IRC-Galleria

NaFi^

NaFi^

äiti ja vaemo ♥

Otan osaa. :(Torstai 31.07.2008 12:07

Traaginen onnettomuus sattui tiistaina hieman ennen kello kymmentä 300 metriä ennen Ylöjärven juna-asemaa. Poliisin mukaan molemmat nuoret olivat olleet kiskoilla selin junaan päin, kun junan kuljettaja oli havainnut heidät. Siinä vaiheessa mitään ei ollut enää tehtävissä.

- Poliisin arvion mukaan toisella oli auennut kengännauha ja hän oli jäänyt sitomaan sitä. He eivät olleet ehtineet kuulla junan tuloa, kertoo toisen uhrin, Mikon, isosisko.

Syy siihen, miksi nuoret olivat nousseet keskelle junaraidetta, on yhä arvoitus.


Nukkukaa rauhassa. †

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.