IRC-Galleria

JoskusTorstai 29.06.2006 18:56

Musta tuntuu, että mä yritän venyä liian moneen suuntaan.
Tunnen jo melko hyvin voimavarani, mutta toisinaan vähät välitän niistä :/
Sitten käy juuri niin, että kaikki jää kesken ja hommat kasaantuu.

Töissäkin...
Tiedän, olen melko hyvä duunari. Teen sovitut hommat ja pyrin reippauteen.
Nyt on kuitenkin asian laita se, että laiskottaa.
Tänäänkin huimasi, kädet vapisi koska minulla ei ollut tarpeeksi eväitä, nukuin (jessus, työpaikalla), tein vähän mitä sattuu antivauhdilla.

Ja unohdin onnitella isää synttäreiden kunniaksi :(
...

Näinä parina päivänä olen ollut melkoisen saamaton.
Kamalaa.
Katson kuinka ihmiset ohittavat minua.
Näen vain yhden asian. Se on onnea.
Silti...hieman kaihoisasti epäröiden tuijotan tulevaa.

Tarvitsen nyt ryhtiä itselleni.
En halua olla tällainen.
...

Eilen nautin keskellä viikkoa pään pyörälle.
Se oli epäkohteliasta kanssaseuralaisiani kohtaan.
Aamulla minua jostain syystä hieman nolotti. En ole vielä päättänyt oliko tarpeen.
...
Haluan puolustautua kuitenkin...Se pieni pyörrytys oli kaivattua. Olin niin väsynyt :/
Ja toki todistin taas itselleni, että jestas voin joskus olla todella paskamainen 'kuuntelija'.
Olin otettu, että minulle kerrottiin asioita, mutta juuri sillä hetkellä taisin ajatella melkoisesti vain omiani.

Puolustaudun lisää...
Olisi ollut mukava kertoa myös omasta kesästä, seikkailuista ja rakkaudesta.
Pääni ylibuukattiin pitkällä ja tärkeällä elämänmuutoksella. Pyrin olemaan "empaattinen heebo"...Lopulta väsähdin, ja jäin hieman tunteettomana kuuntelemaan lisää...
...

Olen tässä mielentilassa koska olen liian väsynyt.
En masentunut/haikea, vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.
Kyllä minua muutamat asiat askarruttavat/stressaavat/pelottavat/huolestuttavat ja lujaa, mutta tarvitsen unta lisää, että voin kohdata ne ajatuksella.

Juuri nyt olen kuin tuuliajolle jumiutunut päätön räsynukke.
Toiv. ulkoilma auttaa.
WC:T/ SANITEETTITILAT:

1. ihmisiä on paikalla
2. "ylläri"
3. likainen biojäteastia
4. pinttynyt lika
5. paperi(t) on lopussa niin paikanpäältä kuin siivouskärryistä

Eilen ja tänäänTorstai 29.06.2006 17:45

Töitä.

Ja illalla ystävän miitti ja muita tuttuja ja rakkaita.
Sellai perus-lööba-Mama-ilta. Voi niitä hyviä aikoja ;)
Mutta, myöhään ei voinut jäädä.

Olin hieman levoton *läps*.

...
Tänään. Töitä.
Ja pitäisi pakata lisää.
Ja nään toisen tuttavan.

*pus sulle*

Ensimmäinen muuttolaatikko pakattu! Tiistai 27.06.2006 20:55

Historiallinen ensiaskel minulle ;)
Piti aloittaa jostain konkreettisesta. DVD:t, CD:t, PS2 pelit...

Vitsi oon amatööri. TÖÖRI!

[Tuusdei is thö wööörst]Tiistai 27.06.2006 19:55

En jaksanut tehdä kolmosen viikkosiivousta.
Jossain vaiheessa mun jalat ja kädet vaan vapis (vaikka olin syönyt kaikki eväät ja juonut paljon).
Ruokalassa mua odotti aamulla viesti, asiallinen mutta täynnä turhautuneisuutta ja närkästystä.
En tiedä riittikö panokseni vieläkään...

Menin suoraan töistä hakemaan yo-kuvia. Oli tunti aikaa, kävin alennusmyynnissä.
Löysin kivan oranssin blankon v-aukkoisen t-paidan hintaan 4,50e. Toiv. se on sopiva ;P

Kävin viemässä kuvat kuvatuille :) Paikan päällä oli muutton hurmaa.
Täälläkin PITÄISI olla, olen vain saamaton.

Jännää elämä kaunis tää <3

Onni.

Tänään oli maanantaiTiistai 27.06.2006 00:57

Työpäivä meni siedettävästi, JOPA!
Vein kuvia kehitykseen, rahaa palaa oivoi.
En ole saanut aikaiseksi VIELÄKÄÄN oikeastaan tätä pakkaamis-urakkaa.
Pride on jo alkanut, olen aivan pihalla, TÖIDEN TAKIA.
Näin tärkeitä ihmisiä, se oli ihanaa.

Kaunis, ulkoa ja sisältä <3
Tärkeä ja läsnä.
Tunteellinen ja tuntee.

juhannusSunnuntai 25.06.2006 20:58

Tuli ja meni.
Minulla oli oikeastaan ihan yllättävän mukavaa.
Myönnän...aina minä jotenkin niin kovasti arastelen uutta seuraa. Miksi?
En tiedä.

"Maalla" oli mukavata, eikö se oli vähän niin kuin se juhannuksen juttu ;)
Kaikenlaista oli ilmoilla ja kaikenlaista tapahtui. Oli menoa ja mentävä.

La meni lööbaillessa, sellainen mukava kesäinen tunnelma taas.

Nyt kotona, "pitkästä aikaa".
Pitäisi...PIKKU HILJAA alkaa pakkaaminen. Viikko enää.
Huj.
Pitäisiköhän minun puhua itselleni tai muille muutosta enemmänkin?
...
Kohta on Pride. Sitäkin odotellessa :)
...
Oikeastaan minulla olisi nyt paljon sanottavaa ja kerrottavaa, mutta aion nyt mennä syömään.
Ja yrittää JOKO muokata kuvia TAI pakata.
...
Jeh *pus*

MietteliäsTorstai 22.06.2006 23:33

Voiko tää olla näin ja kaiken lisäksi mennä näin?
Näinkö tää menee, näinkö se vaikuttaa?