IRC-Galleria

Näänä

Näänä

noʎ ʞɔnɟ

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2012 23:47

Olen...
[] Tullut umpikännissä kotiin
[] Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
[1] Kontannut koulun lattialla
[2] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/papaksi
[3] Poiminut sieniä
[4] Juossut todella henkesi edestä
[] Murtautunut autoon
[] Unohtanut jotakin lentokoneeseen
[] Pussannut serkkuasi
[] Polskutellut Serenassa
[] Uinut vaatteet päällä
[5] Laulanut mikrofoniin
[] Nyt koulussa
[] Kokeillut nuuskaa
[] Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
[] Oksentanut ihmisen päälle
[] Purrut kissaa, kun se on purrut sinua
[6] Haukkunut koiralle
[] Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
[7] Potenut vauvakuumetta
[] Ollut raskaana
[8] Kaatunut mopolla
[] Liukastunut banaanin kuoreen
[9] Pessyt ikkunoita
[] Maistanut mustekalaa
[] Ollut ambulanssissa
[] Ollut poliisiautossa
[] Ratsastanut kamelilla
[10] Harjannut kissaa
[] Ollut jälki-istunnossa
[] Lyönyt kaveria
[11] Halannut naapuria
[] Heittänyt televisiota ikkunasta
[12] Yöpynyt hotellissa
[] Käynyt Amerikassa
(13] Puhdistanut wc-pönttöä
[14] Käynyt Puuhamaassa
[] Ollut musiikkivideos
[] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[] Rikkonut ikkunaa
[15]Nukkunut villasukat jalassa
[16] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[17] Mokannut kotitalouden tunnilla
[] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[] Leikannut lemmikkisi kynsiä
[] Pessyt vauvaa
18] Ollut päivän syömättä mitään
[] Ajanut traktorilla
[] Tilannut taksia
[] Ajanut viiksiä
[19] Syönyt / pureskellut kynsiä
[20] Soittanut pilapuhelua
[] Ollut Ankkarockissa
[] Rikkonut lupaustasi
[21] Ollut moottoripyörän/mopon kyydissä
[] Haukkunut hoppareita
[22] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[] Kuunnellut klassista musiikkia
[] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[23] Sekoillut humalassa
[] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[24] Nielaissut jääpalaa
[] Haukkunut hevareita
[] Ollut vaahtobileissä
[] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[25] Soittanut väärään numeroon
[] Oksentanut ruusupuskaan tms
[26] Itkenyt ilman mitään syytä
[] Laskenut pulkalla katolta
[] Nostanut lippua salkoon
[27] Tehnyt jotain todella tyhmää katumatta hetkeäkään
[] Saanut turpaan tuntemattomalta
[28] Matkustanut peräkontissa
[29] Siivonnut lattialta oksennusta
[] Kävellyt yli 10cm koroilla
[] Tilannut Miss Mix-lehteä
[] Saanut 4 kokeesta
[30] Pelannut kännykällä kirkossa
[] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[] Nähnyt kaupassa julkkista
[31] Pelännyt hämähäkkejä
[] Kirjoittanut Reginaan
[] Ihaillut gootteja
[32]Ollut puolukassa
[] Poistanut punkkia
[33] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[34] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[35] Kerännyt mansikoita
[] Ajanut mopolla päin seinää
[] Seisonut hevosen selässä
[36] Käynyt navetassa
[] Kokeillut vanhusten vaippoja
[] Esittänyt Güntheria
[] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[37] Tuntenut mielisairasta
[] Hypännyt benjihyppyä
[38] Eksynyt kaupungille
[] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[] Astunut lehmän kakkaan
[39] Nielaissut purukumia
[] Ollut / vieraillut vankilas
[40] Itkenyt itseäsi uneen
[41] Ajatellut itsemurhaa
[] Tykännyt The Rasmuksesta
[42] Täyttänyt 14 vuotta
[] Käynyt psykiatrilla vierailulla
[43] Juonut Hyla-maitoa
[] krapulassa
[44] Herännyt samasta sängystä vastakkaisen sukupuolen kanssa
[] Fanittanut RAW:ta
[] Hengittänyt heliumia
[] käyttänyt ripsentaivutinta
[] juonut venäläistä valkoviiniä
[] Ollut tuhkarokossa
[45] Uinut avannossa
[46] Tehnyt runoa
[47] Ollut jollain leirillä
[48] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[49] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[] Ollut katsomassa oopperaa
[50] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[51] Neulonut lapasia / kaulahuivia / pipoa
[52] Katsonut Stand by me-leffaa
[53] Eksynyt
[54] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[55] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[56] Saanut paniikkikohtauksen
[] Omistanut lemmikkieläintä
[]Laulanut sooloa jossakin tilaisuudessa
[]Laulanut bändissä
[57] Ajanut autoa
[58] Nukahtanut koulussa tunnilla
[] Saanut aivotärähdystä
[] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[59] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[60] Ollut yli kuukautta pois kotoa
[] Ollut koko yön ulkona
[61] Luntannut kokeessa
[62] Saanut ampiaisenpistoa
[63] Saanut murtumaa
[] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[] Suudellut samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa
[64] käynyt Ruotsissa
[65] Pelannut twisteriä
[] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[66] Hukannut kirjastonkirjan
[] Ollut galleriassa päivän kuvana
[67] Opetellut elvyttämistä
[68] Nauranut vahingoniloisena
[]Pelannut golfia
[69 ko synnyin] Ollut sairaalassa yötä
[] Vuokrannut asunnon
[] Ollut Lapissa
[] Katunut jotain tekoa enemmän kuin mitään
[] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[70] Käyttänyt heijastinta
[71] Leikkinyt pikkuautoilla
[72] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[73] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[74] Ollut onkimassa
[75] Kuvitellut olevani kala
[76] Palauttanut kokeen osa tehtävistä tyhjänä
[77] Pessyt hampaani
[78] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[79] Saanut mustelman viimeisen kahden viikon aikana
[80] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[81] kampaajalla / parturissa viimeisen vuoden aikana
[82] Ihastunut viimeisen vuoden aikana
[83] Nauranut suudellessasi
[84] Itkenyt suudellessasi
[85] Hakannut päätä seinään

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2012 23:38

60 kysymystä rakkaudesta!

