IRC-Galleria

just :DMaanantai 23.07.2007 15:30

Neea syntyi jälleen maailmaan eräänä likaisena päivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli rienattu ja he elivät kurjuudessa. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan kukkien kastelu, niinpä viihteeksi tuli jakopäähihnat.

Neea kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin öykkärimäiseksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä mustat silmät.
Lumiukoista päätellen hän oli erityisen pirullinen. Lempiruokaansa makaroonilaatikkoa hän sai työskennellen tuunaajana.

Neea tupakoi ja käyttää nuuskaa viikonloppuisin. Alkoholia hän juo kertoessaan tarinoita.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.