IRC-Galleria

Älä anna minun hämätä itseäsi,
älä erehdy luulemaan kasvojani aidoiksi,
sillä kannan tuhansia eri naamioita, joista en uskalla luopua,
vaikka yksikään niistä ei ole omani.
Teeskentely on taidetta, josta on tullut toinen luontoni,
mutta näethän lävitseni,
Jumalan tähden näe lävitseni.
Annan helposti vaikutelman itsevarmuudesta,
tasapainosta niin itseni kuin maailman kanssa,
elämäni aurinkoisuudesta.
Saatan sanoa, että itseluottamus on nimeni
ja itsevarmuus peilini,
että purjehdin tyynillä vesillä,
ruori vakaasti käsissäni enkä tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua. Ethän.

Pinnaltani saatan näyttää tyyneltä,
mutta se on vain naamion harhaa.
Pinnan alla ei olekaan mielenrauhaa, vaan mielen kaaos.
Todellinen minäni, sekasortoinen, pelokas ja yksinäinen.
Mutta tämän minä piilotan. En halua kenenkään tietävän siitä.
Kauhistun ajatellessani heikkouttani ja pelkään paljastuvani.
Sen tähden luon epätoivon vimmalla naamion,
jonka taakse piiloudun,
teennäisen ja huolettoman julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään ja
varjelee minua katseelta joka Tietää.
Mutta sellainen katse on juuri pelastukseni.
Ainoa pelastukseni, ja tiedän sen.
Pelastava katse, jos se vain on ymmärtävä ja rakastava,
voi yksin vakuuttaa minulle sen,
mistä en omin voimineni voi vakuuttua:
että olen jonkin arvoinen.

Mutta tätä en voi sinulle kertoa.
En uskalla. Pelkään.
Pelkään, että katseesi ei ole ymmärtäväinen eikä rakastava.
Pelkään, että halveksit minua,
naurat minulle ja naurusi tappaa minut.
Pelkään, että pohjimmiltani en ole mitään,
en ole minkään arvoinen.
Ja hylkäät minut, jos näet sen.
Niinpä pelaan peliäni, epätoivoista peliäni.
Ulkonaisesti olen turvassa julkisivuni takana,
mutta sisäisesti olen vapiseva lapsi.
Ja niin alkaa tämä naamioiden juhlakulkue
elämäni kuoren tyhjällä pinnalla.
Joutavia juttelen sinulle,
pinnallisen puheen suostuttelevin sävyin.
Kerron siitä, millä on vähiten merkitystä
enkä mitään siitä mikä on todella tärkeää.
Miten itkenkään sisimmässäni!
Älä anna pakonomaisen puheeni hämätä itseäsi,
älä usko mitä sanon, vaan yritä kuunnella tarkasti,
mitä haluaisin kyetä sanomaan,
mitä minun pitäisi elämäni tähden sanoa,
mutta en voi.

En pidä tästä piiloleikistä. En todellakaan.
Inhoan tätä pelaamaani peliä, valheellista peliä.
Haluaisin vilpittömästi olla aito ja luonnollinen,
oma todellinen itseni, mutta sinun on autettava minua siinä.
Sinun on ojennettava kätesi,
vaikka juuri sitä minä näytän vähiten haluavan.
Ainoastaan sinä voit pyyhkiä silmistäni
tämän tyhjän kuolemaa enteilevän tuijotuksen.
Ainoastaan sinä voit herättää minut eloon.
Joka kerta, kun olet ystävällinen, lempeä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää, koska
todella välität, sydämeni saa siivet,
hyvin pienen siivet, mutta siivet joka tapauksessa.

Herkkyydelläsi ja osanotollasi,
ymmärryksesi voimalla
voit puhaltaa elämän liekin minuun.
Tahdon sinun tietävän tämän.
Tahdon sinun tietävän kuinka tärkeä minulle olet,
kuinka olennaisesti voi auttaa sen
henkilön luomisessa, joka minä olen.
Jos vain tahdot.
Haluathan, sillä sinä yksin voit murentaa sen muurin.
Jonka takana vapisen.
Sinä yksin voit poistaa naamioni.
Sinä yksin voit vapauttaa minut paniikin
ja epätoivon varjomaailmasta,
yksinäisyyteni eristyssellistä.
Ethän kulje ohitseni.
Jumalan tähden älä kulje ohitseni.

Pysähtyminen ei ole sinulle helppoa.
Mitä lähemmäksi minua tulet, sen sokeammin lyön takaisin,
sillä vankka vakaumus omasta arvottomuudesta
tekee muurit paksuiksi.
Taistelen juuri sitä vastaan,
jonka eniten haluaisin puolelleni voittaa.
Mutta minulle on kerrottu, että rakkaus on voimakkaampi
kuin kaikki maailman muurit.
Ja tähän perustuu toivoni.
Yritäthän murtaa muurini lujin mutta samalla hellin käsin,
sillä ymmärräthän, haavoittuvainen olen lapsen lailla.
Saatat ihmetellä kuka minä oikein olen.
Olen ihminen jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies ja jokainen
nainen jonka tielläsi kohtaat.