IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -

Tomi1989KatsonLuonut: Tomi1989Perjantai 10.05.2024 02:36

Aavedata satulinnan tutkimusta

_Iltsu_Toukokuinen torstaipäiväLuonut: _Iltsu_Perjantai 10.05.2024 00:00

Tänään on torstai ja toukokuun yhdeksäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun ajelimme Kotkaan autolla. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi ruokaa abc Viipurinportilla. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä.

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 22:53

Katsotko koskaan kummitusohjelmia?Torstai 09.05.2024 22:53, 2 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Tomi198920euron eestäLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 22:25

Pulloja

Still_aliveHela torstaiLuonut: Still_aliveTorstai 09.05.2024 20:47

Tässä on vietelty vapaapäivää kun on tämä helatorstai. Alkuviikko meni suht nopeasti, vaikka vähän tahmealta tämä kevätolon saapuminen on tuntunut. En muista koska olisi vielä toukokuussakin ollut näin kylmä, vaikka ne väittää että viimeksi 2017.

Kämppä muotoutuu joka päivä vähän enemmän kodiksi, tässä isossa huoneessa nyt on vielä tavaroita hujan hajan. Pihaa ollaan vähä vähältä myös siivottu, oksia on vielä ja tulee koko ajan lisää.

Eipä me tänään muuta tehty kuin käytiin aamulla tyhjentämässä entisen kämpän häkkivarasto, se oli viimein sitten siinä. Ei tarvi sinne huudeille enää palata. Sitten Tokmannin ja Cittarin kautta kotiin. Aamupäivällä oli aurinkoista, nyt illalla alkanut satamaan ja sataa kai koko yön.

Semmosta

Tomi1989VoisLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 20:34

Laittaa kahvit ja lähteä suihkuun ja sit pyykinpesukone päälle

MiittisHelatorstai.Luonut: MiittisTorstai 09.05.2024 05:54

Olin taas eilenä kahviossa töissä mun tutun työkaverin kanssa mulle tuli tosi hyvä fiilis siitä että mut haluttiin sinne hommiin päivä meni nopeasti siellä. Asiakkaita oli jonkin verran ja saatiin melkein kaikki pullat, croissantit myytyä ja puolet leivistä. Kahvia jouduttiin keittämään koko ajan koska sitäkin meni kiva määrä harjoittelin kassalla taas mikä on hyvä niin opin sen kyllä sitten jossain vaiheessa. Helatorstai tuntuu ihan joltain sunnuntailta onneksi mulla ei ole mihinkään kiire alan tässä hetken päästä pesemään pyykkiä siivosin jo eilenä niin tänään ei tarvitse.
Olo tuntuu hyvältä edelleen alkuviikko tuntui vähän väsyneeltä mutta piristyin sitten jotenkin tuossa tiistaina kun oli ne paloharjoitukset. Varmaan se raitis ilma pirsti kun olimme iltapäivän silloin ulkona. Huomenna on onneksi taas perjantai ja viikonloppu alkaa mä lähden tosiaan lauantaina parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen yötä Juodaan, herkutellaan ja jutellaan menen huomenna kauppaan ja alkoon ostamaan juomat. Ostan sen helmeilevän omenaviinin mikä on meidän lempi viini mä olen juonut viiniä viimeksi tammikuussa kun vietin mun synttäreitä melkein puoli vuotta sitten nyt kyllä taas maistuu. Ajalen mun sähköpotkulaudalla sitten niin sillä pääsee nopeasti edestakaisin otan repun niin saan siinä juomat kuljetettua. Otan hetken päästä nuo aamulääkeet ja join juuri kupin kahvia onneksi herätti oli semmoinen fiilis hetki sitten etten olisi halunnut herätä. Kohta mun pitää hakea taas kolmen kuukauden masennuslääkkeet kesäkuun alussa viimeistään. Sitten on masennuslääkkeet koko kesän ajan. Onneksi mä syön rauhoittavia lääkkeitä todella harvoin niin niitä ei tarvitse koskaan hakea jatkuvasti nyt mulla on ollut kuukauden tauko etten ole joutunut syömään niitä. Vien nuo pyykit ja hyvät musat soimaan tästä tulee hyvä päivä innolla odotan viikonloppua.

