IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 07.03.2009 01:13

en aina voi sua ymmärtää..

tosin, ehkä ei tarvitsekaan.

[Ei aihetta]Maanantai 02.03.2009 02:12

Pitäisköhän nyt vihdoin ja viimein antaa periksi ja mennä sinne hierojalle..
Hartiat ja selkä huutaa armoa.
Vaan huutakoosa.

suomalaista suomalaiselle.Lauantai 28.02.2009 02:50

Suomiputteilin tänään piiiiitkästä aikaa. Oli kyllä tosi kivaa! Voisin kyllä huomenna jatkaa putteilua. Jospa vaikka kentällä humputtelisi tahi jotenkin. Tuo tukkajumala on kyllä niin mukava otus että voisi jotakin muutakin kuin humputella. hih ;).

Mutta tulipa ikävä nuita vuosia 2001-2007 kun oli ihan suokkiratsastaja. Huh huh, oli ne aikoja. vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin taisi sinne joukkoon mahtua muutama.. Milloin mentiin tukkaputkella ilman satulaa pitkin metsiä ja toivottiin että pysytään kyydissä ja että ne jo pari kilometriä sitten kadonneet jarrut joskus vaikka palautuisi.. Mutta mahtui sinne joukkoon niin hyvin (tai vähän vähemmän hyvin..) menneitä kouluvalkkoja ("Sehän lähti kuin Annikki Tähti!") kuten myös muutama estetunnin tapainen. Sai tuo Ero kaiketi sen tulevaisuuden lupaus tittelinkin.. Ei se vaan oikein tuntunu sen ansainneelta kun silloin joskus vuonna nakki ja kirves kiellettiin vähintään se viisi(kymmentä) kertaa 30cm ristikolle kun se nyt vaan sattu olemaan mukavampaa riepotella tyttöä ympäri kenttää ku hypätä se vaivainen maahan kaivettu risu.. Mutta niin.. Loppuajasta 100cm (no joo, yksittäisenä mutta ihan sama. saavutus se oli sekin ;)) puhtaasti+kaikki mahdolliset erikoisesteet eikä korvaakaan lotkautettu. Että kai sitä kehitystäkin sitten sattui vaikka vain vahingossa tapahtumaan ja ainakaan ei saanut mitään ilmaiseksi.

Ja se Toblerone. Voisinpa sanoa että parempaa opetusmestaria saa etsiä eikä löydy sittenkään. Oli se hauskaa mennä kaikenmaailman kissanristiäisiin sen rokkitukan kanssa. Pukkilaukka oli aika yleinen askellaji.. ainakin silloin kun oli kevättä rinnassa ja muutama pikkutyttö jo päätynyt sieltä kentälle hiekka-analyysin tekoon. No mutta kun se oli vaan niin kivaa. ja eihän se Topi aina. Joskus ja jouluna vaan, silloin kun pikkusen alkoi kiekalla käymään.. Tai vaikka ei olis käynytkään. Maastoesteillekin peräti sen kanssa päädyttiin ainakin kerran. Tyylistä viis, yli päästiin eikä kuskikaan joutunut uimaan vaikka vesihauta meinasikin nielaista koko Topi-ponin.

Larekin oli hauska. Se ilo vaan lopahti vähän lyhyeen ja nyt jo tyttö taivaslaitumilla. Oli ainakin ikimuistoinen juhannus kun sai leivän ja ties minkä kaurasaavin kanssa 4päivää sitä lihapullaa laitumelta metättää ja kaviota vaan tuli minkä kerkesi. No mutta, rauha hänen sielulleen.

Voi kun tuli paljon vanhoja hyviä aikoja mieleen. Ja kotitallin sivuillekin vielä eksyin. Huoh. Voisin kyllä elää ne parhaimmat ajat vielä uudelleen. Tai sitten voisi ottaa tuon ruotsinlaivan ja suunnata kohti Lieksa-cityä ja käydä vähän vielä rapsuttelemassa korvan takaa ja ehkä jopa pikkuisen köröttelemässä nuilla jo mainituilla suomenjunteilla. Voisikin olla kovin hauskaa moinen. Pitää pistää siis harkintaan ja toteutukseenkin.

