IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.05.2008 09:45

Arvoitus: Mikä tämä on?

Tämä näppärä juttu on noin viitisentoista senttiä pitkä. Sen käytöstä nauttivat sekä miehet että naiset, ja se tavataan yleensä roikkumassa rennosti, kuitenkin nopeasti valmiina käyttöön.
Sen toisessä päässä on tukko karvaa, ja toisessa pieni reikä.
Käytettäessä se toteuttaa edestakaista liikettä , ja jättää usein jälkeensä valkoista, tahmeaa ainetta.
Tällaista toimintaa suositellaan toteutettavaksi keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Siis : mikä tämä on ?

Hammasharja tietenki!

*

Norjalainen raiskasi aidanväliin juuttunutta lammasta. Sitten tuli ruotsalainen ja kysyi että mitä vittua norjalainen tekee. Norjalainen sitten sanoi:
"Raiskailen lammasta haluaisitko kokeilla?"
Totta kai sanoi ruottalainen ja työnsi pään aidanrakoon

*

4 miestä kertovat juttuja baarissa; yksi kavereista menee
vessaan ja
loput kolme jäävät pöytään.

Yksi miehistä aloittaa: "Pelkäsin että pojastani tulee
luuseri, koska hän
aloitti autonpesemisen paikallisessa autoliikkeessä. Hänestä
tehtiinkin vähän ajan kuluttua myyjä ja hän on jo myynyt niin paljon,
että hän osti koko liikkeen. Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän
antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden Volvon
syntymäpäivälahjaksi."

Toinen mies jatkaa: "Minäkin olin huolissani pojastani, koska hän
aloitti haravoimalla lehtiä paikalliselle kiintestöfirmalle, mutta
hänestäkin tehtiin pian myyjä ja ajan mittaan hän osti koko firman. Itse
asiassa HÄNELLÄ menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle
ystävälleen uuden talon syntymäpäivälahjaksi."

Kolmas tähän: "Joo tajuan, MINUN poikani aloitti pesemällä ikkunoita
pörssivälitysfirmassa, mutta hänestä tehtiin pian meklari ja nyt hän
omistaa firman. Itse asiassa hän antoi juuri parhaalle ystävälleen 10
mmk:n edestä osakkeita syntymäpäivälahjaksi."

Neljäs mies palaa vessasta ja muut selittävät hänelle, että he ovat
kertoneen lapsistaan, jolloin neljäs kaveri sanoo: "No, häpeän myöntää
mutta mun poikani ON luuseri. Hän aloitti kampaajana ja ON YHÄ
kampaaja 15 vuoden jälkeen. Itse asiassa kuulin juuri äskettäin, että
hän on homo ja hänellä on USEITA poikaystäviä. Mutta kun katsoo asian
valoisaa puolta: hänen poikaystävänsä ostivat hänelle juuri uuden
Volvon, uuden talon ja 10 mmk:n edestä osakkeita
syntymäpäivälahjaksi."

*

Eräs juoppo oli poliisin kuulusteltavana.
Poliisi: Mitä olette juonut?
Juoppo: *HIK* Jaloviinaa.
Poliisi: Mitä vasten te sitä joitte?
Juoppo: Halkopinoa vasten.
Poliisi: Ei kun minkä takia te sitä joitte?
Juoppo: Kahden takia.
Poliisi: Tehän vasta uppiniskainen olette!
Juoppo: Eikun Kalle Niskanen.
Poliisi: Mikä tuollainen mieskin voi olla ammatiltaan?
Juoppo: Sorvari!
Poliisi: Ei sitä noin sanota! Sanotaan että sorvaaja.
Juoppo: Aivan herra poliisimestaaja!

*

Ruotsalainen oli kärsinyt monista kivuista ja vaivoista ja sen vuoksi kävi lääkärissä tutkimuksissa.

"Mikä minua vaivaa, herra tohtori?"

"Kyllä teillä näyttäisi olevan AIDS!"

"Voi ei! Onko siihen mitään lääkettä?! Kuolenko minä?!"

Jolloin lääkäri kirjoitti reseptin ja ojensi sen ruotsalaiselle:

"Hernekeittoa, piimää, ruisleipää... Vau! Auttaako tämä todella?!"

"No ei, mutta opitpahan ainakin sen, että mihin sitä persettä käytetään."

