IRC-Galleria

ainiin...Sunnuntai 23.04.2006 22:08

Kohtasin myös pohdinnan aihetta viikonloppuna.
Asia jota en enää ole vähään aikaan itse jaksanut miettiä, mutta olen huomannut että muut ovat tavallaan miettineen sitä puolestani. Tai ainakin pohtineet, miksen itse ole harjoittanut pohdintoja...

Minä ja pidättäytyväisyys. Enemmän kuin yksi ihminen on jo ottanut sen puheenaiheeksi.
Tiedän, siitä voi oppia pois. Sitä voi rohkaistua. Sille pystyy näyttämään toisen puolen itsestään...
Mutta, olen elänyt unohduksessa tämän 'pidättäytyväinen persoona'-asian kanssa :P
Olen turtunut jo ajattelemaan, että entäs sitten...jos on sellainen kuin on.
Mutta, tietty, kyllähän se vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen :(

Välillä tuntuu, kuin salaisin jopa itseltäni asioita. Tai ei salata, mutta olla puhumatta.
Olen huomannut että olen löytänyt lähelleni ihmisiä, jotka jaksavat työstää ajatuksiani. He yrittävän päästä sen verran lähelle, että ymmärtäisivät miksi ajattelen niin kuin ajattelen (esim. ujous). He ovat huomanneet, etten ole ujo ja särkyväinen, mutta kuitenkin sen että käännän ja näytän sen puoleni itsestäni kovin usein. Sitten esitetään kysymyksiä "miksi näin teet?"
Yritän parhaani mukaan vastata, ja nopeasti huomaan itsekin että vastaan ilman vastausta.

Vetoan aina itsevarmuuteen ja hämmentäviin sosiaalisiin suhteisiin...
Minulla on niitä, mutta en meinaa aina saada otetta niistä. Siksi saatan vaikuttaa ulkopuolisen mielestä kovin "säikyltä".

Tiedän, minun pitäisi löytää keino, että "ulkopuolinenkin" ottaisi minusta selvää eikä vetäisi täysin vääriä johtopäätöksiä minusta. Tietenkään ketään ei voi tuntea minua heti, ei ei. Lähinnä yritän tarkoittaa sitä...no nyt katosi ajatus...
hmm, siis, että en vaikuttaisi niin ristiriitaiselta tjt.

Noh, nyt annan ajatusten hieman levätä.



vklpSunnuntai 23.04.2006 21:53

Oli mukavata.
Pitkästä aikaa sen verran mukavata, että arjen vastuu yms. katosi päälimmäisistä ajatuksista.
Noh, välillä näinpäin :)

Pe meni etkoillessa ja hieman baaritellessa.
Oli mukava nähdä kavereita.
Tosiaan, voi että tosiaan...
Oli tarkoitus mennä iltapäivällä koululle katsomaan Hedwig leffaa dragissa.
Laittauduimme darlingin kanssa dragiin (joo, myönnettäköön, ei ole helppoa heittäytyä mieheksi...). Mutta etkottelu venyi sen verran, että jäi menemättä koko koululle.
Näimme sitten hieman kavereita ja laitoimme ystävämme myös dragiin ja katosimmekin sitten illalla Mamaan :P
Siellä oli todella hiljainen ilta. Lähdimme myös suht' aikaisin (mm. kiitos ihanaisen päänsärkyni)

La tuli nukuttua myöhään. Illalla päätettiin sitten melko ex tempore lähteä taas baariin :P
Kävimme ensin syömässä ja viettämässä hyvää aikaa ystävän luona. Pelaaminen yms. venyi todella ja päästiin kaupunkiin myöhään. Sen sijaan la oli baari sitten ihan täysi.
Mukavaa oli silti ja kotiin päästiin aamun sarastaessa.
Ja taas tuli nukuttua myöhään.

