IRC-Galleria

Viikate-Pohjoista viljaaLauantai 23.12.2006 21:43

Tuulesta kuuluu, ei ole kaikki kohdallaan
yksi uupuu, eikä oikein jaksa toinenkaan

Kuuta vasten voi nähdä suden ulvovan
vaan ei aamukasteen nousevan lehtiin pihlajan

Näitä minä mietin, mietin kun katson etelään

ei ydintalvet siellä kalistele peitsiään
Eikä päivä paista, paista itseään häveten
voi matalista vesistä päästä kävellen, kävellen
- vaan mepä täällä käydään tuulta kylväen

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Kirkuvat linnut, kiertävät maata jäätyvää
kevään silmut, ne meillä silmuiksi myös jää
Huutamalla voi saada kiven itkemään
vaan ei puhumalla toista anteeksi pyytämään, pyytämään
- ja niinpä meillä tuulta kylvetään

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Pohjoista viljaa aina vaan

vaan saavat vielä uuden pohjoisen ikuisuuden haaskalinnut saalistaa

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Pohjoista viljaa aina vaan

Näin se maailma muuttuu..Maanantai 11.12.2006 12:30

Näin kai se kehitys kehittyy...

1963-2006
***

TILANNE: JUHANI PARKKEERAA AUTON KOULUN PIHALLE JA TAKAPENKILLÄ ON
KIVÄÄRI KAUNIISTI KOTELOSSAAN.

1963 - Rehtori tulee paikalle, tutkiskelee Juhanin asetta ja näyttää
sitten omansa.

2006 - Koulussa taphtuu yleishälytys. Oppilaat lukitaan luokkiinsa.
Rehtori soittaa paikalla ATARI-ryhmän, joka vie Juhanin pois. Tunnin
kuluttua paikalla on Punaisen Ristin, kirkon, lasten ja
nuortenpsykiatrian kriisiryhmät antamassa kriisiapua oppilaille ja
opettajille.

TILANNE: JORMA JA MATTI TAPPELEVAT OIKEIN KUNNOLLA KOULUN JÄLKEEN.

1963 - Porukkaa saapuu paikalle katsomaan. Matti voittaa ja Jorma
myöntää asian. Pojat kättelevät ja ovat tästedes parhaita kavereita.
Ketään ei syytetä, ei tuomita eikä eroteta koulusta.

2006 - Soitetaan poliisille, joka saapuu paikalle koirien kanssa.
Molemmat pidätetään ja erotetaan koulusta määräajaksi. Molemmat
saavat syytteen, vaikka Jorma aloitti koko tappelun...

TILANNE: PIKKU VILLE EI PYSY PAIKALLAAN LUOKASSA, VAAN HÄIRITSEE KOKO
AJAN.

1963 - Ville lähetetään rehtorin kansliaan, missä rehtori soittaa
vanhemmille. Isä hakee Villen kotiin ja antaa Villelle selkäsaunan.
Seuraavasta päivästä lähtien Ville istuu kiltisti luokassa eikä
häiritse muita. Villestä tulee isona menestyvä lääkäri.

2006 - Oppilashuolto on huolissaan Villen käyttäytymisestä ja
selvittää asiaa kolme vuotta. Villellä todetaan ADHD ja opettajat
ihmettelevät, miksei Villelle saatu koko peruskoulun aikana
henkilökohtaista avustajaa. Onneksi Villelle muistettiin tehdä siirto
erityisopetukseen, joten kunta sai Villestä enemmän rahaa valtiolta.
Villestä tulee isona sosiaalitukienkäytön ammattilainen.

TILANNE: PEKKA RIKKOO TAHALLAAN IKKUNAN JA ISÄ ANTAA PEKALLE
SELKÄSAUNAN KAIKKIEN NÄHDEN.

1963 - Pekka oppii olemaan tahallaan rikkomatta ikkunoita. Isona
Pekasta tulee yrittäjä.

2006 - Pekan isä pidätetään ja saa rangaistuksen lapseen
kohdistuvasta väkivallasta. Pekka otetaan huostaan. Kuulusteluissa
Pekan sisko hätääntyy ja sanoo haluavansa isän takaisin, koska
rakastaa tätä. Kuulustelua suorittava sosiaalityöntekijä tulkitsee
tämän hyväksikäytöksi ja Pekan isä joutuu vankilaan. Pekan sisko
otetaan huostaan. Pekan äidillä on suhde naapurin kansanedustajan
kanssa josta 7 päivää saa hyvät lööpit.

TILANNE: MAIJA KÄRSII PÄÄNSÄRYSTÄ JA OTTAA KOULUUN OMAT LÄÄKKEET JA
OTTAA NE VÄLITUNNILLA

1963 - Maija pystyy olemaan koko koulupäivän koulussa ja oppii uusia
asioita.

2006 - Rehtori soittaa paikalle poliisin ja huumekoiran. Maijlle
tehdään huumetesti, joka tuloksia ei kerrota kenellekään. Maija ja
vanhemmat velvoitetaan käymään huostaanoton uhalla perheterapiassa.
Maijan äidin määräaikainen työsuhde jätetään uusimatta, koska
perheneuvolasta saa aikoja vain silloin, kun Maijan äidin pitäisi
olla töissä.

