IRC-Galleria

MustaLista

MustaLista

C`est la vie

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 23:15

PROOOOOOOOVIIIINNNSSSIIIII!

Tarina (9.luokka)Lauantai 31.05.2008 16:28

Tämä on aina ollut paras päivä koko kesänä ja tämä päivä on ollut aina myös kaikista kaunein. Aamulla herää linnun lauluun, ihanaan auringon paisteeseen ja mikä parasta voi syödä aamupalan ulkona.
Huono puoli tässäkin on, en voi nukkua myöhään, kaiken pitää olla valmista ennen iltaa. Tietenkin minä vain autan mutta apuni on aina tarpeellinen. Jokaisen paikalle pääsevän on tultava järjestelemään, grillaamaan, kokkaamaan ja koristelemaan. Pikku hiljaa puutarha täyttyy uusista kukka istutuksista, tuoleista ja pöydistä, pienestä tanssilavasta, koristeista ja grillauspaikasta josta leviää todella hyvän ruuan tuoksua ympäri puutarhaa. Puutarha täyttyy musiikista kun orkesteri vihdoin pääsee paikalle ja saa soittimensa tanssilavan viereen. Siihen mennessä olen saanut kukat istutettua ja voin mennä hetkeksi rantaan pois juhlahälinästä, nyt kun juhlaväkeäkin on saapunut. Minullakin niin kuin kaikilla on syyni iloita tästä päivästä, minun syyni taitaa vain olla hieman erilainen.
Silloin alan vilkuilla kelloa, sana "kohta" alkaa pyöriä päässäni, niinkuin joka ikinen vuosi tänä päivänä. Vilkaisen kelloa vielä viimeisen kerran 19.00, pian kuulenkin tutun äänen takaani.
"Ihanaa sukujemme yhteistä juhlapäivää sullekin!"

TänäänTorstai 29.05.2008 02:29

Aluks vitutti ihan sairaasti, se et olin koulus ja se et jouduin herää, eikä ollu enää käteistä et sais batteryy ja mä vihaan lainata. Ja se et mein alan maikat vittuili tänään oikeen kunnolla! vittu niiden tehtävä on opettaa meit eikä vittuilla. -___- !!! SAATANA, minne meen ku en haluu kouluun? mut joku ammatti olis kiva saada... :/ vaiks en varmaan tuu ikin tekee sillä mitään. kuitenki.
Sit koulust asiakaspalvelun jälkeen suoraan töihin Greencuttiin, siel sit piristy ja aika meni nopee ku oli koko ajan asiakkait ja tollai. Olin joskus 19.40 himas ja sit menin tohon naapuriin leikkaa tädin miehen hiukset eli oon pysyny ammatissani koko pvn. Istuin pihalla ja kitkin rikkaruohoja (ja pari kukkaa) ja keinuin ja olin onnellinen. Ihan sekopäistä. Fiilikset tyyliin vähän heittelee! mut nyt on ollu hyvii päivii, ja hyvä viikonloppu takana ja viikko ja sillai. KOULU kohta loppu ja KESÄLOMA alkaa ja kesätyöt torilla ja mmh. Provinssi, nummirock, helsinki pride, euro pride ja sit jouluna BRASILIA! ehkä tää tästä.

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 14:43

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT

Nimi > Eve(liina) ihanihan oikeesti Krista
Lävistyksiä > jepa; Korva, Huuli, Napa
tatuointeja> Jep; jalassa sääressä/pohkeessa
Pituus > Abaut 164cm
Kengännumero > 36-37
Hiustenväri > Mustaa, ja edessä jtn lilan sävystä blondia. o.O
Sisarukset > Isoveli ja Isosisko

VIIMEISIN...

...Elokuva, jonka ostit? > Maria, Full of Grace
...Kappale, jonka kuuntelit? > Sleepless
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > näää...
...CD, jonka ostit? > emmä muista.
...Henkilö, jolle soitit? > Toni
...Henkilö, joka soitti sinulle? > Äitiii...
...Henkilö, jota ajattelit? > ei sitä kaikille kerrota.

