; todennäköisesti turvallisuuspoliisi tai vastaava. Mies kyselee minulta Turkin matka tarkoitustani, milloin olen saapunut maahan ja miksi hain matkalaukkuni pois koneelta jne. Mietin kuumeisesti, miten pääsisin hänestä eroon mahdollisimman pian.
Kännykkäni pärähtää soimaan. Vastaan puhelimeeni ja sanon ”avustajalle”, että hän voi jatkaa matkaansa, koska puhelussani menee varmaan pitkä aika. Vastahakoisesti mies poistuu vilkuillen vielä minua moneen kertaan. Olen varma, että hän tarkkailee minua jostakin.'
Ystäväni; elossa ja hyvissä voimissa
Löydän ystäväni ja alamme etsiä auki olevaa lipunmyyntipistettä. Näytän mitätöityä lippuani ja kysyn saanko tilalle toisen. Virkailija vastaa, että vain THY:lla on oikeus antaa korvaava lippu. Joten jatkamme lipunmyynnin etsimistä. Turkish Airlines tiski on aulan takalaidassa. Näytän lippuani ja kysyn uutta tilalle; turhaan.
Joudun ostamaan 3 uutta lippua. Virkailija ehdottaa Moskovaa ja Pietaria vaihtoehdoiksi. Sanon etteivät ne käy, koska Venäjä ei ole EU:ssa. Sitten keksin itse, että voisimme lentää Tukholmaan. Sieltä olisi helppo jatkaa Helsinkiin.
Käymme ”varmistamassa matkaoikeutemme” viisumitoimistosta ja palaamme sitten lunastamaan lentoliput Tukholmaan. 1.479 YTL, jonka maksan dollareina. Eli häviämme varmaan valuuttana aika paljon, niin kuin jokaisessa ostoksessa Turkissa. Mutta rahanmenetys on niin pieni asia siihen verrattuna, että menettäisimme vapautemme tai henkemme Turkissa.
Kello 10.40 tulisimme pelastumaan Turkista; toivottavasti…
Veimme laukut check in-hihnalle ja siirryimme saman tien passintarkastukseen. Kaksi poliisia kyyläsi passeja ja oleskelulupia luupin kanssa. Sen jälkeen, kun näytin heille suomenkielistä Maahanmuuttoviraston oleskelulupapäätöstä, he lopettivat paperien tarkastelun ja päästivät meidät eteenpäin. Jonossa ollessamme passit ja oleskeluluvat käytiin vielä uudestaan läpi luupin kera.
Saavuttuamme passintarkastuskopille, virkailija soitti samat poliisit takaisin, jotka olivat jo ensimmäisen kerran tutkineet paperimme. Tällä kertaa myös matkakumppanieni passit ja matkaliput leimattiin ja heidät päästettiin loungen puolelle. Minulle passi ja matkalippu ojennettiin kohteliaasti ja kauniisti käteen. Matkakumppanieni passit ja liput lämäistiin vihaisesti ja halveksuen kopin tiskiin. Olivat kai pettyneitä, kun eivät saaneet kiristettyä meiltä lahjuksia!
Heräsin itsekseni 1.30. Aloitin ”aamutoimet” ja jätin kylpyhuoneen oven auki, jotta sieltä kajastava valo herättäisi myös matkakumppanini. Kun olimme valmiita, siirrymme alakertaan kantamuksinemme. Tilasin receptionista taksin lentoasemalle. Kyyti maksoi 25 liiraa tällä kertaa. Menimme läpi turvatarkastuksen. Minusta tuntui, että osaan kohta jo lentää itsekin. Olin ollut niin monta kertaa tämän matkan aikana kädet levällään turvatarkastuksien takia.
Etsin pistorasiaa, jotta saisin ladattua kännykkäni akkua. Jään kyyköttämään matkamuistomyymälän viereen odottaessani kännykän latautumista. Minua huvittaa, kun näen myyntitiskissä rasian, jonka kannessa on taruolento Sahmaran, joka on kurdilegendasta peräisin. Maa, joka sortaa kurdeja, myy matkamuistoksi tuotteita kurdikuvituksin; mukavan itseironista.
Huomasin, että yksi mies on jo mennyt check in-jonoon. Kävin kysymässä häneltä, onko tämä oikea jono Istanbulin lennolle. Hänkään ei osaa englantia, joten toistelen sanaa Istanbul ja viiton kädelläni. Hän sanoi Istanbul, joten oletan sen olevan oikea paikka meillekin. Jäin jonoon ja viiton matkakumppanejani raahaamaan laukut sinne.
Hetken kuluttua virkailijat saapuvat toimipisteisiinsä. Nainen, joka vastaanottaa laukkumme ja tarkistaa lippumme, ei osaa englantia kovin hyvin tai ainakaan hän ei vastaa meille englanniksi. Selitän, että nämä matkatavarat ovat yhteisiä meille kolmelle (68,2 kg) ja että matkustamme yhdessä koko reitin. Hän laittaa tarranauhat laukkuihin. Varmistan häneltä, että ne on reititetty niin, että näemme ne seuraavan kerran Stuttgartissa. Hän nyökkää, joten oletan asian olevan kunnossa.
Lähdemme etsimään kahvilaa, josta saisimme edes aamupalaa ennen lentoa, joka on vasta 5.05. Boarding alkaisi 4.35, joten syömisen täytyy tapahtua ripeään tahtiin. Löydämme Esenbogan alakerrasta itsepalveluravintolan. Matkakumppanini tilaavat jotakin pizzaleivän tapaista ja itse nautin hedelmäsalaatin ja kahvin. Syötyämme kehotan matkakumppaneitani kiirehtimään, että ehdimme ajoissa boarding-portille.
Boarding tapahtuu ja siirrymme saman tien lentokoneeseen. Lento Ankarasta Istanbuliin kesti tunnin.