TILANNE: 8-LUOKKALAINEN JENNI HUOMAA OLEVANSA RASKAANA.

1963 - 5 poikaluokkatoveria samoista bileistä ovat hiljaa ja
huomaamattomia koko kevään ja muuttavat lopulta toiselle
paikkakunnalle.

2006 - Kouluterveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä keskustelevat
Jennin kanssa. Koska keskutelut ovat luottamuksellisia, asiasta ei
kerrota Jennin vanhemmille. Kouluterveydenhoitaja aloittaa Jennin
kanssa sukupuolivalistuksen, joka opettajakokouksen jälkeen
kohdennetaan kaikkiin 7. ja 8. luokkalaisiin. Jenniä opetetaan
käyttämään kondomia. Vanhemmat soittavat huolestuneena
kouluterveydenhoitajalle Jennin jatkuvasta pahoinvoinnista ja
lihomisesta. Kouluterveudenhoitaja ei kerro asiasta mitään
vanhemmille, vaan sosiaalityöntekijä tekee lastensuojeluilmoituksen
ja Jenni otetaan huostaan, josta hän siirtyy Ensikotiin hoitamaan
lastaan. 31-vuotiaana isoäitinä Jenni saa peruskoulun
päästötodistuksen Kristillisenopiston 10.luokan jälkeen.

TILANNE: VALDE SAA EHDOT ENGLANNISTA.
1963 - Valde lähtee isänsä mukana Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa
ravihevosia.

2006 - Eduskunnan vähemmistövaltuutettu syyttää koululaitosta
vähemmistöjä syrjiväksi. Englanninopettaja joutuu burnout-lomalle,
jolta ei enää palaa töihin. Sijainen antaa oppilashuoltotyöryhmän
pyynnöstä Valdelle englannista 6, jotta Valde pääsisi haluamalleen
linjalle amikseen. Kun ammattikoulua on käyty viikko Valde lähtee
isänsä kanssa Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa ravihevosia.

TILANNE: PETTERI OSTAA LENTOKONEEN PIENOISMALLIN JA PAPATTIMATTOJA.
KOOTTUAAN KONEEN PETTERI LATAA SEN PAPATEILLA JA HEITTÄÄ KONEEN
RÄISKYVÄNÄ KATOLTA

1963 - Kone särkyy ja kaverit hurraavat je menevät tekemään samaa.

2006 - Naapuri ilmoittaa asiasta sosiaalityöntekijälle, joka
ilmoittaa asiasta myös SUPO:lle, joka puolestaan ilmoittaa asiasta
Finnairille. Perheen lomamatka Kalifornian Disneylandiin peruuntuu,
koska Petterin luokalla on myös Ahmed ja Mohammed nimiset pojat,
joiden kanssa Petteri on lentokoneleikkejään leikkinyt. Perheelle,
eikä heidän muillekaan sukulaisilleen enää myönnetä viisumia USA:han.

TILANNE: 1. LUOKKALAINEN SOHVI KAATUU KOULUN PIHALLA, NAARMUTTAA
POLVENSA JA JÄÄ PAIKALLEEN ITKEMÄÄN. VÄLITUNTIA VALVOA OPETTAJA
ANTTI HUOMAA ASIAN JA MENEE LOHDUTTAMAAN ITKEVÄÄ SOHVIA
PUHALTAMALLA NAARMUUN JA KANTAMALLA SOHVIN LUOKKAAN.

1963 - Minuutin kuluttua Sohvi on unohtanut kipeän polven ja pitää
Antti- opettajaa maailman parhaana, kilteimpänä ja mukavimpana
opettajana. Isona Sohvista tulee ortopedian erikoissairaanhoitaja.

2006 - Sohvin äiti näkee tapahtuman. Keskusteltuaan luokan muiden
lasten vanhempien kanssa ja kuultuaan Antin tehneen moista ennenkin,
päättää nostaa jutun opettajsta, joka käyttää hyväkseen oppilaitaan.
Antin tuomitsemiseen ei riitä näyttöä ja Antti vapautetaan kaikista
syytteistä kaikissa oikeusasteissa. TV:ssä esiintyy lasten
seksuaalisesta ahdistelusta väitellyt psykologi, joka kertoo vain 1 %
todellisista tapauksista tulevan esille ja valittavan sitä, kuinka
vaikeaa on selvissäkään tapauksissa saada tuomiota aikaan.
Pikkujouluista palaava vanhempainyhdistyksen miesjoukko pahoinpitelee
Antin. Antti ei saa mitään töitä mistään ja hänen vaimonsa ottaa
hänestä eron. Antti päättää elämänsä istumalla junanraiteille. 18
vuotta myöhemminn 25- vuotias Sohvi käy vieläkin terapiassa ja
hoitavan psykologin mukaan menee vielä vuosia, ennen kuin Sohvista
tulee työkykyinen.

