IRC-Galleria

hähähäh :)Maanantai 06.08.2007 14:13

Piia tuli maailmaan eräänä likaisena aamupäivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli valtava ja he eivät nähneet hätää. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen vanhemmistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan doorikset, niinpä ajanvietteeksi tuli kassien kantaminen.

Piia kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä liilat silmät.
Geometriasta johdatellen hän oli erityisen iloinen. Lempiruokaansa makkaralaatikkoa hän sai työskennellen viulistina.

Piia tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kesälomalla. Alkoholia hän juo ettei olisi nössö.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.