Taas Istanbulin terminaalissa
Istanbulin kotimaanterminaaliin saavuttuamme alkaa suunnistus kohti ulkomaan lähtevien lentojen aulaa. Tarkoituksena oli siis jatkaa matkaa Istanbulista transit-lentona Stuttgartiin. Löydän oikean aulan ja portit, joiden kautta siirrymme passintarkastukseen. Lento lähtisi klo 8.00, joten aikaa ei olisi liikaa, mutta sen pitäisi kuitenkin riittää.
Ja tästä se painajainen Turkissa syvenee entisestään
Siirrymme passintarkastajan kopille yhdessä. Minun passini ja lentolippuni leimataan. Minua kehotetaan siirtymään eteenpäin. Jään kopin takanurkalle odottamaan, että myös matkakumppanieni passi ja lippu leimataan. Virkailija soittaa jonnekin ja kopin luo saapuvat poliisit, jotka vievät matkakumppanini mennessään.
Turkkilaisen poliisin mielestä ei ole ongelmaa, minun mielestäni on...
Kyselen, mikä tässä nyt on ongelmana. Virkailija vastaa minulle, ettei ole mitään ongelmaa. Kysyn häneltä, miksi ystäväni vietiin sitten passintarkastusjonosta ja mihin heidät vietiin. Vaadin päästä heidän mukaansa. Minulle sanotaan, etten voi siirtyä enää odotusaulan puolelle, kun passini ja lippuni on jo leimattu. Mutta en voi jättää kielitaidottomia ja avuttomia matkakumppaneitani.
Soitan miehelleni Suomeen ja kerron tilanteen. Hän kehottaa tunkeutumaan takaisin passintarkastuksen läpi matkakumppaneideni luokse. Poliisit eivät päästä minua enää takaisin lähtöaulaan. Pian matkakumppanini häipyvät näkyvistäni.
Tunnen pakokauhun nousevan mielessäni. Tiedän tosiasioita turkkilaisen poliisin toimista; varsinkin kurdien kohdalla. Niin monet naiset Turkin poliisi on raiskannut kuulusteluissa poliisiasemilla. Monet heistä sukulaisten tai aviomiehen nähden, jotta häpeä olisi suurempi ja henkinen kärsimys pahempi. Pelkään pahinta ystävieni puolesta.
(Lisätietoa ihmisoikeusrikkomuksista Turkissa mm. Kirsti Härkönen/Kunniallisen naisen taakka)
Tylytys jatkuu
Mieheni soittaa minulle ja kysyy tilannetta. Matkakumppanini eivät ole päässeet takaisin. Mieheni kertoo soittavansa Saksaan ja pyytävänsä turkinkieltä taitavan sukulaisen soittavan minulle kohta. Kohta kännykkäni soi ja vien sen passintarkastajalle, joka on evännyt ystävieni lennolle pääsyn. Keskustelu ei johda tilanteen ratkeamiseen millään lailla. Tyly virkailija ojentaa kännykkäni minulle takaisin ja viittaa kädellään, että minun on mentävä takaisin loungen puolelle.
Mieheni soittaa minulle ja minä soitan hänelle moneen kertaan. Myös Saksassa asuva sukulaisemme soittaa minulle moneen kertaan ja tiedustelee ovatko asiat edenneet mitenkään. Turkkilaisten virkailijoiden suhtautuminen kurdiystäviini ei muutu edes turkinkielisten puhelinkeskustelujen kautta. Kiroan jo valmiiksi puhelinlaskua, joka tästä turkkilaisten virkamiesten kiusan- ja haitanteosta tulee syntymään meille.
Englanninkielentaidottomuus taitaa olla panepidemia Turkissa
Etsin käsiini poliisin (, joka ei osaa englantia!) ja kysyn, miten pääsen takaisin lähtöaulaan. Onneksi kaksi lentovirkailijaa tulkkaa kysymykseni ja neuvovat minua menemään Turkish Airlinesin toimistoon perumaan lentolippuni ja noutamaan matkatavarat.
Juoksentelen pitkin poikin terminaalissa. Kysyn moneen kertaan ohjeita THY:n toimistoon, mutta en saa täsmällistä sijaintia tietooni. Jokainen neuvoi eri tavalla ja tuntui unohtavan jonkun oleellisen tiedonjyväsen ohjeissaan. Vihdoinkin löydän terminaalin alakertaan, jossa on hyljätynoloinen tiski ja sen takana yksi virkailija.
Yllättäen tämä naishenkilö osoittautuu erittäin ystävälliseksi ja englanninkielentaitoiseksi! Hän vie minut paikkaan, jossa lentolippuni Saksaan mitätöidään. Minua opastetaan lost & found`iin noutamaan matkalaukkuja. Samalla virkailija kertoo, että minulla on oikeus vaihtaa menettämäni lentolippu ilman lisäveloitusta toiselle lennolle Saksaan. ( Joka osoittautuu myöhemmin tyhjäksi lupaukseksi! )
Pakaasit löytyvät; vihdoinkin
Lost & found-pisteen virkailija käy noutamassa laukut koneelta. Hetken kuluttua tutut laukut tupsahtavat taas hihnaa pitkin luokseni. Raahaan ne pelkällä raivolla ja sen antamilla voimilla vaunuihin. Alan suunnistaa takaisin kohti kotimaan terminaalin lähtöaulaa.
Kun etsin hissiä, jolla pääsen yläkertaan vaunun kera, seuraani lyöttäytyy ”ystävällinen” virka-asuinen mieshenkilö. Hänen avuliaisuutensa haiskahtaa pahasti kyttäämiseltä; todennäköisesti turvallisuuspoliisi tai vastaava. Mies kyselee minulta Turkin matka tarkoitustani, milloin olen saapunut maahan ja miksi hain matkalaukkuni pois koneelta jne. Mietin kuumeisesti, miten pääsisin hänestä eroon mahdollisimman pian.
