IRC-Galleria

Muss

Muss

Can you read my mind?

Jännityksen huipentuma.Maanantai 02.06.2008 13:39

En oikein osaa kuvailla tätä tunnetta.

Sain eilen Mikon kanssani kävelylle, mikä oli melko epätavallista. Tehtiin tutkimusmatka mökkiin, johon ei mennyt tietä ja pihakin oli niin kuin savanni. (Onko savannilla paljon kasvillisuutta vai ei?) Pöydällä oli Marimekon vaaleanpunainen Unikko-pöytäliina ja hyllyssä Ajax, joten päättelin ettei siellä voi asua kovin pahoja ihmisiä. Ojien yli oli aika hankalaa hypähdellä, mutta onneksi minulla oli pitkiä varakäsiä ja -jalkoja mukanani.

Mulla on ikävä Mariaa. Se lähti liian kauas koko kesäksi. Mutta onneksi meillä on paljon suunnitelmia.

Huomenna töihin - mikä se on?Sunnuntai 01.06.2008 15:58

Sussu sanoo:
huomenna töihin
Sussu sanoo:
vvvoi
elina sanoo:
hihii
elina sanoo:
moneksko meet
Sussu sanoo:
13:15
elina sanoo:
ma tuun sitte kattomaan sua neljän jälkee
Sussu sanoo:
siihen mennessä oon saattanu jo koko kaupan konkurssiin

Sori.

Toisaalta jännittävää, mutta toisaalta peloittavaa.

---

Olen kuullut tässä viime aikoina muutaman kerran, että minua ei näy auton ratin takaa, kun tulen vastaan. Eli älkää ihmetelkö; se kuskiton haamuauto olen minä! Eilen ajoin ihan liikaa, taisi tulla koko kesän kiintiö täyteen. Sain sitä paitsi hyvän syyn ajaa pelkästään iskän autolla; mun jalka ei ylety äiteen autossa painamaan kytkintä kunnolla pohjaan, vaikka laittaisin penkin kuinka eteen. Ha!

Miksi Turkuun on pitkä matka?Perjantai 30.05.2008 18:40

Ihan huviksein vaan kattelin Ruisrockin esiintyjiä ja voi luoja. Haluun sinne!

♥ Amorphis
♥ The Ark
♥ Disco Ensemble
♥ Hanoi Rocks <sydän>
♥ Lapko
♥ Millencolin
♥ The 69 Eyes
♥ Von Herzen Brothers
♥ Kent
♥ Apulanta
♥ Olavi Uusivirta
♥ Bullet For My Valentine
♥ YUP

Juu ei nuo Hanoita lukuun ottamatta ole mitään ykköslemppareita, mutta kaikki on sentään KUUNNELTAVAA ! Nyf, mutta kolmen päivän lippu on kalliimpi kuin Rovinssissa ja sitten pitäisi vielä maksaa päälle matkat ja asuminen ja kaikki. Mulla on kauhea festariongelma. Tulispa Rockperryyn vielä jotain herkullista, niin sitten voisin vakavasti harkita sinne menemistä. Missään ei ole mitään >:

Oh, tänään oli vihoviimeinen koulupäivä. Missähän olen ensi keväänä tähän aikaan? :o

[Ei aihetta]Perjantai 30.05.2008 01:29

Voi helevetti lävistäkää mun huuli !

Höh.Keskiviikko 28.05.2008 21:43

Mun pääkkynen räjähtää kohta tästä tiedon määrästä. Olen lukenut tänään jo 80 sivua psykaa, huh. Onneksi tuo on tosiaan melko nopealukuista tekstiä ja kaiken lisäksi saan jatkuvasti uusia oivalluksia. Ei kuitenkaan taida olla mun alaani tämä sosiaalipsykologia, vähän kuivakkaa luettavaa vaikka johonkin kehityspsykaan verrattuna. Eli en ainaskaan sosionomiksi lähde lukemaan, sittenkään 8)

Huomenna on siis kakkosluokan viimonen kojes, herkkua! Enää ei tarvitse kestää kovin montaa koeviikkoa niin sitten on koko yleissivistys täysin ohi <tuuletus> PERJANTAINA on vissiin kirkko ja vielä jotain ihan hömppää ja lauantaina saadaan toikkarit. Ja sitten ruhtinaaliselle puolentoista päivän kesälomalle ja sitten lauantaina töihin piipittelemään elintarvikkeita. Jännittää. Saan ruman työpaidan, mutta ei se haittaa jos se on vaan sopivan kokoinen.

