IRC-Galleria

OnlyGirl

OnlyGirl

~[*NinZku*]~(Anu)

Kaikki muuttu...Tiistai 27.01.2009 10:07

Luin hetki sitten erään nuoren kuolemasta ja siitä kuinka häntä jäätiin kaipaamaan.
Ja toivottiin että hän olisi elossa ja voisi viettää aikaa vielä hänen kanssa.
Minkä takia nuoria, herttaisia, elämää täynnä olevia ja parhaita ihmisia otetaan pois liian aikasin.

Se laittoi miettimään;

Minkä takia tuhlaamme aikaamme siihen että haukumme toisia ja puhumme pahaa toisista selän takana. Pienet asiat saa puhumalla selviksi ja voi välttää isot riidat ja väärin käsitykset.
Koskaan ei kukaan tiedä milloin se paras kaveri, rakastettu tai perheen jäsen poistuu tuonne ylös.
Miksi ei voi kertoa suoraan että rakastaa, että toinen merkitsee paljon?
Soittaa kaverille jota ei ole nähnyt pitkään aikaan ja pyytää kahville. Käydä isovanhempien luona juttelemassa ja keskustelemassa. Ottaa aikaa omalle kullalle ja tehdä siitä tärkeää. Kertoa vanhemmille, kuinka kiitollinen asioista on, joita he ovat tehneet.
Kuinka tärkeä on pikkusisko/veli, joka ärsyttää välillä. Kuinka tekisi hänen eteen mitä vain.

Miksi vasta sitten kun tärkeä ihminen lähtee, tajuaa vasta kunnolla ns.hänen arvonsa ja tunteet paremmin häntä kohtaan? Pidämmekö kaikkea liian itsestäänselvänä?

Kaikki muuttuu aina, mutta miksi huonompaan?

@junkmail - Kun kaikki muuttuu

On pitkä matka asemalta kouluun
Nyt muistuu mieleen kaikki aamut
ku joutu tätä välii satees mittaileen
Mä en pärjännyt hyvin, jos mittaat numeroilla
Mut oon yrittänyt pärjätä enemmän teoilla
Paljon muistoi kun seison täällä pihalla
Vanhoi frendejä, en muistele teitä pahalla
Tonkin katoksen alla ystävyyttä ja vihaa
Taas tulee kaikki mieleen, ku katon tätä pihaa
Vaihdoin paikkakuntaa, en oo käynyt täällä aikaan,
mut paikkakunnan vaihtokaan ei saa mua unohtamaan
Sitä tyttöö, jota jäin kelaamaan
vaikken ikinä tullut häntä hyvin tuntemaankaan
En viitti sanoo nimee, ehkä jengi tunnistaa,
kun kuuntelee tän tarinan uudestaan ja uudestaan,
Taitaa alkaa satamaan, mun pitää venata vähän
On sellanen olo et aika pysähtyy tähän


Kun kaikki muuttuu
Kun peili särkyy
Tai kuva puuttuu
Miks tää ei unta olla vois?


Oli ennen iloinen ja bailas frendien kaa,
mut mikä muukaan sais frendit niin nopeasti unohtamaan
Kun uus kundikaveri, joka ei ollut näilt kulmilta
Sai uudet kuviot tuntumaan paljon paremmilta
Niil oli ikäeroo varmaan kymmenen vee
Ja jo kuukauden jälkeen asiat alko huononeen
Kun kouluun saapui tyttö silmät hakattu mustaksi
Käsitys rakkaudesta oli muuttunut tuskaksi
Mut se ei päästänyt irti, ei voinut tai uskoi sanaan
ettei enää väkivaltaa tai mitään muutakaan pahaa,
mut se jatkui ja muuttui pahemmaksi
Tyttö todettiin myöhemmin myös vakavast' sairaaksi
Kaikkee ei nähty päälle, hän ei sanonut pahaa sanaa
Hän rakasti jotain joka ei ansaitsis vankilaakaan
Mut nuorena kaikki tuntuu niin suurelta,
että rakkaus voi sokaista totuudelta


Ennen niin nauravat kasvot, rupes näyttään väsyneeltä
ja ystävien seurassakin etääntyneeltä
Mimmi yritti feikkaa et kaikki olis nyt paremmin
Et tää kundi käyttäytyis nykyään rauhallisemmin,
mut yks päivä tuli kouluun tila pahenneena
Oli jotenkin muuttunut, itki katkeroituneena
Mä muistan kun me kundit vaan naurettiin etäältä
Et hei parempi mies vois löytyy täältä
Mut meni itkien pois, eikä osattu aavistaa
et tilanteen vakavuus olis vaatinut puuttumista
Hän meni koulupäivän jälkeen normaalist asemalle,
mut kun pikajuna tuli hän hyppäs raiteille
Juna jarrutti vasta sata metrii sen jälkeen,
kun sen pyörät oli murskannut tän pienen tytön alleen,
kun me juostiin paikalle, pystyin kelaan sitä kun filmii
Vaik me ei enää puhuta siitä, jokainen muistaa sen silti

*Nam* Perjantai 19.12.2008 17:35

Tänäi Inkerille syömään... Tätä onkin jo odotettu xD

^^Sunnuntai 07.12.2008 19:29

Puhelinmuistio.

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta,
niin kerro nyt millä nimellä olen siellä!
Sen jälkeen ota tämä blogimerkintä omaan
blogiisi / päiväkirjaasi ja katso millä nimellä
itse löydyt muiden kännyköistä!

Kavereita? Ketkä?Maanantai 24.11.2008 19:22

Voisko porukka lopettaa sen kakan puhumisen?
Jos jtn sanomista yms niin tulee keskustelee suoraan ja päin naamaa.
Ei pliis kännykän kautta.
Vai eikö pokka riitä??