KaffipäissäänLauantai 09.12.2006 16:10

Niin ne käännetään kiperät käännökset.
Päätetään tärkeät päätökset
Säädetään säädöt ja säädökset.

Kaffipäissään,
kofeiinivärinöissään.
Äijät on tupakkipäissään.
Se on douppausta päivästä päivään.
Kaffipäissään,
kofeiinivärinöissään.
Joo ne on tupakkipäissään.
Se on douppausta päivästä päivään.

Tätä maailmaa pyöritää kaffi,
ja se on kaffin polkema tahti,
ja sen kädessä kulkee tupakki.
Niihen perustuu mammonan mahti.
Ja on douppausta päivästä päivään.
Ämmät tupakilla viilentää päitään.
Douppausta päivästä päivään.
Kaffin voimalla tekevät töitään.

Virkailijat sekä vartiat,
ne on ne binesmiehet ja ne bolliisit,
ne on ne bolliitikot ja ne kriitikot,
ne on ne kaiken maailman säätäjät.
Kaikki!

Kaffipäissäään,
kofeiinivärinöissään.
Äijät on tupakkipäissään,
Se on douppausta päivästä päivään.

Kaffipäissäään,
kofeiinivärinöissään.
Joo ne on tupakkipäissään,
Se on douppausta päivästä päivään.

Kova tahti on oravanpyörässä,
eikä töistä sovi olla myöhässä.
Siks se on kolme kuppia aamulla,
kun ne lähtee ajamaan autolla. Joo!
Se on kolme kuppia lounaalla,
eikä ehi ees syömään kunnolla.
Pari kuppia päivän kuluessa,
ku on pakko pysyä skarppina duunissa.
Ja sit ku kello raksuttaa jo ylitöitä,
mikä pitää ihmisen hereillä?
Niin ne jaksetaa paahtaa päivät ja yöt,
niin ne hoidetaan hommat ja tyhmätkin työt.

Kaffipäissäään,
kofeiinivärinöissään.
Ämmät on tupakkipäissään,
Se on douppausta päivästä päivään.

Kaffipäissäään,
kofeiinivärinöissään.
Joo ne on tupakkipäissään,
Se on douppausta päivästä päivään.

Mutta kaffipuska se ei kasva suomessa,
se tulee maailman toiselta puolelta,
ja siks se tuntuuki vähä oudolta,
että se on meidän kansallishuumetta.
Suomi potee kaffikuumetta.

Se on kaffipäissäään,
kofeiinivärinöissään.
Kaikki ne o on tupakkipäissään.

Tätä maailmaa pyöritää kaffi,
ja se on kaffin polkema tahti,
ja sen kädessä kulkee tupakki.
Niihen perustuu mammonan mahti.
Ja on douppausta päivästä päivään.
Ämmät tupakilla viilentää päitään.
Douppausta päivästä päivään.
Kaffin voimalla tekevät töitään.

Viihdyttäjät sekä vartiat,
ne on ne juoksupojat ja ne johtajat,
ne on ne myyjät, ne on ne ostajat,
ne on ne sihteerit ja ne siivoojat,
ne on ne taksikuskit ja ne tohtorit,
ne on ne paskakuskit ja ne pastorit,
ne on ne kokkaajat ja ne koodaajat..
ne on ne tuottajat ja ne toimittajat..

Douppausta päivästä päivään,
douppausta päivästä päivään.

-Kapteeni Ä-ni: Kaffipäissään-

Kirje joulupukille!Perjantai 08.12.2006 20:55

Rakas Joulupukki!

Kuulepas, sinä ruma, vanha käppyräinen äijänkuvatus, minä olen auttanut sinua joka jumalan joulu olemalla Täydellinen Joululahja. Olen pitänyt pikkiriikkisiä bikineitä jäätävässä talvisäässä, juonut tikahtumiseen asti kylmää leikkiteetä iänikuisilla teekutsuilla ja nyt saa riittää.
Minun on nyt aika saada palkkio kaikesta työstäni tähän asti. Tänä vuonna joulun aikaan on parempi tulla muutoksia ohjelmistoon tai järjestän maailmanlaajuisen haisevan mielenosoituksen.
Tässä joululahjatoiveeni:

1. Mukavat, rennot collegehousut ja niihin sopiva homssuinen yli-iso collegepaita. Olen kyllästynyt näyttämään ilotytöltä. Kuinka paljon pienemmiksi nämä uimapuvut voisivat vielä tulla? Onko sinulla mitään käsitystä, miten epämukavalta nylon ja tarranauha tuntuvat. Siellä?

2. Oikeita alushousuja, jotka voidaan vetää jalkaan ja pois jalasta.
Mieluummin valkoisia. Kuka idiootti Mattelilla päätti säästää kustannuksissa ja painaa alusvaatteiden ääriviivat suoraan iholleni?
Se näyttää ihan selluliitilta.

3. Oikea MIES, ehkä Action Man. H*lvetti, ottaisin mieluummin vaikka Puuha-Peten kuin tuon gigolon irvikuvan Kenin. Mikä tuo korvakoru-juttu on? Ja jos minun pitää kärsiä yhteiselosta Kenin kanssa, niin voisiko meistä tehdä edes anatomisesti oikeanlaiset.