Kännykkäni pärähtää soimaan. Vastaan puhelimeeni ja sanon ”avustajalle”, että hän voi jatkaa matkaansa, koska puhelussani menee varmaan pitkä aika. Vastahakoisesti mies poistuu vilkuillen vielä minua moneen kertaan. Olen varma, että hän tarkkailee minua jostakin.'
Ystäväni; elossa ja hyvissä voimissa
Löydän ystäväni ja alamme etsiä auki olevaa lipunmyyntipistettä. Näytän mitätöityä lippuani ja kysyn saanko tilalle toisen. Virkailija vastaa, että vain THY:lla on oikeus antaa korvaava lippu. Joten jatkamme lipunmyynnin etsimistä. Turkish Airlines tiski on aulan takalaidassa. Näytän lippuani ja kysyn uutta tilalle; turhaan.
Joudun ostamaan 3 uutta lippua. Virkailija ehdottaa Moskovaa ja Pietaria vaihtoehdoiksi. Sanon etteivät ne käy, koska Venäjä ei ole EU:ssa. Sitten keksin itse, että voisimme lentää Tukholmaan. Sieltä olisi helppo jatkaa Helsinkiin.
Käymme ”varmistamassa matkaoikeutemme” viisumitoimistosta ja palaamme sitten lunastamaan lentoliput Tukholmaan. 1.479 YTL, jonka maksan dollareina. Eli häviämme varmaan valuuttana aika paljon, niin kuin jokaisessa ostoksessa Turkissa. Mutta rahanmenetys on niin pieni asia siihen verrattuna, että menettäisimme vapautemme tai henkemme Turkissa.
Kello 10.40 tulisimme pelastumaan Turkista; toivottavasti…
Veimme laukut check in-hihnalle ja siirryimme saman tien passintarkastukseen. Kaksi poliisia kyyläsi passeja ja oleskelulupia luupin kanssa. Sen jälkeen, kun näytin heille suomenkielistä Maahanmuuttoviraston oleskelulupapäätöstä, he lopettivat paperien tarkastelun ja päästivät meidät eteenpäin. Jonossa ollessamme passit ja oleskeluluvat käytiin vielä uudestaan läpi luupin kera.
Saavuttuamme passintarkastuskopille, virkailija soitti samat poliisit takaisin, jotka olivat jo ensimmäisen kerran tutkineet paperimme. Tällä kertaa myös matkakumppanieni passit ja matkaliput leimattiin ja heidät päästettiin loungen puolelle. Minulle passi ja matkalippu ojennettiin kohteliaasti ja kauniisti käteen. Matkakumppanieni passit ja liput lämäistiin vihaisesti ja halveksuen kopin tiskiin. Olivat kai pettyneitä, kun eivät saaneet kiristettyä meiltä lahjuksia!
Ihmisoikeusrikkomukset TurkissaKeskiviikko 22.10.2008 22:11
Kirsti Härkönen/ Kunniallisen naisen taakka
"Seksuaalisuuteen kohdistuva rikos ei ole yksilön kohtalo, vaan ennen kaikkea poliittinen painostuskeino."
Turkki tavoittelee Euroopan unionin jäsenyyttä, ja kynnyskysymykseksi ovat nousseet ihmisoikeusrikkomukset. Maan allekirjoittamat sopimukset ja lait voivat antaa tilanteesta toiveikkaan kuvan, mutta käytännössä kidutukset, raiskaukset, kunniamurhat ja muu väkivalta poliisilaitoksilla, vankiloissa, kaduilla ja kodeissa jatkuvat.
Turun yliopiston filosofian laitoksella työskennellyt Kirsti Härkönen (1972-2003) toimi avustajana mm. ulkoministeriön rahoittamassa Ensi- ja turvakotien liiton hankkeessa, joka on selvittänyt Turkin ihmisoikeustilannetta ja erityisesti naisten oloja. Hänen raporttinsa on sekä vahvasti aikaan ja paikkaan sidottu että niiden yli ulottuva, yleishumaani teos.
Härkönen keskittyy tarkastelemaan erityisesti seksuaalisen väkivallan olemusta. Koska itäisissä kulttuureissa naisen seksuaalisuus on usein tiiviisti kytköksissä kollektiiviseen kunniaan ja häpeään, siihen väkivalloin kajoamalla voidaan painostaa ja hajottaa kokonaisia yhteisöjä. Kirja koostuu turkkilaisen naisjuristijärjestön raportoimista tapauskertomuksista, moniulotteisesta historiallis-filosofisesta analyysista sekä matkakuvauksista, joissa näkyvät Turkin monet kasvot.
Tarja Niemi: Mielestäni yksi vaikuttavimmista teoksista, jonka olen lukenut. Kirja kertoo tositarinoita naisten kohtelusta turkkilaisilla poliisilaitoksilla. Minulla oli välillä tosi paha olo lukiessani kirjaa, mutta katsoin sen loppuun asti lukemisen olevan velvollisuus kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka Turkin poliisi on raiskannut ja turmellut. Useat naisista raiskattiin aviomiehen ja/tai sukulaisten nähden.
EU-jäsenyydestä päättävien pitäisi ehdottomasti lukea tämä kirja! Samoin niiden, jotka puolustelevat Turkin oikeutta liittyä EU:n jäseneksi.
"Seksuaalisuuteen kohdistuva rikos ei ole yksilön kohtalo, vaan ennen kaikkea poliittinen painostuskeino."
Turkki tavoittelee Euroopan unionin jäsenyyttä, ja kynnyskysymykseksi ovat nousseet ihmisoikeusrikkomukset. Maan allekirjoittamat sopimukset ja lait voivat antaa tilanteesta toiveikkaan kuvan, mutta käytännössä kidutukset, raiskaukset, kunniamurhat ja muu väkivalta poliisilaitoksilla, vankiloissa, kaduilla ja kodeissa jatkuvat.