Fiilisteltiin tänään Ellun kanssa autossa ja syötiin jäätelöä, toisin sanoen jäkkiä. Autossa oli varmaan 40 astetta lämmintä, kryh. Miten voikin ihminen vihata kuumuutta näin yli kaiken. Kesä on muuten ihan kiva, jos en saisi auringosta ihottumaa ja läkähtyisi puolikuoliaaksi. Talvella voi aina lisätä vaatteita, jos on liian kylmä, mutta kesällä ei sentään viitsi ihan ilkosilleen ottaa :< Oh, oon varmaan erilainen nuori.

Minulla on liian hauskaa =)Maanantai 26.05.2008 19:49

Äidinkieli

( ) Rakastan kirjoittamista
( ) Esitelmät ovat ihania!
(x)..Niitä on kiva tehdä
(x)..Ja ihana esittää
( ) Tykkään ainekirjoituksesta
(x) Korjaan sun lauseet!
(x) ..eli oon äidinkieliperfektionisti
(x) Luen paljon
(x)..ja kaikenlaista
( )..ja kaikkialla.
(x) Nytkin on väh. 2 kirjaa kesken
(x) Luen nopeasti
( ) n. 200 sivua tunnissa
( ) Kirjoitan itse tosi paljon. (novelleja, runoja, tarinoita)
(x) Tiedän mikä on infinitiivi
( ) osaan luetella unissanikin paikallissijat ja sanaluokat
( ) Olen tehnyt oman kirjan!
Total: 9

Matematiikka

( ) opin alle viisi vuotiaana paljonko on 1+1
(x) kertolaskut on helppoja
(x) neliöjuuren laskeminen onnistuu
( ) geometria on todella helppoa
( ) jakolaskut on parhaita.
( ) haluan tähtitieteilijäksi
( )..koska siihen tarvitsee loistavan matikkapään
( ) tykkään myös fysiikasta
( ) ja musiikista
( ).. koska ne on lähellä matikkaa!
( ) opin kaikki asiat matikassa tosi nopeasti
(x) matikan numero vähintään 8
( ) aion lukea lukiossa pitkän matikan
(x) tiedän mikä on pii
( ) ja olen itse yrittänyt ratkoa sen
( ) katson netistä matikantehtäviä
( ).. ja ratkaisen matikan kotitehtävät tosi nopeasti.
Total: 4


Uskonto

(x) osaan kymmenen käskyä
(x) tiedän suurimmat uskonnot
(x) osaan luetella monen eri uskonnon tunnusmerkkejä
(x) tiedän mitä tarkoittavat syklinen ja lineaarinen aikakäsitys
(x).. ja tiedän mikä on moskeija
( ) käyn kirkossa lähes joka sunnuntai
(x) olen käynyt/aion käydä rippikoulun
(x) Uskonto kiehtoo minua
(x) minulla on ystävinäni kristittyjä, juutalaisia, hinduja tai muslimeja
( ) luen ahkerasti Raamattua/koraania/tms. kirjaa
( ) haluan isona papiksi
( ).. tai kirkkoherraksi
(x) olen käynyt/käyn seurakunnan järjestämässä kerhossa
( ) TYKKÄÄN jumalanpalveluksista ja saarnoista
( ) tahdon käännyttää ihmisiä uskoon
(½) Jumala auttaa meitä aina.
Total: 9½ (Täytyykö muka uskoa Jumalaan, jotta voisi olla hyvä uskonnossa?)

Englanti
( ) I speak English very well
( ) EI SAA ÄÄNTÄÄ VÄÄRIN ENGLANTIA!
(x) englanti on kaunis kieli
( )..opin sen heti
( ).. ja tykkään siitä
( ) Haluan muuttaa Englantiin isona
( ) Olen käynyt Englannissa
(x) Muistan kaikki epäsäännölliset verbit
( ) Englanninnumero kymppi tai ysi
( ) Haluan isona kääntäjäksi
( ) Luen englanninkielisiä lehtiä
(x) Luen myös englanninkielistä kirjallisuutta
( ) Englantilainen koulu on parempi kuin suomalainen!
( ) Tiedän mitä tarkoittaa "immigrant"
( ) Tunneilla osaan AINA
(x) Kuuntelen englanninkielistä musiikkia
( ) ja se on parempaa kuin suomalainen
Total: 4

