IRC-Galleria

Tein päivän hommat ainakin suurinpiirtein niin kuin pitikin.
Otin flegmaattisen rauhallisesti.

Viime vuonna oli tapana hosua niin että lopulta luppoaikaa jäi tunti tai kolme.
Nyt lööbasin pienen hetken ja kappas, hommia riitti kahteen asti.

Joo-o, kyllä mää taidan enemmän tykätä siitä 'hosumisesta'.

No, oli miten oli, kamalasti oli työtä.
En kai saisi valittaa, mutta per*ele.
Masensi oikeen sillee rehellisesti.

Noh, ihan sama ja niin edelleen :´(

Tässä kohtaa, ennen kuin jatkan, totean itselleni: "älä inise nainen".
...

Ulkona on jumalaisen kaunis ja lämmin sää.
Toivottavasti en jää sähköisen median joukkotuleen makaamaan...
vaan saisin aikaiseksi astua ulkoilmaan.

Tänä vuonna olisi mukava saada sellainen terveen ihmisen rusketus :P
...

Hmms, ja ylihuomiseksi pitäisi keksiä jottain "synttäriylläriä".
...
Postitin tänään myös kirjeen. Se oli outo juttu.

Kohta lähtö töihin.

Heräilin läpi yön. Ihan vihaksi pisti.
Tai no se oli kivaa, kun huomasi "ah, vielä kaksi tuntia unta"... "ah, vielä tunti unta" jne.
Mutta kuitenkin :(

Tein äsken itselleni selventävän listan siitä, mitä tänään töissä pitää tehdä.
No voi saatana.

Toivottavasti en suurentelisi mielessäni murheita liiaksi.
Viime vuonna tätä hommaa tehtiin, niin miksen suoriutuisi siitä tänäkin vuonna.

STRESSAA!!! ...sitten kuitenkin :´(

Kyllä minua salaa pelottaa.
Tulen kyllä kertomaan miksi.

<3 *sitten hän katosi toisiin hommiin*

Oli mukava viikonloppu. Kuten viikonloput yleensä.
Rakkaita, ystäviä, tuttuja.

Tai no, olinhan hieman itsekäskin. Laiska.

Pe hiukseni lyhentyivät entisestään.
Huomasin että ne kasvavat yllättävän nopeasti takaisin.
Suht'.

Ja nyt on ollut pari päivää ihanan kesäistä ja lämmintä.
Tarkenee jopa t-paidassa :) vau.
Toivottavasti nämä säät jatkuvat.
Pääsisi sitten rentoutumaan ulkoilmaan.

Huomenna alkavat työt. Salaa minua hieman itkettää.
Hetkellistähän se on. Vain. Ja hyödyllistä. Kenties.

Minne menenkin ja mitä teenkin, toivon löytäväni helpoimman tien.
Sitä en koskaan löydä. Mitä enemmän toivon ja pyrin kohti aurinkoa, sitä vaikeammaksi asiat yleensä itselleni teen.
Aina vastaan tulee maailman laidan loppu tai sadeverho kyyneleineen.
Ehkä se on sitten väistämätöntä ja jopa välttämätöntä?
Miksi sitten alituiseen etsin keinoa elää kauniisti ja helposti?

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että voisin kuolla.
Minua ahdistaa paljon, ei kamalasti, mutta niin että tuntuu.

Mikä minua sitten kiristää?
En ota siitäkään koskaan selvää. Kunnolla.
Ehkä minua edelleenkin kiusaa se, että pelkään kaikenlaista.
En osaa olla.

Haluan itselleni ja läheisilleni sellaista pysähtynyttä aikaa. Hetkeksi.
Auttaisiko se sitten?

"You don't know how you got here
You just know you want out
Believing in yourself
Almost as much as you doubt
You're a big smash
You wear it like a rash
Star

Oh no, don't be shy
You don't have to go blind
Hold me, thrill me, kiss me, kill me"

-U2-

Pyydän :´D

...musta tuntuu, kuitenkin, että olen alkanut yrittämään. enemmän. ja saattaa olla että saavutankin vielä jotain sillä 'yrittämisellä'.

pienet asiat vahvistavat.
olen saanut hoidettua paria virallista asiaa puhelimitse, ilman kummempia pelko/ahdistus/vapina-reaktioita. olen siis ylpeä itsestäni.

eilinen työpäivä rikkoi minut. en ajatellut taas(kaan) kauhean loogisesti. siis kun minulla on liikaa työtä palkkaan ja työaikaan nähden. olisi pitänyt sanoa siitä. pitäisi sanoa siitä. pitää sanoa siitä.

pittees lähteä hoitamaan nyt paperit itselle :)
ja hoitaa ystävä-miitit ja kaupat...
ja sitten menen <3

...