Turun yliopiston filosofian laitoksella työskennellyt Kirsti Härkönen (1972-2003) toimi avustajana mm. ulkoministeriön rahoittamassa Ensi- ja turvakotien liiton hankkeessa, joka on selvittänyt Turkin ihmisoikeustilannetta ja erityisesti naisten oloja. Hänen raporttinsa on sekä vahvasti aikaan ja paikkaan sidottu että niiden yli ulottuva, yleishumaani teos.
Härkönen keskittyy tarkastelemaan erityisesti seksuaalisen väkivallan olemusta. Koska itäisissä kulttuureissa naisen seksuaalisuus on usein tiiviisti kytköksissä kollektiiviseen kunniaan ja häpeään, siihen väkivalloin kajoamalla voidaan painostaa ja hajottaa kokonaisia yhteisöjä. Kirja koostuu turkkilaisen naisjuristijärjestön raportoimista tapauskertomuksista, moniulotteisesta historiallis-filosofisesta analyysista sekä matkakuvauksista, joissa näkyvät Turkin monet kasvot.
Tarja Niemi: Mielestäni yksi vaikuttavimmista teoksista, jonka olen lukenut. Kirja kertoo tositarinoita naisten kohtelusta turkkilaisilla poliisilaitoksilla. Minulla oli välillä tosi paha olo lukiessani kirjaa, mutta katsoin sen loppuun asti lukemisen olevan velvollisuus kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka Turkin poliisi on raiskannut ja turmellut. Useat naisista raiskattiin aviomiehen ja/tai sukulaisten nähden.
EU-jäsenyydestä päättävien pitäisi ehdottomasti lukea tämä kirja! Samoin niiden, jotka puolustelevat Turkin oikeutta liittyä EU:n jäseneksi.
Matkapäivä 6./TurkkiPerjantai 10.10.2008 20:26
Keskiviikko
Klo 00.51 tuli tekstiviesti mieheltäni. En jaksanut vastata. Klo 6.18 mieheni soittaa ja on huolestunut, kun en ole vastannut hänelle yöllä. Kerroin, kuinka väsynyt olin hotelliin saapuessani; en ollut nukkunut yhtään maanantaiaamun jälkeen. Olin ollut 34 tuntia hereillä ennen kuin pääsin nukkumaan hotelliin.
Suoritamme aamupesut, pukeudumme ja käymme aamiaisella hotellin ravintolassa. Olen tyytyväinen, kun saan vihdoinkin eurooppalaista maustettua jogurttia. Pyydän aamiaistarjoilijalta kahvia. Hän hädintuskin vastaa minulle. Odotan kahvia saapuvaksi... Pyydän toisen kerran kahvia... vasta vartin viiveen jälkeen pöytään tuodaan 3 kuppia murukahvia, joka on liian vahvaa. Juon sen verran kuin kykenen; ja ettei päänsärky iske myöhemmin.
Syötyämme palaamme huoneeseemme pakkaamaan laukut ja raahaamme ne hissiin ja ala-aulaan. Kirjaan meidät ulos hotellista ja tilaan taksin. Vasta kolmas taksi on riittävän suuri matkaukuillemme. Ihme, että Turkissa ajellaan moponkokoisilla "autoilla" ammattimaisessa liikenteessä. Suomessa se ei olisi mahdollista. Takaluukku auki retkottaen matkaamme vuorenrinteitä ylös suurlähetystölle.
Olemme perillä Ankaran suurlähetystöllä 8.30. Asetumme tavaroinemme vastapäätä lähestystöä jalkakäytävlle. Parikymmentä minuuttia vaille 10 vartija pyytää meidät siirtymään lähemmäksi. Meidät tarkastetaan metallinpaljastimella ja käsilaukut pyydetään avaamaan ja näyttämään sisältöä vartijalle. Kun kello on kymmenen, vartija ottaa ovipuhelimella yhteyden viisumitoimistoon. Yllättäen me pääsemme ensimmäisinä sisään (; suomalaisuuteni takia? ).
Viisumivirkailija pyytää matkakumppaneiltani passit, kun sanon, että toin heidät noutamaan valmiit oleskeluluvat. Luvat ovat valmiina. Siirrymme isompaan huoneeseen odottamaan lupien passiin siirtämistä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin poistumme lähetystörakennuksesta lupien kera.
Ja tästä lähtien Turkki alkaa näyttää meille todelliset kasvonsa!!!
Kun pyydän toista vartijoista tilaamaan meille taksin, hän sanoo nenäkkäästi olevansa poliisi eikä taksi. Raahaamme laukkumme mäen ylle ja jäämme odottamaan käsipystykyytiä kadun laitaan.
Muutaman minuutin kuluttua kohdallemme pysähtyy taksi, jossa on jo yksi matkustaja etupenkillä. Hän poistuu kyydistä ja me lastaamme laukkumme ja itsemme sisään taksiin. Mittarissa on jo 13 liiraa. Näytän kädelläni mittaria ja kysyn englanniksi, mitä tuo tarkoittaa. Kuski nollaa mittarin ja lähdemme matkaan. Taas olisimme tulleet huijatuiksi ellen olisi ollut tarkkana.
Kuski kaahaa läpi saasteisen Ankaran lentoasemalle. Ilma on keltaisenruskeaa eikä maisemaa näe kuin vasta lähietäisyydeltä. Kuorma-autot puskevat sankkaa, mustaa pakokaasua ilmoille. Kuski pitää apukuljettajan puoleista ikkunaa auki. Saan aimoannoksen Ankaran saasteita hengitettäväkseni.
Puolessa välissä matkaa alkaa piipittää joku varoitin. Katson bensamittaria, jonka osoitin on punaisella. Kuski jatkaa kaahaavaa ajotyyliään piittaamatta varoittimen piipityksestä eikä tankkaa autoa matkalla lentoasemalle. Nopeusrajoituksen ollessa 90 km/h hän ajaa koko ajan 130 km/h! Vähän ennen lentoasemaa on poliisin nopeudenseurantapiste. Kuski painaa jarrua rajusti vähentääkseen nopeutta. Hän välttää täpärästi sakotuksen.