01 Milloin viimeksi itkit? - tossa yhtenä päivänä
02 Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - en vissiin
03 Milloin viimeksi? - -
04 Milloin nautit elämästä? - oikeestaan just nyt :)
05 Oletko koskaan jättänyt ketään tekstiviestillä? - en
06 Onko sinua jätetty tekstiviestillä? - ei
07 Pelkäätkö rakastua? - en ainaka nytten pelänny ko muruun rakastuin
08 Satuttaako rakkaus? - emmää tiiä. ei kai
09 Mikä on pahin pelkosi? - menettäminen
10 Kenen kanssa uskoisit olevasi ensi vuonna tähän aikaa? - ilkan
11 Haluaisitko seurustella? -joo ja seurustelen
12 Millainen on unelmien tyttö-/poikaystävä? -sellanen ko ilkka <3
13 Onko sellaista edes olemassa? - joo
14 Oletko koskaan itkenyt ihastuksesi vuoksi? - joo
15 Oletko ollut koskaan mustasukkainen? - en kyl ko ei oo ollu syytä :)
16 Oletko pussannut koskaan ketään jonka nimi alkaa:
[ ] A [ ] B [ ] C [ ] D [ ] E
[ ] F [ ] G [ ] H [x ] I [ ] J
[ ] K [ ] L [ ] M [ ] N [ ] O
[ ] P [ ] Q [ ] R [x] S [x] T
[ ] U [ ] V [x] W [ ] X [ ] Y
[ ] Z [ ] Å [ ] Ä [ ] Ö
17 Kuuluuko seksi seurusteluun? - joo
18 Pisin seurustelu suhteesi? - tää on nyt nii ens viikol tulee 10 kk:)
19 Entä lyhyin? - -
20 Kauanko olet seurustellut? - 10 kk kohta
21 Pidätkö enemmän pitkistä hellistä suudelmista vai pitkistä kielisuudelmista? - kummatki mut eri tilanteisa
22 Haluatko joka päivä hellyyden osotuksia? - joo
23 Oletko koskaan suudellut vesisateessa? - en kai
24 Oliko se romanttista? - joo
25 Onko kukaan sanonut sinulle "rakastan sinua" - on
26 Entä oletko sinä? - Joo
27 Oletko koskaan sanonut rakastan sinua tarkoittamatta sitä? - en
28 Kuinka monta kertaa sydämesi on särkynyt? - 0
29 Kuinka monta sydäntä itse olet särkenyt? - 0
30 Oletko pahoillasi siitä? - -
33 Milloin olit onnellisempi kuin koskaan ennen? - nyt
34 Minkä kappaleen omistaisit kumppanillesi? - kaija koo- jos sua ei oiso llut
35 Onko sinulle omistettu kappaletta? - hmm.. emmää tiiä.. tavallaa
36 Onko sinulla kuvia jossain existäsi? -ei sellasii oo
37 Milloin viimeksi juttelit exäsi kanssa kasvokkain? -
38 Miltä se tuntui? ---
39 Oletko rakastunut juuri nyt? - joo
40 Miltä se tuntuu? -maailman ihanin tunne
41 Mikä kappale tuo mieleesi rakkauden? - monikin
42 Minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään -monienkin
43 Mikä kappale muistuttaa kumppanistasi? - kaija koo- jos sua ei ois ollut, avenged sevenfold- dear god, avenged sevenfold-seize the day
44 Haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt? - joo
45 Itketkö usein? - juu
46 Oletko herkkä ihminen? -olen
47 Pyysikö elämässä eniten sinua satuttanut sinulta anteeksi? - ei
48 Ketä ajattelet juuri nyt? - ilkkaa
49 Milloin viimeksi itse pyysit anteeksi koko sydämmestäsi? - eilen
50 Miltä ihastuminen tuntuu? - ihanalta :)
51 Muistatko kenestä pidit viime vuonna tähän aikaan? - en kenestäkää ihan viä täsä vaiheesa
52 Oletko elänyt koskaan vapaassa suhteessa? - en
53 Mieti entisiä kumppaneitasi, kenen kanssa oli aina hauskaa? - -
54 Ketä mietit viimeisenä ennen kuin nukahdat? - ilkkaa
55 Entä ensimmäisenä herätessäsi? - ilkkaa
56 Oletko ihastunut kyseiseen henkilöön? - joo
57 Vai kenties rakastunut? -joo
58 Vai kenties seurusteletko hänen kanssaan? - joo
59 Kumppanisi koko nimi? - en haluu kertooo muuta ko etunimen
60 Saiko tämä gallup sinut miettimään vanhoja aikoja? - ei

