IRC-Galleria

PiKKuPiRu88

PiKKuPiRu88

Taavin ja Konstan äippä!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.07.2009 21:10

Tarina pojasta:

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

>'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.

hyvä biisi <3Maanantai 27.07.2009 20:16

[Ei aihetta]Perjantai 24.07.2009 07:44

1. (2 Points) Nimeni •
2. (6 Points) Sukunimeni •
3. (4 Points) Kehen olen rakastunut •
4. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni •
5. (3 Points) Mitä pelkään •
6. (2 Points) Poltanko •
7. (3 Points) Juonko •
8. (1 Point) Onko minulla sisaruksia •
9. (2 Points) Montako •
10. (2 Points) Mainitse yksi lempipuuhani •
11. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini •
12. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä •
13. (2 Points) Lempivärini •
14. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan •
15. (4 Points) Yksi taitoni •
16. (4 Points) Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!) •
17. (4 Points) Millaiset kengät minulla on •
18. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä •
19. (5 points) Kuinka pitkä olen? •
20. (5 Points) Mikä on huonoin tapani •
21. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle? •

[Ei aihetta]Torstai 23.07.2009 17:42

"Perheenäiti työskenteli keittiössä ja sivukorvalla kuunteli, kun hänen 5-vuotias poikansa leikki olohuoneessa uudella sähköjunallaan. Äiti kuuli junan pysähtyvän ja poikansa sanovan: "Kaikki perslävet, jotka haluavat poistua junasta, lähtekää helvettiin nyt, koska tämä on vitun päätepysäkki! Ja kaikki ne laardiperseet, jotka ovat nyt nousemassa junaan, hilatkaa perseenne sisälle, koska juna vittu lähtee nyt!" Kauhistunut äiti meni olohuoneeseen sanomaan pojalleen: "Meidän huushollissa ei tuollaista kieltä suvaita. Nyt menet huoneeseesi ja pysyt siellä 2 tuntia. Ja kun tulet pois sieltä voit leikkiä junallasi. Mutta tuollaista kieltä et enää käytä !" Kaksi tuntia myöhemmin poika tuli pois huoneestaan ja jatkoi junalla leikkimistä. Pian juna taas pysähtyi ja äiti kuuli poikansa sanovan: "Arvoisat matkustajat, olkaa hyvä ja muistakaa ottaa tavaranne mukaan junasta poistuessa. Kiitämme teitä matkasta ja toivomme, että matkanne oli miellyttävä." Äiti kuuli kullannuppunsa jatkavan: "Junaan nouseville matkustajille tiedoksi, että junassa ei ole tupakkavaunua. Toivomme, että vietätte miellyttävän ja rentouttavan matkan kanssamme." Äidin jo alkaessa hymyillä tyytyväisenä, lapsi lisäsi: "Tiedoksi niille matkustajille, jotka ovat vittuuntuneita kahden tunnin viivytyksestä, pyydämme valittamaan tuolle paksulle valurautapermanenttikotkalle keittiössä."

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.07.2009 05:25

> > Tällä hetkellä:
~Mikä biisi soi? - velvet rose - sinful aquarium
~Mitä sinulla on päälläsi? - huppari, t-paita, alusvaatteet ja päälihousut...
~Miten hiuksesi ovat? - jotenkuten...
~Millainen olotila? - hmm.. aikas pirtee...
~Mitä ajattelet - ei tietää voi :D

> > Milloin viimeksi:
~Olit kotoa yön pois? - vkloppuna...
~Joit alkoholia? - sunnuntaina yhen sidukan...
~Söit pitsaa? - öö.... en muist...
~Oksensit? - ei voi muistaa...
~Suutuit ihan tosissasi? - en oo hetkeen kunnol suuttunu...
~Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - viikonloppuna :D
~Puhuit puhelimessa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? - tänään...
~Sait kokeesta kiitettävän? - joskus ylä-asteel, muistaakseni...
~Ikävöit jotain ihmistä liikaa? - on siit hetki...
~Itkit? - eilen...
~Huolestuit jostain ihmisestä? - aina...
~Olit hautajaisissa? - -05 vuonna
~Olit ristiäisissä? - siit on jo aikaa...
~Olit häissä? - oisko jtn 6-7 vuotta sit...