Perille saapuessamme mittarissa on jo 75 liiraa. Revimme laukut ulos autosta ja siirrymme terminaaliin. Spottasin screenilta suoran lennon Muncheniin klo 15.40. Se sopisi hyvin meidän suunnitelmiin! Kävin lippuluukulla kysymässä, onko ko. lennolla tilaa. On runsaasti! Kun tuon matkakumppanieni Irakin passit lippujen kirjoittamista varten, paikkoja ei enää olekaan. Virkailija varmisti tilaan puhelinsoitolla esimieheltään. Tämä ohjeisti ettei Irakin passinhaltija saa matkustaa Turkista Lufthansalla Saksaan edes Schengenin oleskeluluvilla ! Kuinka tämä voi olla mahdollista ?
Soitin Suomeen miehelleni ja kerroin tilanteen. Jatkoin neuvotteluja Lufthansan henkilökunnan kanssa samalla. Mieheni puhui nettipuhelimen kautta samalla Saksaan, jossa yhteyshenkilömme oli matkatoimistossa ostamassa lentolippuja meille, jos emme voisi ostaa lippuja Ankaran lentoasemalta.
Lufthansan henkilökunta pysyi kielteisessä päätöksessään. He sanoivat, että Lufthansa joutuisi maksamaan rangaistusmaksun Saksassa, jos päästäisivät Irakin passinhaltijoita matkustamaan lentoyhtiönsä kautta Saksaan. Tähän päätökseen haluaisin saada virallisen kannanoton Saksan maahanmuuttoviranomaisilta, EU:sta ja Lufthansalta myöhemmin.
Mieheni soitti minulle ja kertoi, että Saksasta on ostettu meille lentoliput Ankara-Istanbul-Stuttagart. Lunastin liput Turkish Airlinesin tiskiltä. Luotin siihen, jos liput voi ostaa, että niitä voi myös käyttää koko reitin osalta. Mutta toisin tulisi käymään... Tosin lento on vasta aikaisin aamulla. Meidän pitää olla takaisin Esenbogassa klo 3.00 seuraavana aamuna check in:ia varten. Olin erittäin pettynyt siihen, että joutuisin viettämään vielä yhden yön ( ja päivän ) Turkissa. Tätä minä juuri olin pelännytkin.
Koska emme halunneet notkua 12 tuntia taas lentoasemalla, menimme taksilla Airport hotelliin. Otin meille kahden hengen huoneen lisävuoteella 90 euron hintaan. Tämä olikin tosi tasokas ja hieno hotellin. Koreaan univormuun pukeutunut piccolo avusti meidät laukkuinemme yläkertaan ja huoneeseen. Viiden minuutin kuluttua tuli kerrossiivooja laittamaan lisävuoteen paikalleen.
Nuoriherra uppoutui television välityksellä jalkapallon ihmeelliseen maailmaan. Nuorineiti kävi makuulle vuoteeseensa ja nukahti melko pian. Olisin halunnut mennä hierontaan, mutta kylpylä oli suljettu remontin takia. Varsinainen turistikausi oli ilmeisesti jo päättynyt ja tarvittavia korjauksia oli alettu heti tehdä. Istuin tovin ala-aulassa ja nautin virvoitusjuoman ja söin pähkinöitä. Kun minusta tuntui siltä, että olin tarpeeksi rentoutunut, siirryin takaisin huoneeseemme. Otin vielä vaahtokylvyn ennen kuin paneuduin vuoteeseeni.
Laitoin kännykkääni varmuuden vuoksi herätyksen klo 2.00, jotta ehtisimme varmasti lentoasemalle ajoissa. Säpsähdin monta kertaa yön aikana hereille. Onneksi myös nukahdin takaisin. Tätä matkapäivän jälkeen en osannut odottaa mitään pahempaa tapahtuvaksi, mutta Turkki osaa aina yllättää pahimmalla mahdollisella tavalla!
Tätä kirjoittaessani minua naurattaa Turkin presidentin ( HS 10.10.2008 ) antavat arviot siitä, kuinka turkkilaiset ovat tehneet suuria ponnistuksia ja edistyneet huomattavia askeleita tiellään kohti EU:n jäsenyyttä. Miten sitä edistystä ei näe käytännössä ollenkaan? Kurdeja kohdellaan Turkissa edelleen yhtä huonosti. He eivät saa puhua omaa kieltään, eivät saa opiskella äidinkielellään, eikä radio- ja televisioasemat voi esteettömästi tuottaa ohjelmia kurdeille! Kurdeilla ei ole edes oikeutta terveys- ja sosiaalipalveluihin. Se on juuri sitä Kristiina Koivusen mainitsemaa "Näkymätöntä sotaa kurdeja vastaan Turkissa" !
Klo 00.51 tuli tekstiviesti mieheltäni. En jaksanut vastata. Klo 6.18 mieheni soittaa ja on huolestunut, kun en ole vastannut hänelle yöllä. Kerroin, kuinka väsynyt olin hotelliin saapuessani; en ollut nukkunut yhtään maanantaiaamun jälkeen. Olin ollut 34 tuntia hereillä ennen kuin pääsin nukkumaan hotelliin.
Suoritamme aamupesut, pukeudumme ja käymme aamiaisella hotellin ravintolassa. Olen tyytyväinen, kun saan vihdoinkin eurooppalaista maustettua jogurttia. Pyydän aamiaistarjoilijalta kahvia. Hän hädintuskin vastaa minulle. Odotan kahvia saapuvaksi... Pyydän toisen kerran kahvia... vasta vartin viiveen jälkeen pöytään tuodaan 3 kuppia murukahvia, joka on liian vahvaa. Juon sen verran kuin kykenen; ja ettei päänsärky iske myöhemmin.