4. Käsivarret, jotka taipuvat oikeasti, jotta voisin työntää tuon kuvatus-Kenin kauemmaksi itsestäni, sitten kun hän on anatomisesti korrekti.

5. Rintojenpienennysleikkaus. En välitä, kenen polvilumpion joudut murskaamaan. Hoida se!

6. Urheilurintsikat. Siihen asti, kunnes pääsen pienennysleikkaukseen.

7. Uusi ura. Lemmikkitohtori ja lastentarhanopettaja eivät iske.
Haluaisin olla web-koordinaattori tai suuren mainostoimiston johtava asiakaspalvelupäällikkö.

8. Uusi, enemmän 2000-luvun persoonallisuus. Ehkäpä PMS-Barbie, jonka mukana tulee miniatyyripakkaus suklaapiparimurujäätelöä ja perunalastupussi.
Tai Eläinaktivisti-Barbie, jolla on luomuvaatteet ja maalipyssy.
Tai Tupakkalakko-Barbie, jolla on uudelleen kiinnitettävät nikotiinilaastarit ja useita paketteja nikotiinipurkkaa.

9. Ei enää McDonald'sin sponsorointia. Hampurilaisrasva tuhoaa muovini.

10. Mattelin osakeoptioita. Olen ollut firmassa 39 vuotta, olen ansainnut ne.

Ok, Joulupukki, tässäpä tämä. Kun ottaa huomioon arvokkaan antini yhteiskunnalle, en usko, että vaatimukseni ovat kohtuuttomat. Jos olet eri mieltä, hanki itsellesi uusi ämmä ensi jouluksi.

Ystävällisin terveisin Barbie


:D

HoroskooppiMaanantai 04.12.2006 14:03

Täältä voit käydä lukemassa omasi. https://www.astro.fi/index.php?p=2&up=4&sign=


***LEIJONA***


Leijona vuodenaika:

Vuodenaikojen kierrossa Leijonan aika on kesän lämpimintä aikaa, jolloin luontokin keskittyy vain nauttimaan Auringon valosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Leijonat ovat siis syntyneet paistattelemaan milloin missäkin valokeilassa ja he kyllä osaavat kiinnittää huomion itseensä jos ei hyvällä niin sitten jollain tuhansista Leijonan kehittämistä hyvän maun rajoilla olevista menetelmistä. Leijona on eläinradan merkeistä puhtain ilon ja luovuuden edustaja, jonka tehtävänä on olla oma ihana ja kaikkien rakastama itsensä. Kaikki muut eivät valitettavasti osaa arvostaa Leijonan erinomaisuutta ja siksi moni Leijona tavallaan pilaa oman kuninkuutensa nostamalla itsensä keinotekoisesti kunnian kukkuloille.

Hallitseva planeetta:

Ihmisen henkisiä ja tietoisia päämääriä kuvaava Aurinko hallitsee Leijonan merkkiä. Leijonat ovat syntyneet alitajuiseen päämäärähakuisuuteen ja siksi jokaisella Leijonalla täytyy olla se oma juttu elettävänä ja toteutettavana. Ilman selkeää päämäärää tai tavoitetta oleva Leijona tulee auttamatta tuskastumaan elämänsä tyhjyyteen ja tuossa tilassa Leijona ei ole enää se kiva kaveri, jollaiseksi hän on syntynyt. Tuskastuminen ja elämän päämäärättömyys nousee ensimmäisenä esille arkielämän rutiineihin kypsymisenä ja siitä nousevan kiukun saavat niskaansa Leijonan puoliso, lapset ja muut hänen kanssaan päivittäin tekemisiin joutuvat ihmiset.

Rakkaus:

Leijonan tulee tiedostaa alitajuinen tarpeensa päästä toteuttamaan omaa luovuuttaan juuri itselleen kuuluvalla sektorilla, joka tosin voi vaihdella elämäntilanteiden muuttuessa moneenkin kertaan. Se kulloinenkin oma juttu ei aina löydy niin helpolla, mutta ilman tietoista etsintää se voi jäädä pimentoon koko loppuelämäksi ja sitähän me emme toivo tapahtuvaksi yhdellekään lähellämme olevalle Leijonalle. Elämäänsä tyytymätön Leijona osaa sen verran loistavasti jakaa pahan olonsa myös muitten kärsittäväksi. Elämäänsä tyytyväinen Leijona taas loistaa jakamatonta iloa, huolenpitoa ja hyväksyntää kaikille kohtaamilleen ihmisille.