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2012 23:31

1. Etunimi: niina
2. Lempinimi: niit on monta mut esim. Näänä
3. Syntymävuosi: 1994
4. Syntymäpaikka: loimaa
5. Horoskooppi: härä
6. Mies vai nainen: nainen
10. Asuinpaikka: loimaa
11. Nettinimet: Näänä
12. Hiusten väri: puolet blondii ja puolet ruskeeta
13. Hiusten pituus: keskipitkät
14. Silmien väri: siniharmaa
15. Parasta ulkonäössä: hmm. emmää tiiä
16. Pituus: 157 senttii
17. Näkyviä arpia:niitä löytyy mut arvet ertoo elämästä
18. Silmälasit: ei
19. Lävistyksiä: korvikset
20. Tatuointeja: ei oo
21. Oikea vai vasuri: vasuri
22. Ensimmäinen paras ystävä: hmm.. johanna?
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: emmää muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: tä?
25. Ensimmäinen oma lemmikki: ei oo mittää
26. Ensimmäinen oikea loma: emmää tiiä mittää
27. Ensimmäinen konsertti: ?
29. Paras elokuva: monii mut vaiks titanic on yks
30. Paras TV-ohjelma: salkkarit
31. Lempiväri: punanen
32. Paras laulaja: kaija koo
33. Paras bändi: apulanta
34. Lempibiisi juuri nyt: monii
35. Paras ystävä: tiia
36. Paras karkki: suklaa
37. Paras urheilu: koris
38. Paras ravintola: en tiiä
39. Lempivaatteesi: emt
40. Lempikauppa: emt
41. Lempiaine koulussa: emmää tiiä
42. Lempieläin: kissa
43. Paras kirja: juoppohullun päiväkirjat, potterit, häräntappoase jnejne..
44. Paras lehti: aku ankka
45. Lempikengät: reinot vissiin

Juuri nyt
46. Olosi: tylsää
47. Sinkku vai varattu: varattu :)
49. Syöt: en mitää
50. Juot: en mitää
51. Fonttisi: tä?
52. Online: misä
53. Kuuntelet: en mittää
54. Ajattelet: muruu
55. Haluat: et kulta tulee meille huomenna !
56. Katsot: tätä
57. Olet pukeutunut: yöasuun

Tulevaisuudessa
58. Haluatko lapsia?: joo
59. Haluatko naimisiin: joo
60. Mille uralle menet?: kokkipuolla ainaki opiskelen
61. Missä haluaisit asua: murun kanssa jossain
62. Auto: en tiiä, jou söpö ! :)

mihin vittuun tästä välistä hävis numeroita? :D

Oletko ikinä
78. Suudellut tuntematonta: en
79. Juonut alkoholia: joo
80. Polttanut: -
81. Karannut kotoa: en
82. murtanut luita: varpaan x100000000000000000000000000
83. Särkenyt jonkun sydämen: en
87. Itkenyt jonkun kuoltua: joo tietty

Uskotko
89. Jumalaan:en tiiä
90. Ihmeisiin: joo tavallaa
91. Rakkauteen:joo
93. Ufoihin: joo
94. Sielunkumppaneihin: joo
95. Taivaaseen:en oikee tiiä
96. Helvettiin: en oikee tiiä
99. Horoskooppeihin: luonnehoroskooppeihin jep

Vastaa totuudenmukaisesti
100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: eiko sain sen jo <3

OLEN
[] mustasukkainen
[] temperamenttinen
[ ] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[ ] hyvä kielissä
[] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[ ] elokuvafriikki
[x ] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ
[x] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[x ] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[] itkettää
[ ] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[ ]ulkona paistaa aurinko
[x] haluaisin lähteä shoppailemaan
[ x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON
[ x] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[] paljon dvd-elokuvia
[] yli 5 farkut
[ ] paljon vöitä
[/] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] lakatut varpaankynnet
[] farkkuminihame
[ ] vähintään 3 tätiä

PELKÄÄN
[x ] kuolemaa
[x] petetyksi tulemista
[x] valehtelua
[x] jotain tiettyä ihmistä
[ /] koiria
[ x] väkivaltaa
[ xxxx] hämähäkkejä
[] pimeää
[x ] käärmeitä
[x salamointia] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] että saan kokeesta huonon numeron
[ ] verta
[ x] että sairastun johonkin todella pahaan tautiin

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] pahoinpitelisi ketään
[] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x ] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania
[ ] seurustelisi tummaihoisen kanssa
[ ] hyppäisi benjihyppyä

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
[] haistatellut vanhemmilleni
[] kokeillut huumeita
[] leikannut itse hiuksiani
[] syönyt mustekalaa
[-- ] yrittänyt itsemurhaa
[] käyttänyt itseruskettavaa
[x ] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[ ] tehnyt abortin
[] pitänyt kotibileet
[ ] muuttanut pois kotoa
[] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
[ ] suurperheen
[x] pelkkä kunnollinen nainen/mieskin riittäisi
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[/] isot satuhäät
[] asua ulkomailla
[] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[ ] uskaltautua kuntosalille
[ ] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[] silikonit
[] hypätä laskuvarjolla

oletko koskaan...
[x] ihastunut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] uinut uima-altaassa?
[x] uinut järvessä?
[x] uinut meressä?
[x] halannut?
[x] oksentanut?
[x] ollut karkkilakossa
[] omistanut lemmikkiä?
[x ] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[] riidellyt ystäväsi kanssa?
[ ] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[] muuttanut?
[ no yläasteelle ja amisee mut en muute] vaihtanut koulua?
[ ] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[ ] katsonut Lostia tv:stä?
[] pelännyt pimeää?
[x] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[] harrastanut tanssia?
[] harrastanut jalkapalloa?
[x] itkenyt hautajaisissa?
[x] nauranut kirkossa?
[x] vihannut opettajaasi?
[x] laulanut luokan/koulun edessä?
[] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[ ] saanut 10 matikan kokeessa?
[x] saanut uutta kännykkää?
[ ] asunut yksin omassa asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[ ] sylkenyt jonkun kengille?
[ x] murtanut jotain osaa kehostasi?
[ x] ajanut autoa