> > Ihmisistä:
~Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? - muru
~Kuka soitti sinulle viimeksi? - muru
~Kenelle soitit viimeksi? - veskulle...
~Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - vesku (säätäjä :D)
~Keneen ärsyynnyt useimmiten? - ippeen...
~Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - hmmm... oiskos ollu tiitu...
~Kenelle viimeksi annoit/lainasit rahaa? - ei muista...
~Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - hmmm.... vaikee, ikävöin montaa... mut sanotaan vaiks eski...
~Kenen luona olit viimeksi yötä - marjan ja nikon
~Kuka huolestui sinusta viimeksi? -

> > Sinä itse:
~Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeet tällä hetkel...
~Minkä väriset silmät sinulla on? - vihertävän harmaat kuulemma...
~Oletko mielestäsi kaunis/komea? - never...
~Osaatko tehdä hyvin ruokaa? - en mä tiiä...
~Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - jonkunlaiset...
~Suututko helposti? - riippuu aina tilanteest....
~Ilostutko helposti? - jeeps :)
~Stressaannutko helposti? - khyllä....
~Huolestutko muista ihmisistä helposti? - riippuu henkilöstä...
~Luotatko helposti muihin ihmisiin? - riippuu ihmisest, joihinki luotan joihinki en...
~Meikkaatko? - joskus....
~Värjäätkö hiuksiasi? - pitäis taas....
~Uskotko, että 13 on epäonnen luku? - jeps...
~Oletko muuten taikauskoinen? - jonkun verran...
~Millaisista kukista pidät? - hmmm... en mä tiiä...
~Juotko kahvia? - no en... kahvia ei tueta!!!
~Millainen puhelin sinulla on? - nokialainen....
~Kuinka usein kuuntelet musiikkia? - aikas usein...
~Käytätkö joukkoliikennettä? - joskus....
~Mitä sarjoja seuraat TV:stä? - c.s.i miami, tähtiportti, l-koodi, poliisikoira rex...
~Jutteletko helposti ihmisten kanssa? - riippuu....
~Oletko vainoharhainen/epäluuloinen? - en, ainakaan hirveesti, joissain tilanteis...
~Luetko kirjoja? - khyll...
~Oletko isän vai äidintyttö? - en kumpikaan...
~Kenet haluaisit nähdä juuri nyt? - en mä tiiä...

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.07.2009 04:39

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi. Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.
Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.
Ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.07.2009 21:20

kopioi tämä päiväkirjaasi, jos sinulla on joku jonka vuoksi voisit menettää henkesi

....Perjantai 10.07.2009 05:01

1. Pusu vai yökylä ?
2. Mennään elokuviin vai mennään uimaan ?
3. Kahville vai jätskille ?
4. Sänkyyn vai halata ?
5. Kahestaa telttaan yöks vai yksin himas ?
6. Ostoksille vai pitsalle ?
7. Soittaa vai tekstailla ?
8. Huvipuistoon vai laivalle ?
9. Kopioitko ja laitat blogiisi vai et ?

eurooppa 3 päivästä päivään...Perjantai 22.05.2009 03:35

Kuulen äänesi tuulessa

ja näen sateessa silmäsi

silmäsi kostuneet

jotka näkivät kaiken

ja minä kysyin kuinka sinä jaksat

kuinka jaksat jatkaa näin

sanoit jos kerran tähänkin asti

niin miksei tästä eteenpäin

Niin kuin isä, isä joka tietää

kaiken mennen hukkaan

niin kuin äiti joka odottaa

iltasin turhaan

ja minä kysyin kuinka sinä jaksat

kuinka jaksat jatkaa näin

sanoit jos kerran tähänkin asti

niin miksei tästä eteenpäin

Päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

Tuntuu pahalta nähdä

kuinka elämä menee alas

toiveet toivottomat

ja unelmat unohtuvat

ja minä kysyin kuinka sinä jaksat

kuinka jaksat jatkaa näin

sanoit jos kerran tähänkin asti

niin miksei tästä eteenpäin

Päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

päivästä päivään, eteenpäin päivä kerrallaan

Ja minä kysyin kuinka sinä jaksat

kuinka jaksat jatkaa näin

sanoit jos kerran tähänkin asti

niin miksei tästä eteenpäin