Huomiseksi olisi tehtävää :P
Mutta, otan vastuun itsestäni ja minun on vain suoriuduttava niistä. Ikävä tosiasia :)

Joskin käyn kohta ulkoilemassa hieman, sää on uskomattoman kaunis.

Ainiin, siitä valokuvakirjasta. Pe oli kritiikki...
ja lämmöllä muistelen kehuja :) "Damn mä oon hyvä!"

Tänä viikonloppuna myös huomasin, että olen oikeasti löytänyt luovan itsevarmuuden lähteen.
Sen hahmottaminen on sitten eri asia <3

Jatkoa keTorstai 20.04.2006 02:38

Taisin olla aamulla vk-kirjasen suhteen hieman ylikriittinen.
Siis, kyllä ne kuvat sais olla TARKEMPIA, mutta...ehkä kestän.
Kunhan jostain selvitän, oliko vika minussa vai kuvapalvelussa :P

Jajaja, tänään oli tuottelias päivä kuvitusten yms. taiteen saralla ja parissa.
Näyttelytyö maksettiin, eräs vappumainos tehtiin valmiiksi, kuvitus maksettiin...
jejejeje

Ja Ministryn sivuilta löyty aivan tod. ihana miksaus "I've got the music in me" kappaleesta.
Sitä tosiaan tuli kuunneltuu mainoskuvitusta tehdessä non-stop.

Noh, muitakin liiankin tarttuvia biisejä tuli myös tänään kuunneltua...
"gheheh he, ghehhehe he, iiiiii-iiii i i i iiiiiiiiiiiii !!!"

Ja asia jonka ehtii aina unohtaa pitkin elämää, jos se ei ole ihan ajankohtainen,
'sellaiset' tunteet...
Tänään ne muistui mieleen.

Three PortraitsKeskiviikko 19.04.2006 15:01

Odotus päättyi äsken.
Teimme kevään valokuvaustehtävän dokumenttikirjasen.
Itse tein kokonaisuuden kolmesta hahmosta eli maskeeraustöistäni ja studiokuvauksesta.
Päätin tilata kirjan netin kautta. Tänään se sitten vihdoin tuli.
Ensinnäkin A) vihaan sitä jos saan jotain uutta ryttyisenä (kirjasesta on jo kulmia ryttääntynyt postissa) B) kuvien laatu painotuotteessa on todella huono C) kuvat ovat liian tummia ja rakeisia

MITÄ MINÄ TEIN VÄÄRIN?!? Lähettämäni kuvat olivat tarkkoja ja isoja!
Haluan vain tietää sen, että eikö painopalvelu ollut minua tyydyttävää VAI teinkö itse kuvien kanssa jonkin virheen.

ARGH! Hyvää kritiikkiä ei ole minulle tulossa.
Täytynee tulostaa kuvat sitten kuitenkin vielä valokuvapaperille koulussa.
Että voin näyttää edes sen, että kuvat ovat olleet hyvälaatuisia.

Äh...äh äh äh

Elämäni naisenaTiistai 18.04.2006 23:54

Tänään päivä meni nopeasti ja yllättäen mukavasti.

Menin tekemään aamulla/päivälle dragille mallimeikkiä. Siitä tuli aika hieno, ainakin sen verran hieno, että muutkin kehuivat. Se toi hyvää mieltä.

Sitten lähdettiin kolmen hengen joukkiolla kaupunkiin. Hankittiin korkeat sokeriarvot nauttimalla Spice Ice jäätelötuotetta ja suklaa markiisia (? vai-mikä-sen-nimi-nyt-olikaan). Yöh :)

Sitten lähdin yhden ystävän kanssa katsomaan eräitä maailman yhtiä ihanimpia kenkiä. Olimme törmänneet niihin ma kaupunkikävelyreissun aikana (tuolloin kaupat ei ollu auki ja nyt oli pakko päästä katsomaan kenkiä lähempää).

