IRC-Galleria

Omniane

Omniane

you told me how to love - I learned how to hate
Makedonialainen oikeusistuin on tuominnut karhun koviin vahingonkorvauksiin hunajan varastamisesta mehiläistarhaajalta.

Tuhma kontio Makedonialainen karhu ei kunnioittanut lain kirjainta, vaan harrasti varastamista kielloista huolimatta.
Tuhma kontio Makedonialainen karhu ei kunnioittanut lain kirjainta, vaan harrasti varastamista kielloista huolimatta. (PAULI REINIKAINEN)

- Yritin pelotella karhun pois valoilla ja kovalla kansanmusiikilla, koska olin kuullut, että ne pelkäävät sitä, mehiläishoitaja Zoran Kiseloski kertoi oikeudessa.

Kiseloskin keinot eivät kuitenkaan karvatassua häirinneet, vaan tämä jatkoi rikollista toimintaansa ja vahingontekojaan.

Oikeudenkäynti karhua vastaan kesti vuoden ja päättyi lopulta herra Kiseloskin voittoon.

Bitolan kaupungin tuomioistuin totesi päätöksessään karhun syylliseksi ja määräsi kontion maksamaan 140 000 denaria (noin 2 000 euroa) korvaukseksi aiheuttamistaan vahingoista.

Oikeus totesi, että koska karhu on villi eikä sillä ole omistajaa, vahingonkorvaukset joutuu maksamaan Makedonian valtio.

Metsässä elävää karhua ei tavoitettu oikeudenkäyntiä varten.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803147387265_ul.shtml

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.