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2012 00:16

Luit tämän , sinun on pakko tehdä tämä & muista puhua totta !
01 Nimet, joilla kaverit sinua kutsuvat? - niina, niinu, näänä, nipa, niinanen.. miä millonki:D ja kaikkia muunnelmia :D
02 Neljä asiaa ylläsi? - yöhousut, yöpaita, alushousut, villasukat
03 Miten menee? - tässähän tämä
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - rippijuhlisa ;)
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? -toki :D
06 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - joo
07 Ongelmasi juuri nyt? - hmm. AFTA SUUSSA
08 Onko sinulla parasta ystävää? - joo, maailman paras <3
10 Kuinka monta lasta haluat? - kaks ois kiva mut ans kattoo ny :)
11 Lempivärisi? - punanen
12 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - no tavallaa
13 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - ei
14 Onko sulla nuha? - ei
15 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - hmm. no joo mut mää tykkään vaan ilkasta joten turha yrittää mitään. toki kavereita ei oo liikaa ikinä.
WHEN
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tänää jotai kuraa :D
milloin olit viimeksi autossa? - eilen
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänään aamulla
DO U HAVE
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois?- JOO <3
onko sinulla mp3 tai iPod? - ipodi joo
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - ei
YOURSELF
monta kirjainta on etunimessäsi? - viisi
missä kuussa olet syntynyt? - touko
oletko allerginen jollekin? - kiiville :( vähä ananakselle :( nikkelille... enny juur muuta muista
kuinka pitkä olet? - 157
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - huono, mut paranemaan päin
THE LATEST
viimeisin pitkä automatka? - no turku loimaa vissiin eilen
viimeisin itku? - öööö.. keskiviikkona ko katoin titanicin
viimeisin nähty elokuva? - titanic
viimeisin syöty ruoka? - valkosipuliperunat ja nakit
viimeisin soitettu biisi? - en muista
LOVE
haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - joo, ilkkaa
mikä on ihaninta, mitä joku sanoi? - ilkka on sanonu vaiks mitä ihaninta <3
rakastatko ketään tällä hetkellä? - joo todellakin
rakastaako sinua kukaan? - jep
WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - miia :p
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - katariina
kuka nauroi viimeksi kanssasi ? - ööö äiti vissiin
THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - ei :(
mitä olet ostanut viikon sisällä? - karkkii laivalt ainakin
oksentanut? - en !!
soittanut jollekin? - en

[Ei aihetta]Lauantai 04.02.2012 12:51

Tummenna ne asiat, jotka sopivat sinuun.

Minua luullaan nuoremmaksi kuin oikeasti olen.
Olen yli 18.
Olen alle 13.
Olen 13-18.
Haluaisin olla vanhempi.
Haluaisin olla nuorempi.
Olen tyytyväinen ikääni.
Tiedän kuinka autoa ajetaan.
Minulla on ruskeat hiukset.
Minulla on blondit hiukset.
Minulla on mustat hiukset.
Minulla on punaiset hiukset.
Värjään hiuksiani.
Minulla on ollut raitoja hiuksissani.
Olen leikannut itse hiuksiani.
Minulla on kiharat hiukset.
Minulla on suorat hiukset.
Hiukseni sähköistyvät helposti.
Kiharran/suoristan hiuksiani.
Minulla on ruskeat silmät
Minulla on siniset silmät.
Minulla on harmaat silmät.
Minulla on vihreät silmät.
Silmissäni on useita eri värejä.
Minulla on silmälasit.
Käytän piilolinssejä.
Käytän värillisiä piilolinssejä.
Olen käynyt silmien laserleikkauksessa.
Olen alle 160 cm pitkä.
Olen yli 170 cm pitkä.
Olen tyytyväinen painooni.
Vihaan painoani.
Haluaisin olla hoikempi
Olen ollut dieetillä ja onnistunut siinä.
Olen ollut dieetillä mutta epäonnistunut siinä.
Kengänkokoni on yli 40.
Kengänkokoni on alle 37.
Minun on hankala löytää sopivia kenkiä.
Suurin osa vaatteistani on ostettu H&Mstä, KappAhlista tai Lindexistä.
Olen ostanut vaatteita marketista.
Olen ostanut vaatteen, jota en ole käyttänyt kertaakaan.
Rakastan shoppailua.
Vihaan shoppailua.
Inhoan pillifarkkuja.
Käytän korkeavyötäröisiä farkkuja.
Minulla on yksi tietty tyyli-ikoni.
Omistan Louis Vuitton -laukun.
Rakastan kenkiä
Omistan Conversen, Vansin tai Lacosten kengät.
Minulla on Uggit.
En kestä varvassandaaleissa kävelyä.
Lakkaan kynsiäni usein.
Olen käynyt pedikyyrissä.
Käytän hajuvettä.
Käytän paljon meikkiä.
En meikkaa.
Käytän paljon kajalia.
Käytän huulipunaa.
Tunnen oloni epämukavaksi minihameessa
Omistan kauluspaidan ja solmion.
En osaa kävellä korkokengillä.
Omistan kiilakorkokengät.
Suurin osa vaatteistani on mustia.
Minulla on kotiopettaja.
Olen valmistunut ylioppilaaksi.
Käyn yksityiskoulua.
Käyn katolista koulua.
Olen yksi luokkani parhaimmista oppilaista.
Pidän äidinkielestä.
Inhoan biologiaa.
Inhoan englantia.
Pidän matematiikasta.
Liikunta on lempiaineeni.
Olen jäänyt luokalleni.
Opettajani ovat kamalia.
Pidän opettajistani.
Opettajani antavat aivan liian paljon läksyjä.
Olisipa jo kesäloma!!!
Olen koulun bändissä/orkesterissa.
Minulla on yksi paras ystävä.
Minulla on kaksi tai kolme parasta ystävää.
Paras ystäväni vaihtuu usein.
Minulla on paljon tuttavia.
Olen yksinäinen.
Ystäväni ovat omituisia!!
Olen ystävieni kanssa paljon vapaa-ajallani.
Kaveripiiriini kuuluu poikia.
Riitelen ystävieni kanssa usein.
Minulla on poika/tyttöystävä.
Olen sinkku.
Erosin vähän aikaa sitten.
En ole koskaan seurustellut.
Olen heteroseksuaali.
Olen homoseksuaali.
Olen biseksuaali.
Olen panseksuaali.
En määrittele itseäni.
En ole koskaan suudellut.
Pidän itseäni pidemmistä kumppaneista.
Voisin seurustella itseäni lyhyemmän kanssa.
Kumppanini luonne on tärkeämpää kuin ulkonäkö.
Pidän pojista, joilla on lävistyksiä ja tatuointeja.
Pidän hauskoista pojista.
Voisin seurustella armeijaa käyvän pojan kanssa.
Vanhempani ovat vielä naimisissa.
Vanhempani ovat eronneet.
Vanhempani asuvat yhdessä, mutta eivät ole naimisissa.
Rakastan vanhempiani.
Vihaan vanhempiani.
Vanhempani ovat todella ärsyttäviä!
Äitini on ankara.
Vanhempani antavat minun tehdä mitä haluan.
Kerron kaikki huoleni vanhemmilleni.
Minun asiani eivät kuulu vanhemmilleni!
Minulla on veli/sisko.
Minulla on alle 5-vuotias sisarus.
Olen nuorin lapsi perheessäni.
Veljeni tai siskoni on lukiossa.
Pidän isovanhemmistani.
Kaikki isovanhempani ovat kuolleet.
Inhoan juhlia, joissa koko sukuni on paikalla.
Kirjoitan aina kirjakielellä.
Inhoan salmiakkia.
Rakastan suklaata.
Olen hidas tekemään valintoja.
Elän päivä kerrallaan enkä suunnittele suuria asioita etukäteen
Kannatan jotain tiettyä poliittista puoluetta.
Minulla on paljon rahaa.
Tiedän kuka oli USAn ensimmäinen presidentti.
Tarkistan sähköpostini joka päivä.
Mesessäni on yli 40 tyypin osoitteet.
Olen koukussa facebookiin.
Minulla on käyttäjä deviantARTissa.
Vihaan ihmisiä jotka KiRjOiTtAvAt NäIn T41 NÄ1N.
Pidän kiinalaisesta ruoasta.
Valehtelin tämän kyselyn aikana..

