IRC-Galleria

PllP

PllP

on kohta itsekin ihan coconut.

[Ei aihetta]Perjantai 09.06.2006 18:54

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

Hoho!Maanantai 05.06.2006 00:44

Äsken tuli ihan déjà vu-fiilis, hetken tuntui aivan viime kesältä...

"Gaudeamus Igitur."Sunnuntai 04.06.2006 02:22

Oh, what a day, oon niin väsyväsyväsy, taidan suunnata suihkuun ja nukkumaan. Ehkä olen tylsä, ehkä pitäisi juhlia valkolakkia mutta nyt ei mitenkään jaksa. Juhannuksena voidaan sitten juhlia senkin edestä :>
Juhlat meni ihan hyvin, oli kiva tavata sukulaisia joita näkee liian harvoin, ja rahaakin tuli ihan mukavasti :P
Sylin täydeltä onnea myös mun muruille jotka nyt pääsitte ylioppilaiksi!! <3<3<3 Olkaa ylpeitä itsestänne :)
Nyt on mentävä, vaikka tännekin tulee yhä harvemmin kirjoitettua ja paljon olisi asiaa... Toisen kerran sitten. (Ainiin jipii, huomenna mökille! :P)
Moimoi.

O_oSunnuntai 28.05.2006 22:28

Khihhih, eilen aamulla heräsin siihen kun nauroin ääneen =^_____^=
Olin jo pidemmän aikan naureskellut siinä, ennen kuin tajusin olevani hereillä. Näin unta, että Antti kutitti mua.
Oliskin kiva kun jokainen aamu olisi tuollainen :>

[Ei aihetta]Torstai 25.05.2006 02:27

viimeisin; MILLOIN, MITÄ, KUKA tai MIKSI ?
1. ostos ? Kouvolan kirpparilta kaks hiusrusettia.

2. itku ? Eilen.

3. ilo ? Lordi voitti Euroviisut :P

4. suru ? Paskat tulokset kirjotuksista.

5. pettymys ? ^^ tai ei tavallaan mutta tavallaan joo.

6. nauru ? Eilen. Kamalaa. Noin pitkä aika...

7. halaus ? En ole varma... Olisikohan ollut Jennan kanssa.

8. suudelma ? Siitä on aikaa... Uusi vuosi?

9. seksi ? Haha.

10. lupaus ? Itselle.

11. juhlanaihe ? Ei ole. No siis ensi viikonloppuna yo-juhlat mutta niissä nyt ei ole mitään juhlimista.

12. humala ? Vappuna.

13. poltettu tupakka ? Olisiko ollut joskus viime kuussa... Ei se ollut kokonainen, jämät vaan...

14. elokuva ? Tale Of Two Sisters? En ole varma...

15. automatka ? Eilen faijan kyydissä Villähteeltä himaan.

16. unohdus ? Unohdin yhden kuvan.

17. ystävä ? Tota ööö. Miten tähän voi vastata?

18. kirosana ? Perkele.

19. lause ? "Et venytät neljään vuoteen???"

20. syöminen ? Ruisleivän palanen.

21. juoma ? Vesi.

22. olotila ? Kädet, jalat ja nenä jäässä, surkea olo... miserable.

23. sijainti ? Olohuone.

24. rakkaus ? Tori Amokseen rakastuin jälleen uudelleen.<3

25. ihastus ? Biisi<3 Valvomo- Ovi ois<3

26. uni ? Näin unta että Dafina oli raskaana.

27. urheilu ? Eilen kävin lenkillä.

28. kappale ? Tori Amos-Suede

29. sisarus ? Anu ja Antti.

30. nimi tytölle ? Wendla tai Eufrosyne.

31. nimi pojalle ? Daniel vaikkapa.

32. tekstiviesti ? Emilialta.

33. sähköposti? Joku roskaposti.

34. msn keskustelu ? Dafinan kanssa.

35. väkivalta ? En harrasta.

36. tv-ohjelma ? Salkkarit.