EN VAAN VOINUT VASTUSTAA! Piikkikorkkarit, läpikauttaaltaan punaista glitteriä!
Nyt sitten olen ehkä ostanut maailman naisellisimmat kengät...
tai oikeastaan kaikkein miehekkäimmät kengät ;)

Että, tänään oli tavallaan omalla kohdallani todella "naisellinen" päivä:
Meikkausta, kirsikkaa, suklaata, korkokengät...kevät <3

:PTiistai 18.04.2006 00:14

1. Mitä on yöpöydälläsi?
- tv, viherkasvi, pieni pino cd-levyjä, Läkerol aski, pieni vihkonen, taskukalenteri, kaukosäädin, puuteri, huulikiilto, pienoispatsas Venus, pienois korentilaispylväät, pari kynsilakkaa, huulirasva, huulipunia...ohhoh, toisaalta, tossa olis toi ehkä toinen potentiaalisempikin yöpöytä

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- Smurffit vol7, Gregorian Chapter II

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- Harvoin, jos on pakko-pakko

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
- mm. Dancer in the Dark

5. Mitä pelkäät?
- yksinäisyyttä, itsesääliä, liiallista epävarmuutta, pimeää, kovaa fyysistä kipua, kovaa henkistä kipua...

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- hiljeneminen

7. Tunnetko ketään julkkista?
- Tunnen ;) LOL... oikeesti aidosti

8. Kuvaile sänkyäsi
- aika kaponen perus-sänky

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- spontaanin suunnitelmallinen

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- Emma Thompson... ulkonäöllä ei siis ole mitään tekemistä asian kanssa :P

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- en oo tainu...

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- avaimet, puhelin, matkakortti, lompakko

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- aitoutta

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- olen

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- Ultra Bra- Hauki

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- No TODELLA...kaikissa ja enemmänkin

17. Pidätkö itsestäsi?
- kun on aika

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- en

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- kun söpöksi laittaudun/ heittäydyn

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- kaikki

21. Syötkö roskaruokaa?
- joskus tulee sorruttua :)

22. Viilaatko kynsiäsi?
- epäsäännöllisen harvoin

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- perus-rutiinit

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- Sing Star oli mulle jo tarpeeksi traumaattista :P

25. Ikä ja sukupuoli?
- 19 wo-man

26. Seuraatko tosi - tv- ohjelmia?
- Hupimalli haussa on ihan parasta

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- En

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- eipä ne oo mielenkiintoa herättäny :P

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- varmaan joskus...eiku, en ookkaa...mul o muutenki kovat arvot

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- säästäisin, sijottaisin

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- kahvi, 1,20kpl

32. Odotatko jo kesää?
- liikaa!

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- suxet

34. Turhin juhla?
- vappua olen aina vähän vieroksunu

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- suomi-ruotsi-englanti

36. Edellinen matikan numerosi?
- C

37. Onko sinulla lävistyksiä?
- 1 per korvanlehti

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- tulevaisuuden kannalta varmaan ratkaisuun

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- parantamisen varaa

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- nuorempi

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa?
- joku kuukaus sitten

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- ristiriitaista -__-; ei ole hyvästä

43. Onko sinulla nälkä?
- aina

44. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
- riparin

45. Teetkö kotitöitä?
- liian harvoin

46. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- mä sanon...että kyllä ne jossain menee

47. Pidätkö linnunlaulusta?
- piristävää

48. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- Riippuu kumppanista

49. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- dragin teoria-käytäntö-stailaus-draamateatteri-kurssit

50. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- yleis-kokonaisuus

51. Mikä sinusta tulee isona?
- taidekasvattava ;)

52. Mitä aiot nyt tehdä?
- kuunnella musiikkia, jumittaa sähköisen viestinnän parissa

53. Haluaisitko nyt muuttaa pois kotoa?
- kyllä mä vähän jo

54. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- Torkkeli

55. Kuinka monta levyä omistat?
- monta

56. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- en osaa sanoa...en tiedä tekojeni vaikutuksia tarpeeksi tarkkaan

57. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- perhe laittaa kollektiivisesti

58. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- oikeita ratkaisuja

59. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- Ej

60. Mitä tahtoisit juoda?
- kylmää kaakaota

61. Miten vietät viikonloppusi?
- Mama/ leffat/ koulu/ lööbaus

ulkona sade puhdistaa minua katsomiseltaMaanantai 17.04.2006 23:56

"Hei hoi hauki, avaa leukasi ammolleen
tervehdi vesihiisiä, maista meritunnelmaa
Hei hoi hauki, tervetuloa Tukholmaan
kansallisilla kalapäivillä sinut parhaana palkitaan"

Tämä kappale on aina piristänyt minua :)
Se luo jonkinlaista lohtua <3

yö versus aamuMaanantai 17.04.2006 06:33

Hassua, tämä kulttuuri on minulle niin outo. En ole...aivan, en ole tullut koskaan yöllä näin kotiin. Olen kovasti ollut aina riippuvainen "majapaikasta".
Bussi kiersi ja kiersi. Sitäpaitsi, se jätti minut kovin kauas. Nyt tajuan miksi minusta toisinaan ollaan huolissaan...Tai siis, tänä yönä oli rauhallista, mutta olin kieltämättä tulla vainoharhaiseksi. Tuntui kuin kenkieni kova kopina olisi houkutellut perääni raiskaajia sekä tappajia :/
Onneksi näin ei sentään käynyt.
Kopina kaikui käsittämättömällä tavalla kotimatkallani...

Mamassa oli esiintymässä Showhat. Yleisöä oli todella paljon.
Aivan ihana show...muuta en nyt voi sanoa <3

Tylsää puhua tästä aiheesta, mutta join yllättävän paljon. En kuitenkaan ehtinyt saada kuin lievän nousut ja lievän laskun (joka para aikaa on meneillään). Oli tylsä juosta bussille, oli pakko ehtiä siihen. Tuli myös todella kiire hyvästellä tuttavia.
Onneksi sittemmin ehdin bussiin. Tiedän, olisin oikeasti itkenyt jos en olisi ehtinyt...

Oli mukava ilta. Kaiken kaikkiaan. Silti taas tajusin kuinka huono itsetunto voi ajaa vahvasti ajatukseen: "Ihmistenkin keskellä voi olla yksin". En oikein saanut mistään kunnollista otetta koko iltana. Nyt lähinnä tarkoitan sosiaalisia suhteita :P
Toki kivoja ihmisiä oli paikalla, ja oli ihanaa jutella heidän kaikkien kanssa.

Noh, oli miten oli. Kamera on täynnä show-tunnelmia. Pitäisi syödä ettei ole pää pipi aamulla.
Pitäisi nukkua. Pitäisi rauhoittua. Pitäisi ajatella positiivisesti.

Hmm, mitäs vielä...joo, kyllä se on varmaan pakko mennä laittamaan itselle illallista... tai aamiaista ;)
Huomaan vain sen, että minun on hieman vaikea seurata oikeinkirjoitusta. Katse ja ajatukset sammaltelevat :(

Ainiin, ja oli mukava nähdä eräitä tuttavia piiiitkästä aikaa :)

So long...och vi ses... hoppas jag

aamuSunnuntai 16.04.2006 15:38

heräsin myöhään (näin todella outoja unia, todella tunnerikkaita).
pääsiäispupukin oli käynyt.
suklaata, pääsiäisrakeita...ja kello (punainen iso rannekello).
se on ihana, mutta hieman myhäilytti: onko se kenties vinkki jostain?
ajankäytöstäni?

ja vieläSunnuntai 16.04.2006 05:30

Söin äsken maailman parasta "pöydälle jäänyttä ylimääräistä leipää". Ruisleipää med kinkku och salaatti. Tai sitten mulla on vaan kauhee nälkä!

Ja jalka puutu.

Ehkä paree lähtee kohta nukkumaan.