Seksi:

Rakkauselämässään Leijona on maailman ihanin ja huomaavaisin kumppani, joka osaa kannustaa ja tukea puolisoaan sekä sanoin että teoin. Mutta auta armias jos rakkaus pääsee syystä tai toisesta ruostumaan tai keskinäinen luottamus kärsii pahan karille ajon niin silloin koittaa vaikeat ajat, sillä Leijona hallitsee myös ilkeyden ja kylmyyden synkeät salaisuudet niin halutessaan. Seksuaalisesti Leijona on narsisti, jonka täytyy kokea olevansa ehdottomasti numero YKSI. Silloin kun hän saa osakseen kumppaninsa jakamattoman huomion osaa hän sekä nauttia että tuottaa nautintoa tavalla joka saa myös kumppanin tuntemaan itsensä kuninkaalliseksi. Kenenkään ei ole syytä jättää Leijonaa kakkostilalle elämässään ellei sitten satu olemaan pahemman luokan masokisti, sillä ennemmin tai myöhemmin Leijona tulee maksamaan kärsimänsä vääryydet korkoineen takaisin.

Leijonan valttikortit:

Leijona hallitsee tulisen elementtinsä, keskittää voimansa ja kerää itselleen arvovaltaa. Hän on avarakatseinen ihmistyyppi, innokas, suorapuheinen ja ylpeä itsestään. Leijonalla on kyky vakuuttaa muut omista kyvyistään ja käännyttää muut omalle kannalleen. Hän on esiintyjä, jolla on tarve olla esillä ja herättää kuulijoissa vastakaikua, saada palautetta ja kerätä ihailua omalla alallaan. Leijona osaa olla suvaitsevainen, lämpöä ja iloa levittävä ihminen. Luovuus on omaa esiintymistä ja vallankäyttö johtamista, organisoimista ja tuloksellista ohjaamista.

Leijonan heikkoudet:

Ensimmäisenä ja näkyvimpänä heikkoutena on oman merkityksen suurentelu ja sen lieveilmiöinä mahtailevuus, pöyhkeys, kaiken ulkoistaminen, ylimielisyys, mahtipontisuus ja itsekkyys. Psyykkisesti epävarma Leijona on altis liioittelemaan, vaatimaan huomionosoituksia ja nostamaan itseään jalustalle.

Leijonan sairaudet:

Hallitsevan planeettansa mukaisesti Leijonan herkin alue on ihmisen vitaalisen voiman keskus, sydän. Kunnianhimossaan Leijona on altis stressaantumaan, mistä seuraa ensin rintakipuja, selkäsairautta ja lopullinen diagnoosi kertoo usein sydän- verenkiertoelimistön ylirasittumisesta ja sairauksista. Energisen Leijonan puolustusjärjestelmä joutuu turvautumaan tavallista useammin pienten kuumetautien apuun ihmiselle välttämättömän levon aikaansaamiseksi.

Eläköön se pieni ero!Keskiviikko 29.11.2006 20:40

Mies: Mitä järkeä sinun on pitää rintaliivejä, kun sinulla ei ole niihin mitään täytettävää?
Nainen: Mutta pidäthän sinäkin kalsareita...

Mies: kun ensi kertaa näin sinut, halusin rakastella sinua tosi kamalasti.
Nainen: Onnistuit.

Mies: Vaihdetaanko asentoja tänä iltana?
Nainen: Hyvä idea. Mene seisomaan silityslaudan taakse, niin minä istun sohvalla ja piereskelen.

Mies: Mitä olet tehnyt kaikilla niillä rahoilla, jotka olen
antanut sinulle ruokaostoksia varten?
Nainen: Käänny sivuttain ja katso peiliin!

Mies: Mikset koskaan kerro minulle, kun saat orgasmin?
Nainen: Et ole koskaan silloin paikalla.

Kysymys: Mikseivät naiset räpyttele silmiään esileikin
aikana?
Vastaus: Heillä ei ole aikaa siihen.

K. Kuinka mies suunnittelee tulevaisuuttaan?
V. Hän ostaa kaksi päkkiä kaljaa.

K. Kuinka monta miestä tarvitaan vaihtamaan
vessapaperirulla?
V: ei ole tiedossa - sitä ei ole koskaan tapahtunut.

K. Miksi on vaikeaa löytää herkkä, tunteellinen, hyvännäköinen mies?
V. Hänellä on jo poikaystävä.

K. Mitä yhteistä on kaikilla miehillä, jotka notkuvat
sinkkubaareissa?
V. He ovat naimisissa.

Aatami Jumalalle: "Miksi olet tehnyt naisesta niin kauniin?"
Jumala: "Jotta sina rakastaisit häntä."
Aatami: "Mutta miksi olet tehnyt hänestä niin tyhmän?"
Jumala: "Jotta hän rakastaisi sinua."
OINAS

Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta, eivät
ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin heidän
puutteisiinsa. Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskoja ja mukavaa seuraa,
mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä.
Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat itsensä kanssa.
Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä oinas ei
yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin
he.
MOTTO: "Sanoks joku jotai?"
TYÖPAIKKA: Useimmiten se vihatuin kersantti
AUTO: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni

HÄRKÄ

Härkä inhoaa kylmää ja kuumaa ja yksinoloa ja seuraa ja kovia ääniä ja
liikaa hiljaisuutta... Härät ovat todella heikkoja ihmisiä sisältään, jotka
valittavat joka asiasta. He kuvittelevat olevansa vahvoja ihmisiä, mutta
todellisuudessa he ovat varsinaisia jeesmiehiä ja -naisia. Härälle ei
koskaan käy mikään. Härät nukkuvat paljon.
MOTTO: "Emmää..."
TYÖPAIKKA: aina kun menet asioimaan jonnekin, jossa pitäisi saada joku
hoitamaan asiasi jämptisti, esiin piipertää koko työpaikan ainoa härkä, joka
sanoo "kyllä" aina kun sinäkin sanot ja "ei" aina kun sinäkin sanot.
AUTO: iso ja vähäkuluttava

KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan kerkeä edes tekemään mielipidettään
tästä rasittavasti vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa
kuulet sen vittumaisimman ja kovaäänisimmän nauruäänen, siellä on kaksonen.
Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään eikä edes huomaa, että kukaan muu
ei naura. Mikäli haluat seurustella kaksosen kanssa, muista laittaa hänet
sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä palatessasi et löydä häntä mistään.
MOTTO: "Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahdollisimman meluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin

RAPU

Rapu on koko luomakunnan ihmetys. Kukaan ei ymmärrä, miksi tällaisia ihmisiä
on olemassa. Ravut ovat mustasukkaisia jopa omasta tietokoneestaan ja
juoksuttavat mieluusti muita. Rakkaudesta ravun kanssa ei tule mitään, hän
elää vain itsensä kanssa, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa seurallinen ja
sosiaalinen. Rapu haluaa kolmetoista lasta, seitsemän koiraa, viisi kissaa,
marsun, kanin ja perunamaan, eivätkä edes hoida niitä. Usein tämä jää
puolison harteille. Ravut ovat yleensä niitä, joista tulee vanhana erakoita
ja sitä he tulevat ihmettelemään lopun elämäänsä, että kuinka he tähän ovat
joutuneet?
MOTTO: "Kukaan ei pidä minusta!"
TYÖPAIKKA: Mikä tahansa, sillä ravut ovat ikävä kyllä usein hyvin
varakkaita, vaikka tekisivät mitä
AUTO: Iso perheauto, jonka on itse ostanut, mutta suree asiaa koska haluaisi
Ferrarin

LEIJONA

Usein kun leijona tulee huoneeseen, moni ajattelee - "voi vittu..!" Leijonat
ovat kaikki itserakkaita, leuhkia ja kuvittelevat tietävänsä kaikesta
kaiken. Leijonat osaavat mielestään maalata, piirtää, kirjoittaa ja näytellä
vaikka ovat vain surkuhupaisia yritellessään jäljitellä suuria mestareita.
Mikäli joku leijona lukee tämän, hän nauraa suureen ääneen ja lähettää tämän
kaikille ystävilleen hyvänä vitsinä ymmärtämättä, että se on totta.
MOTTO: "Olen jo pyrkinyt teatterikorkeakouluun, he eivät ilmeisesti ole
vielä käsitelleet hakemustani. Ovat niin häkellyksissä esitelmästäni, että
haluavat käsitellä sen viimeiseksi ja tehdä sitten rauhassa päätöksen,
olenhan niin taitava vaikka itse
sanonkinminullaonuseitatuttujanäyttelijäpuolellajaolen jne jne"
TYÖPAIKKA: Joku, jossa saa olla koko ajan esillä, esim. idols koelaulut
AUTO: Kallis ja näyttävä Mersu

NEITSYT

Neitsyet ovat raivostuttavan siistejä ja pilkunnussijoita. Kukaan ei kestä
heitä kahta minuuttia kauempaa. Usein armeijassa tai vastaavissa paikoissa
neitsyitä ammutaan ja uhrataan *******lle. Silloin moni henkilö on
helpottunut ja he saavat taas jättää märän pyyhkeensä sängyn päälle.
Neitsyet eivät tule toimeen kenenkään kanssa, eivät edes toisien
neitsyeiden, sillä aina jokaisessa ihmisessä on parannettavaa ja he ovat
epähygieenisiä.
MOTTO: "Pesiköhän tarjoilija kätensä käydessään vessassa?"
TYÖPAIKKA: Automekaanikko
AUTO: Citroên

VAAKA

Vaa'at kuvittelevat olevansa kauniita ja komeita, vaikka näyttävätkin
ihan homoilta ja huorilta. Vaa'at saavat usein huomiota minne tahansa
menevätkin, mutta se johtuu siitä, että heillä roikkuu vessapaperia kengässä
tai heidän suupielissään on suklaata.
Vaaka tuijottaa koko ajan peiliin ja rakastaa itseään. Se hyvä puoli heissä
on, että itserakkaus ei näy ulospäin. Ainoastaan se on raivostuttavaa, että
he yrittävät koko ajan saada jotakuta rakastumaan häneen itseensä. Luoja
auttakoon häntä, joka rakastuu vaakaan!
MOTTO: "Kato eiksooki hieno?"
TYÖPAIKKA: edustustehtävät
AUTO: Söpö, punainen Renault