Vaan enpä tätä nykyistäkään tilannetta tai tuota ratsureimaa valita. Tämä latvialainen voi välillä leikkiä mamman pientä suokkipullaa (kyllähän sitä on suomenputeksi joskus luultukin) aina silloin kun ikävä iskee.. tai ei sen kyllä ehkä tarvi. Välttänee nuinkin ;). Tuohan tuokin jännitystä elämään kun pitää millon mitäkin hiihtäjää tai pupujussin puolikasta (hennoo se pupujussikin housuihin tuolla ruunalla ennemmin välillä mennä kun nokan eteen osua..) karkuun lähteä kun eihän niistä ikinä tiiä.. Tappajalehmäkin tuli kerran vastaan. Piti juosta pellolle karkuun ja kattoa vasta sitten että mikä siellä ammu. Sitten niitä olikin jo monta.. liian monta.. Meinasi pieneltä hevosenpoikaselta elämä loppua just siihen paikkaan. Tosin on se meinannut loppua jo monet kerrat senkin jälkeen.. Viimeksi tänään maneesissa mutta se onkin sitten ihan eri tarina se.

Vaan sitten kun minä oon iso ja rikas ja oon rakentanu Roopelle sen lupaamani sinisen tallin (sitä se eläjä saa kyllä odottaa loppuikänsä...) niin hommaan koko tallin täyteen suomiputteja! Kaikennäköisiä, kokoisia ja värisiä. Ainakin sinisiä, punaisia ja valkoisia kovin monta. No mutta ei se ehkä ihan niin mennytkään. Kaippa siellä tallissa voisi ehkä jotakin muutakin asua.. Paitsi että en tiiä. ja ehkä minä jo yhden pienen suomalaisen ratsun tapaisen (no ei sen ihan valmis sellainen tarvi olla) voisin saada (tai siis ostaa.. hankkia.. tuskin nuita hevosia kukaan alkaa lahjoittelemaan. Vaikka saa niitä mulle lahjoitella mielin määrin! Ja maksaa sitten niitten elämisenkin samalla ja vaikka kuskinkin. Ei haittais!) jo tässä päivänä muutamana ehkä tämän vuosisadan puolella. Haluan! Vaan siihen asti latvialainen olkoon tuo ykkös mies. Ja nimenomaan MIES! Minä jaksa niitä akkoja katella joten toinen (tosin palliton kiitos) tapaus olkoon myös sellainen. Sitten joskus..

Nytpä tämä meni satuilun puolelle. Jos menis vaikka unten maille, näkemään unia niistä monista pyöreistä suomiputeista jotka vielä joskus tulee olemaan minun. Ihan varmasti tulee! Mutta siihen asti pitää vaan unelmoida niistä.. Ja miettiä mitä sitä huomenna (ja ehket myös ylihuomenna) säätäis tuos isokorvaisen tukkajumalan kanssa. Leikkiköön se siis minun puttea ainakin nämä kolme päivää<3

En uskonut löytäväni laistasiKeskiviikko 25.02.2009 00:37

Tuo hevonen on vain yksinkertaisesti jotakin parasta!

Pidän kiinni.

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 23:28

Käytiin tänään Roopen kanssa maastossa. Laukkailtiin ja ravailtiin pelloilla umpihangessa ja ai että jätkä tykkäs :). Korvat hörössä paineli siellä menemään ja pärski minkä kerkesi. Oli kyllä kuskillakin hauskaa. Just parasta talvessa tuollainen hankitreeni koskemattomassa lumessa<3.

Mutta sitten vastaan tuli tienviereen pysäköity auto. Roopenkin mielestä vissiin saabismi on sairaus kun niin kovin piti sitä kulkupeliä kattella ja pelätä. Just ja just selvittiin hengissä tämänkin tappaja-saabin ohi. Voivoi..

Oli kuitenkin huippu reissu kaikesta huolimatta :).

Ja huomenna kouluvalkka.

kesä -05 <3Tiistai 17.02.2009 00:39

Maisa Takamäki 14. helmikuuta klo 18:54
Oli se niin mukavaa aikaa ku istuttiin espalla paljain varpain lämpimänä kesäpäivänä ja syötiin mansikoita ja jauhettiin paskaa kaiken maailman miehistä, entisistä, nykyisistä ja tulevista :D

"Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen
Kultaisin ilta-aurinko
maalaa maailmaan meidätkin
kauniimmin"

Oo siellä jossain mun - PMMP


saunaa odotellessa.Maanantai 16.02.2009 23:45

Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
- kiinni.

Mitä teit kello 9 tänä aamuna?
- nukuin

Milloin viimeksi nauroit?
- päivällä.

Oletko koskaan laulanut karaokee?
- en. enkä laula.

Oletko koskaan juossut todella henkesi edestä?
- ehkä.. en muista.

Monelta heräsit tänään?
- ekan kerran joskus aikasi.. mutta lopullisesti puol yks.