VASTAAN VAI PUOLESTA?

Kaukosuhteet > en tykkää...
Itsemurha > En kannata
Ihmisten tappaminen > Ei
Teinitupakointi > Ihan miten vaan.
Rattijuopumus > En kannata
Homo- ja lesbosuhteet > Tottakai!
Saippuasarjat > Darrassa?

MITÄ...

...Shampoota käytät? > Sitä mitä sattuu olemaan
...Kenkiä käytät? > Tollassii, mitä noi nyt on...
...Pelkäät? > Pimeetä ja nukkumista, KOHTA.

KUINKA MONTA...

...Kertaa olet ollut rakastunut? > Enpä tiiä... :/ jos kertaakaan.
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > Säröjä, säröjä..
...Sydäntä olet särkenyt? > Toivon etten kenenkään :/
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > parin
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > Emmä tiijä.
...Arpea on kehossasi? > Ihan tarpeeks.

AJATTELETKO OLEVASI...

...Soma? > Ehkä
...Hauska? > Kai mä joskus?
...Kiihkeä? > Juu sitäkin sattuu.
...Ystävällinen? > Yleensä
...Rakastettava? > Uskoisin?
...Huolehtiva? > Sitäkin
...Suloinen? > Enpäs tiijä? oonko?

SUOSIKKI...

...Alkoholijuoma? > Lonkero
...Karkki? > Melkei kaikki menee mut UFOT!
...Sarjakuva / piirroshahmo > hämähäkkimies, son tossa mun ovessaki kii.
...Purukumi ? > Iha mikä vaa, musta on paras.
...Väri > musta, ja maastonvihreä
...Kynsilakan väri? > Eiiiii.
...Viikonpäivä? > Varmaan lauantai.
...Inhokkipäiväsi? > Arki?
...Kukka? > En tiiä...
...rannekoru? > Sateenkaariranneke. :p
... Kesä / talvi? > Molemmat.
... Norja / Ruotsi?> Ruotsi
... Trampoliini vai uima-allas? > Molemmaat.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

...Nukkui sängyssäsi? > Vesa tais nukkuu päikkäreit siinä, ja kani. :P
...Näki sinun itkevän? > öööms, en mä muista.
...Sai sinut itkemään? > jaa-a?
...Oli kanssasi elokuvissa? > ÖÖÖ? en muista. Riina? eii.. emt.
...Lähetti sinulle sähköpostia? > Tais olla toi Facebook.

OLETKO KOSKAAN...

...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > En ole sitä sanonu...ääneen ainakaan.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > Joo, esso yöt. :D
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > Oon tietty.
...Itkenyt elokuvan aikana? > Oooooon.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > En.
...Ollut esiintymislavalla? > Joo... :/
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Ehkä joskus.

Paljonko kello on? > 11.36
Omenat vai banaanit? > Molemmat.
Sininen vai punainen? > Sininen
Kevät vai syksy? > Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Vissiin Keravalle
Minkä aterian söit viimeksi? > Jotai omatekemää systeemii.
Oletko tylsistynyt? > En oikeestaa.
Minkä äänen kuulit viimeksi? > Autot ja naputus
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > Ruuan

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Ihastumisee ainaski.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Enpä tiiä.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > hauskanpito, ystävyys, jutteleminen, yms.


MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri? > Ei, ku en jää kiinni ;D
Mitä kieliä osaat? > Suomea, englantia ja jonkun verran ruotsia.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > Verhot, takaseinä...KANI<3
Ketä rakastat? > Läheisiä ja tärkeitä ihmisiä (:
Ketä kaipaat? > Joitakin joskus.. toisia niistä vähän useammin.
Lempinimet? > Eve, eppu, EP, tjaa-aaa...
Nimesi alkukirjaimet? > KEA
Kuinka vanhalta näytät? > Jaaa-a.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > Siltä ko tuntuu.
Silmälasit / piilolinssit? > molemmat..
Onko sinulla lemmikkejä? > Molemmat varmaan..
Mikä saa sinut onnelliseksi? > Monet asiat ja ihmiset.
Mikä huolestuttaa sinua? > lallalaa...

