IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Lyhyesti...
Duunissa alkoi tosissaan supistamaan joskus 13.30 tienoilla. Supistusta jatkui tauotta jonnekin klo 14.45 asti, jolloin hain toisen hoitajan tuuraamaan ja menin puoleksi tunniksi pitkälleni toimenpidehuoneeseen. Supistus helpottui hieman, jolloin palasin töihin, mutta samalla supistukset palasivat. Yritin soittaa neuvolaan, mutta siellä oli jo puhelinvastaaja päällä. Kärvistelin viimisen puoli tuntia jatkuvan supistuksen kanssa, joka alkoi jo tuntumaan alavatsalla ja istukan kohdalla.
Kotona menin puoleksitoista tunniksi nukkumaan ja supistukset tuntuivat taas sillä asettuvan, mutta heti kun nousin sängystä, vatsa veti taas ihan kovaksi. Edellisten lisäksi supistukset alkoivat tuntua myös polttoina selässä. Kuuden tienoilla soitin synnärille ja käskivät tulla heti käyrälle. Pikasuihkun jälkeen lähdimme synnärille. Autossa supistuksiin tuli ensimmäistä kertaa hieman taukoa ja pystyin laskemaan myös suppareitten väliä, joka oli 6 min. Synnärillä käyrällä pitkällään suppareita ei tullut, mutta siitä noustessa taas sain melkosen kipeät supparit kiusakseni. Annoin pissanäytteen ja pääsimme lääkärille, jossa otettiin agalaktie-näyte, ultrattiin kohdunsuu, napasuonivirtaukset ja vaavi, tunnusteltiin kanavaa ym. Kanavan ulkosuu kiinni, mutta sisäsuu aukeaa hieman paineessa. Saikkaria äitiysloman alkuun ja välittömästi takaisin, jos supparit jatkuvat ja sitten aloitetaan suppareihin estolääkitys. Joten nyt pitäs ottaa vaan levon kannalta...
- Vanhemmat »