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan vedet silmissä?
- pieni pukitteleva eestiläinen ;).

Kuka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä?
- Daniel

Onko puhelimessasi kamera?
- on juu molemmissa.

Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä?
- riippuu..

Ovatko housusi tiukat vai löysät?
- nytte löysät.

Oletko aamu-uninen?
- juuh.. välillä..

Käytkö mieluummin HM:llä vai Seppälässä?
- H&M

Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana?
- on

Oletko kaivannut tänään jotakin?
- juuh. tahtoo larsenin jo takas. autottomana ei oo kivaa.

Onko sinulla sukat tällähetkellä jalassa?
- jeps.

Mitä joit viimeksi
- sprite.

Naksutteletko sormias?
- hyi, en!

Keneltä sait viimeks tekstiviestin?
- Danielilta

Syntyikö parhaat alasti?
- toki

Saako sua halata?
- joskus

Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- en ihan aina

Onko pervoilla aina hauskempaa?
- no jaa :D

Onko veljet apinoita?
- eijei, ainakaan Juha<3

Oletko matemaattisesti lahjaton?
- no en ihan mutta melkein.

Tappaako tupakka?
- jeps.

Odottaako kirves kaapissa?
- ei

Laulatko suihkussa?
- harvoin

Onko rokkipojat lääh?
- jotkut

Dokaatko, siis oletko kännikala?
- no en nyt kuitenkaan ehkä ihan kännikala..

Tekeekö pitkä letti miehen?
- no ei!

Eikö räppi ole musiikkia?
- on se joo.

Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- njoo.

Ei kysymystä.
- jaa

Ajaako Batman Ladalla?
- no jaa :D

Pelastaako jeesusteippi?
- toki

Jeesus tulee, otatko kopin?
-

Panisitko?
- jaa-a.

Lyötkö?
- ketä?

Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- toki

Onko nukkuminen kivaa?
- melkeinpä parasta

Oletko 100% hetero?
- jeps

Onko sinulla aina nälkä?
- ei

Heruux?
- no eipä nytten.

Eikö mennyt nallekarkit tasan?
- meni ne.

Kuka piileksii sänkysi alla?
- Juuso.

Onko se väärin?
- no ei jos tykkää.



Baareilua KokkolassaSunnuntai 15.02.2009 18:19

Oli ihan hassun hauska ilta.

[Ei aihetta]Perjantai 13.02.2009 17:16

"oijoijoi, ootko sä menossa uimaan?"

Tokihan minä boxereissa ja t-paidassa keskellä helmikuuta.

nauratti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 01:14

[ ] Mies [x] Nainen [ ] Joku muu

- Nimi? » Niina
- Syntymäpäivä? » 25.11
- Sisarukset? » Juha
- Koulu? » pyh. (iltakurssia tuskin lasketaan? :D)
- Hiusten väri? » punanen
- Silmien väri? » siniharmaa
- Pituus? » 167cm
- Siviilisääty? » sinkku

SUHTEET:

- Asutko kotona? » ehei, ei enää moneen vuoteen. paitsi että niin.. hmm..
- Seurusteletko? » en
- Oletko rakastunut/ihastunut? » en
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa? » juuh
- Entä sisarustesi? » toki
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? » en
- Onko sinulla lemmikkiä? » onon<3
- Oletko vihainen jollekin mutta tämä ei tiedä sitä? » no jaa.. ei jaksa ehkä.
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi? » en kai..
- Oletko hyvissä väleissä kaikkien luokkatovereidesi kanssa? » minkä luokkatovereitten? entisten kanssa joo ihan normeissa.
- Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa? » en tietenkään

KUMPIKAMPI:

- Punk vai hiphop? » hiphop
- Räp vai rock? » Rock.. tai räp.. en tiiä..
- Rahaa vai kuuluisa? » rahnaa
- Punainen vai vihreä? » punanen
- Pöytälamppu vai jalkalamppu? » pöytälamppu
- Herkkusieni vai suppilovahvero? » herkku
- Lehmä vai laama? » lehmä
- Tummasuklaa vai valkosuklaa? » tumma
- Mesetys vai sähköpostittelu? » meseeeeeee
- Soittelu vai tekstaus? » tekstaus.. tai soittelu.. en tiiä.
- Nestesaippua vai kiinteä saippua? » neste
- Huussi vai sisävessa? » no sisävessa :D
- Järvi vai meri? » järvi<3.
- Kaukosäädin vai kapula? » no jaa-a.
- Joulu vai synttärit? » synttärit!
- Musta vai valkoinen? » musta
- Yksin vai yhdessä? » riippuu että milläkä tavalla.
- Elokuvat vai TV-sarjat? » molempi.
- Hän vai se? » se
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa? » nuuskamuikkunen
- Rock vai dance? » öö..