OLETKO KOSKAAN...

...Ajatellut, että kuolet? > Juu-u..
...Halunnut karata? > Juu-u..
...Kokeillut huumeita? > En..
Pinnannut koulusta? > Toki, mut vasta amiksessa. :D

PelottaaSunnuntai 25.05.2008 21:04

Joskus kuukausi sitten tapahtui näin. Olin nukkumassa päiväunia ku yhtäkkii havahdun siihen et paperit lentelee, joku heittelee niitä, lukee ja räplää. Pidän silmät kiinni ja ajattelen sanaa "stopstopstop" kaikki menee takas paikoilleen ja tunnen kuinka joku kävelee lähemmäs mun sänkyä ja alkaa kumartua mun ylle, mitä lähemmäs se tulee sitä enemmän ahdistaa ja pelottaa. Kun avaan silmät ketään ei ole missään.

Tänään mä nukun ylläri ylläri päikkäreitä ja havahdun nyt siihen ku joku pitää minun päästä kiinni ja kuiskailee surullisella äänellä "miks sä eve oot viillelly?" "voi miks" en pysty avaamaan silmiä ku luulen et se on äiti. Mut sit se lähtee ja vaihdan vähän asentoo, koht alkaa kuulumaan kanin rouskutusta mutta oven ääntä mä en kuule. Ku avaan silmät huone on tyhjä. Äiti oli itsekin nukkumassa.

Mua alkaa pelottamaan oikeasti.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.05.2008 00:48

Elokuvia elokuvia!

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! haasta ystäväviäsi mukaan ja katso ovatko he "leffa-friikkejä".