Syötyämme palaamme huoneeseemme pakkaamaan laukut ja raahaamme ne hissiin ja ala-aulaan. Kirjaan meidät ulos hotellista ja tilaan taksin. Vasta kolmas taksi on riittävän suuri matkaukuillemme. Ihme, että Turkissa ajellaan moponkokoisilla "autoilla" ammattimaisessa liikenteessä. Suomessa se ei olisi mahdollista. Takaluukku auki retkottaen matkaamme vuorenrinteitä ylös suurlähetystölle.
Olemme perillä Ankaran suurlähetystöllä 8.30. Asetumme tavaroinemme vastapäätä lähestystöä jalkakäytävlle. Parikymmentä minuuttia vaille 10 vartija pyytää meidät siirtymään lähemmäksi. Meidät tarkastetaan metallinpaljastimella ja käsilaukut pyydetään avaamaan ja näyttämään sisältöä vartijalle. Kun kello on kymmenen, vartija ottaa ovipuhelimella yhteyden viisumitoimistoon. Yllättäen me pääsemme ensimmäisinä sisään (; suomalaisuuteni takia? ).
Viisumivirkailija pyytää matkakumppaneiltani passit, kun sanon, että toin heidät noutamaan valmiit oleskeluluvat. Luvat ovat valmiina. Siirrymme isompaan huoneeseen odottamaan lupien passiin siirtämistä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin poistumme lähetystörakennuksesta lupien kera.
Ja tästä lähtien Turkki alkaa näyttää meille todelliset kasvonsa!!!
Kun pyydän toista vartijoista tilaamaan meille taksin, hän sanoo nenäkkäästi olevansa poliisi eikä taksi. Raahaamme laukkumme mäen ylle ja jäämme odottamaan käsipystykyytiä kadun laitaan.
Muutaman minuutin kuluttua kohdallemme pysähtyy taksi, jossa on jo yksi matkustaja etupenkillä. Hän poistuu kyydistä ja me lastaamme laukkumme ja itsemme sisään taksiin. Mittarissa on jo 13 liiraa. Näytän kädelläni mittaria ja kysyn englanniksi, mitä tuo tarkoittaa. Kuski nollaa mittarin ja lähdemme matkaan. Taas olisimme tulleet huijatuiksi ellen olisi ollut tarkkana.
Kuski kaahaa läpi saasteisen Ankaran lentoasemalle. Ilma on keltaisenruskeaa eikä maisemaa näe kuin vasta lähietäisyydeltä. Kuorma-autot puskevat sankkaa, mustaa pakokaasua ilmoille. Kuski pitää apukuljettajan puoleista ikkunaa auki. Saan aimoannoksen Ankaran saasteita hengitettäväkseni.
Puolessa välissä matkaa alkaa piipittää joku varoitin. Katson bensamittaria, jonka osoitin on punaisella. Kuski jatkaa kaahaavaa ajotyyliään piittaamatta varoittimen piipityksestä eikä tankkaa autoa matkalla lentoasemalle. Nopeusrajoituksen ollessa 90 km/h hän ajaa koko ajan 130 km/h! Vähän ennen lentoasemaa on poliisin nopeudenseurantapiste. Kuski painaa jarrua rajusti vähentääkseen nopeutta. Hän välttää täpärästi sakotuksen.
Perille saapuessamme mittarissa on jo 75 liiraa. Revimme laukut ulos autosta ja siirrymme terminaaliin. Spottasin screenilta suoran lennon Muncheniin klo 15.40. Se sopisi hyvin meidän suunnitelmiin! Kävin lippuluukulla kysymässä, onko ko. lennolla tilaa. On runsaasti! Kun tuon matkakumppanieni Irakin passit lippujen kirjoittamista varten, paikkoja ei enää olekaan. Virkailija varmisti tilaan puhelinsoitolla esimieheltään. Tämä ohjeisti ettei Irakin passinhaltija saa matkustaa Turkista Lufthansalla Saksaan edes Schengenin oleskeluluvilla ! Kuinka tämä voi olla mahdollista ?
Soitin Suomeen miehelleni ja kerroin tilanteen. Jatkoin neuvotteluja Lufthansan henkilökunnan kanssa samalla. Mieheni puhui nettipuhelimen kautta samalla Saksaan, jossa yhteyshenkilömme oli matkatoimistossa ostamassa lentolippuja meille, jos emme voisi ostaa lippuja Ankaran lentoasemalta.
Lufthansan henkilökunta pysyi kielteisessä päätöksessään. He sanoivat, että Lufthansa joutuisi maksamaan rangaistusmaksun Saksassa, jos päästäisivät Irakin passinhaltijoita matkustamaan lentoyhtiönsä kautta Saksaan. Tähän päätökseen haluaisin saada virallisen kannanoton Saksan maahanmuuttoviranomaisilta, EU:sta ja Lufthansalta myöhemmin.
Mieheni soitti minulle ja kertoi, että Saksasta on ostettu meille lentoliput Ankara-Istanbul-Stuttagart. Lunastin liput Turkish Airlinesin tiskiltä. Luotin siihen, jos liput voi ostaa, että niitä voi myös käyttää koko reitin osalta. Mutta toisin tulisi käymään... Tosin lento on vasta aikaisin aamulla. Meidän pitää olla takaisin Esenbogassa klo 3.00 seuraavana aamuna check in:ia varten. Olin erittäin pettynyt siihen, että joutuisin viettämään vielä yhden yön ( ja päivän ) Turkissa. Tätä minä juuri olin pelännytkin.
Koska emme halunneet notkua 12 tuntia taas lentoasemalla, menimme taksilla Airport hotelliin. Otin meille kahden hengen huoneen lisävuoteella 90 euron hintaan. Tämä olikin tosi tasokas ja hieno hotellin. Koreaan univormuun pukeutunut piccolo avusti meidät laukkuinemme yläkertaan ja huoneeseen. Viiden minuutin kuluttua tuli kerrossiivooja laittamaan lisävuoteen paikalleen.