ELOKUVIA: (rastita ne mitkä olet nähnyt)
[ ] Idioluutio
[ ] Marie Antoinette
[x] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[x] Pitkä kuuma kesä
[ ] Täältä tullaan elämä!
[x] Saksikäsi Edward
[ ] Lentäjä
[ ] 40V ja neitsyt
[ ] Uinu, uinu lemmikkini
[ ] Uinu, uinu lemmikkini2
[ ] Kauna
[ ] Kauna2
[x] Ring
[x] Ring2
[x] Scary Movie
[x] Scary Movie2
[x] Scary Movie3
[x] Scary Movie4
[ ] Sovitus
[ ] Juno
[ ] Elizabethtown
[x] Pieni suklaapuoti
[x] Finding Neverland
[ ] The Nightmare Before Christmas
[ ] I spy
[x] I am Legend
[ ] Hitch-Lemmentohtori
[x] Men in Black
[ ] Norbit
[ ] Isi hoitaa
[x] Isä sisäkkönä
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja Viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Harry Potter ja Liekehtivä pikari
[x] Harry Potter ja Feeniksin kilta
[x] Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[x] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[x] Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
[ ] Lumottu
[ ] Aamiainen Tiffanylla
[ ] Once upon a time in mexico
[ ] Röllin sydän
[ ] Night at the museum
[x] Nousukausi
[x] Gilbert Grape
[ ] My Blueberry nights
[x] Muumipeikko ja pyrstötähti
[ ] Keisarin uudet kuviot
[ ] Pelastakaa sotamies Ryan
[x] Keisarikunta
[ ] Sooloilua
[x] FC Venus

MITÄ JOS...:

Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
» hennoisin ehkä ihan pikkasen naurahtaa.

Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
» tietäis tehneensä.

Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200%u20AC
» vois jo itkettää..

Maailma olisi litteä?
» jaa-a.

Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
» (ei se mahu sinne...) säikähtäisin

Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
» vois olla surkeeta

Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
» porukoille, nooralle ja maatulle.

Juhannuksena sataisi lunta?
» vituttais

Rakastamasi henkilö vihaisi sinua?
» voi voi.

ONKO SINULLA TAPANA:

- Syödä kynsiäsi? » eih.. kynsinauhoja vain.
- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » välillä :D
- Vilkuilla ympärillesi? » joskus
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » ei
- Kopioida ystäviäsi? » ei
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » njaa.
- Väitellä ihmisten kanssa? » välistä :P
- Suuttua helposti? » jos siltä tuntuu
- Myöskin leppyä helposti? » juuh.. joskus
- Kiroilla paljon? » joskus liikaakin
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » ei
- Itkeä kun on vaikeaa? » eih
- Nauraa omille jutuillesi? » joo :D
- Katsoa muita nenänvartta pitkin? » no ei :D
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinsessaks? » hyih!!

RASTITA LEMPIASIAT:

Vuodenajat:
[x] Kesä
[x] Syksy
[x] Talvi
[x] Kevät

Viikonpäivät:
[ ] Maanantai
[x] Tiistai
[ ] Keskiviikko
[x] Torstai
[x] Perjantai
[x] Lauantai
[x] Sunnuntai

Värit:
[ ] Violetti
[x] Sininen
[x] Vaaleensininen
[ ] Vihreä
[ ] Keltainen
[ ] Oranssi
[x] Punainen
[ ] Harmaa
[x] Ruskea
[x] Musta
[x] Valkoinen
[ ] Pinkki

ONKO:

- Tylsää kun teet tällaista? » ehkä vähän
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » ei
- Rahaa mennyt tänään paljon? » Ei yh
- Sinun pyörässäsi apupyörät? » eijei
- Siellä karhuja? » en tiiä..
- Testi turhan pitkä? » ei kait
- Lumikki maassa kaunehin? » eih

HALUAISITKO:

- Aikuisena lapsia? » en
- Omakotitalon järvenrantaan? » omakotitalon joo mutta sitä järveä tai muutakaan sijaintia en oo vielä miettiny.
- Syödä jotain? » jätskiä nam<3
- Isoveljen/-siskon? » en
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » ei
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? » eih

VIIMEINEN SILAUS

Millainen fiilis?
[x] Iloinen
[ ] Tylsistynyt
[ ] Vittuuntunut
[ ] Yksinäinen
[ ] Harmistunut
[ ] Surullinen
[x] Väsynyt
[ ] Ruokaa!
[ ] Nolife

Paras tv-sketsi?
?