( ) Rocky Horror Picture Show
( )Grease
(x) Pirates of the Caribbean -Mustan helmen kirous
(x) Pirates of the Caribbean -Kuolleen miehen kirstu
(x) Pirates of the Caribbean -Maailman laidalla
( ) Boondock Saints -Etelä bostonin enkelit
( ) The Mexican
(x) Fight Club
(x) Cut
(x) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles -Villiä hurjempi länsi
(x) Kuka sanoo tahdon
(x) Airplane -Hei, me lennetään
( ) The Princess Bride -Prinsessan ryöstö
( ) Young Frankenstein
(x) Amelie
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy -Uutisankkuri: Ron Burgandyn legenda
( ) Napoleon Dynamite
(x) Saksikäsi Edward
(x) Saw
(x) White Noise
( ) Valkoinen oleanteri
(x) Anger Management
(x) Mean girls
(x) Aina eka kerta
(x) Jason X
( ) Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
(x) Scary Movie 3
(x) American Pie
(x) American Pie 2
(x) American Wedding
(x) Bootcamp
(x) Harry Potter
(x) Harry Potter 2
(x) Harry Potter 3
( ) Harry Potter 4
(x) Resident Evil
(x) Resident Evil 2
(x) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
(x) The Village (kauhu)
( ) Donnie Darko
( ) Lilo & Stitch
( ) Lilo & Stitch 2
(x) Nemoa etsimässä
(x) Finding Neverland
(x) 13 Ghosts
( ) Signs
(x) The Grinch
(x) Texasin moottorisahamurhaaja
( ) White Chicks
(x) Indiana Jones -Kadonneen aarteen metsästäjät
(x) Indiana Jones - Tuomion temppeli
(x) Indiana Jones - Viimeinen risti retki
( ) Butterfly Effect -Perhosvaikutus
(x) 13 ja risat
(x) I, Robot
(x) Dodgeball: Boltsit pelissä
( ) Universal Soldier -Täydellinen sotilas
( ) Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja
(x) Vuosi nuoruudestani
( ) Pakko olla in
(x) Perhe on painajainen
(x) Painajainen perheessä
( ) Juntti-Joe
( ) Tuhkimotarina
(x) Terminaali
(x) Lizzie McGuire -Popstar
( ) Passport to Paris
(x) Nuija ja tosinuija
(x) Nuija ja vielä nuijempi
(x) Viimeinen määränpää
(x) Viimeinen määränpää 2
( ) Viimeinen määränpää 3
(x) Halloween
(x) The Ring
(x) The Ring 2
( ) Harold & Kumar täydellisen hampurilaisen metsästys
( ) Lumotut sisaret
( ) Chicago
(x) Aavelaiva
(x) From Hell
(x) Hellboy
( ) Salainen ikkuna
( ) Minä olen Sam
( ) Koko potti
(x) The Day After Tomorrow
( ) Child's Play
( ) Bride of Chucky -Chuckyn morsian
(x) Charlien enkelit
(x) Charlien enkelit -Kurvit suoriksi
(x) Pikku naisia
( ) 10 Things I Hate About You
(x) Just Married
( ) Gothika
( ) Catwoman
(x) Painajainen Elm Streetillä
( ) Sixteen Candles
( ) Titaanien taistelu
( ) Coach Carter
( ) Sky captain
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) Tuulen viemää
(x) Oceans Eleven
(x) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
( ) Predator
( ) Predator II
(x) Independence Day
( ) Cujo
( ) Jäähyväiset kummisedälle
( ) Darkness Falls
( ) Christine
(x) E.T.
(x) Maissilapset
( ) Unelmien manhattan
( ) Pahuuden kosketus
( ) Kuinka hukata kundi 10 päivässä
( ) Sinussa on se jokin
( ) Kalenteritytöt
(x) Sideways
(x) Mars hyökkää
( ) Event Horizon -Viimeinen horisontti
(x) Ikuisesti sinun
(x) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
(x) Tomb raider
(x) Tomb raider 2
( ) X-Men
( ) X2
(x) Prinsessapäiväkirjat
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
( ) Jeepers Creepers 2
(x) Ota kiinni jos saat
(x) The Others
(x) Perjantai on pahin
( ) Tulen valtakunta
( ) Julmia aikeita
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
(x) Ace ventura
(x) Cast away -Tuuliajolla
(x) Manaaja
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(x) Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
(x) Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
(x) Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Se7en
( ) Muistojen polku
(x) Boogeyman
(x) Hitch -Lemmentohtori
( ) The Fifth Element
(x) Kolmetoista
(x) Star Wars I : pimeä uhka
(x) Star Wars II : kloonien hyökkäys
(x) Star Wars III : sithin kosto
(x) Star Wars IV : uusi toivo
(x) Star Wars V : imperiumin vastaisku
(x) Star Wars VI : Jedin paluu
( ) Swimming with Sharks
(x) American beauty
( ) Rikas, rakas, köyhä...
(x) Trainspotting
( ) Kellariväkeä
( ) Blue Velvet ja sinisempi oli yö
( ) Sound of Music
(x) Ansa vanhemmille
( ) The Burbs
(x) Phone booth
(x) The Terminator
(x) Terminator 2
( ) SLC Punk
( ) Saanko esitellä Joe Black
(x) Nightmare Before Christmas
(x) Corpse Bre
(x) Uhrilampaat
( ) Red Dragon
(x) Blondin kosto
(x) Blondin kosto 2
(x) Sleepy Hollow -Päätön ratsumies
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
(x) Bruce taivaanlahja
( ) Ewan taivaanlahja
( ) Neverending Story
( ) Pyörryksissä
( ) Ran
( ) Schindlerin lista
(x) Fast and Furious
(x) 2Fast 2 Furious
(x) the grudge -Kauna
( ) Devil in a Blue Dress
(x) Peter Pan
( ) Grimmin veljekset
( ) The dukes of hazzard
( ) Lords of dogtown
( ) Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (muttet ole koskaan kehdannut kysyä)
( ) Kellopeli appelsiini
( ) Luunkerääjä
( ) The World's Fastest Indian
( ) Poolhall Junkies
(x) Puhallettu 60 sekunnissa
(x) Flightplan
( ) BASEketball
(x) Titanic
(x) Mr. & Mrs. Smith
(x) Jali ja suklaatehdas
( ) Kissojen valtakunta
(x) Unelmien sielunmessu
(x) Muumipeikko ja pyrstötähti
(x) Tyttö sinä olet tähti
(x) Menolippu mombasaan
( ) FC Venus
(x) Saippuaprinssi
( ) Sin City
( ) Lentävien tikarien talo
( ) 1 missed call
( ) 15 minutes
(x) Pahat pojat
(x) Pinnan alla
( ) Shark Tale
( ) Failure to launch
( ) Hostel
(x) Hohto
( ) Salaisuus pinnan alla
( ) Veronikan kaksoiselämä
(x) Linnut
( ) Vertigo
( ) Mies joka tiesi liikaa
(x) Henkien kätkemää
(x) Hellsing
(x) Leijonakuningas
(x) Leijonakuningas 2
( ) Amadeus
(x) Liikkuva linna
(x) Panic room
(x) 101 dalmantialaista -aitoa koiran elämää