*

Poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen miehen ja heidän kesken
käydäänseuraavanlainen sananvaihto:

Poliisi: Saanko nähdä ajokorttisi?
Kuljettaja: Minulla ei ole ajokorttia. Se hyllytettiin, kun sain
5.rattijuopumustuomioni.
Poliisi: Saanko nähdä rekisteriotteen?
Kuljettaja: Ei tämä ole minun autoni. Varastin tämän.
Poliisi: Onko tämä auto varastettu?
Kuljettaja: Kyllä vain. Mutta nyt, kun ajattelin asiaa, niin taisin
nähdä rekisteriotteen hansikaslokerossa kun laiton aseeni sinne.
Poliisi: Onko hansikaslokerossa ase?
Kuljettaja: Kyllä herra. Sinne minä sen laitoin sen jälkeen, kun olin
ampunut kuoliaaksi naisen, joka omistaa tämän auton, ja olin tunkenut
hänen ruumiinsa takakonttiin.
Poliisi: Onko TAKAKONTISSA RUUMIS?!?!?
Kuljettaja: Kyllä herra.

Kuultuaan tämän, poliisi soitti kapteenilleen. Ei aikaakaan, kun autoa
piiritti poliisit ja poliisikapteeni lähestyi kuljettajaa käsitelläkseen
tätä tiukkaa tilannetta:
Kapteeni: Herra, saisinko nähdä ajokorttisi?
Kuljettaja: Tietysti. Tässä ole hyvä. Kortti oli voimassa.
Kapteeni: Kenen auto tämä on?
Kuljettaja: Minun. Tässä on rekisteriote. Kuljettaja tosiaan omisti
auton.
Kapteeni: Voisitteko hitaasti avata hansikaslokeron, jotta voin nähdä
onko siellä ase?
Kuljettaja: Kyllä, herra, mutta ei siellä mitään asetta ole.
Ja toden totta, ei siellä hansikaslokerossa mitään asetta ollut.
Kapteeni: Avaisitteko takakontin? Minulle kerrottiin, että siellä on
ruumis.
Kuljettaja: Tietysti. Takakontti avataan: ei ruumista.
Kapteeni: En ymmärrä. Poliisi, joka pysäytti teidät, sanoi teidän
kertoneen ettei teillä ole ajokorttia, että varastitte auton,että teillä
on ase hansikaslokerossa ja että takakontissa on ruumis.
Kuljettaja: Juu-juu ja varmasti se valehteleva paskiainen kertoi teille
myös, että ajoin ylinopeutta.

*

Venäläispoika oli saanut Ladan. Tietysti sitä piti heti päästä tyttöystävälle näyttämään. Kuinka ollakaan, samaan aikaan tyttöystävän kotona oli käynnissä kova riita. Kukaan ei suostunut tiskaamaan.
Lopulta sovittiin, että se joka ensimmäiseksi puhuu, joutuu tiskaamaan.

Saapuipa poika sitten tyttönsä kotiin, avasi Ladansa kokolailla jäykän oven,ja astui sisään. Poika istui pöydän ääreen ja tokaisi maailmanmiehen tyyliin: "Ostinpa Ladan". Kukaan perheessä ei
hiiskunut sanaakaan.
Poika ihmetteli moista vähäsanaisuutta, ja lähti vähin äänin ulos.

Hän kiskoi Ladansa oven auki ja istui penkille miettimään. Hänestä alkoi tuntua,että hänestä tehtiin nyt jollain lailla pilaa.

Ladan oven saranat vain kirskahtivat, kun poika paineli takaisin sisään."Kyllä minä niille vielä näytän", poika tuumi, tarttui kiinni tyttöönsä ja pani tätä keittiön pöydällä.

Kukaan ei sanonut sanaakaan. Poika meni takaisin pihalle, ja repi Ladan oven auki, nyt jo raivosta kiehuen.

"Ja *******, minua kun eivät narrinaan pidä",tuumi poika, sulki Ladan oven hampaat irvessä, saranoiden kitistessä helvetillisesti ja astui taas takaisin taloon.
Nyt poika tarttui emäntää kauluksesta, kaatoi tämän keittiön pöydälle, ja pani häntä antaumuksella. Edelleenkään kukaan ei sanonut sanaakaan.

Poika oli täysin ymmällään. Pää painuksissa hän meni ulos ja kiskoi Ladansa oven auki.
Saranat pitivät aivan mieletöntä meteliä. "Kyllä tälle ovelle jotain pitää tehdä", tuumi poika ja asteli takaisin taloon. "Onko teillä vaseliinia?",poika kysyi.