Kun otat itsestäsi valokuvia (esim.nettiin laitettavaksi), laittaudutko ennen kuvien ottamista?
enpähän harrasta moista

Jos kirjoittaisit nyt laulun, mistä se kertoisi?
kaikista kivoista jutuista.

Oletko koskaan ollut mukana näytelmässä? Mitä roolia/rooleja olet esittänyt?
oon ollu :D. mutta en kyllä enää muista et mitä esitin :(

Pidätkö tyylistäsi mikä sinulla on vaatteiden suhteen?
tykkään joo

Jos tahdot herättää huomiota, miten teet sen?
ääntä korottamalla.. mutta eipä tuohon oo yleensä niin tarvetta

Miten suhtaudut ihmisiin yleensä joita et tunne?
enpähän mitenkään erikoisesti.

Millaisten ihmisten seurassa et viihdy?
itsekeskeisten ja kaksnaamaisten

Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat (esim.huudatte, pidätte mykkäkoulua, paiskotte tavaroita jne.)?
se nyt vähän riippuu.. välillä huudetaan.. sitten pietään mykkäkoulua.. tai ihan vaan kinastellaan tms.. ei me kait koskaan olla mitään tavaroita viskottu.. kai..

Tykkäisitkö jos Suomessa saisi antaa max. 7 etunimeä nykyisen kolmen sijaan? Lisäisitkö tällöin itsellesi nimiä?
no ei. ihan liian pitkiä nimiä tulis

Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
en käytä.

Onko sinulla korkea vai matala kipukynnys?
riippuu.. suht korkea..

Vältätkö yksin liikkumista pimeällä? Miksi/miksi et?
en vältä. eipä ole mitään syytä miks sitä pitäis välttää.

Otatko tilanteet joissa eksyt, mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua uusiin paikkoihin?
juu! paitsi jos on kiire..

23. Vanhempasi ehdottavat, että vietätte ensi kesän Etelä-Ruotsissa maalaiskylässä perheen kesken, suostuisitko?
tuskinpa

Onko joku ihminen huomannut sinun ihastuneen johonkuhun, mutta olet inttänyt vastaan ettet olisi ihastunut, vaikka oikeasti olisitkin.?
juu

Oletko koskaan kirjoittanut rakkaasi nimeä hiekkaan tai lumihankeen? Pyyhitkö tekstin pois?
en

Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät jaksa seurustella kauaa yhden ihmisen kanssa?
niin no joo.. minkäs sille voi. jokainen tekköö mitä haluaa.

Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
khyl :)

Jos sinua sanotaan/sanottaisiin pieneksi, otatko sen kehuna vai haukkuna?
no tuotah... :D

Elehditkö käsilläsi puhuessasi?
jeps.. varsinki töissä.

Oletko koskaan saanut pojalta kukkia (sukulaista ei lasketa)
juu oon :)

Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
jeps

Oletko joskus joutunut huomaamaan, että ihminen jota pidit ärsyttävänä, osoittautuikin kivaksi?
oon

Punoittaako ihosi helposti urheillessa?
jeps

Mikä on laatuaikaa sinulle?
pitkät rauhalliset maastolenkit Roopen kanssa ku ei ketään muita liikenteessä.. Tai pitkät kävelyt Juuson kanssa.. Yleensäkin tämä omien elukoitten kanssa ajan viettäminen on ehkä parasta. Mutta sitten taas henkevät tai muuten vaan hengailut kavereiden kanssa kans. monia juttuja<3

Miten reagoit, jos ystäväsi nauravat sinulle tilanteessa, jossa ei mielestäsi ole mitään hauskaa?
kiukkuan tai lopulta rupeen itekki nauramaan

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
niin mille?

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
juu

Pitääkö kukaan sinusta?
kaitpa parikin :).

Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
en

Mitä jos ihastuksesi suutelisi sinua huomenna?
jaa.

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
en

Paistaako ulkona aurinko?
ei

Kahvia?
tekis mieli vaan ei oikein tähän aikaan enää voi.

Teetä?
no ei nyt sitäkään

Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
riippuu paljonkin siitä että mitä ja missä oon shoppaamassa

Oletko suomalainen?
kyl!

Oletko koskaan meinannut hukkua?
en kait.

Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
muutaman

Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
tänään :D

Olisitko valmis rakastumaan?
en usko.

Osaatko tehdä tällaisen ?¦ ?¦ ?
en