IRC-Galleria

NoHoHhOiJaA

NoHoHhOiJaA

Jokaisella päivällä on auringonnousunsa

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 20:49

Rakasta ihmistä kaikkein eniten silloin, kun hän sitä kaikkein vähiten ansaitsee, sillä silloin hän sitä kaikkein eniten tarvitsee.
Eräänä päivänä keskellä kaupunkia seisoi nuori mies ja ilmoitti, että hänellä on laakson kaunein sydän.
Suuri joukko ihmisiä kerääntyi ihailemaan hänen sydäntään, sillä se oli täydellinen. Siinä ei ollut yhtään
naarmua tai virhettä. "Aivan niin", ihmiset sanoivat, "se on todellakin kaunein koskaan näkemämme
sydän." Siitäpä nuori mies ylpistyi ja alkoi kerskailla yhä äänekkäämmin. Yhtäkkiä väkijoukon eteen
ilmestyi vanha mies, joka sanoi: "Mutta eihän se ole läheskään niin kaunis, kuin minun sydämeni." Nuori
mies katseli ihmisjoukon kanssa vanhan miehen sydäntä. Se kyllä sykki voimakkaasti, mutta se oli
täynnä arpia. Siitä oli poistettu kappaleita ja toisia oli pantu tilalle. Ne eivät olleet oikein sopivan
kokoisia, niin että sydämessä oli useita rosoisia ja teräviä reunoja. Joissakin kohdissa oli suorastaan
kuoppia, koska niistä puuttui palasia. Ihmisjoukko oli ymmällään. Kuinka mies saattoi pitää tällaista
sydäntä kauniimpana?
Nuori mies tarkasteli vanhan miehen sydäntä ja nauroi nähedessään, millaisessa kunnossa se oli. "Lasket
varmasti leikkiä," hän sanoi. "katso nyt minun sydäntäni. Se on täydellinen, mutta sinun sydämesi on
vain arpinen möykky." "Niinpä niin," sanoi vanha mies, "sinun sydämesi on kyllä täydellinen, mutta en ikinä
vaihtaisi omaani siihen. Katsohan, jokainen arpi on merkki rakastamastani ihmisestä. Repäisen irti palan
sydämestäni ja annan sen hänelle ja hän antaa minulle sopivan palan omastaan. Nämä palat eivät
tietenkään ole aivan samankokoisia, joten sydämeni reunat eivät ole tasaisia. Vaalin niitä kuitenkin hellästi,
koska ne kertovat keskinäisestä rakkaudestamme. Joskus on käynyt niin, että annettuani palan omasta
sydämestäni, en olekaan saanut mitään tilalle. Siksi sydämessäni on kuoppia. Rakastamisessa on riskinsä.
Kuopat ovat kyllä kipeitä kuin avoimet haavat, mutta ne muistuttavat minua näitä ihmisiä kohtaan
tuntemastani rakkaudesta. Ehkä he joskus palaavat ja täyttävät sydämeni kuopat. Ymmärrätkö nyt,
mitä todellinen kauneus on?"
Nuori mies oli vaiti ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän meni vanhan miehen luokse, tarttui
nuoreen ja kauniiseen sydämeensä ja repäisi siitä palan irti. Vapisevin käsin hän antoi sen vanhalle
miehelle.
Vanha mies otti lahjan vastaan ja laittoi sen sydämeensä. Sitten hän otti palan vanhasta, arpisesta
sydämestään ja asetti sen nuoren miehen sydämeen irtirepäistyn palan paikalle. Se sopi kuoppaan,
joskaan ei aivan täydellisesti. Reunat jäivät hieman rosoisiksi. Nuori mies katsahti sydämeensä.
Se ei enää ollut täydellinen, mutta se oli nyt kauniimpi kuin koskaan ennen.

jaaaaaahans...Tiistai 01.04.2008 19:15

Paljastuksia...
Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi > Emilia Pemilia Paskajalaka
Lempinimet > eepi, iso paha emilia, emppu, paskajalaka, eveliina peveliina paskahousu...
Nimesi alkukirjaimet> no jaaaaa-a..
Lävistyksiä > jea
Pituus > 161 cm
Kengänkoko > 38
Hiustenväri > puntsu, oikeesti einiin minkään väriset..
Sisarukset > esa

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? > rölli ja metsänhenki
...Kappale, jonka kuuntelit? > gnarls barkley - crazy
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > tilipitappitippitappi
...CD, jonka ostit? > pelle miljoona - villi lapsi
...Henkilö, jolle soitit? > minna
...Henkilö, joka soitti sinulle? reetta
...TV-show, jonka katsoit? > l-koodi
...Henkilö, jota ajattelit? > reetta

VASTAAN VAI PUOLESTA?
...Kaukosuhteet > en tunne kettään kaukoa kenen kans haluaisin suhteita
...Itsemurha > on rassukoitten tapa jättää asiat selevittämättä..
Ihmisten tappaminen> niitten toisten rassukoitten tapa yrittää selevittää niitä asioita...
...Teinitupakointi > en voi niiiiiiiin käsittää polttajia!never ite polttanu. vai huijjasinkohan nyte?? no ei, eihän se terveellistä oo. onnnnneks ei tartte ennää itte polttaa :)
...Rattijuopumus > törkiää! jossei ittestä välitä ni välittäs ees muista!
...Homo- ja lesbosuhteet > joo onhan ne ihan luonnottomia, mitä nyt jesseki asiasta aattelee?!?! no ei vaan, toki ne on hyväksyttäviä ehkä jopa suotavia :)