Biologia ja maantieto

( ) Muistan kolme maailman suurinta jokea
( ) ja niiden pituudet
(x) tykkään eläimistä
( )..niitä on kiva tutkia
( ) varsinkin keväisin seuraan lintujen elämää
( ) muistan suoralta kädeltä Suomen pinta-alan
(x).. ja tekojärvet
(x) muistan missä saukko viihtyy
( ) tiedän mistä löydän hylkeitä
( ) olen koonnut itse kasvion
( ) ja tehnyt lintukirjan
( ) minut tunnetaan lätäkköbongarina
( ) saapastelen kumisaappaissani ympäri suota etsimässä uusia lajeja
( ) Olen nähnyt kaulushaikaran!
( ) Muistan kaikki Etelä-Amerikan valtiot
(x) Tiedän mistä löytää kengurun
( )..ja olen nähnyt jääkarhun elävänä.
Total: 4


Historia

(x) Muistan milloin alkoi ensimmäinen maailmansota
( ) Historia on kiehtovaa
(x) Tiedän kuka oli Hitler
(x)..ja kuka Stalin
(x) Tiedän natsipuolueesta
(x) muistan milloin Suomi itsenäistyi
(x) Ja tiedän mistä Suomen sisällissota lähti liikkeelle
(x) Tiedän keiden hallinnassa Suomi on ollut ennen itsenäistymistä
( ) Katson paljon historiallisia elokuvia
( )..ja luen historiallisia kirjoja
(?) Tiedän mitkä uhkaavat nykyisyyttä
( ) Osaan vertailla eri näkökulmista tulevaisuutta historian pohjalta
( ) Mietin millaista elämä olisi jos ei olisi ollut toista maailmansotaa
( ) Tiedän mihin Marie Antoinette kuoli
( ) Hissannumero kymppi!
( )..koska olen niin innostunut ja teen TOSI huolellista jälkeä
( ) Tiedän mitä Kopernikus teki
Total: 7


Musiikki

( ) Soitan jotain soitinta
( ) Mulla on ihana ääni!
(x) Muistan väh. viiden biisin sanat ulkoa
( ) Ooppera on kaunista
(½) Ja klassinen musiikki on ihanaa.
(x) Myös rock ja pop käyvät
(x) Musiikki rentouttaa
( ) Kuuntelen musiikkia 24/7
(x) omistan iPodin/mp3 -soittimen
( ) Pakko katsoa Euroviisut!
( ) MUSIIKKI ON HENKI JA ELÄMÄ!
(x) tiedän musiikin historiasta
(x) ja osaan selittää millainen soitin on bongorummut
( ) Soitan bändissa
( ) Olen luokan paras musiikissa
( ) Oleen LAHJAKAS musiikillisesti
( ) Musikaalit on parhaita.
Total: 6½


Kuvaamataide

(x) Osaan piirtää hyvin
(x) Tiedän millaiset värit ovat liitupastellit
(x) Olen maalannut öljyväreillä
(½) TYKKÄÄN PIIRTÄÄ
( ) Piirtäminen rentouttaa
( ) Kuviksen tunnit on koulupäivän parhaita
(x) Olen kokeillut sarjakuvan piirtämistä
(x) Tussaan töitäni
( ) käyn taidepainotteista koulua/ käyn piirrustuskoulussa tasaisin väliajoin
( ) Ihailen Hugo Simbergiä ja hänen töitään
( ) tiedän kuka on Milla Paloniemi
( ).. ja tykkään hänen stripeistään
( ) osaan piirtää mangaa...
( )..mutta reaalikuvaukset ovat erikoisalaani
(x) humoristiset kuvatkin käyvät
( ) esittelen mielelläni töitäni
(x) minun piirrustustaitojani kehutaan usein
Total: 7½

Kotitalous

(x) LEIPOMINEN <33
( ) Teen usein ruokaa perheelleni
( ) ja leivon jotain hyvää
( ) olen aikamoinen mestari keittiössä
( ) haluan kokiksi!
(x) tiedän mitä eroa on vesi-ja rasvaliukoisilla vitamiineilla
(x) kotitalouteen kuuluvat myös silittäminen ja mankelointi!
( ) Ja tykkään niistä.
(x) "Köksä" tai "kotsa" ovat lyhenteitä joita käytän kotitaloudesta
( ) Tiskaaminen on kivaa
(x) Olen puhdistanut wc-pöntön
( ) OPIN SEN KOTITALOUSTUNNILLA!
( )..ja halusin kokeilla..
( ) ruuanlaitto on kivaa
(x) ja kaunis kattaus kruunaa kaiken
(x) Minulla on monia lempiruokia
(½) syöminen on kivaa ja nautinnollista
Total: 7½