Tomi1989KäynLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 05:25

Kelan skvulla

Tomi1989KatsoinLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 05:25

Australian rajalla

Tomi1989PelaanLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 03:08

Super mario world

Tomi1989KahvitLuonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 01:55

Tippumassa

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Torstai 09.05.2024 00:59

Joko olet kuullut suomen euroviisu kappaleen?Keskiviikko 08.05.2024 22:00, 9 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Tänään on keskiviikko ja toukokuun kahdeksas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Olen huomenna lähdössä reissuun Kotkaan.
Säätiö ja Yhdysvalloissa kolmannen sektorin toiminta on aina sidonnaista hyvän tekeväisyyteen on rikas ja kuuluisa suku tai perhe joka sitä..

Ylläpitää tätä säilyy kosketus tavallisiin ihmisiin tässä tapauksessa on niin olen tästä syystä voinut kohdata sen olen olemassa ihmisenä..

Ihmisille joita en ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut..

Nyt tämä ohjelma monistaa tätä ja siis se yksikin riittäisi tai olisi kutakin juttua riittävä määrä tätä nyt taas on näin..



Jotta voisin tämän suhteen muuttaa elämäni ja kohtaloni tulisi olla siis se lottovoitto rahaa..

Ja siis matkustaa ostaa palveluja ja avustajan tulkin matka oppaan..

Siellä ollaan jossakin paikallisessa kokouksessa joissa yleensä on hotelli ja kokoontuminen jossakin hotellissa..

Kaikki luulee on saavuttamaton mutta tässä tapauksessa tämä oli ja on jo toinen kysymys..

On tuo siis vastaavuus ei ole ihmisenä saavuttamaton edes sinne asti on mahdollista koska..

He tietyin välein..

Ja on avustajia operaattoreita tarkistaa ne sivustot ja heillä mahdollisuus tulla lähes koti ovelleni..

Ja tarkistaa olenko todella olemassa ihmisenä..

Joten 10 vuoden aikana sivuille laittamat kuvat video leikkeet ja muu on nyt todennettu ongelma on vain..

Olen siinä sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa..

En voi matkustaa ostaa tulkkia avustajaa ja järjestää matkaa
tutustuakseni...

On kyse olen aiheuttanut sen itse tämän 2003 jälkeen ja omia juttujani tulee esille myös minulle itselleni netistä..

Ja nyt riittävä määrä tätä niin sanottua vaivan näköä umpikujaan asti..



Siis ulkomailla kansalaisjärjestöjen ja järjestöjen siis siihen toimintaan..

Euroopassa ja Yhdysvalloissa..

Tässä tapauksessa siellä on käyty läpi kaikki jotka on sivuilla jättäneet niille viestejä kuvia videoleikkeitä..

Ja siellä on taustalla suvun perustama säätiö ja kansalaisjärjestö..

Tästä tämä ei etene ellei ole sattumaa mikä on jo nyt aika epätodennäköistä ja..

Este on sosiaalinen ja taloudellinen asemani ei se ole tahtotilasta kiinni on raha ja taloudellinen kysymys..

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Keskiviikko 08.05.2024 22:01

Joko olet kuullut suomen euroviisu kappaleen?Keskiviikko 08.05.2024 22:00, 9 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Tomi1989Super nintendoLuonut: Tomi1989Keskiviikko 08.05.2024 16:53

Kysyttiin että lainaanko sitä en lainaa

inclaveteamInclave Casino ListLuonut: inclaveteamKeskiviikko 08.05.2024 15:42

When it comes to online casinos, Inclave has established itself as a top contender in the industry. With a comprehensive list of casino games and a user-friendly interface, Inclave offers a memorable and enjoyable gaming experience for players of all levels.

One of the standout features of Inclave is its extensive list of casino games. From classic table games like blackjack and roulette to exciting slots and video poker options, there is something for everyone at Inclave. The site is constantly updating its game selection to keep things fresh and engaging for players.