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? > en kyllä ossaa sanoa tarkkaa numeroasiaa aiheesta.. usiammin kö kerran, vähemmin kö kakssattaa kertaa...
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > no monesti! muttei tarpeeks monesti vielä kö jaksaa hakata päätä seinään aina vaan...
...Sydäntä olet särkenyt? > no en yhtään, tietenkään!
...Laskisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > mää en ymmärrä kysymystä. elämään voi uskoa ja kässiin voi uskoa ja ystäviin voi uskoa, mutta miten ystävän kässiin voi uskoa elämän? ei tuosa niinkö ees kysytä mittään!
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > no onhan se aika monesti syystä taikka toisesta ollu..
...Arpea on kehossasi? > en kyllä ossaa sanoa, ei varmaan ihan hirviästi..

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? > ai mää vai? kiitos kysymästä mutta kyllä, mulla on peili kotona. siis en.
...Hauska? > ei mulla oo huumorintajua
...Kiihkeä? > mikä on kiihkeen vastakohta? en keksiny ku yritin miettiä.. vastaan sitten kö tiijjän mikä se toinen vaihtoehto on..
...Ystävällinen? > joskus sattuu lipsahtaan
...Rakastettava? > joo jos oskulta kysytään
...Huolehtiva? > sillon tällön huolehin jopa itestäni
...Suloinen? > voisin vastata samallain kö toho ekkaan ja lisäks että sulosuuteen pittäis käyttäytyäkki vielä hyvin ni joo en oo...

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? > vodka
...Karkki > sukli ei oo karkkia ni kai sitte väykyt
...Sarjakuva / piirroselokuva > no se arthur ja mongoloidit (vai oliko ne mimoita vai mitä??) oli ihan hauska :)
...Purukumi > jenkki
...Väri > oikeet värit
...Kynsilakan väri > heh, ai mulla vai?? vieläki mulle vittuillaan mun suokynsistä :)
...Viikonpäivä > maanantai, tietää jo aamulla että kaikki mennee päin vittua!
...Inhokkipäiväsi > tiistaista sunnuntaihin kö on niin epävarmaa että koska kaikki alakaa menemään päin vittua...
...Kukka > kalla ja tietenki jos kesällä kysyttäs ni innokkaana pihatöitten tekijänä ihan kaikki kukat mitä pihalta löytyy :) antaa kaikkien vehkojen kasvaa...
...Koru > mulla on tosi monta tärkiää korua joita oon saanu tärkeiltä ja ihanilta käpyttelijoiltä
... Kesä / talvi? > KESÄ!
... Norja / Ruotsi? > norja ja ruotti
... Trampoliini vai uima-allas? > trampoliini, todellaki!

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? > maijju
...Näki sinun itkevän? > minna
...Sai sinut itkemään?> sori minna en muista miks märisin lestavieskassa! mutta eskimoita en unoha :)
...Oli kanssasi elokuvissa? > ale
...Lähetti sinulle sähköpostia? > naama

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > jep
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > jep
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > jep, kerran. ei tuu toistumaan!
...Itkenyt elokuvan aikana? > jep
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en
...Ollut esiintymislavalla? > jep
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > jep

Paljonko kello on? > 16.01
Omenat vai banaanit? > banskut
Sininen vai punainen? > sintsi
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > lähtä reetan kans inter sporttiin ja pellaan kössiä, sitte kattoon shrek kakosen ja sitte sastiksen reeneihi...
Minkä aterian söit viimeksi? > no hyi, muistan kö oli niin pahhaa.. koulusa oli nakkikeittoa, katkarapusalaattia ja lättyjä ruokana! TERVE!!!
Oletko tylsistynyt? > en
Minkä äänen kuulit viimeksi? > osku puottelee tavaroita laattialle
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > oskua kö se tunki naamale

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en ossaa sanoa. yleensä ensivaikutelma ei piä paikkaansa ni siks en. kai.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > katotaan sitte sinä päivänä kö on se jonaki päivänä.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > rehellisyys ja aitous. niillä pääsee jo siihen että on hyvä olla...

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > noup
Mitä kieliä osaat? > no ainaki kemiä
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > lempiasioita.... eeeeehhehe ;)
Ketä rakastat? > rakastan tosi montaa kyllä. eiköhän ne kaikki tiijjä keitä rakastan että rakastan niitä :)
Ketä kaipaat? > kaipaan monesti ittiä, mutta nyte oon ehtiny tappailla ittiä ni kaipaan jotaki muuta ;)
Kuinka vanhalta näytät? > ryppyjen perusteella 45-vuotiaalta
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > noooo, 4-5-vuotiaan
Silmälasit / piilolinssit? > noup
Onko sinulla lemmikkejä? > on
Mikä saa sinut onnelliseksi? > onni! se että mikkään ei mee niin huonosti että menis huonosti
Mikä huolestuttaa sinua? > mua huolestuttaa monet asiat mutta en jaksa ressata asioista joille en mittään ite voi...

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? > emmää aatellu kuolla
...Halunnut karata? > kai
...Kokeillut huumeita? > en
...Pinnannut koulusta? > jep, aina!!

« Uudemmat - Vanhemmat »