Silloin isäntä nousi ja sanoi: "Minä tiskaan!!"

*

Vanha mummo meni lääkäriin ja sanoi; "kuulkaas nuori mies,
kun minulla on tälläinen ihmeellinen vaiva.
Minua nimittäin pierettää aivan koko ajan, mutta ne ovat täysin äänettömiä ja kaiken kukkuraksi vielä hajuttomia.
Nytkin olen jo päästellyt ainakin 10 kunnon pierua tässä teidän
huoneessanne" Lääkäri katsoi mummoa hetken, kirjoitti reseptin ja pyysi mummoa tulemaan viikon päästä takaisin.
Mummo tuli takaisin aivan raivoissaan; "Mitä ihmeen lääkettä te
minulle määräsitte?
Nythän pierut haisevat aivan kauhean saastaisille, en kestä
tätä loputonta paskanhajua".
Lääkäri sanoi; "No nyt kun ollaan
saatu Rouvan nenä auki, voidaan keskittyä tuohon kuulo-ongelmaan".

*

Aviopari oli ollut naimisissa 50 vuotta. He istuivat aamiaisella ja
vanha herra sanoi vaimolleen:

- Ajattele kultaseni, olemme olleet 50 vuotta naimisissa.
- Niin, vaimo vastasi. Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten istuimme tämän saman pöydän ääressä aamiaisella.
- Hmmm..., vanha mies sanoi. Istuimme luultavasti tässä alasti
50vuotta sitten.
- No, vanha rouva liverteli. Pitäisiköhän meidän...?

Pari riisui vaatteensa ja he istuivat pöydän ääreen. He istuivat
siinä muutaman minuutin ja kikattelivat kuin teini-ikäiset, kunnes vaimo kuiskasi:
- Tunnen saman poltteen nänneissäni kuin 50 vuotta sitten.

- Ei ihme! mies vastasi. Toinen nännisi on kahvikupissa ja toinen
puurolautasella!

*

Kolme miestä kuoli lähes peräkanaan, ja kun he tulivat taivaan portille, Pyhä Pietari sanoi että taivas on yhtä paikkaa vailla täynnä, ja se ken heistä oli kärsinyt kauheimman kuoleman saa paikan taivaaseen.

Ensimmäinen mies tuli Pyhän Pietarin paikkeille, ja kertoi tarinansa: "Minä epäilin, että vaimoni petti minua kun olin töissä. Tämän takia tulin etuajassa kotiin, ja vaimoni oli suihkussa. Etsin ympäri taloa toista miestä, ja huomasin että joku roikkui parvekkeellamme. Siellä oli joku mies. Minä suutuin tästä kovasti, ja hain vasarani ja hakkasin hänen sormiaan, ja hän tippui alas. Hän jäi kuitenkin eloon, sillä näin hänen liikkuvan. Minä olin erittäin vihainen, joten hain meidän pakastimemme, ja tiputin sen hänen päälleen. Tässä timmellyksessä minä itsekkin tipuin parvekkeelta alas ja näin minä kuolin."

Pyhä Pietari katsoi miestä aikansa ja käski toisen miehen sisään.

"Minä olin venyttelemässä parvekkeella, mutta liukastuin ja tipuin alas. Onnekseni sain otettua alakerran parvekkeen reunasta kiinni, ja tasasin hengitystäni ennen kuin huutaisin apua. Sitten joku hullu mies tuli hakkaamaan minua vasaralla sormiin ja minä tipuin alas. En kuitenkaan kuollut tähän, mutta tämä samainen hullu tiputti pakastimensa minun päälle!"

Pyhä Pietari pidätteli nauruaan, ja pyysi kolmannen sisään

"No kaikki alkoi siitä kun mä olin erään naisen luona ja sen mies tuli etuajassa kotiin ja mä menin niiden pakastimeen piiloon...

*

Kaks homoa, Jukka ja Pekka, olivat huoneessa rupemassa panemaan. Jukalle tuli kuitenkin kusihätä, ja hän sanoi: "Mä meen nyt kuseelle. Älä vaan runkkaa sillä aikaa!" "En, en" vakuutti Pekka.
Jukan tultua kuseelta, oli kuitenkin seinät täynnä spermaa. "MÄHÄN SANOIN, ETTÄ ÄLÄ RUNKKAA!" huusi Jukka. "En mä mitään runkannu ku mä pierasin"

*























Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.