IRC-Galleria

Ihmismieli, tuo kaikkeuden perkele. Kuinka se osaakaan kiusata pientä viatonta ihmislasta. Ennen sentään oli jaksoja, jolloin se heittelehti päivän tai kuukauden, joskus jopa useampien välillä, mutta nyt ollaan tultu siihen, että se saattaa heilahtaa laidasta laitaan tuntien, joskus jopa minuuttien välillä. Syö tuota ja syö tätä... pienet valkoiset pillerit, kuinka ne tuntuvatkaan juuttuvan kurkkuuni joka ikinen aamu. Mielialalääkkeet, pyh, mielenvikaisemmaksi tulee noita popsiessa, mutta kai se onkin mun elämäni tarkoitus. Lihakunnalle makkaraksi tässä kai jo joutaisi. Mutta taidan sinnekin olla hylkytavaraa. Polvet on viimeaikoina menneet huonoon kuntoon ja muutenkin kroppa alkaa tekemään tilttiä... sitten tämä mieliala, jee lujaa menee. Parasta lääkettä olisi hyvä elämä, ettei olisi huolia, mutta sellainenhan on vain satujen päätökisissä "He elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka" Polviin auttaa liikkuminen, mutta ei helskatti sitä ajatusta että yöt pitkät vaan kävelisi tai ettei ajaisi autolla pidempiä matkoja. Mutta kylläpä taas elämä hymyilee, aamun aurinko alkaa nousemaan pikkuhiljaa taivaalle, linnutkin kai laulavat? Kohta hyppään auton rattiin, ajan hakemaan Miroa, vien sen äidilleen. Huomenna aamulla klo 8 lähtö Vuokattiin Ahistuksen kaa (Ahti), ne meinaa tehdä minusta ammttilaisen. No, kai sitä jotain tietoa päähäni tarttuu.

Ja loppuun tärkein asia, mun rakkaalle!

Rakkauteni sinuun on kuin lasihelmi (mitähän tuokin tarkoitti? Tuli vaan mieleen =))