Nuoriherra uppoutui television välityksellä jalkapallon ihmeelliseen maailmaan. Nuorineiti kävi makuulle vuoteeseensa ja nukahti melko pian. Olisin halunnut mennä hierontaan, mutta kylpylä oli suljettu remontin takia. Varsinainen turistikausi oli ilmeisesti jo päättynyt ja tarvittavia korjauksia oli alettu heti tehdä. Istuin tovin ala-aulassa ja nautin virvoitusjuoman ja söin pähkinöitä. Kun minusta tuntui siltä, että olin tarpeeksi rentoutunut, siirryin takaisin huoneeseemme. Otin vielä vaahtokylvyn ennen kuin paneuduin vuoteeseeni.
Laitoin kännykkääni varmuuden vuoksi herätyksen klo 2.00, jotta ehtisimme varmasti lentoasemalle ajoissa. Säpsähdin monta kertaa yön aikana hereille. Onneksi myös nukahdin takaisin. Tätä matkapäivän jälkeen en osannut odottaa mitään pahempaa tapahtuvaksi, mutta Turkki osaa aina yllättää pahimmalla mahdollisella tavalla!
Tätä kirjoittaessani minua naurattaa Turkin presidentin ( HS 10.10.2008 ) antavat arviot siitä, kuinka turkkilaiset ovat tehneet suuria ponnistuksia ja edistyneet huomattavia askeleita tiellään kohti EU:n jäsenyyttä. Miten sitä edistystä ei näe käytännössä ollenkaan? Kurdeja kohdellaan Turkissa edelleen yhtä huonosti. He eivät saa puhua omaa kieltään, eivät saa opiskella äidinkielellään, eikä radio- ja televisioasemat voi esteettömästi tuottaa ohjelmia kurdeille! Kurdeilla ei ole edes oikeutta terveys- ja sosiaalipalveluihin. Se on juuri sitä Kristiina Koivusen mainitsemaa "Näkymätöntä sotaa kurdeja vastaan Turkissa" !
Linkkejä hyviin kuvalähteisiin Lauantai 04.10.2008 01:40
Matkapäivä 5.Perjantai 03.10.2008 15:37
Tiistai
Olemme olleet klo 1.15 lähtien Istanbulin lentoaseman domestic-aulassa. Ostin meille lennot Ankaraan klo 13.00, mutta koetamme päästä jollekin aikaisemmista lennoista, jotta ehtisimme ennen Suomen suurlähestystön viisumitoimiston sulkeutumista Ankaraan.
Turkkilainen tapa
Turkissa stand by-liput takoittavat sitä, että ensin maksat täyden hinnan lentolipuista. Sitten jäät odottamaan, josko joltakin lennolta jäisi vapaa paikka. Jos ja kun vapaa paikka löytyy, menet lähtöportille kertomaan, että lunastat sen. Sen jälkeen juokset takaisin lentoyhtiön lippuluukulle; ja MAKSAT LISÄHINNAN siitä, että olet lunastat jonkun lennolta myöhästyneen paikan. >>>>>>>>>>Eli lentoyhtiö saa täyden hinnan Muhammed Myöhäiseltä + sen matkalipun hinnan, jonka sinä maksat omasta paikastasi + lisähinnan siitä, että lunastat käyttämättä jääneen matkustajapaikan !!!
Lentoja Istanbulista Ankaraan on 7.00, 8.00, 8.30, 9.00 ja 11.00 ennen omaa lentoamme. Menemme ½ tuntia ennen jokaista lentoa stand by-tiskiltä kysymään, onko sieltä jäänyt paikkoja vapaaksi. Matkakumppanini torkahtelevat joka välissä odotusaulassa. Minä olen sisukas suomalainen ja pysyn valveilla koko ajan.
Stand by-paikkoja ei sitten löytynyt, joten joudumme tyytymään klo 13:n lentoon. Laitamme laukut check in-hihnalle ja siirrymme turvatarkastuksen läpi boarding-aulaan. Käymme kevytluonaalla Cockpit-kahvilassa. Heti, kun boarding alkaa, siirrymme jonoon ja siitä koneeseen.
Vaikka lento Istanbulista Ankaraan kestää vain tunnin, sillä tarjotaan lounasta; sandwich tai salaatti. Heti ruokailun päätyttyä alkaa lähestyminen ja laskeutuminen.
Ankaran lentoasemalla koetan etsiä nettipistettä. Yleensä sellainen on lentoasemilla; mutta sitten muistan, että olemme Turkissa... Viimeksi en päässyt edes hotmail-boxiini nettikahvilassa Ankarassa. Kaikille ulkomaalaisille sivuille pääsy oli estetty!
Kysyn infosta tietä hotelliin, jonka ystäväni oli minulle vinkannut, Best Western 2000 Hotel. Matkustamme lentokenttäbussilla Ulus terminaliin. Hinta 10 liiraa per nuppi. Terminaalissa kyselen, tietääkö kukaan, missä hotellimme sijaitsee. Taksikuskit neuvovat jonossa ensimmäisenä olevaa suharia. Lastaamme laukut autoon ja matkaamme läpi liikenneruuhkien ja pakokaasujen hotellillemme lähelle suurlähetystöä.
Kyyti maksoi 20 liiraa, vaikka mittari näytti 15.94. En jaksa tapella hinnasta, koska se on Turkissa turhaa. Joka välissä sinulta huijataan rahaa jollakin tavalla kuitenkin. Viimeistään valuuttakurssien muodossa. Kun maksat euroilla tai dollareilla, saat takaisin liiroja, joiden arvo ei ole vahva eikä edes sama kuin euron tai dollarin!
Kirjaan meidät sisään hotelliin ja raahaamme laukut piccolon avustuksella hissiin ja huoneeseen. Huone maksoi 150$, joka on minusta liikaa. En jaksa väitellä hinnasta, sillä en ole varannut huonetta etukäteen ja on tärkeätä, että olemme ensimmäisenä suurlähetystön jonossa aamulla.
