IRC-Galleria

En siivonnutkaan loppuun asti. Eräs perheenjäsen ehdotti, että lähtisimme "ostoksille".

Ensinnäkin, jännä juttu. Ostin taas paitoja. Nojaa, ehkäpä niitä on niin paljon helpompi löytää kuin housuja/hameita/kenkiä/ylipäätänsä mitään.

Aloitin mustasta. Minulla ei koskaan nuorempana ollut ns. "mustaa vaihetta". Se on vasta nyttemmin tullut. Ostin mustan boleron ja mustan liivin.
Viimeisenä ostin, yllätys yllätys, kauluksellisen t-paidan jossa on eripaksuisia raitoja (vaaleanpunaista, pastellinkeltaista, punaista!). Huokailin kun olin vain mustan perään. Minulle se on muodostunut niin helpoksi väriksi. Se on kasuaali, se on juhlava, se on unisex, se on huomaamaton, se herättää huomiota...
Se kertoo minusta, toisaalta se ei kerro minusta mitään.

Pidän sanonnasta: "Rakastan värejä, mutta pukeudun aina mustaan".
Näinhän se on mennyt minunkin kohdallani.

Mutta, se t-paita oli yllättävä veto. Ihastuin siihen, vaikka tavallaan koen sen todella karamellimaisen-melleväksi. Ehkä se herätti minussa kesäisiä fiiliksiä :)

Hmm, mutta, näin ollen, huomioitavaa on vielä se, että olen säälittävän huono arvioimaan omaa vaatekokoani. Otan aina liian pieniä tai isoja vaatteita sovitukseen. Noh, kaikkeen voinee harjaantua. Mutta, tulee siitä ihan hyvä mieli kun luulee ottaneensa sopivat housut, ja ne ovatkin liian 'isot' <3

Näin levottoman paljon unia- todellisuudesta ja päättömyydestä.
Olisin ehtinyt kouluun tekemään kipsivalut. En mennyt, aloitin "lomanvieton" jo tänään.
Annoin itselleni luvan.

Pitkästä aikaa tämä paatunut melankolia. Jotenkin olen osannut odottaa sitä :)
Sellainen tyyni ja seisahtunut olo. Enkä koe sitä välttämättä niin negatiiviseksi asiaksi.
Välillä naurattaa taukoamatta ja minua ei voi olla noteeraamatta, välillä vaikutan niin ilottoman hiljaiselta että voisin kadota kuin Näkymätön Lapsi konsanaan.

Jostain pitäisi aloittaa. Taidan siivota tämän huoneen. Paperisota on alkamassa.
Kun on siistiä voin rentoutua ja lukea. Lukea yhden pakollisen kirjan.
Sen jälkeen voisin tehdä tuttavani kuvan loppuun ^^
Pikkuhiljaa, ei väkipakolla.

Aika siivouksen *aloittaa atk-pöydän vallanneista paperipinoista*

...moon sitten flunssassa.
Tyypillistä, kun stressihormonin eritys rauhoittuu ihan hetkeksi, immuniteetti kärähtää ja tulee se pahuksen flunssa.
Kuhan ei pahene. Joskin, tällanen hieman heikottaa-nenä-vuotaa-olo tekee mut tosi kiukkuseksi.
Vähän niinku tihkusadekin...

Oltiin tänään ryhmän kanssa käymässä Korkeasaaressa. Tehään sinne toukokuussa joku pedagoginen työpaja. Kunhan saadaan suunniteltua kunnolla edes jotain :)
Mutta, sen tiedän, haluan pikku-panda asun! Mä haluan ripauksen draama-pedagogiikkaa.

Tekis mieli alottaa jo loma tänään...
mutta ehkä paree mennä tekemään kipsivalut huomenna pois alta.

Oivoi, tää nuha tekee fyysisiä tepposia. Mulla o kalsa ilme ja silmät vuotaa.
Näyttää kuin itkisin :P

...Ihan tosi ja todella, mua sattuu tää mun oma 'tyhmyys'.
Sattuu tosi paljon.

Teatteri saa taas olla lääkkeeni. En jaksaisi mitään muuta. Jos sitäkään.
Haluan taas aikatauluun, joka ei anna minun pysähtyä.

Olen aloillani toukokuussa kun arki muuttuu toisenlaiseksi.

Jumitusta pleikkapelin parissa ;)
2h eikä etenemistä...
Taidoissa vikaa :P

Tulossa pitkä viikonloppu.
Perjantaista ensi viikon keskiviikkoon. Tai no, toki tehtäviä riittäisi...

Varasimme tänään ystävien melkeinpä ex-tempore hengessä erään mielenkiintoisen matkan. Se pysykööt toistaiseksi hieman "salaisuutena" ;)
En todellakaan tiedä, mitä odottaa tältä matkalta.
Ehkäpä unohduksia, rentoutumista, iloista hektisyyttä, vapautta :)

"Ei saa haluta niin paljoa".
Näin sanottiin, kun koulussa juttelimme kollegoiden kanssa iltapäivällä siitä mitä haluamme.
Joku halusi kotiin, joku halusi ruokaa, joku halusi tietokoneen, joku halusi opettajan paikalle...
Jne.

Haluamisella lienee ristiriitaisia vaikutuksia.
Se voi tsempata ja patistaa sinua eteenpäin. Saatat yltää korkeampiin tavotteisiin, 'haluaminen' kun kuitenkin on 'motivaatiota'.
Toisaalta, se voi tehdä sinusta riippuvaisen ja paikalleen pysähtyneen.

Joku kollega puhui siitä, kuinka 'yhtä' asiaa ei kannata 'haluta' liikaa. Toisaalta, entä jos käykin niin että alkaa 'haluta' liian monia asioita. Kumpi lienee pahempi. Kenties molemmat.

Kysymys tietysti kuuluu, mitä "minä" haluan? Minne minä haluan? Milloin minä haluan? Miksi minä haluan?

Ehkäpä...
"Nytpä tahdon olla mä" (<--- hienoin dokumenttielokuvan nimi ikinä)
Vaikka itsenä oleminen tuntuu joskus turhauttavalta, se lienee välttämättömyys.
Ehkä haluan kuunnella itseäni pitkästä aikaa? Ja nyt en tarkoita 'puhumista'. Sitä on taas tullut elettyä niin kovasti muiden kautta.

Mutta, nyt, haluan herätä kunnolla sillä ihan kohta on lähtö mediapedan tunneille :P

Nyt tiedän. Minun aikani ei tule vielä ikuisuuteen.
Olen onnellisen siitä, mitä olen saanut kokea.
Minun on nyt jäädytettävä mieleni ja hymyiltävä nukahtaneen surun virta.
Se on minua varten.

Olen taas takaisin, ihminen joka tuntee muut muttei itseään.

Hymyilen taas, mutta kaikki tietävät että se on vääristynyt huokaus.

Nyt on parasta että lopetan kaiken. Otan rauhallisesti ja palaan arkeen.
Palaan taas muihin, unohdan itseni tiedostamisen hetkeksi. Jos vain voisin hengittää...

Joskus aukaiset suusi ja luot sanat, joita kenenkään ei tulisi kuulla.
Ei edes sinun.

Rakkaaksi muodostuneen ihmisen sanat koskettivat mieltäni.
En ymmärtänyt kaikkia sanoja, mutta väitän, että tunsin ne. Tunsin niiden puhuttelevan ja tunsin niiden tarkoituksen.
Itkin, mutta totesin itselleni, ehkä hänen aikansa on nyt. Minä odotan ja kuuntelen.
Minut on siihen nyt tarkoitettu.