"Haluan katsoa kuinka taivaankansi lukee ajatuksiani.
Mietteeni, suruni, haluni, pukee pilviksi.
Yksi kyynelehtii minut tyhjäksi, hymyilen ja rakastan.
Nyt päätän aloittaa alusta maailmani, sun."

Musta tuntuu etten anna itsestäni tarpeeksi.
En itselleni, enkä muille.

Saattaa olla...että olen viimeinen, joka pikkuhiljaa alkaa tajuta sen.

No, EN TIEDÄ.

Töistä soitettiin.
Menen katsastelemaan siivousta yms. jo huomenna.
Minua kysyttiin perjantaiksi ja totesin taas että on kouluhommia ja paperiasioita opintoasiaintoimistossa. Se kuulosti ihan huonolta tekosyyltä...Mutta kun se ei ollut tekosyy vaan kalenteriini buukattu toimi :P

Huomaa taas että jumitan...
kirjoittelen tänne kaikkea.

Minulle tuli hetkeksi huoli rahasta.
Ja keksin että tarvitsen synttärilahjaksi silitysraudan :)

Eilen liikutuin todella syvästi hetkellisesti kun ajattelin läheistä ihmistä.
Ihan aloin ihmettelemään kaikenlaista ja liikutuin (weird)

Ja nyt stressaannuin siitä syvästi kun mieleen tuli sellainen seikka, että siivousalueeni on mitä luultavammin toinen kuin viime vuonna.
Viime vuonna vastasin kerroksista 5-8 (ne oli ok, nyt kun aattelee tosi ok). Tänä vuonna ne saattaa tunkea mulle kerrokset 1-4 (ne o IKÄVÄT). Äh...ei tällasesta pitäis nyt liiaksi stressaantua.
Rauhotun...rauhotun :P

Kylläpäs teen asioista itselleni hankalia :)
Pitäisi maksaa koulun lukukausimaksut, ilmottautua läsnäolevaksi yms. jotta saisin uuden läsnäolotodistuksen JOTTA pääsisin "lunastamaan" asuntomme.
Ainiin...ja pitää hakea opintosuoriteote (vai-mikä-se-nyt-olikaan).
Hommat ovat suoraviivaisia "tee tämä-niin saat tämän".
Mutta jotenkin jumittelen.

Huomenna olisi 'ruoka' päivä.
Ehdin jo suunnitella asioita suuntaan jos toiseen.
Ärsyttää jos huomenna ei voi ruokailla ulkona. Ihan vaan jos sää jatkuu tuollaisena *osoittaa ulos*. Harmaata, viileää *vilunväristys*
Noh, sitten voi ruokailla ulkona sisällä :)

Taas on vähän sellai tunne, että livun vain eteenpäin. Se ei tunnu niinkään pahalta (tällä kertaa) mutta minun pitäisi keskittyä enemmän. Pidemmän päälle ei voi vain antaa mennä...

Maailmani on suht' pieni (joskin se on väritetty sitäkin suuremmilla elämyksillä). En tajua, että tosiaan olemme muuttamassa. Salaa mietin, ajaako vakituinen läsnäoloni sieluja hulluuteen ;)
Ei kai. No jaa...joko aluksi TAI sitten pidemmän päälle :D

En tajua sitäkään, että työt taas alkavat. En tajua sitäkään, että tällä kertaa ne rahat menevät samantien.
Pitäisi tehdä unirytmille jotain ennen töiden alkua. Huomasin yöllä taas ettei uni meinannut millään tulla. Ja aamulla huomasin sen, ettei ylösnousemisesta meinannut tulla yhtään mitään.

Pitäisi siivota urakalla. Toisaalta...sitten taas muistan, että se 'suuri' pakkaaminen on edessä.
Emme ole koskaan perheeni kanssa muuttaneet, olen totaalisen muutto-neitsyt.

Tiedän, että olen innoissani ja odotan tuota hassun hauskaa ja kaivattua muuttoa.
Samalla kuitenkin lähestyn asiaa epäröivin askelein :)
Koen asiaa hieman samalta kantilta kuin Liisa ryömiessään kaninkoloon...

Noh ni...töps höps.