37. raha ? Faija antoi rahaa kun lähdettiin tytsyjen kanssa Kausalaan Johannan mökille.

38. opettaja ? Komulainen.

39. kotiläksy ? Ei ole tullut pariin kuukauteen kun ei ole kouluakaan ollut.

40. koenumero ? Ei voi muistaa.

41. kylmyys ? Täällä huoneessa on kylmä.

42. kuumuus ? Toissa yönä aitassa.

43. pituus ? 158cm

44. paino ? Aivan liian paljon.

45. hiustenväri ? Oranssi.

46. kampaaja ? Joskus ekalla luokalla varmaan. Siis ala-asteen.

47. lääkäri ? Joskus kun olin 17...

48. poliisi ? En ole tarvinnut.

49. arvostus ? En mä tiedä...

50. halveksunta ? ^^

51. idoli ? Monia.

52. lemmikki ? Kitta<3

53. raivari ? En muista, en harrasta...

54. sairaus ? Flunssa Vapun jälkeen.

55. ujostus ? Kun tapasin jonkun tuntemattoman tai piti tehdä jotain jossa piti puhua jollekin jota en tunne.

56. rasismi ? En tue.

57. varkaus ? Ei sellaisiakaan.

58. jälki-istunto ? Joskus ala-asteella meitä joutui ehkä viisi jälki-istuntoon, en muista syytä...

59. kuolema ? Faijan kaveri kuoli syöpään vähän aikaa sitten.

60. syntymä ? Ööö Emilian serkku synnytti viime kuussa.

61. leiri ? Rippileiri Unkarissa 4 vuotta sitten.

62. työpaikka ? Viime kesänä.

63. murtuma/poikki mennyt asia ? Ei ole ollut moisia.

64. lapsi ? Hehee.

65. vaate ? Nalle Puh-yöpaita.

66. ikävä ? Ikävöin koko ajan joitain ihmisiä.

67. kosketus ? Näppis.

68. koru ? 6 lävistyskorua.

69. bileet ? Vappuna.

70. virhe ? Ei muistu.

...Keskiviikko 26.04.2006 21:01

Tai ehkä mä sitten tosissaan näytän mansikalta!

...Keskiviikko 26.04.2006 21:00

Mikä ihme mussa oli tänään muka niin kummallista??? Käytiin kaupungilla Emilian kanssa, ja jo matkalla sinne joku tyttö hymyili mulle, ja kaupungissa se vaan jatkui! :S Tuntui, että kaikki katsoi mua jotenkin hymynkare huulillaan ja pakko oli monta kertaa tarkistaa peilistä, että onko mulla jotain kasvoissa vai mikä tää juttu nyt on. Näytinkö sitten Peppi Pitkätossulta oransseissa hiuksissani ja saparoissani? En tiedä mutta jotain outoa mussa ilmeisesti näytti olevan. Ei se Anni tajuu.

:DKeskiviikko 26.04.2006 00:36

Viime lauantai-sunnuntai yön paras lausahdus mun suusta:
"No mitä välii?! Me ollaan kohta kuustoista!!!"
Köhöm, kohta täytetään 19...

n___nKeskiviikko 26.04.2006 00:34

Mä näytän kuulema ihan mansikalta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.04.2006 18:00