In addition to its wide range of games, Inclave also offers a secure and safe betting environment. The site uses the latest encryption technology to ensure that all player data is kept safe and secure. This peace of mind allows players to focus on enjoying the games without worrying about the security of their personal information.

Another key benefit of playing at Inclave is the generous bonuses and promotions offered to players. From welcome bonuses for new players to regular promotions for returning players, there are plenty of opportunities to boost your bankroll and extend your playing time at Inclave.

In terms of customer support, Inclave excels in providing top-notch service to its players. The site offers multiple contact methods, including live chat support, email support, and an FAQ section to help players get answers to their questions quickly and efficiently.

Overall, Inclave Casino stands out as a premier online gaming destination. With its extensive list of games, top-notch security features, generous bonuses, and exceptional customer support, Inclave has earned its reputation as a leader in the online casino industry. Whether you're a seasoned player or new to online gaming, Inclave offers a high-quality gaming experience that is sure to impress. Join the action at Inclave Casino today and see for yourself what sets this site apart from the rest. With everything it has to offer, it's no wonder why Inclave tops the casino list for so many players worldwide.

https://www.inclave-casino-list.com/
New88 là một nhà cái cá cược trực tuyến uy tín tại thị trường châu Á. Với đa dạng trò chơi, độ bảo mật cao và dịch vụ chăm sóc khách hàng tận tình, new88 là sự lựa chọn hàng đầu của các cược thủ.
Thông tin chi tiết:
Website: https://new8888.online/
Địa chỉ: 153 Đ. Hoàng Văn Thụ, Phường 8, Phú Nhuận, Thành phố Hồ Chí Minh, Việt Nam
Email: admin@vnnnew88.com
Hotline: 089627212
#new88 #new8888 #nha_cai_new88 link_new88 #trang_chu_new88
https://www.facebook.com/vnnnew88/
https://www.youtube.com/@vnnnew88
https://twitter.com/vnnnew88
https://www.pinterest.com/vnnnew88/
https://www.linkedin.com/in/vnnnew88/
https://www.tumblr.com/vnnnew88
https://vimeo.com/vnnnew88
https://www.reddit.com/user/vnnnew88/
https://soundcloud.com/vnnnew88

Jack84XXKeskiviikkoLuonut: Jack84XXKeskiviikko 08.05.2024 14:52

Arvasinhan että se uni tulee kunnolla kun ehtii sillä nukuin mainiosti yöstä varhaiseen iltapäivään tietysti heräsin välillä mutta sitten taas sain unta ja jotakin näinkin :)
Eri olo nyt kuin eilen kiitos unien ja ei tarvinnut laittaa herätystä sillä ei mitään sovittua tähän päivään ollut niin sai ladata akkuja rauhassa ja sitten noustuani tietty kahveet ja leipää ja hetki sitten tulin ulkoa kävin vähän kävelemässä kun pyörä on rikki ja noin 70€ menee uuteen osaan jos joutuu ostaan niin.... :/

Mutta hyvää kävelykin teki ja nyt tärkeimmät hoidettu ellei keksi muutakin eihän tiedä tosin kaavailin siivousta mutta jos lauantaina vaikka veis matot ulos ja alkais kunnolla siivoon olis sit 2-3 tunnin ahertamisen jälkeen raikasta olla kotona ^^

Projekti päihteettömyys etenee päivä kerrallaan en halua sen alan enää sotkevan elämääni ja kaikkea muutakin kuten ihmissuhteita, aivan tarpeeksi ollut turhaan hankittua murhetta niin tolkku peliin ja huomaa että kivasti sujuu :)

En ole paha ihminen ollenkaan ja huomasin arvostuksen kun eräs ihana rakas ystävä tunnusti olevan hieman mustis kun olen vapaassa suhteessa, ei hän siis pahalla mustis vaan on todella aito ja mukava persoona, tykkään ja arvostan <3

Katsotaan mihin elämän meritie vie :)
« Uudemmat -