[Ei aihetta]Lauantai 21.01.2012 21:29

SUPERKYSELY:

Sinä
Pituus? »157 senttii
Lempi värisi? » punainen
Puhelimen merkki? » samsung
Hiusten väri? » ½blondi ½ brunette
Silmien väri? » siniharmaat
Luonne? » tämmönen
Lävistyksiä? » korvikset vaan
Paras puoli sinussa? » entiiä
Huonoin puoli ulkonäössäsi? » kaikki
Harrastukset? » koris

Perhe
Perheenjäsenet? » äiti iskä ja sisko
Lemmikkejä? » ei oo
Jos on niin mitä, jos ei haluaisitko? » haluisin kissan
Kuvaile kotiasi? » omakotitalo
Onko sinulla omaa huonetta? » on
Iso vai pieni? » sopiva
Oletko onnellinen siitä että olet juuri siitä perheestä? » joo
Jos et, mikset? » siks
Mitä ajoneuvoja omistatte? » 2 autoo, fillarei, mulla on mopo...

Rakkaus
Oletko varattu? » joo
Jos et, niin kenties ihastunut? » joo
Kerro ihastuksesi/rakkaasi ulkonäöstä? » täydellinen:)
Nyt kerro luonteesta? » ihanin
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? » tavallaa
Oletko jo mielestäsi tavannut ''sen oikean''? »joo :)
Kumpi on tärkeämpi, ulkonäkö vai luonne? » luonne
Oletko koskaan tykännyt varatusta tai kenties kaverisi poika/tyttöystävästä? » en
Oletko koskaan seurustellut jonkun kanssa, vaikket oikeasti edes tykännyt hänestä? » en !

Kaverit
Onko sinulla paljon kavereita/ystäviä? » tarpeeks
Kuinka monta? » tarpeeks
Luettele niistä tärkeimmät? » Tiia <3 ja siis kaikki muutkin on tärkeitä ! <3
Onko kukaan kaveristasi joskus niin ärsyttävä että tekisi mieli haistattaa paskat ja lähteä? » joskus toki siltki tuntuu
Riitelettekö usein? » ei
Voisitko kuolla kaverisi puolesta? » kyllä
Oletko koskaan esittänyt kaveria? » en vissiin
Äänekkäin kaverisi/ystäväsi? » jaa emmää tiiä

Kumpi?
Sipsi vs karkki? » karkki
FB vs IRC? » fb
Lämmin vs viileä? » lämmin
Suklaa vs laku? » suklaa
Koulu vs koti? » koti kai
Pusu vs hali? » kumpiki
Ruskea vs oranssi? » oranssi
Koira vs hevonen? » koira
Aamu vs ilta? » ilta
Alkoholi vs tupakka? » alkoholi
NRJ vs The Voice? » voice

Menneisyys
Onko sinulla asioita, joita haluaisit vaihtaa menneisyydessä? » joo kai mut ei niil mittää enään voi
Eläisitkö viime kesän uudelleen? » en välttämättä
Mitä teit eilen ja kenen kanssa? » hengasin kotona kerranki ko oli aikaa porukoitten kans ja sit sisko tuli kans kotio
Mikä on pisin tietokone-lakkosi tähän mennessä? » empä oo miettiny
Oletko viime vuonna kuluttanut aikaa ihmiseen, joka on osoittautunut kusipääksi? » hmm.. kai
Oletko viime vuosien aikana pussanut/suudellut O:kirjaimella alkavaa henkilöä? - en
U? - en
J? - en
T? - en
S? - en
P? - en