SKORPIONI

Skorpionit puhuvat jatkuvasti puhekumppaninsa päälle, ovat käytökseltään
hyökkääviä ja kiroilevat jatkuvalla syötöllä. Skorpionit pettävät
kumppaneitaan, kusettavat pomoaan, kavaltavat rahaa jokaiselta, jonka tuntee
ja potkivat naapurinsa koiria ja lapsia. On siis helppo arvata, ovat
skorpionit rakastettavia?
MOTTO: "Haista vittu!"
TYÖPAIKKA: joku, jossa on tarpeeksi hölmö pomo
AUTO: vaarallinen

JOUSIMIES

Jousimiehestä et saa itsellesi ainakaan kumppania, ellei sinulla ole
tarpeeksi hyvä lenkkarit. Jousimies juoksee koko ajan, ongelmiaankin. Hän
yleensä jättävät asiat muiden hoidettavaksi ja lähtevät itse pois.
Jousimiehet ovat piikitteleviä ihmisiä. He ajaantuvat yleensä joka paikkaan,
niin hyvään työpaikkaan kuin seurustelusuhteeseen tekemättä itse
mitään, sillä ovat varsinaisia hannuhanhia. Tästä syystä moni vihaa heitä
MOTTO: "Kato mitä voitin arpajaisista"
TYÖPAIKKA: riippuu tuurista
AUTO: riippuu arpajaispalkinnosta

KAURIS

Kauriita ei kukaan vihaa, sillä he tekevät töitä koko ajan yksinään
pommisuojassa kaukana häiriöstä. Ainoastaan heidän puolisonsa on jatkuvasti
katkera ja vihainen. Kauris ei edes huomaa. Hän ei yleensä huomaa edes sitä,
että puoli kotia, lapset ja puoliso ovat lähteneet, ennen kuin on aika
maksaa yhteisiä laskuja. Silloin kauris kyllä huomaa.
MOTTO: "Lasketaanpas tarkalleen se 10%:n tippi"
TYÖPAIKKA: oma perustama firma
AUTO: Jaguar, tarpeeksi tyylikäs, mutta ei liian kallis

VESIMIES

Vesimies on vitun idiootti. Hän ei yleensä tajua mistään mitään ja kävelee
kaikkien perässä. Hän kävelisi vaikka sillalta alas, jos joku kehoittaisi.
Vesimies kuvittelee olevansa Einstein, mutta epäonnistuu kaikessa pahasti.
Yleensä he saavat pelkkää tuhoa aikaan ja sitten tulee joku muu ja korjaa
jäljet (yleensä kauris)
MOTTO: "En mä huomannut"
TYÖPAIKKA: puolison valitsema
AUTO: ei ole

KALAT

Kalat ovat yleensä rapajuoppoja, narkkareita ja työttömiä. He esittävät
loppuun asti pirteää ja sosiaalista, vaikka mieli on hautonut itsemurhaa jo
viimeiset kolmetoista vuotta. Kaloista valitettavasti pidetään, sillä he
keksivät aina tekemistä. Usein he keksivät tekemistä, vaikka kukaan ei ole
enää edes paikalla. Kalat ymmärtää vasta kolmen tunnin päästä, että juhlat
ovat ohi. Siksi he ajautuvat masennuksissaan juomaan, koska hän missasi
hyvät jatkot.
MOTTO: "Meille pääsee!"
TYÖPAIKKA: kiitä onneasi jos on
AUTO: moottoripyörä

Perjantain kunniaksi Suomi-Savo sanastoaPerjantai 20.10.2006 19:04

Suomi: "Olen vakavasti otettava ihminen"
Savo: "Minnoun tolokun immeinen"

Suomi: "Kärsin rytmihäiriöistä"
Savo: "Pumppu rylykkyvää omija aekojaa"

Suomi: "Haluaisitteko harrastaa s*iä kanssani?"
Savo: "Oeskohan teillä sänkypolokkaan taepumuksia?"

Suomi: "Olisiko neideillä halukkuutta ryhmäs*isessioon?"
Savo: "Löötyskö lähtijöetä mulukkutalakoesiin?"

Suomi: "Haluaisitteko naimisiin kanssani?"
Savo: "Miltee se tuntus vielä joskus muata meijän sukuhauvassa?"

Suomi: "Käsittelyvirhe pilasi hauskan hetken tekokumppanin kanssa"
Savo: "Minä kun sitä parparoo tissistä purasin, nin eikö tuo piru pierassu ja lentännä ikkunasta pihale"

Suomi: "Enhän toki luule, että olisitte häiriöksi vain sen takia, että olette romaneja"
Savo: "Viskoo se kalja huiviis ja veppaele pihalle"

Suomi: "Pankaa se linkkuveitsi pois, pyydän!"
Savo: "Paa poikkeen se lipstuikkarj!"

Suomi: "Ei, en tuijottanut puolisoanne"
Savo: "Määppäs ukko pelloomaan pottia jokssii aekoo!"