Puran laukusta tarvitsemani tarvikkeet ja menen suihkuun. Matkakumppanini ovat jo syvässä unessa, kun tulen huoneeseen. Jalkani ovat turvonneet tosi pahasti lentomatkoista ja istumisesta johtuen. Nostan jalat seinää vasten pystyyn varavuoteessa maatessani. Jossakin vaiheessa tipahdan uneen...
Olemme suunnitelleet menevämme illalliselle, kun heräämme. Laitoin herätyksen klo 20, mutta en jaksanut herätä. Ajattelin, että herään ehkä parin tunnin päästä ja silloinkin ruokaa on vielä saatavilla.
Klo 00.51 tuli tekstiviesti mieheltäni. En jaksanut vastata. (Matkapäivä 6.) Klo 6.18 mieheni soittaa ja on huolestunut, kun en ole vastannut hänelle yöllä. Kerroin, kuinka väsynyt olin hotelliin saapuessani; en ollut nukkunut yhtään maanantaiaamun jälkeen. Olin ollut 34 tuntia hereillä ennen kuin pääsin nukkumaan hotelliin.
Olemme olleet klo 1.15 lähtien Istanbulin lentoaseman domestic-aulassa. Ostin meille lennot Ankaraan klo 13.00, mutta koetamme päästä jollekin aikaisemmista lennoista, jotta ehtisimme ennen Suomen suurlähestystön viisumitoimiston sulkeutumista Ankaraan.
Turkkilainen tapa
Turkissa stand by-liput takoittavat sitä, että ensin maksat täyden hinnan lentolipuista. Sitten jäät odottamaan, josko joltakin lennolta jäisi vapaa paikka. Jos ja kun vapaa paikka löytyy, menet lähtöportille kertomaan, että lunastat sen. Sen jälkeen juokset takaisin lentoyhtiön lippuluukulle; ja MAKSAT LISÄHINNAN siitä, että olet lunastat jonkun lennolta myöhästyneen paikan. >>>>>>>>>>Eli lentoyhtiö saa täyden hinnan Muhammed Myöhäiseltä + sen matkalipun hinnan, jonka sinä maksat omasta paikastasi + lisähinnan siitä, että lunastat käyttämättä jääneen matkustajapaikan !!!
Lentoja Istanbulista Ankaraan on 7.00, 8.00, 8.30, 9.00 ja 11.00 ennen omaa lentoamme. Menemme ½ tuntia ennen jokaista lentoa stand by-tiskiltä kysymään, onko sieltä jäänyt paikkoja vapaaksi. Matkakumppanini torkahtelevat joka välissä odotusaulassa. Minä olen sisukas suomalainen ja pysyn valveilla koko ajan.
Stand by-paikkoja ei sitten löytynyt, joten joudumme tyytymään klo 13:n lentoon. Laitamme laukut check in-hihnalle ja siirrymme turvatarkastuksen läpi boarding-aulaan. Käymme kevytluonaalla Cockpit-kahvilassa. Heti, kun boarding alkaa, siirrymme jonoon ja siitä koneeseen.
Vaikka lento Istanbulista Ankaraan kestää vain tunnin, sillä tarjotaan lounasta; sandwich tai salaatti. Heti ruokailun päätyttyä alkaa lähestyminen ja laskeutuminen.
Ankaran lentoasemalla koetan etsiä nettipistettä. Yleensä sellainen on lentoasemilla; mutta sitten muistan, että olemme Turkissa... Viimeksi en päässyt edes hotmail-boxiini nettikahvilassa Ankarassa. Kaikille ulkomaalaisille sivuille pääsy oli estetty!
Kysyn infosta tietä hotelliin, jonka ystäväni oli minulle vinkannut, Best Western 2000 Hotel. Matkustamme lentokenttäbussilla Ulus terminaliin. Hinta 10 liiraa per nuppi. Terminaalissa kyselen, tietääkö kukaan, missä hotellimme sijaitsee. Taksikuskit neuvovat jonossa ensimmäisenä olevaa suharia. Lastaamme laukut autoon ja matkaamme läpi liikenneruuhkien ja pakokaasujen hotellillemme lähelle suurlähetystöä.
Kyyti maksoi 20 liiraa, vaikka mittari näytti 15.94. En jaksa tapella hinnasta, koska se on Turkissa turhaa. Joka välissä sinulta huijataan rahaa jollakin tavalla kuitenkin. Viimeistään valuuttakurssien muodossa. Kun maksat euroilla tai dollareilla, saat takaisin liiroja, joiden arvo ei ole vahva eikä edes sama kuin euron tai dollarin!
Kirjaan meidät sisään hotelliin ja raahaamme laukut piccolon avustuksella hissiin ja huoneeseen. Huone maksoi 150$, joka on minusta liikaa. En jaksa väitellä hinnasta, sillä en ole varannut huonetta etukäteen ja on tärkeätä, että olemme ensimmäisenä suurlähetystön jonossa aamulla.
Puran laukusta tarvitsemani tarvikkeet ja menen suihkuun. Matkakumppanini ovat jo syvässä unessa, kun tulen huoneeseen. Jalkani ovat turvonneet tosi pahasti lentomatkoista ja istumisesta johtuen. Nostan jalat seinää vasten pystyyn varavuoteessa maatessani. Jossakin vaiheessa tipahdan uneen...
Olemme suunnitelleet menevämme illalliselle, kun heräämme. Laitoin herätyksen klo 20, mutta en jaksanut herätä. Ajattelin, että herään ehkä parin tunnin päästä ja silloinkin ruokaa on vielä saatavilla.
Klo 00.51 tuli tekstiviesti mieheltäni. En jaksanut vastata. (Matkapäivä 6.) Klo 6.18 mieheni soittaa ja on huolestunut, kun en ole vastannut hänelle yöllä. Kerroin, kuinka väsynyt olin hotelliin saapuessani; en ollut nukkunut yhtään maanantaiaamun jälkeen. Olin ollut 34 tuntia hereillä ennen kuin pääsin nukkumaan hotelliin.
« Uudemmat
-
Vanhemmat »