Total: 126. Elämä? Mikä se on?

Välissä saattaa olla leffoja jotka oon nähny mut ei ole raksia ku en muista nimiä, ja laskuissaki saatoin mennä sekaisin.... :/

Kesä!Keskiviikko 21.05.2008 23:05

Nyt pääsen varmasti ainaki katsomaan Paramorea Provinssiin sunnuntaina! Ja muutenki edessä varmasti mukava viikonloppu :)
Sitte, pitäis tehdä töitä että saan rahaa Brassin matkaa varten joulukuuhun, tai no maksaa se pitäis jo marraskuussa. Ja TIETTY sitten pitää ensin viettää huima Helsinki Pride viikko ja sit elokuussa ruotsissa Euro pride! <3 Mhh, mikä kesä. :)

Vanhoja juttujaMaanantai 19.05.2008 00:56

Siivoon siis joskus, löysin vanhan piirustusvihkon. Tyylillä. -06

1. pari kuvaa tummanpuhuvasta "enkelistä" ja teksti

couble weeks ago this poor angels mother got gilled. She`s been so down, so sad. But in days she got better but anger! She yelled and were so angry. Nowadays she is not an angel, she is a devil from heaven.

2. kuva ihmisestä ja sana

PASKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!

3. maisema ja teksti

Give people their peace. help them find their happiness.

4. tytön kuva ja tekstiä

can you, say that, you have never, loved me?

And the winner is the one who wants nothing but gets everything

5. kuva punkkarista ja tekstejä

My mind is stoled can i borrow yours?

"se näytti jo valmiiks silt ettei se kestä olla täällä sekunttiakaan kauempaa"

sä voit yrittää.

This propaply kills.

6. kuva ihmisestä joka osoittaa tähteä ja teksti

This star is like you lonely but never alone.

7. Alastomia naisia ja teksti

Jag kan inte skriva.

8. Töherryksiä ja teksti

- Life sucks!
- Oh really! who?



loosingSunnuntai 18.05.2008 04:30

I got a lot to say to you
Yeah, I got a lot to say

Well I would walk around the earth
To have another chance with you
Spend the evening, paining thoughts of all you do
Well I remember the sleeplesnights
When I´d lie awake
If only I could tell you how I feel

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one, two I was just counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than' this

Well I remember the sleeplesnights
When IÂ’d lie awake
Fix me IÂ’m on my own

blink 182Maanantai 05.05.2008 02:43

It's alright
to tell me
what you think
about me
I won't try
to argue
or hold it
against you
I know that
you're leaving
you must have
your reasons