Suomi: "Korvaan toki teidän päällenne kaatamani oluen"
Savo: "Jos neitille passoo korvoon luonnossa kun tuntuu hoosut jo olovan märkänä"

Suomi: "Ymmärrän toki, että olette täysin kunniallinen nainen"
Savo: "Jos passoo että pankkisiirron annat nin mikä ettei"

Lasten suusta se totuus tulee..Keskiviikko 18.10.2006 03:50

- älä koskaan jätä koiraa vartioimaan ruokaasi
- kun isäsi on vihainen ja kysyy: "Näytänkö minä tyhmältä?", älä vastaa,
- koiranpennun henki haisee aina pahalta, vaikka sille syöttäisi koko pastilliaskin.
- älä pidä koskaan pölyhuiskaa ja kissaa samaan aikaan sylissä.
- ei kannata yrittää piilottaa parsakaalia maitolasiin.
-älä käytä punaraidallisia alushousuja valkoisten shortsien alla
- jos haluat saada kissanpennun, aloita pyytämällä ponia.
- tussia ei kannata käyttää huulipunana.
- älä ärsytä siskoasi, jos hänellä on pesäpallomaila kädessä.
- jos saat kokeista huonon numeron, näytä se äidille kun hän on puhelimessa.
- kissaa ei kannata yrittää kastaa.
- älä sano äidillesi, ettei hänen diettinsä tehoa.
- kun äitisi on äkäinen isällesi, älä anna hänen harjata hiuksiasi.
- kissaa ei saa koskaan puhaltaa korvaan, sillä jos teet niin neljä tai viisi kertaa, se puree sinua huuleen. Eikä se irroita otettaan ainakaan minuuttiin.
- kissoja ei kannata imuroida. Ei edes vaikka ne olisivat tosi likaisia.
- jotta saisi rakkauden kestämään, on oltava hyvä suutelija. Silloin vaimosi voi unohtaa, ettet vie koskaan roskia ulos.
- rakastuneet ihmiset pitävät toisiaan kädestä, etteivät niiden sormukset putoaisi. Sillä sormukset ovat kallita.
- on mahdollista saada voileipä tarttumaan seinään, mutta silloin on heitettävä tosi lujaa.
- isä sanoo, että äiti on aivan tajuton kun se ostaa vaatteita.
- minun äiti on kamalan kaunis, kun sillä on niin pitkät tissit.
- toisilla miehillä on karvoja selässä. Erityisesti rikollisilla ja uimavahdeilla.
- anarkia on maa, jossa kuningas on kuningatar.

Sattumia? 11.9. WTCPerjantai 13.10.2006 18:04

1) Nimessä New York City on 11 kirjainta

2) Nimessä Afghanistan on 11 kirjainta

3) Ramsin Yuseb:in nimessä (Terroristi joka suunnitteli Twin Towers:in
tuhoamisen 1993) on 11 kirjainta

4) George W Bush:in nimessä on 11 kirjainta


Tämä voisi tähän saakka olla pelkkä sattuma, mutta lue eteenpäin, juttu
muuttuu kiinnostavammaksi:


1. New York on 11. osavaltio

2. Lentokoneessa numero 11 oli 92 matkustajaa ( 9 + 2 = 11 )

3. Lentokoneessa numero 77, joka myös törmäsi Twin Towers:iin, oli 65
matkustajaa ( 6 + 5 = 11 )

4. Tragedia tapahtui 11 syyskuuta, myöskin tunnettuna 9/11 ( 9 + 1 + 1 = 11)

5. Niin kun varmaan myöskin tiedät, "US emergency services:in"
puhelinnumero on 911 ( 9 + 1 + 1 = 11 )


Edelleen vain pelkkiä sattumia? Jatka lukemista!


1) Yhteenlaskettu uhrimäärä molemmista lentokoneista jotka törmäsivät Twin
Towers:iin oli 254 ( 2 + 5 + 4 = 11 )

2) 11 Syyskuu on 254:s päivä vuodessa ( 2 + 5 + 4 = 11 )

3) Pommitus Madridissa tapahtui 3.11.2004 ( 3 + 1 + 1 + 2 + 0 + 0 + 4 = 11)

4) Tragedia Madridissa tapahtui 911 päivää Twin Towers tragedian jälkeen.
( 9 + 1 + 1 = 11 )


Nyt tulee jotain vielä oudompaa:


USA:n eniten tunnettu symboli, Stars & Stripes:in jälkeen, on kotka.

Seuraava säkeistö on otettu Islamin pyhästä kirjasta, Koraanista:

For it is written that a son of Arabia would awaken a fearsome Eagle.
The wrath of the Eagle would be felt throughout the lands of Allah and
while some of the people trembled in despair still more rejoiced:
For the wrath of the Eagle cleansed the lands of Allah and there was
peace.


Tämä oli siis säkeistö numero 9.11 Koraanissa.

Luuletko edelleen että kaikki tämä on pelkkä yhteensattuma? Kokeile tätä:

Avaa Microsoft Word ja tee seuraava:

1. Kirjoita isoilla kirjaimilla: Q33 NY. Tämä on ensimmäisen lentokoneen
numero joka törmäsi Twin Towers:iin.

2. "Mustaa" Q33 NY

3. Vaihda fontin koko numeroon 48

4. Vaihda fontti WINDINGS:iin (Esim. WINDINGS 1) Pelottavaa! Eikö?