Tulevaisuus
Mitä aiot tehdä huomenna ja kenen kanssa? » boustailen jossaki murun ja siskon ja sen miehen kanssa
Pelkäätkö tulevaisuutta? » ehkä vähä
Unelmoitko koskaan tulevaisuudesta, esim. ennen nukkumaan laittamista? » joskus joo
Aijotko pitää hauskaa vuonna 2012? » tarkotus olis
Odotatko kesää vai elisitkö mielummin tätä hetkeä? » kesää♥
Aijotko lukioon vai amikseen? » amiksesa oon

Oletko viime vuoden aikana
Nukkunut yli 14h? » joo
Nukkunut koulussa tunnilla? » joo
Datannut yli 7h putkeen? » joo
Laulanut suihkussa? » joo
Ikävöinyt jotakuta niin paljon, että sattuu? » joo
Ollut todella iloinen? » joo
Seurustellut? » joo
Ollut ihastunut? » joo
Nauranut niin, että silmistä tuli vettä? » joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? » joo

Randomia
Suututko helposti? » en
Poltatko tupakkaa » en
Luettele 3 ruokaa joita INHOAT? » lätyt, silakkalaatikko, aika moni:D
Käytkö salilla tai lenkkeilemässä säännöllisesti? » en nykyää enää salilla, kesällä lenkkeilen sillon tällön
Jos sinä saisit päättää, myytäisiinkö nuuskaa Suomessa? »sama se mulle.. nuuska on ällöö
Mitkä vaatteet ovat päälläsi? » paita ja pöksyt
Mitä ajattelet tatuonneista? » jos on hieno niin on.. hieno :D
Huomasitko edellisessä kirjoitusvirheen? » en
Ja edellisessä? » ei siinä oo
Nyt aloit tarkistamaan ja huomasit että sinua kusetettiin? » joo

Sano lauseet omalla murteellasi
Tein koulutehtävät heti koulun jälkeen, voinko nyt mennä kaverille?
» tein läksyt heti koulun jälkee, voinksmää mennä kaveril?

Joo odota hetki, käyn nopeasti Facebookissa!
» oota sekka, käyn nopsaa facesa

Jäätelö on hyvää.
» Jätski on hyvvää

Onko pakko tehdä tätä kyselyä, jos ei tahdo?
» onks tää kysely pakko tehä, jos ei taho?

Miksi joku kuluttaa aikaa tämmöisen kyselyn tekemiseen?
» kui joku kuluttaa aikaansa tämmösee kyselyy?

Muistele viime vuotta
Olen;
suudellut? » joo
käyttänyt nuuskaa? » en
juonut alkoholia? » joo
käyttänyt huumeita? » en
saanut uuden lemmikin? » en
menettänyt lemmikin? » en
shoppaillut? » joo
tehnyt raskaustestin? » en
tullut raskaaksi? » en
ollut sairaalassa? » käymäsä
telttaillut? » joo
käynyt ulkomailla? » ruottisa
ollut laivalla? » joo
stripannut? » en
pelannut räsypokkaa? » en
seurustellut? » joo
itkenyt? » joo
itkenyt pojan/tytön takia? » joo
kertonut jollekulle rakastavani häntä? » jo
ollut hautajaisissa, häissä, ristiäisissä tai rippijuhlissa? » joo
riidellyt? » joo kai
katkaissut välit johonkin kaveriin? » en kai
tai sukulaiseen? » en
valehdellut vanhemmilllesi tai sisarillesi? » joo jottai vähä
valehdellut kavereillesi/ystävillesi? » en kai
ollut todella onnellinen? » joo
pettynyt ihmisiin? » johki kai
saanut uusia kavereita? » joo
mokannut jossakin asiassa pahasti? »emmää tiiä
saanut uuden sisaruksen? » en
menettänyt ystävän? » en
oppinut uusia asioita? » joo
ottanut kuvia? » joo
ottanut lävistyksiä? » en
ottanut tatuoinnin? » en
saanut lahjoja? » joo
ikävöinyt jotakin ihmistä? » joo
tehnyt jotain todella tyhmää? » kai :D
muuttanut mielipidettä jostakin ihmisestä? » skyl
muuttunut itse edellisen vuoden aikana? » ehkä vähän
suuttunut vanhemmilleni? » joo
karannut kotoa? » en
uinut alasti tai vaatteet päällä? » emmää muista
ajanut mopolla/skootterilla? » mopolla
ajanut autoa? » en
käynyt huvipuistossa? » joo
käynyt kalassa? » kai
veneillyt? » joo kai
ollut mökillä? » tavallaa
nukkunut 20 tuntia putkeen? » en kai
ollut todella surullinen? » joo
saanut jonkun itkemään? - joo
pyytänyt joltakin anteeksi? » joo
ollut yön ulkona? » joo : D
viettänyt elämäsi parhaimpia hetkiä? » JUU♥
viettänyt elämäsi huonoimpia hetkiä? » en

