IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Ottau skorpioninLauantai 02.08.2008 11:31

Millainen alkoholin käyttäjä olet?

Oinas

Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai
olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet
olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää
tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä

Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät
lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy,
sitten paripaukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden
mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan
lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen

Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä
paljon ja rasittavasti kuin selvänä.
Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin
enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu

Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee
baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti.
Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä
puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia
tissutteluun.

Leijona

Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata
baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan.
Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt

Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä
säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen
jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen
kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai
vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka

Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin
selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun
suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista
pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa
alushousuja etsien.

Skorpioni

Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä
unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa
saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän
pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään
kilpailija.


Jousimies

Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa
sotketaan joukkoon, alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi.
Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin
rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, jos
on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea
nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten
tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän
havahtuu,että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira
kainalossa.

Kauris

Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti
neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on
kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien
päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten
aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas
ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies

Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi.
Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi
saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja
saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä
vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat

Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu,
sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja
loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

ja tostaKeskiviikko 27.12.2006 21:51

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.

dsaf gxcv, pöllin tän ElsaltaMaanantai 18.09.2006 03:30

Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.

Missä asut: Pakito Feat. Lazard - Living On Video (Sielce Records Remix)

Kuvaile ensirakkauttasi: E-Rotic - Don't Go

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Digital Rockers - Because I Love You

Mikä on haasteesi: Steen1 Feat. Asa - Terroristi

Ketkä ovat ystäviäsi: Children Of Bodom - Somebody Put Something In My Drink

Kuvaile ulkonäköäsi: Warmen - Somebody's Watching Me

Mitä teit viime yönä: Blink 182 - All The Small Things

Mikä on elämäsi tavoite: Akira - Wanna Be With You (A1 2 Brothers On The 1st Floor Remix)

Milloin harrastat seksiä: Pain - Nothing

Miten haluat kuolla: Fear Factory - Zero Signal

Mitä sanot vanhemmillesi: Vengaboys - Boom, Boom, Boom, Boom

Missä vietät aikaasi: Master Blaster - Another Life

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Soilwork - The Flameout

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Norther - Fuck You

Mikä on selityksesi kaikelle: Blink 182 - Everytime I Look For You

Mitä ajattelet perjantaisin: Pantera - I'm Broken

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Bullet For My Valentine - Room 409

Mikä on lempivärisi: E-Rotic - Rock Me Baby

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Scooter - Weekend

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Tiktak - Täydellinen

Kuvaile parasta ystävääsi: Norther - Going Nowhere

Mitä on sänkysi alla: Juice Leskinen - Tango Iloharjulla Soi

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Drömhus - Vill Ha Dig

Mihin menet häämatkalle: Angerfist - The Process Of Life

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Master Blaster - The One (Back In Your Arms)

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Groove Coverage - Are You Ready?

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.07.2006 05:58

Laita musiikkiohjelmasi sufflelle ja vastaa kysymyksiin biisien nimillä.

Missä asut: Flickman - Sound Of Bamboo

Kuvaile ensirakkauttasi: Phil Collins - Can't Stop Loving You

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Darude - Next To You

Mikä on haasteesi: Riistetyt - Joukkomurha

Ketkä ovat ystäviäsi: Leevi And The Leavings - Tikapuut Taivaaseen

Kuvaile ulkonäköäsi: Crown - Deathexplosion

Mitä teit viime yönä: Virtuocity - No Destination

Mikä on elämäsi tavoite: Norther - Smash

Milloin harrastat seksiä: HIM - Beyond Redemption

Miten haluat kuolla: Papa Roach - Between Angels & Insects

Mitä sanot vanhemmillesi: Sentenced - Vengeance Is Mine

Missä vietät aikaasi: Happy Hardcore - Field Of Dreams

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Maxx - No More

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Deathstars - Cyanide

Mikä on selityksesi kaikelle: Juice Leskinen - Kuopio Tanssii Ja Soi

Mitä ajattelet perjantaisin: S.W.A.T. Feat Real - Eins, Zwei, Polizei

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Bluefever - Amis-Arto

Mikä on lempivärisi: Soiwlork - The Flameout

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Papa Roach - Never Enough

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: MacGyver Theme

Kuvaile parasta ystävääsi: My Chemical Romance - Vampires Will Never Hurt You

Mitä on sänkysi alla: Amorphis - The Fathers Cabin

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Bushman - No One Else

Mihin menet häämatkalle: TikTak - Täydellinen

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Cascada - Bad Boy (Inverno Remix)

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Hanoi Rocks - Heart Attack

zfxgnhzdrgKeskiviikko 05.07.2006 15:36

I'm back!!!! \o/

SUOMI!!!Maanantai 27.02.2006 06:32

Hopee ei oo häpee! Vitun ruots i. Oli ihan uskomattomant juhlat stadissa! Kiitos Leijonat- Nyt nukkuu ja sit duuni \o/
« Uudemmat - Vanhemmat »