1.Monelta heräsit tänään?
- 9 ekan kerran, sitten 10.20.
2.Olitko iloinen kun heräsit?
- En, tosi väsynyt ja ihan unihöyryissä :P
3.Omistatko lemmikkejä?
- Jooh.
4.Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- Mustat housut, lila paita, valkoiset sukat, harmaat villasukat ja alusvaatteet.
5.Mitä teit eilen?
- Luulin, että kello oli neljä kun heräsin mutta se olikin vasta 11.20 enkä enää mennyt takaisin nukkumaan. Menin Emilian kanssa kapeen hilluskelemaan, tilattiin limupullot, istuttiin Sokkarissa, käytiin kirjastossa, nähtiin sattumalta Mirja ja lähdettiin himaan. Illalla katoin salkkarit ja O.C.n ja yöllä jotain uutta sarjaa neloselta. Luin kahteen asti ja kuuntelin musiikkia ja kävin nukkumaan.
6.Mikä on viimeisin ostamasi asia?
- Puolen litran Fanta Free Red Berries.
7.Paljonko se/ne maksoi?
- En muista kun tilasin muhelimella, kai jotain 1,80 tms...
8.Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla?
- Käteistä euron :P
9.Milloin viimeksi kävit leffassa?
- Pari viikkoa sitten.
10.Kenen kanssa?
- Emilian, Dafinan ja Matin.
11.Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa?
- Ice Age2 :D
12.Mitä sanoit viimeksi?
- Moikka.
13.Kenelle puhuit?
- Äidille.
14.Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään?
- En.
15.Onko kukaan soittanut sinulle?
- Ei.
16.Ovatko isovanhempasi elossa?
- Ei.
17.Minkä väriset alushousut sinulla on?
- Hahhah, mustat ja sitten niissä on jotain kukkasia :P
18.Milloin kävit viimeksi suihkussa?
- Eilen, mietinkin just että pitäiskö käydä kun on vähän kylmä, lämmin suihku tekis eetvarttia :P
19.Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- En.
20.Mitä teet huomenna?
- Menen Emilian kanssa taas kaupungille pyörimään (vaikkei siellä ole mitään).
21.Mitä teet viikonloppuna?
- En tiedä vielä, en suunnittele asioita niin pitkälle.
22.Mitä aiot tehdä kesälomalla?
- Toivottavasti töitä, hillua, olla kamujen kanssa, valvoa, dokata (haha ^_____^), käydä pääsykokeissa, käydä laivalla, juhannuksena mökille ymymym...
23.Minkä ikäinen olet?
- 18,93 :P
24.Oletko tyttö vai poika?
- Tyttö.
25.Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- Joo, vähän.
26.Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
- Olen.
27.Onko sinulla lävistyksiä?
- On.
28.Entä tatuointeja?
- Noup.
29.Minkä merkkistä deodoranttia käytät?
- Rexonaa.
30.Missä kaupungissa olet syntynyt?
- Lahdessa.
31.Oletko täysin suomalainen?
- Khyl.
32.Missä ulkomaanmatkalla kävit viimeksi?
- Tsekissä syksyllä.
33.Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi?
- On.
34.Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
- Jäänyt kiinni kenelle? No en.
35.Poltatko?
- En.
36.Mainitse 3 asiaa,mitä rakastat.
- musiikkia
- YSTÄVIÄ
- nukkumista
37.Mainitse 3 asiaa,mitä vihaat.
- epärehellisyyttä
- pitkäveteisyyttä
- loskakeliä
38.Lempiruokasi?
- Kana&riisi, pastat.
39.Kuinka usein käyt ravintolassa (pikaruokapaikat lasketaan myös)
- Tosi harvoin. Prahassa oli ihana käydä kivoissa rafloissa kun oli niin halpaa<3 Sitä on ikävä.
40.Osaatko lasketella?
- :D joo perseellä.
41.Kuinka monta kertaa olet käynyt Ruotsissa?
- Ehkäää... 3-4?
42.Pidätkö koulusta?
- On se toisinaan ihan okei.
43.Minkä merkkinen tulostin sinulla on?
- Epson Stylus C66.
44.Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- En muista.
45.Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- En tiedä, ne on kummatkin vähän pelottavia :D Mutta valitaan vaikka meri.
45.Päärynä vai porkkana?
- Päärynä.
46.Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa?
- En.
47 .Oletko uinut avannossa?
- En.
48.Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä?
- Haluaisin ainakin :P
49.Uskotko enkeleihin?
- En mä tiedä, voin sanoa uskovani mutta ehken ihan tosissani kuitenkaan.
50.Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt?
- Espanja.
Ja arvosana gallupille:
Blaaah.