kello on nyt 19.29

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.01.2012 00:21

ONKO SINULLA NYT:
[] Kylmä
[] Kuuma
[x] Sopiva

1. Luuletko että moni lukee tämän? - en
2. Missä dataat tällä hetkellä? - kotona
3. Suklaa vai salmiakki? - suklaa
4. Mitä vaatteita sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - vaatteet
5. Meikkaatko? - joo
6. Kuinka kauan sinulla menee aikaa kouluun/töihin laittautumisessa? -riippuu päivästä
7. Mikä soi? - ei mikkää
8. Monennellekko luokalle menet? - amiksen kolmoselle syksyllä
9. Mikä on paras festari, missä olet käynyt ? - ruissi 09
10. Lähtisitkö mielummin egyptiin vai new yorkiin? -egyptiin
11. Nrj vai voice? - voice
12. Sampo vai morso? - tä
13. Seurusteletko? - joo
14. Mikä on parasta pojissa/miehissä? - emmää jaksa miettii
15. Mikä on parasta tytöissä/naisissa? - emmää jaksa miettii
16. Mitä syöt tällä hetkellä? - emmittää
18. Tykkäätkö Suomesta? - joo
19. Mikä hymiö kuvaa mielialaasi tällä hetkellä? - <3
20. Paras elokuva, minkä olet nähnyt? - dead silence
21. Elokuva, jonka katsoit viimeksi? - fc venus
22. Tilaatko Demiä? - en
23. 229+328-1 = emmää jaksa laskee
24. Millainen koululaukku/reppu sinulla ? - mikä millonki
25. Kenelle nauroit viimeksi? - hmm.. vanajan kekseille vissiin
26. Lue 5. viesti kännykkäsi saapuneista? - en jaksa :D
27. Minkä ikäinen haluaisit olla? - 18
28. Oletko suudellut ketään viimeisen kuukauden aikana? - joo
29. Oletko halannut ketään viimeisen kuukauden aikana? - jooo
30. Oletko ihastunut? - joo
31. Entä rakastunut? - joo
32. Ketä ihailet? - toni wirtasta ja tavallaa michael monroeta
34. Onko piltti hyvää? - En oikeen tykkää
35. Lempivärisi? - punanen
36. Poltatko? - en
37. Oletko vilautellut jollekkin omeglessa? - en
38. Oletko tietokoneaddikti? - joo
39. Lempijuomasi? - maito
40. Millainen on tietokoneesi taustakuva? - parit kengät: D
41. Montako televisiota on kodissanne? - kolme mut periaatteesa kaks
42. Poseeraisitko alasti lehden kannessa jos saisit 200 000e? -en
43. Joisitko pullollisen tabascoa jos saisit 1000e? - en
44. Tappaisitko jonkun ihmisen, jos et saisi minkäänlaista rangaistusta ja saisit 1 000 000 €? - en
45. Suutelisitko vastakkaisen sukupuolen edustajaa jos saisit 100 e ? - joo ilkkaa <3
46. Mitä mieltä olet rasismista? - typeräähän se on.
47. Mitä mieltä olet joulupukista? - no en tiiä.
48. Tykkäätkö eläimistä? - joo
49. Kelle puhuit viimeksi? - äitille ja ilkalle
50. Viimeisin lause minkä olet sanonut? - "eiks viäkää tuu urheiluruutua"
51. Katsoitko futiksen mm-kisoja? - en
52. Mitä mieltä olet Shakiran waka waka kappaleesta? - en tykkää
53. Tykkäätkö Twilight-elokuvista? - en
54. Minkälaiset aurinkolasit omistat? - jokku
55. Katso taaksesi, mitä näet? - tuolin selkänojan ja seinän
56. Uskotko Jumalaan? - en jaksa ny selittää mitä uskon
57. Pelaatko tietokonepelejä? - joskus
58. Linnanmäki vai Särkänniemi? - särkkis
59. Paras tapa viettää ilta? - ilkan kans
60. Oletko käynyt muumimaailmassa? - joo
61. Kuka sinulle soitti viimeksi? - emmää muista
62. Mikä on erittäin nautinnollinen asia? - heseruoka :p
63. Minne haluaisit matkustaa? - australiaan
64. Oletko koskaan uinut alasti? - joo
65. Oletko juossut lumihangessa alasti? - joo
66. Omistatko skootterin? - en
67. Omistatko converse-tennarit? - en

SOSIAALISUUS:
- Onko sinulla seurustelukumppania? - joo
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - joo
- Onko sinulla parasta ystävää? - on
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - ei ko kavereita :p
- Entä kavereita? - joo
- Onko sinua koskaan kiusattu? - ei sillee tosissaa
- Onko sinulla lemmikkejä? - ei
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - joo
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - en
- Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - joskus joo

SEKALAISTA:
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - en jaksa kattoo
- Keneltä viesti on? - ilkalta
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omasa
- Moneltako menit nukkumaan? - 12 maisa
- Minkä värinen paita sinulla on nyt? - punane
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - syän
- Lempiurheilulajisi? - koripallo
- Mitä et malta odottaa? - sitä e t jos nään ilkan huomenna
- Mitä söit eilen illalla? - en muista enään
- Katso vasemmalle mitä näet? - oviaukon
- Millä sivulla datailet useimmiten? - facebook, blogger.... mikä millonki
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - polvee, selkää...
- Milloin viimeksi liikuit taksilla? - enmuista
- Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - erthjgfmv en tiiä