Käsityöt

( ) osaan tehdä itse villasukat
( )..ja lapaset
( ) tiedän mitä tarkoittaa ohje 2o2n
( ) käsityöt ovat kivoja
(x) osaan käyttää vasaraa taitavasti
( ) olen rakentanut seinän (avun kanssa tai ilman)
(x) Olen parsinut sukkia
(x) Leevi and the leavingsin Vasara ja Nauloja-biisi on ihana!
(x) ja osaan sen ulkoa..
( ) Linnunpöntön rakentaminen on kivaa
( ) Askartelukin on hauskaa
( ) olen kätevä käsistäni
( ) töitäni kehutaan ammattilaisen töiksi
(x) olen tehnyt itse vaatteita
( ) ja käytän niitä
( ).. koska ne ovat niin hyvin tehtyjä ja huolellisia!
( ) Kotonani on paljon lankoja, neuloja ja kankaita ja teen niistä lähes päivittäin jotain kivaa.
Total: 5


Liikunta

( ) Kuntotestit on parhaita!
( )..koska niissä saan näyttää olevani paras.
(x) Käyn kuntosalilla
(x) ja lenkkeilen
(x) juokseminen on ihanaa
( ) ja moukarinheitto..
( )..pituushyppy<3
( ) liikuntatunneilla olen parhaimmillani
(x) UINTI ON IHANAA!
( )..koska saan näytellä treenattua ja upeaa vartaloani
( ) Punnertaminen on parasta
(x) vatsalihasliikkeita menee helposti 20 / 30 sekuntia
( ) Liikkanumero ysi tai kymppi.
(x) Hiihto ja luistelu on kivaa.
( ) Käyn aktiivisesti urheiluleireillä
( ) ja treenaan koko ajan
( ) MUSTA TULEE KILPAURHEILIJA!
Total: 6

Sain parhaimman: Äidinkieli

Sain huonoimman: Matikka

***

Tämän perusteella en ole hyvä oikein missään. Missä ruotsi, psykologia, filosofia ja yhteiskuntaoppi?! Kaikki mun lempparit on leikattu pois >:

AhMaanantai 26.05.2008 18:45

Vitsi joku Kim Herold, en ole ennen huomannut miten herkku hää on ♥

(Juu, en katsonut Huippumalli haussa...)

Kotka! :ESunnuntai 25.05.2008 23:01

Hi, olin tänään Powerparkissa Marian kanssa sen sijaan, että olisin lukenut yhteiskuntaoppia. Mutta ei mulla ookaan enää kuin 30 sivua lukematta =)

Yritettiin totutella itteämme kaikissa vähemmän kutkuttavissa laitteissa, mutta niissä vaan nauratti. Yhdessäkin keskipakoisvoima ajoi mut koko ajan Marian syliin, se liiskaantui. Samaiseen jäätiin sitten jumiin, vaikka kaikki polvenkorkuiset pääsi sieltä pois ihan omin avuin. Ei olisi haitannut toinen kierros kyllä yhtään, mutta laitesetä sitten tuli ja vapautti meidät.

Typhoon ei ollut niin hurja kuin miltä näytti :o Siinä tuli kyllä vähän huono olo. Puinen vuoristorata oli mun lemppari, kun sielä oli kotka ja sitten sai määkiä <:

Sainpa vielä lastenaterian mukana lelun ja sitten kävin ostamassa itselleni uudet korvikset ja Möhköfantin <3

Maria sai houkuteltua minut yhteen vuoristoradantapaiseen, joka meni lopuksi vielä taaksekin päin sen saman reissun. Miia oli ohjailemassa sitä härveliä ja se kummasteli ensin että kuka fanaattinen ihminen hänelle huutaa ja heiluttaa. Niin tosiaan, luulin että ehkä kuolen siihen, mutta se olikin sitten niin hauskaa, että mentiin siihen vielä kaksi kertaa uudestaankin <:

Lopuksi syötiin mjukikset, oli aika herkullinen, kesän ensimmäinen nimittäin :p

KatkeruusTiistai 20.05.2008 21:23

Mun kuumeeni sen kun vain nousee.

Koko päivän olen ollut välillä jäätyä, vaikka oon makoillut peiton alla kahet housut ja kolme paitaa päälläni. Oli jopa niin paha olo, että kaivoin mankan ja rakkaat Rölli-kasettini esiin; niitä kuuntelemalla mä aina lapsenakin parannuin :( Otin Buranan ja nyt on taas niin kauhean kuuma etten tiedä miten päin olisin. Mulle tulee varmaan matkakuume näin jälkeenpäin.

Kohtalon ivaaMaanantai 19.05.2008 23:34

Muhun pukkas kuume. Ihanaa. Miksi juuri nyt?