Tsekkaa ittes^^Maanantai 24.11.2008 19:19

Ja taas tanssilattial on tankit tanssimas -HYI!
huulet töröllää niinku sust ois malliks -NOT!
ku hikoilet ja musan tahtiin ravistat
koht seinätki on maalis ku parkkihallissa
vaik kui vonkaat, et oo saamas tänä iltan kullii
suhun sopii hajuvesi ku hajuvesi lihapullii
oon muuten kiva kundi, mutten fiilaa muijii,
joitten pehmitykseen tarvii viinan sijaa lihanuijii
mul on karvaa pääs, sulla vitusti taas kainalois
ja kulli laskee samantie ku hivutat paitaas pois
oon varma et sä ja sun mammas istuu hoidos pitkää
siis meinaan sellast rasvaimuu -oisko mitää?
sä heität kannut sun olalle sun suihkus
ja kelaat jotain vitu bodareit mist luit just
ku kävelen sä vihellät perää
ei oo koskaa tullu nähtyy yhtä hirveetä lehmää

Kertsi:
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, saat vaa chillaa
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, sä oot godzilla
Näät kumaraiset, humalaiset rumat naiset
huutaa maisteis ja lesoo ku sais muka kaiken
ku isi osti niille mitä ne sit haluskaa -kulta!
ja äiti valehteli kauniiks ilman vastuuta
vaik iso perse oiski hyvä ni se riippuu
ja vaik tissis ois kui isot ni ne riippuu!
sun pitää tiputtaa tiputtaa painoo, pitää liikkuu
ja jos sä parkkeeraat mun pöytään, mitä vittuu
sä keikutat lantioos ja su vatsaski pomppii
ja hameen alta huomaa et jätit kalsaris kotii
eli pöytä on katettu ja ilta on pilalla
joku punavuorigorilla vois sanoo imagoos ihanaks
Sul on parta ja rengas, vedät makkaraa vessas
pidät push up-liivei, kamala tsekkaa
sit ku näkee vielä rekkamiehen viivat
paljon mieluummi mä työntäsin mun melan pienee sikaa

Kertsi:
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, saat vaa chillaa
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, saat vaa chillaa

Jos sä haluut saada jotain,
ni paras vaihtaa taktiikkaa pirusti
miten ois vaik plastiikka kirurgi
ihan sama vaik sulla ois massii ja vitusti
sua ei luulis ees pimees kaapissa kisuksi
peffas laahaa etana ja jenkkakahvas lepattaa
sä etit prinssi frankkee tai mertaranta pelastaa
oot ku roosa meriläine, pikku nainen ymmärrä
et et oo hyvännäköne, eikä vittus haise hyvältä
mä nään sun ulkönäöst painajaisunii viel
ku ei ota selkoo tuleeks vastaa laiva vai lumimies
ku vedät polkan tahtii upeilla kengilläs
sult sais kirjaimellisesti muhkeeta seksiä
löysin kangasta ja luulin pöytäliinaks
mut nimes oli takana ja messis löysät limat
en haluu haistella sun pilluus täti
ota pikajuna meksikoon, vitun läski!

Kertsi:
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, saat vaa chillaa
Sun pitää tsekkaa ittes ja chillaa
ihan turhaan tuut siihen hinkkaa
mä vaan vinkkaan istu, oo hiljaa
ja kyl mä muistan sut, saat vaa chillaa

Matkalla<3Tiistai 02.09.2008 21:55

30.8-5.9.2008

La-su yö ajamista rovaniemelle 12h
su-> rovaniemi
ma-ke->levi
ke-pe-> rovaniemi
pe-> tampereelle takas

Känni Merkit :)Maanantai 02.06.2008 21:23


OINAS puhuu lujaan ääneen, vertailee kehon arpiaan muiden kanssa, pullistelee hauistaan ja flirttailee.

HÄRKÄ muistelee menneitä, kertoo tarinoita, ei tanssi.

KAKSONEN hilluu päättömästi ympäriinsä, kertoo vitsejä, flirttaa, juttelee kaikkien kanssa, yrittää iskeä kaikkia.

RAPU jutustelee mukavia, itkee, muistelee haikeana, nauraa ja sammuu.

LEIJONA kertoo itsestään, kertoo vitsejä, esiintyy, flirttaa ja tanssii.

NEITSYT keskustelee henkeviä, väittelee ja jutustelee.

VAAKA tutustuu vieraisiin, flirttaa, tanssii ja laskee leikkiä.

SKORPIONI väittelee, muuttuu hiljaiseksi, pohtii ja juttelee henkeviä.

JOUSIMIES örveltää, tanssii, hilluu ja flirttaa.

KAURIS puhuu töistä, kertoo ongelmistaan ja muuttuu hiljaiseksi tai vaihtoehtoisesti hyvin riehakkaaksi.

VESIMIES muuttuu rohkeammaksi, juttelee paljon, nauraa ja oksentaa.

KALAT unelmoi, vetää överit, juoruilee, kaatuilee, itkee/nauraa ja antaa neuvoja

Kolibri:)Maanantai 02.06.2008 21:10

Uus tatska, joka sai paikakseen vasemman jalan pohkeen^^
Kuva jossain välissä:)

Awww... on se hieno...<3

MökkiReissu 6-8.6.08Maanantai 02.06.2008 21:10

Jei, mökille kaveriporukalla, juotavaa syötävää yms :)
Toivotaan että tulee hyvä reissu^^

Mitä muistat?Torstai 28.02.2008 06:53

Jos luet tätä,
jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä
näiden sanojen yli,
ole kiltti ja kirjoita kommentti,
jossa on muisto sinusta ja minusta,
vaikka emme edes puhuisi usein.
Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.
Kun olet tehnyt tämän,
laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä,
mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.