[Ei aihetta]Lauantai 14.01.2012 18:23

1. Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - joo
2. Nukutko alasti? - en
3. Oletko koskaan kaatanut joulukuusta? - en
4. Onko sinua koskaan leikattu? - joo kitarisat
5. Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset? - joskus
6. Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita? - en kokonaa ilma alusvaattei
7. Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä? - en
8. Oletko ollut sokkotreffeillä? - en ..
9. Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki? -joo
10. Oletko soittanut pilapuheluja - joskus
11. Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa? - ei
12. Laulatko suihkussa? - jooo
13. Haluaisitko olla mies vai nainen? - nainen
14. Uskotko ihmeisiin? - joo
15. Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi? - en
16. Kannatatko kuolemanrangaistusta? - en
17. Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16 000 euroa? - en
18. Tykkäätkö juhlista? - joo
19. Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä? - en
20. Uskotko horoskooppeihin? - uskon
21. Kutiatko helposti? - joo
22. Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä? - en kai
23. Koska ärsyynnyit viimeksi? - noo.. emmäätiiä
24. Koska viimeksi löit jotakuta? - en muista
25. Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa? - en
26. Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää? - joo
27. Oletko tehnyt testamentin? - en
28. Missä maissa haluaisit vielä käydä? - misä vaa
29. Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - emt riippuis
30. Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi? - ...
31. Onko Titanic hyvä? - joo
32. Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - ei voi verrata
33. Pelkäätkö karhuja? - en tiiä
34. Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - en oo
35. Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? -no joskus aina
36. Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän? - kyl
37. Kenelle annoit viimeksi numerosi? - saral
38. Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi? - joo yleensä käytän
39. Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? - en
40. Mikä oli parasta kesässä? - se ko sai rahhaa
41. Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle? - emt
42. Oletko rauhallinen ihminen? - rauhallisempi ko enne
43. Seuraatko BB:tä? - joo sillon ko sitä tulee
44. Milloin viimeksi olet ollut metrossa? - never
45. Voisitko osallistua idolssiin? - periaatteesa joo
47. Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - en viä
48. Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista? - ilkka
49. Kamalin tunne? - yksinäisyys
50. Paras tunne? - rakastunu
POKKA
Suutelisitko saman sukupuolen edustajaa, jos saisit 100 euroa? - emmäätiiä
Antaisitko poistaa pikkusormesi, jos saisit 200 000 euroa? - en
Joisitko kokonaisen pullon Tabascoa, jos saisit 1000 euroa? - en
Jos et saisi minkäänlaista rangaistusta, tappaisitko ihmisen jos saisit 1 000 000 euroa? - en
Juoksisitko kylän läpi alasti satasesta? - en
VIIMEISIN
ihminen joka tekstasi sinulle? - emma
soitti sinulle? - emma
henkilö jota halasit? - ilkka
lähettämäsi sähköposti ? - evelle ja katariinalle
saamasi kortti? - joulukortti
ostoksesi? - emmää muista
LEMPI
numero? - 20
vuodenaika? - kesä
väri? - punanen
puheenaiheesi? - emt
NYKYHETKI
Mieliala? - <3
Mikä soi? - ei mikää
Mihin olet pukeutunut? - vaatteisii
Miten hiuksesi ovat? - auki ja ottatukka pannalla
Oletko meikannut? - joo o
OLETKO
Ihastunut? - joo
Kipeä nyt? - en
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - joo
Katunut jotain tekoa viikkoja? - en
Mielestäsi hyvä ihminen? - iha
Onnellinen? - joo
ONKO
Joku ihastunut sinuun? -joo
Joku kehunut ulkonäköäsi - on
Ollut mukava päivä? - melko tylsä
MENNEISYYS
Mitä teit 6 tuntia sitten? - nukuin
Mitä söit viimeksi? - piparii
Koska nauroit viimeksi kunnolla? - eilen illalla
Kenelle mesetit viimeksi? - tarulle kai
Missä olit, ennen kuin tulit koneelle? - kotona
Mistä näit viimeksi unta? - en jaksa kirjottaa
Mitä muuttaisit menneisyydessäsi jos saisit? -emt
Montako tapahtumaa menneisyydessäsi on, joista et mielelläsi puhu? - muutamii, toki muru tietää kaiken <3

[Ei aihetta]Torstai 05.01.2012 21:29

NEW YEAR

Paljon joit alkoholia? - ½ lasii skumppaa
Suutelitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - joo
Halasitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä?- joo
Missä juhlit uuttavuotta? - kotoo ja keskustasa
Hukkasitko mitään? - En
Olitko poliisien kanssa tekemisissä? - En
Joivatko ystäväsi paljon? - kuulemma
Oliko uusivuosi kiva? - joo
Millainen mieli uudestavuodesta jäi? - paras <3
Saattoiko kukaan sinut kotiin? - ilkka joka myös tuli meille
Kuoliko kukaan uutenavuotena? - Ei ainakaan kukaan tuttu
Mitä mieltä olet koko uudestavuosesta? -.. nyt oli kivaa ko olin murun kanssa
[/ ] vietit uudenvuoden ulkona
[x] tuli kylmä
[ x] eiku oli kuuma
[x] joit jotain
[x ] juomassa oli alkoholia
[ ] tapasit uusia ihmisiä
[ ] suututit ystäväsi
[ ] löit jotain
[x] kävit pissalla
[ ] otit kuvia
[ ] et muista kaikkea uudestavuodesta
[ /] olit sukulaisten seurassa
[x] näit ihmisen jota et ole nähnyt pitkään aikaan
[x] sinua kehuttiin
[ ] sinua haukuttiin
[ ] unohdit ystäväsi nimen
[ ] hukkasit jotain ystävällesi kuuluvaa
[ x] varpaat oli jäässä
[x ] varpaat oli ihan hiessä
[ ] söit roskaruokaa
[x ] katsoit tv:tä
[ ] olit kotona vasta klo. 00.00 jälkeen
[x] oli hauskaa
[ ] oli perseestä
[x ] hiukset oli takkuset
[ x] meikit levis
[ ] sait uusia ystäviä
[ ] tajusit jonkun olevan hyvä tyyppi
[ ] kadut tekojasi
[ ] puhuit paskaa
[xxxxx] nauroit
[x ] itkit
[ ] raivosit
[ ] sammuit
[x] purit
[ x] nipistit
[x] puhuit siansaksaa
[x] ja svenskaa
[ ] likasit housut
[x ] likasit paidan
[ ] likasit jonkun toisen housut
[ ] oli/tuli krapula
[] ei mitään krapulaa koska en juonut
[x ] join hillitysti, ei krapulaa
[ ] uuteen nousuun, niin ei ehdi mitään krapulaa tulla
[ ] kittasit niin paljon että heräsit sairaalasta
[x ] näit poliisiauton
[ ] nukuit hyvi